Laulaminen ›

Ihmisen tuottamaan ääneen on keuhkojen ja äänihuulten lisäksi paljon erilaisia vaikuttavia tekijöitä.
Olen lukenut "äänitimpurin käsikirjaa", siellä mainittiin pehmeä suulaki eli kitapurje.
 
Kitapurjeella on kirjan mukaan ratkaiseva merkitys äänteiden synnyssä ja äänen resonoitumisessa.
 
Itseltäni tuo kitapurje on leikattu vuonna -98, samalla kun nieluani avarrettiin voimakkaan kuorsaamisen ja uniapnean korjaamiseksi. Sitä ennen jouduin ostamaan työkavereilleni korvatulppia kun asuimme töissä samassa hotellihuoneessa.
 
Leikkauksen jälkeen nuo korvatulppakustannukset jäivät pois, mutta tilalle tuli mm. alttius vetäistä vaikkapa olutta, jopa ruokaa henkeen.
Kuorsaaminen palasi takaisin muutaman vuoden kuluttua, nykyisin näistä leikkausista on luovuttukin, lienee melkein kokonaan.
 
Alkuun en osannut pitää kitapurjeen menetystä isona ongelmana, harmitti tosin että enää ei voinut keskustella varisten kanssa.
Hieman asian vierestä; veljeni on minua parempi imitoimaan, hän keksi alkaa matkimaan variksia, niistä tuli meidän kavereita, usein saimme aikaan oikein konsertin kun aloimme raakkumaan ja varikset takaisin.
Sitten veljeni opetti variksille Eartha Kittin laulun, jossa tämä kaikkien Neekeriäitien kantaäitee laulaessaan kehrää juuri kitapurjeen avulla kissamaisesti (todella mahtava biisi ja mahtava laulaja).
Autostereot täysille ja ovi auki, jolloin variksien kanssa Eartha lauloi, en muista biisin nimeä, mutta se oli hauskaa ja hienoa. Sekä totta.
 
Yhtä kaikki, en siis enää pysty tuottamaan tuota ääntä, johon joskus olin kovasti mielistynyt. Tuskin minusta siis tulisi kunnon ranskalaistakaan enää.
 
Mutta kuka osaa tarkemmin selittää mihin kaikkeen tämä kitapurjeen puuttuminen vaikuttaa? Onko minun äänessäni ja artikuloinnissani tapahtunut jotain merkittävää?
 
Olenko menettänyt myös jotain muuta kuin tuon kehräys- tai kurlaustaidon?
 
Liene ainakin minun resonanssitilani on muuttunut, sekä nieluni on jäykempi ja kömpelömpi kuin ennen leikkausta.
 
Mutta voiko tällä ehkä olla äänen soinnin kannalta jotain positiivistakin?
 
Kukapa tuohon osaa vastata.
 
Nykyisin nämä avarrusleikkaukset hoidetaan ns. kuumaneulamenetelmällä, jossa pehmytkudoksia kutistetaan aikaansaamalla sinne paloarpia, en tiedä onko tämäkään hyvä juttu.
 
Ennen kuitenkin hyvin innokkaasti leikattiin kuorsaajilta kitapurjeet pois. Minulla kun on vilkas mielikuvitus, sekä melkoisen kyyninen asenne elämän raadollisuuteen, on mieleeni tullut että josko jossain on ollut tarvetta ja tilausta juuri näille kitapurjeille.
 
Toisaalta tämä ajatus auttaa pysymään siveyden kaitaisella polulla, sillä varmaan järkytys sinä hetkenä, kun bassorumpu olisi hakannut kellon viisarit suden hetkeen, ja juuri sinä suden hetkenä sattuisi kuorimaan silmiensä eteen oman kadonneen kitapurjeensa, kokisi varmaan järkytyksen, jonka jälkeen laulut saattaisi olla laulettu pitkäksi aikaa.
 
Siis tämän viimeisen kappaleen aiheellisuuden perustelen sillä, että on niin monta asiaa, jotka saattavat vaikuttaa ääneen, sekä se, että riittävän suuri järkytys saattaa viedä äänen kokonaan. Tai ainakin vaikuttaa sen, että ei enää laulata.

itselläni on tapana keskutella peikkojen kanssa, tämä kyky johtuu taas siitä että pienenä kaaduin herneputki suussa rappusissa ja putki ravahti kitalakeen ja sinne tuli pienehkö reikä

Minäkin keskustelen peikkojen kanssa ajoittain. Tämä taas johtuu siitä kun vielä isonakin kaadan ajoittain suuria määriä tietyn kemiallisen koostumuksen omaavaa liuotinainetta kitalaen kautta suppilomaisella tavalla sisuksiini.
 
Peikkojen kanssa keskustelu ei kuitenkaan korvaa varisten kanssa keskustelua. Varisten kanssa meillä tuntui synkkaavan. Ikään kuin olisi ollut sama sävel.
 
Oikeasti ja totta puhuen, kyllä jotenkin tuntuu jälkeenpäin katkeralta tuo leikkaus, kai sitä tuli oltua koekaniinina eikä koe onnistunut.
Saavutettu hyöty hupeni aika äkkiä.
 
Olen jo saanut tietoa ystävällismieliseltä ihmiseltä, että asia tullaan ottamaan esille ja selvittämään, kun hän pääsee juttelemaan äänifysiologian huippuasiantuntijan kanssa, mitkä todelliset vaikutukset ovat, tai saattavat olla.
 
Eihän minulla oikeasti niin paljoa niille variksille asiaa ole, mutta kyllähän tuokin ääntämisen puute nyt häiritsee kun sitä ajattelee, sekä mitä kaikkea muita puutteita se ehkä on aiheuttanut.
 
Samoin tuntuu kun laulaa päärekisterissä, siis kyllä se jossain päässä resonoi, sekä tuntuu että ääni iskee juuri tuohon kohtaan mistä on veistelty, tiedä miten korkeat äänet soisivat jos olisi vielä kaikki osat tallella.
 
Vaikea kuitenkin on saada tehtyä tekemättömäksi, minä kun en mitään korvaavaa lirpaketta kitaani huoli, vaikka sellainen jostain joutilaaksi jäisikin, mutta jos sen oman kitapurjeeni lääkärisetä jostain pakkasesta vielä voisi kaivaa esiin ja ommella takaisin.
 
Tässä kun on vielä sellainenkin asia, että koko ajan pitää varoa haukottelemasta lasten nähden, eritoten sellaisten lasten, joita on peloteltu virtaheposilla.
Päällepäin ei voi koskaan tietää ketä lasta on peloteltu virtaheposilla ja uniapnea tuppaa haukotuttamaan koko ajan.
 
Annan kitaran laulaa vaan.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi, eli niillä kidoilla on purjehdittava mitä on. Olisi mielenkiintoista kuulla millaiselta kuulostaa variksien kanssa keskustelu.