Etno, proge, latin ›

Julmemman sorttinen pettymys oli kyllä. Täysin aneemiset biisivalinnat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ja juosten kustut sovitukset jättivät kyllä karvaan jälkimaun.
 
Okei, mukavahan se oli nähdä Anderson ja Barre ensimmäistä kertaa eläessään, ei siinä mitään. Andersonin suunnaton karisma ja leppoisat välispiikit jaksoivat hymyilyttää, ja kun mies ensi kertaa tarttui huiluunsa, oli tunnelma katossa. Haluaisinkin sanoa, että pidin keikasta kovasti, mutta minkäs teet.
 
Niin, siitä settilistasta voisi kai jotain sanoa. On jo mainittukin, että viulistityttönen sai aivan liian suuren osan keikalla, ainoastaan muutamassa biisissä (mm. Thick as a Brick) viulu toi jotain olennaista musiikkiin. Ja miksi, miksi, MIKSI eivät jantterit soittaneet yhtään biisiä Songs from the Wood - Heavy Horses -kaksikolta? Jos akustiselle keikalle lähdetään, niin äkkinäisempi olettaisi bändin silloin soittavan juuri sitä matskua, joka parhaiten akustiselle kokoonpanolle taipuisi. Sen sijaan saimme kuulla päämäärättömästi sohlaavia, ylipitkiksi venytettyjä runkkauksia Aqualungista ja muista yksitoikkoisista alkuajan harmauksista. Ei progejammailussa saati rokkaavassa otteessa sinällään mitään pahaa ole, mutta ei Tull ole kumpaakaan mielestäni koskaan osannut. Jos haluan yhtä köyhää psykedeliaa uudemman kerran, syön huonosti valmistettua pallokalaa ja tökin kättäni lyijykynällä.
 
Korostan vielä silti, että jonkun muun bändin keikkana eilinen olisi voinut oli pirun hyvä, mutta kun orkesterilla on katalogissaan kaksi "Maailman paras" -sarjaan kuuluvaa progefolkkilättyä, ei hirveästi innostanut seurata velttoa kompromissia.
 
Onneksi nyt edes Stormwatchilta pari biisiä tuli ja tuo Thick as a Brick, ettei ihan penkin alle mennyt. Harmittaa vain. Jos edes yhden tai kaksi kappaletta olisi parhailta levyiltänsä kuullut, voisi arvio olla ihan toisenlainen. Nyt keikka oli tosiaan todella raaka pettymys, useaan otteeseen mietin jopa lähteväni kesken kaiken pois. Ja kyllä, olin niin kusipää että poistuin Andersonin vielä kerran esitellessä bändiä ankean Budapestin jälkeen. Jos vaihtoehtoina olivat nopea pääsy ulos ja todennäköisesti masentavan löysän encoren kuunteleminen, ei valinta tuottanut hirveästi päänvaivaa.
 
E: Ai niin, sai sieltä sentään varsin tyylikkään (joskin pahasti ylihintaisen) paidan! Jee!

Ei progejammailussa saati rokkaavassa otteessa sinällään mitään pahaa ole, mutta ei Tull ole kumpaakaan mielestäni koskaan osannut.
 
Tiukkaa puhetta, omaa lemppariani on juuri tuo This was- Thick as a brick välinen aika. Mutta makunsa kullakin.
Itse kyllä tykkäsin ja paljon. Settilistassakaan ei ollut mun mielestä juuri muuta moitetta, kun viulistin omat jutut se bluegrass ja kissa biisi olisko ollu "Rudger". Hyvinhän nätti nainen soitti, mutta Andersoniahan sinne mentiin kattomaan. Fat man oli kyllä älyttömän kova.
Kyllä Ian on maineensa ansainnut ja Jethro Tull säilyttää paikkansa maailman kovinpana bändinä.

Encore oli Locomotive Breath, eikä se ollut löysä. Vaan niin ne mielipiteet vaihtelee. Itselle huippukohtia olivat ehdottomasti vanha suosikkibiisi Fat Man(toivottavasti kaikki läskit muistivat taputtaa), sekä Thick As A Brick. Hyvä ja viihdyttävä keikka.

Täytti kaikki odotukset ja ylikin.
 
Olenko ainoa, jonka mielestä setti-lista oli lähes täydellinen ks. kokoonpanolle? Ainoastaan bluegrass-veto oli hiukan pettymys, mutta hyvää menoa sekin oli. Niistä pakollisista runkkaus-kappaleista oli saatu vielä mehuja irti, esim. Aqualung oli erittäin positiivinen yllätys, keikan huippuhetkiä. Viulistityttö veteli todella hyvin, eikä hänen suuri roolinsa härinnyt ollenkaan. Viulu toi kivaa maustetta vanhoihin klassikoihin.
 
Anderssonin spiikit olivat kyllä todella hyvät, kaikkine seksistisyyksineenkin. Myös Barre oli todella symppis, oli kiva seurata miten aplodit Barrelle eivät meinaa millään loppua. Olipa miehen soolo-vetokin hyvä. Jäi vain kaipaamaan sitä Barren röyheää sähkökitara-soundia, mutta toimi ihan hyvin näinkin.
 
Menin näkemään maailman parhaan bändin livenä, ja sen myös mielestäni näin.
 
Antero

joo, hyvä veto. kovasti erilainen kuin sähköinen tull vuonna 93. hyvät oli soundit myöskin. kulttuuritalolla kun on tullut nähtyä rokkikeikkoja ei akustiikka ole oikein toiminut (paitsi johnny winterillä oli kyllä ihan ookoo soundit). andersonin omituinen tapa laulaa aiheuttaa varmasti päänvaivaa monelle soundimiehelle.. hyvää työtä tekivät. eikä bändissä ollut minusta mitään vikaa. amerikanaasialainen viulisti tyttönen oli sopivan outo juttu. muuten ainoa konsertti jonka olen tänä vuonna nähnyt..

ai niin. pidin siitä "bluegrassista". oliko se nyt sitten bluegrassia onkin toinen juttu..

Pidin keikasta todella paljon. Mutta mua kyllä vitutti todella paljon se viulunvinguttaja. Ihan hyvältä kuulosti, mutta neitosen omien sävellysten aikana(?!!?) alkoi tuntumaan jo siltä että tulinko mä kattomaan Ann-Marie Calhounia? Maailman suurin kysymys onkin se, että miksi ihmeessä ei Songs from the woodia?
 
Ian Andreson on symppis ja lepponen kaveri, kuin myös vanhaherra Barre. Taustabändissä ei myöskään mitään valittamista, erinomaisesti vetelivät.

Jaahah, joo! Virtuaalimaailmassa tunnin mittainen vuodatus voi näemmä häippästä ja hävitä hetkessä ties minne....
 
Niinpä! Lyhyestä virsi kaunis. Hieno konsertti ja Andersonhan on ollut persoonana, asenteeltaan ja soittajana yksi lempsupelimanni hyvinkin pitkään.
 
P.S. Seikkaperäisempiä keikkatunnelmia kaipaavien kannattanee alkaa vaivautua itse paikan päälle...

Mua ei myöskään viulisti harmittanut ollenkaan, päin vastoin! Suurena irkkumusiikin ystävänä hänen omat sävellyksensä olivat miltei keikan parasta antia Tullin tujubiisien ohella. Sitten ne Budapestit ja muut; Tull ylitti kyllä kaikki odotukset joita on vuosien varrella kehkeytynyt maanmainioita livepätkiä bändiltä kuunnellessa. Ja Jethro on ehdottomasti bändi mitä täytyy käydä katsomassa paikan päällä, ei niistä DVD:istä saa sittenkään mitään käsitystä siitä mitä se kama oikeasti on.
 
Jack-In-The-Greenin olisivat voineet vetäistä, Songs From The Wood tuskin olisi toiminut kun mukana ei ollut kuin kaksi (?) laulukykyistä soittajaa.
 
Ekan puoliskon täydessä hiljaisuudessa ja pimeässä nurkassa soittanut Barre kyllä miltei varasti shown soolobiisillään ja sitä edeltävällä spiikillä. Ja täysin ansiosta ne verrattoman pitkät aplodit herralle menivät.
 
Pientä moitetta täytyy antaa ainoastaan kosketinsoittajalle, joka ei ole Andrew Giddingsin luokkaa eikä oikein tuonut kappaleisiin mitään, Budapestiä ehkä lukuunottamatta. Hanurisaundi riipi pahimmillaan korvia. Näkikö kukaan minkämerkkinen ja -mallinen sähköpiano sillä oli?

Hienoin hetki keikalla oli Locomotiven introssa, kun Barre ilmeistyi spottiin ja vilkutti. Voi hitto, miten herttainen herrasmies. Kokolailla olen ihan tyytyväinen, vaikka keikan jälkeen olin melkoisen pettynyt matkustettuani hankalin järjestelyin kesken kouluviikon sinne. Ja kun piljetteihinkin hupposi kuukauden käyttörahat. Mutta pistänpä tähän nyt huomioita keikasta:
 
-biisivalinnat oli hassuja. kaikki tullin biisit oli ihan toimivia, (itse jäin ehkä ainoastaan jotain mother goosea kaipaamaan, kun se olisi tuolla poppoolla varmaan rullannut) kun ei tuommoiselta bändiltä voi parissa tunnissa saada jokaisen katsojan lempparibiisiä. bluegrass-biisi ja se turkkitango oli ihan hyviä biisejä, mutta minä olisin halunnut koko rahalla tullia.
 
-Anderson&Barre. en ole tiennytkään, että anderson on noin kova soittaja, kun ei se levyllä ihan virtuoosilta ole koskaan vaikuttanut. mahtavia juttuja soitti, tosin sillä oli suunnilleen joka biisissä aika pitkä soolo, että ei jäänyt paljon muille tilaa. Barre oli minusta illan kovin jätkä. Siksikin, että harmaapäinen kaljuuntunut mies roikottaa akustista kitaraa vyötäröllä, nerokasta.
 
-Anderson lauloi välillä ikävästi falskaten. ihan paikoin vain, mutta särähti korvaan. se myös keljutti, kun se ei voi laulaa siihen mikkiin, vaan koko ajan heiluu siinä mikin ympärillä, ja mikäli kädet on vapaana, niin vielä heiluttaa sitä mikkiä.
 
-miksaaja nukkui välillä, esimerkiksi haitaria ei tullut välillä kaiuttimista, vaikka sitä soitettiin. balanssi oli myös aika kehno sinne salin sivulle, missä olin. rummut ja basso oli aika epäselvää, mutta ymmärrettäköön, että tuo sali on kai aika vaikea akustiikaltaan.
 
-muu bändi oli ilmeetön. viulisti soitti hyvin, mutta oli kuitenkin vähän seinäkukkanen. (ja se kissabiisi oli minustakin aika huti valinta. siis nimenomaan tuolle keikalle) basisti ja pianisti pääsivät ainoastaan lyhyissä sooloissaan vähän esille, muuten etenkin pianisti näytti kyllä maksimaalisen vittuuntuneelta. tosin molemmat soittivat hyvät soolot, varsinkin se pianistin soolo jossain keikan loppupuolen biisissä oli ehkä soolona illan kovin. rumpali oli mulle erityisen iso pettymys. eihän se nyt mitenkään kämmäillyt, mutta se soitto ei sopinut mielestäni yhtään tullin musiikkiin, eikä saundit. kun life is a long songissa lähti semmoinen radio nova -komppi, niin vähän latisti. kun ei ollut hiventäkään 70-lukua, eikä toisaalta hiventäkään tuommoista akustisen bändin meininkiä siinä saundissa. soittihan se juu riisikepeillä välillä, mutta basarisaundi oli aika rammstein.
 
-muutamat jethron omat biisit olivat aivan rautaisia, jos keikka olisi ollut pelkkää tullia, olisin ollut varmaan ihan liekeissä. nyt tunnelma aina vaihtui ihan erilaiseksi muutaman biisin välein, eikä oikein saanut otetta missään vaiheessa.
 
-paikkani salin sivussa oli huono, olisi pitänyt valita vaikka taaempaa, kun keskipaikat oli silloin jo lopussa. kontakti bändiin oli olematon, ainoastaan andersonin muutama pistäytyminen sivussa hieman säväyttivät. kun se nyt tuommoisten elävien legendojen kans on kuitenkin vähän niin, että kyllähän se säväyttää eri tavalla jos istut keskellä eturivissä metrin päässä tyypistä.
 
-miinusta saa myös oma väsymykseni keikan loppupuolella ja nälän kasvu. mutta kuitenkin keikka olisi voinut alkaa vaikka seitsemältä tai edes kahdeksalta, kun kyseessä oli kuitenkin tiistai-ilta. leppoisaa oli odotella tunti junaa pasilassa yhden maissa.
 
- kyllä se nyt ehkä silti oli aika mieleenpainuva keikka, mutta odotukset eivät ihan kohdanneet tulosta. odotin elämäni hienointa konserttielämystä, mutta jäätiin siitä kyllä kauas.

Pientä moitetta täytyy antaa ainoastaan kosketinsoittajalle, joka ei ole Andrew Giddingsin luokkaa eikä oikein tuonut kappaleisiin mitään, Budapestiä ehkä lukuunottamatta. Hanurisaundi riipi pahimmillaan korvia. Näkikö kukaan minkämerkkinen ja -mallinen sähköpiano sillä oli?
 
Todellakin kosketinsoittaja näytti siltä että se olisi ollut mieluummin missä vain muualla kuin siellä keikalla. Ja silloin kun se soitti niin en saanut siitä mitään selvää. Mutta Rolandi se soitin muistaakseni oli, mutta en nähnyt mallia.

rumpali oli mulle erityisen iso pettymys. eihän se nyt mitenkään kämmäillyt, mutta se soitto ei sopinut mielestäni yhtään tullin musiikkiin, eikä saundit. kun life is a long songissa lähti semmoinen radio nova -komppi, niin vähän latisti. kun ei ollut hiventäkään 70-lukua, eikä toisaalta hiventäkään tuommoista akustisen bändin meininkiä siinä saundissa. soittihan se juu riisikepeillä välillä, mutta basarisaundi oli aika rammstein.
 
Samaa mäkin ajattelin tuossa ennen sitä taukoa... Mutta kun tuli biisejä joissa mielikuvitusta tarvittiin akustiseen sovitukseen (kuten Thick as a brick), oli Duncan loistava. Kuulemma sälli on Andersonin poika, en ole kuitenkaan löytänyt varmistusta väitteelle.
Mutta täytyy vielä sanoa että Ian Andersonin karisma oli vertaansa vailla. Asiaan varmasti vaikutti loistavat paikat (aika edestä ja keskeltä).
Siitä vaan vielä, että kun on niin nuori ettei ole ehtinyt Tullia aiemmin nähdä, niin olisi mahtavaa nähdä yksinkertainen rock setti noiltakin. Ja yksinketaisella tarkoitan sellaista sähköistä settiä, edes hiukkasen kultaisen 70 luvun tyyppistä settiä.

Jaaha, ja kyllä harmittaa.
 
Minkälainen se bluegrass-biisi sitten oli? Miksi kaikki haukkuu sitä? Onko bluegrass-yleensäkin Jethro Tull -fanien mielestä huonoa, vai oliko se bluegrass-biisiksi huonoa? Meikäläisen mielestä tuo kuulostaa mielenkiintosimmalta biisiltä! :) Vai oliko se vaan joku pelkkä viulutilutus? Esim. oliko banjoa tai muuta känkkäräätä?

Voin hyvillä mielin mennä nukkumaan tietäen että vuoden 2001 Tull-keikka oli (ilmeisestikin) enemmän näkemisen arvoinen...

Jaaha, ja kyllä harmittaa.
 
Minkälainen se bluegrass-biisi sitten oli? Miksi kaikki haukkuu sitä? Onko bluegrass-yleensäkin Jethro Tull -fanien mielestä huonoa, vai oliko se bluegrass-biisiksi huonoa? Meikäläisen mielestä tuo kuulostaa mielenkiintosimmalta biisiltä! :) Vai oliko se vaan joku pelkkä viulutilutus? Esim. oliko banjoa tai muuta känkkäräätä?
 
Bluegrassina se oli mitä oivallisinta, mutta kun olin katsomassa Jetrho Tullia.

Hehhe, tuli Aimo allekirjoituksestas nuoruuden seikkailut eräässä nettiroolipelissä mieleen. :) Liekkö sitä muissakin peleissä harrastettu, en tiie, mutta ainakin siinä mitä meikä pelaili.
 
Mutta eikös se vasta progea olekin, kun progebändi soittaa bluegrassia. Todella erilaista, epämuodikasta ja sekoa.

Todella erilaista, epämuodikasta ja sekoa.
 
Nyt tuli kiteytettyä se, miksi ihmiset kuuntelevat progea.

Bluegrassina se oli mitä oivallisinta, mutta kun olin katsomassa Jetrho Tullia.
 
Mahtoi olla pettymys, kun lavalle nousikin Jethro Tull. ehehe. ja UPM-kymmene papukaijaa postimerkkien päälle.

Kunhan vain ajattelin...
 
menit sitten ajattelemaan. siitä tulee täällä aina sanomista.