Aihe: musiikin tila
1 2 3
qfleax
04.12.2003 17:16:39
No joo, mutta paha sitä nyt paskaksikaan on mennä sanomaan.
 
Sori, ilmaisin itseäni vähän epäselvästi. Tarkoitin että jos Timberlaken levy kuulostaa jonkun korvaan hyvältä, niin se ei ole itse Timberlaken ansiota vaan tuottajahemmot on aivan eri tyypit.
HaloOfFlies
04.12.2003 22:08:10
 
 
Kieltämättä musiikin tila alkaa huolestuttaa. Levy-yhtiöillä ja radiokanavilla tuntuu olevan yhteinen periaate: viis lahjakkuudesta. Jos esim. Sean Paul olisi 30 vuotta sitten yrittänyt tuolla musiikillaan pinnalle, ei hän olisi levy-yhtiöille kelvannut. Miksi? Koska silloin vielä uskottiin lahjakkuuteen. Silloin uskottiin vielä artistin ja bändin omiin kykyihin. Nykyään asia on kääntynyt juuri päälaelleen. Omilla sävellystaidoilla ja omalla lahjakkuudella ei tunnu enää olevan minkäänlaista merkitystä, koska levysopimuksen saa sellainen joka ei tee muuta kuin heiluu taustanauhan tahtiin. Darknessin ja muiden uusien rock-bändien nousun myötä näkyy kuitenkin valoa tunnelin päässä. Ja juuri tänään luin, että Beyoncen tulevalla, toisella soololätyllä on rock-biisejä mukana. Euroopassa tehtiin vasta 8 maahan kysely musiikista ja KUUDESSA oltiin täysin kyllästyneitä pop-tuotteisiin. Joten näyttäisi hieman siltä, että tuotteistettu pop-musiikki olisi tulossa tiensä päähän rockin ottaessa taas vallan. Toivossa on hyvä elää.
With the lights out it's less dangerous, here we are now, entertain us
Notefix
04.12.2003 22:41:21
 
 
Darknessin ja muiden uusien rock-bändien nousun myötä näkyy kuitenkin valoa tunnelin päässä. Ja juuri tänään luin, että Beyoncen tulevalla, toisella soololätyllä on rock-biisejä mukana. Euroopassa tehtiin vasta 8 maahan kysely musiikista ja KUUDESSA oltiin täysin kyllästyneitä pop-tuotteisiin. Joten näyttäisi hieman siltä, että tuotteistettu pop-musiikki olisi tulossa tiensä päähän rockin ottaessa taas vallan. Toivossa on hyvä elää.

Mä en näe tossa oikein logiikkaa. Sun mielestä siis rock on tyylinä parempaa kun muut musalajit?! Mä olen aina ihmetellyt tuota koska mun mielestä tyylilajit ovat kutakuinkin tasa-arvoisia. Rock ei todellakaan mun mielestä ole parempaa tai huonompaa musaa kuin mikään muukaan...ei myöskään klassinen tai jazz. Sorry vaan, mutta tuo rokkareiden asenne omasta musiikkityylistään muita parempana pistää vähän ärsyttämään.
Blue Moon
04.12.2003 22:48:23 (muokattu 05.12.2003 00:28:22)
 
 
Euroopassa tehtiin vasta 8 maahan kysely musiikista ja KUUDESSA oltiin täysin kyllästyneitä pop-tuotteisiin. Joten näyttäisi hieman siltä, että tuotteistettu pop-musiikki olisi tulossa tiensä päähän rockin ottaessa taas vallan. Toivossa on hyvä elää.
 
Ja saadaan tilalle tuotteistettua rock-musiikkia. Jippii.
- It's been a long time coming -
Jabbe
05.12.2003 11:38:34
Sori, ilmaisin itseäni vähän epäselvästi. Tarkoitin että jos Timberlaken levy kuulostaa jonkun korvaan hyvältä, niin se ei ole itse Timberlaken ansiota vaan tuottajahemmot on aivan eri tyypit.
 
Mitä väliä sillä on? Mä diggailen sitten Neptunesin tekemästä tuotannosta, mut kuitenkin hyvä levy siltä osin mitä oon sitä kuullut. Pitäisi varmaan ihan käydä ostamassa. Tietty kaikki teinit luulee aina et se Justin tekee itse kaiken, mut eipä ne muutenkaan mitään mistään ymmärrä. Ja hyvin se itse siinä laulaa. Justinin nimellä sitä levyä myydään, ja se kuulostaa hyvältä. Mä en ymmärrä, mitä väliä sillä on et se ei oo itse soittanut joka nuottia.
.
Jabbe
05.12.2003 11:39:50
Mä en näe tossa oikein logiikkaa. Sun mielestä siis rock on tyylinä parempaa kun muut musalajit?! Mä olen aina ihmetellyt tuota koska mun mielestä tyylilajit ovat kutakuinkin tasa-arvoisia. Rock ei todellakaan mun mielestä ole parempaa tai huonompaa musaa kuin mikään muukaan...ei myöskään klassinen tai jazz. Sorry vaan, mutta tuo rokkareiden asenne omasta musiikkityylistään muita parempana pistää vähän ärsyttämään.
 
Perhana kerkesit ensin. :)
.
jPekka
05.12.2003 11:57:33
 
 
Jos muistanet tai tiedät paskaakaan elviksestä,tiedät että elvis meni kuuluisaan Sun recordsin "kolmen dollarin studioon" jossa kuka vain sai rallinsa narulle kolmella dollarilla!Ja biisi oli itse tehty!
 
Ei ollut. "My Happiness" oli Jon ja Sandra Steelen hittibiisi vuodelta 1948.
 
Elvishän turvautui enimmäkseen vanhakantaisesti "ammattimaisten" lauluntekijöiden tuotoksiin: Leiber & Stoller, Otis Blackwell,... moniin biiseihin hänet merkittiin yhdeksi tekijäksi, mutta tämä oli vain yksi lisärahan hankintamenetelmä: lauluntekijälle kerrottiin että Elvis levyttää hänen biisinsä, jos hänet merkitään yhdeksi tekijäksi. Muuten ei levytä, ja lauluntekijältä jää iso potti rahaa ja mainetta saavuttamatta.
 
Elvis teki jonkin verran itsekin biisejä 60-luvun lopussa - yhdessä muiden kanssa - mutta ei aikaisemmin.
 
.
- SOITTAKAA 4'33"!!!!!!!!
HaloOfFlies
05.12.2003 14:24:36
 
 
Mä en näe tossa oikein logiikkaa. Sun mielestä siis rock on tyylinä parempaa kun muut musalajit?! Mä olen aina ihmetellyt tuota koska mun mielestä tyylilajit ovat kutakuinkin tasa-arvoisia. Rock ei todellakaan mun mielestä ole parempaa tai huonompaa musaa kuin mikään muukaan...ei myöskään klassinen tai jazz. Sorry vaan, mutta tuo rokkareiden asenne omasta musiikkityylistään muita parempana pistää vähän ärsyttämään.
 
Aitous kunniaan. Se oli se mun pointti. Ihan sama onko musa rockia vai poppia vai kantria kunhan se on aitoa. On liian paljon aitoa musaa, joka ei saa huomiota, kun se ei kelpaa levy-yhtiöille eikä radioasemille.
With the lights out it's less dangerous, here we are now, entertain us
mr_b
05.12.2003 15:08:18
 
 
Aitous kunniaan. Se oli se mun pointti. Ihan sama onko musa rockia vai poppia vai kantria kunhan se on aitoa. On liian paljon aitoa musaa, joka ei saa huomiota, kun se ei kelpaa levy-yhtiöille eikä radioasemille.
 
Ei se minusta musiikki tuosta syystä ole kovinkaan "aitoa", muuta kuin katkeroituneen tekijänsä mielessä. Aitoa, erh, tai siis *hyvää* musiikkia nyt löytyy sekä listakärjestä että kellarien kätköistä. Ei se massivinen levy-yhtiökoneistokaan aina paskaa tuota (vaikka usein tuntuukin yrittävänkin paljon).
 
Minusta ainakin joku Timberlake on hyvinkin aitoa poppia: viihdyttävää, hyvin tehtyä ja esitettyä. Ja biisit ovat hyviä, toisin kuin Britneyn/Aquileran/yms, joitten musiikki on kyllä nykyään niin sävelköyhää ja koukkuvapaata että huhhuh.
 
Hassua muuten että 80-luvulla poppia tekivät usein yhtyeet (Duran^2, Culture Club, Dingo) ja nyt homma on kutistunut ryhmäksi mahdollisimman hyvännäköisiä laulajia ja takana seisovaksi lihavista vanhoista sedistä koostuvaksi tehtaaksi.
Jos vielä tämä tehdas suoltaa ulos samantyyppistä geneeristä tanssipoppista ja lällysiirappiballaadeja, niin se on sitä huonoa mahdollista "teollistumista". Onhan tälläistä tietenkin ollut iätajat jo 60-luvulta lähtien, mutta varmaankin koneiden käytön helppoudesta johtuen nykyään tätä on niin helppo tehdä vasemmalla kädellä paljon mistään piittaamatta. Ja jos haluatte kuulla missä todella mennään sieltä missä aita on matalin niin kuunnelkaapa tätä yhdellä työasemasyntsalla tehtävää suomi-iskelmää. Huh...
And that's the way it is. Even when we're pissed.
Jabbe
06.12.2003 12:27:54
Ja jos haluatte kuulla missä todella mennään sieltä missä aita on matalin niin kuunnelkaapa tätä yhdellä työasemasyntsalla tehtävää suomi-iskelmää. Huh...
 
Vaan kylläpä sekin tuntuu kohdeyleisöönsä uppoavan. Joten miksipä ei?
.
HaloOfFlies
06.12.2003 14:09:50 (muokattu 06.12.2003 14:23:42)
 
 
Huoh. Taas tuli eilen keskusteltua erään täälläkin vaikuttavan henkilön kanssa tästä. Kaveri hehkutti Don Johnson Big Bandin hittiä OneMC, One Delay silloin, kun se juuri soi ensimmäisiä kertoja radiossa. Silloin se oli vielä suht undergroundia ja "aitoa". Sitten kun siitä tuli superhitti ja bändi nousi pinnalle, niin musa ei olekaan enää yhtään hyvää eikä siitä voi diggailla kun se on niin kaupallista. Ja mihinkähän se musa siitä muka on huonontunut? Hohhoijaa...
 
Lähinnä tämä kai varmaankin johtui siitä, että sitä One MC One Delayta soitettiin niin paljon. Kyllähän se kappale kuulostaa aidolta, mutta liika radiosoitto sai ihmiset pitämään DJBB:tä kaupallisena bändinä. Liika radiosoitto saa ihmiset muuttamaan mielipiteitään hyvistäkin bändeistä. Don Johnsonien eka levyhän kuitenkin myi 10 000 kpl ilman minkäänlaista radiosoittoa. Joten aito bändi on ilman muuta kyseessä, ei mikään kaupallinen tuote.
With the lights out it's less dangerous, here we are now, entertain us
Skebaholikko
06.12.2003 14:30:39 (muokattu 06.12.2003 14:36:14)
 
 
Sitä mä en oikein ymmärrä, et millä tavalla asiat on nykyään huonommin kuin ennen? ehkä joku MTV ja NRJ ei soita niin hyvää musaa, mutta milloinkas ne olis mitään vähemmän mainstreamia soittaneetkaan?
 
Mitä MTVhen tulee, niin tuskin he mitään vähemmän mainstreamiä koskaan ovat soittaneet yleisesti ottaen. Mutta mitä koostepätkiä ja historiankirjojen tietoja olen tutkiskellut, silloin kun MTV oli vasta nousemassa globaaliin valta-asemaansa, 80-luvun lopulla, he soittivat edes jossain määrin musiikkia "jokaiselle jotain"-periaatteella. Tarkoitan siis että Run Dmctä ja Michael Jacksonia soi kanavalla siinä missä New Kids On The Blockia ja Metallicaa. Siis hemmetti sentään, Napalm Deathiäkin näytettiin kanavalla siinä 90-luvun alussa kun Headbangers Ball oli vielä pyörimässä. Kuka pystyy sanomaan milloin viimeeksi vastaavanlainen extreme-metalli on MurderingmusicTeleVisionilla soinut?
Juuu juu, tuon esille vain hevipoikkeukset. Anteeksi vain mutta sydämmen asia on sydämmen asia, tough beans.
 
Tuollainen jokaiselle jotain periaate olisi mielestäni juuri oikea keino. En todellakaan halua että MTV yhtäkkiä päättäisi olla 24/7 hevikanava, sitä varten minulla on tarvittaessa levyhyllyni. Monipuolisuushan sinä kärsisi samalla, eikä hevi olisi enää niin hienoa. 80-luvun MTV sai asemansa juuri miellyttämällä edes hiukan monipuolisempaa katsojaryhmää.
Nykyään MTV ei enää tarvitse monipuolista miellytyskykyä. Se on saavuttanut aseman maailman suurimpana musiikkimediana, ja voi täysin häpeilemättä toimia suurten levy-yhtiöiden mainostauluna. Paskat siitä jos jotkut funk-diggarit tai hevistit ei diggaa, kunhan vain massat tykkää, raha virtaa omaan pussiin ja trendejä seurataan.
ESIM: 80-luvulla MTV buustasi tukkarokkia kovalla kädellä, se oli silloin trendikästä. Sitten 90-luvulle tultaessa levy-yhtiöt alkoivat buustata Nirvanaa ja heidän seuraajiaan, "grungea" ja vastaavaa. Kun Nirvanasta ja kumppaneista tuli jättimenestys, lähes kaikki 80-luvun artistit olivat MTV:lle kuin rutto, antikristus ja Adolf Hitler kaikki samassa paketissa. He käänsivät selkänsä niille, jotka auttoivat heidät johtavaan asemaansa. Nythän alkaa vahvasti näyttää siltä että koko 2000-luvun alun MTV:n kultapojuna ollut "nu-metal" alkaa menettää suosiotaan. Katsotaanpa vain niin viimeistään kolmen vuoden päästä Limp Bizkit ja Linkin Park seuraajineen ovat samassa asemassa MTVn soittoaikaan nähden kuin esim. Def Leppard ja Mötley Crüe olivat Nirvanan Nevermindin kiivetessä listojen kärkisijoille.
Tälläinen trendijunaan hyppääminen on halveksuttavaa, kerrassaan paskamaista. Hylätään se millä on huipulle päästy. Mutta minkäs teet, raha se maailmaa pyörittää.
 
*Nimimerkki Monipuolisuus takaisin musiikkimedioihin!*
 
Omasta viitseliäisyydestä kiinni, löytääkö ja tekeekö hyvää musiikkia.
Kuitenkin Truutruu, veri Truu.
"Kun Mustanaamiolla on darra, koko viidakko pitää lärvinsä kiinni" (vanha viidakon sananparsi )
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)