Aihe: Opiskelemaan pääsy mahdollisuudet.(musiikki) nopeasti vastauksia
1
Araknofobia
29.12.2006 01:31:19
Kaikki te jotka olette opiskelemassa musiikkia, tai ylipäänsä tiedätte näistä jutuista, kertokaahan ihan rehellisesti, onko minulla mitään mahdollisuuksia päästä opiskelemaan musiikkia.
 
Pianoa olen soittanut 12 vuotta, kitaraa 3 vuotta. Nokkahuilua ja rumpuja osaan soittaa jonkin verran. Teoriaa en ole opiskellut ikinä missään, perushommat kyllä on hanskassa, mutta vähänkään syvällisemmistä jutuista olen täysin pihalla. 2 vuotta sitten suoritin 3/3 (piano), arvosana hyvän ja erinomaisen välimaastossa.
Keväällä kirjoitusten jälkeen olisi tavoitteena alkaa lukea teoriaa äitini työkaverin johdolla (ex- piano- openi). Jos (ja kun) ensi syksynä en pääse musiikkia lukemaan, olisi tarkoitus ensi vuosi käyttää ahkerasti teorian lukemiseen ja soittamiseen.
 
Mikään muu kuin musiikki ei tällä hetkellä kiinnosta. Musiikki on henki ja elämä. Kova halu päästä sitä lukemaan, lähinnä opettajaksi. Mitä veikkaatte, onko pienintäkään mahdollisuutta päästä mihinkään kouluun? Lähinnä Jyväskylän yliopisto tähtäimessää. Kieltämättä kyllä ketuttaa etten ole ennemmin alkanut teoriaa lukemaan. Mitä muita musiikkiin liittyviä aloja sitten voisi kokeilla, jos ei tuohon opettajan hommaan ole mitään mahdollisuutta päästä? Ja vähän niitä palkka määriäkin voisi tähän laittaa.
 
Kiittää.
saastara
29.12.2006 02:01:59 (muokattu 29.12.2006 02:02:52)
Minähän en mitään kolmannen asteen hauista tiedä, mutta on sitä huonommillakin eväillä lukemaan päässyt monet.. Ihan jämptiltä tuo minusta näyttää. Ihmisiähän sinnekin vain haetaan, loppupeleissä. :) Onnea vain kovin hakuihin.
 
E: Ja kannattaa ajatella myös sitä, että eihän sitä kaikkea tarvitsekaan osata sinne mennessä. Oppimaanhan sinne kouluun ollaan hakemassa.. Potentiaalia ja lahjoja ne etsivät.
Lisää middleä ja vähemmän volumea.
Wiitala
29.12.2006 02:55:09
Ei kannata luulla, että Jyväskylään hakiessa täytyisi osata kaikkea. :) Senhän takia pääsykokeet ovat niin pitkät ja monipuoliset, että hakija voi osoittaa taitonsa mahdollisimman monella osa-alueella.
 
Itsellä esimerkiksi meni teoria ja vapaa säestys hieman heikommin, mutta sitten hyvät pisteet muissa osioissa kompensoivat näitä huonompiakin suorituksia. Ja ihmisiä tänne haetaan, ja voisin kyllä väittää että asenne on tärkein.
 
Huonoa tyyppiä, joka ei tunnu soveltuvan opettajaksi, ei katsota "hyvällä" vaikka se olisi itse Mozart tai Glenn Miller tai Rob Halford tai 50 Cent. Nobody, joka on oikeasti innoissaan asiastaan, ja kehityskelpoinen, on varmempi sisäänpääsijä.
 
Onnea hakuihin, mitäänhän et menetä vaikka kävisitkin ensiksi haistelemassa ilmaa... Monet hakevat tännekin monta vuotta, jos ei heti tärppää. :) Tervetuloa ainakin pääsykokeisiin... :D
"Siat pääsee taivaaseen, ihmiset ei. Liity meihin enkeleihin."
leiha
29.12.2006 04:14:21
yhdyn edellisiin (niin sanotusti) kannattaa ehdottomasti hakea jos kerran tuntuu että musiikki on se juttu mitä haluat tehdä. Jos teoriapuolta aiot prepata niin totta kai se on aina plussaa.. Kuten tuossa edellä mainittiin, ei pääsykokeissa haeta valmiita alan ammattilaisia, vaan niillä vaan kartoitetaan vähän sitä että mihin jne. ylipäänsä on mahdollisuus kehittyä... Eli ehdottomasti kannattaa hakea, tsemppiä siis! (ja juu, monet hakevat useampaan kertaan, tietää sitten mitä odottaa niiltä pääsykokeilta.. :) )
kaikkea ei voi osata mutta aina täytyy yrittää
Araknofobia
29.12.2006 10:57:46
Niin, ihmisiähän sinne haetaan.. Tuo musiikki kun on ollut tähtäimessä viimeiset 5 vuotta. Ja ei maailmani siihen kaadu jos en ekalla kerralla pääse. Mielelläni pidän välivuoden. Saa ottaa vähän "rennommin" ainakin yhden vuoden ja asua vielä kotona :D
wavelength
29.12.2006 19:01:07
 
 
Oletko harkinnut toisen asteen musiikkikoulutusta ennen yliopistoa, tai vaikkapa samaan aikaan sen kanssa? Luulisin, että kokemuksellasi paikka esimerkiksi Jyväskylän konservatoriolla aukeaisi suht helposti; itsekin pääsin sisään kahden vuoden rumpaloinnin turvin. ;)
Miuq
29.12.2006 20:24:02
Njah, en tiedä. Luulisin, että yliopistolle pääsy olisi jopa helpompaa ellei ne nyt siellä konsalla ole radikaalisti valintaperusteitaan muuttaneet. Kovaa porukkaahan siitä talosta on tullut pihalle joka vuosi. Tosin, jos soittotaito ja ilmaisu riittää, niin ei ne niitä teoriapisteitä jää tuijottamaan. Mutta kuten tässä jo joku mainitsikin, yliopisto testaa niin paljon laajemmin, että perusmusikaalisen ihmisen, joka ei kuitenkaan ole uhrannut nuoruuttaan jonkun instrumentin alttarille, on helpompaa päästä sinne kuin konsalle.
Epämuusikko
30.12.2006 12:15:59
Muista toki, että molemmat (konsa & yo) voi tehdä, jos paukkuja riittää.
 
heittämällä.
Grooving hard or hardly grooving. Bustard #1
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)