Aihe: Apua, Cubase
1 2 3 4 5
KeljuK
04.12.2003 21:40:32 (muokattu 04.12.2003 21:41:53)
Tuskin saat Mesee mut helposti saat Cubasen, Pointti on edelleen se että Steinberg pystyisi estämään noiden softien leviämisen yhtä helposti kun mitä Veho pystyy heittää Mersua ruinaavan hipin ulos.
 
Nykyisin ei pitävää kopiointisuojausta voi toteuttaa mitenkään. Cubasessa on jopa erillinen rauta- plugin (tai mikä se härpäke onkaan)sisällytetty ohjelmaan, mutta ei auta. Eli kaikki on kierrettävissä. Se ei kuitenkaan millään muotoa tarkoita sitä ettäkö ohjelman kopiointi olisi yhtään sen hyväksyttävämpää kuin varastetun kitaran osto- jättiyhtiöt(vakuutus) sen alkuperäiselle omistajalleen on korvannut, eli voihan siitäkin sanoa että ei se tavalliselta tallaajalta pois ole.
 
Kalleus on myös hyvinkin suhteellista. Jos on jo sijoittanut harrastusvälineisiinsä eli kitaroihin, tietokoneeseen, vahvistimiin, mahdollisiin mikkeihin ja etuasteisiin sun muihin suriseviin välineisiin kenties tuhansia euroja, niin on helvetin omituista että edes kehtaa lässyttää muutaman saturaisen ohjelmiston hinnasta- kun halvempiakin ihan kelpo viritelmiä on tarjolla.
 
Vai onko minun oikein hankkia varastettu lespaul ja boogiet vain siksi kun maksaa niin tolkuttomasti enemmän kuin Squier ja Behringer?
Notefix
04.12.2003 22:25:50
 
 
Kuten tuolla aikaisemmin kirjoitin Steinberg on ite laittanut Cubasen jakoon Kazaaseen koska mikään ei ole niin hyvä mainos kun ILMAINEN.

Onko sulla mitään perusteita tuolle väitteelle? Muutakin kuin että se on sun mielestä hyvä ja ilmainen mainos?

Mä tunnen monia noiden musaohjelmistojen valmistajia ja kehittelijöitä ja tuo ei ole kyllä missään tullut esiin...ja aihetta on sivuttu paljon.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4 5
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)