Etno, proge, latin ›

Hienoin hetki keikalla oli Locomotiven introssa, kun Barre ilmeistyi spottiin ja vilkutti. Voi hitto, miten herttainen herrasmies. Kokolailla olen ihan tyytyväinen, vaikka keikan jälkeen olin melkoisen pettynyt matkustettuani hankalin järjestelyin kesken kouluviikon sinne. Ja kun piljetteihinkin hupposi kuukauden käyttörahat. Mutta pistänpä tähän nyt huomioita keikasta:
 
-biisivalinnat oli hassuja. kaikki tullin biisit oli ihan toimivia, (itse jäin ehkä ainoastaan jotain mother goosea kaipaamaan, kun se olisi tuolla poppoolla varmaan rullannut) kun ei tuommoiselta bändiltä voi parissa tunnissa saada jokaisen katsojan lempparibiisiä. bluegrass-biisi ja se turkkitango oli ihan hyviä biisejä, mutta minä olisin halunnut koko rahalla tullia.
 
-Anderson&Barre. en ole tiennytkään, että anderson on noin kova soittaja, kun ei se levyllä ihan virtuoosilta ole koskaan vaikuttanut. mahtavia juttuja soitti, tosin sillä oli suunnilleen joka biisissä aika pitkä soolo, että ei jäänyt paljon muille tilaa. Barre oli minusta illan kovin jätkä. Siksikin, että harmaapäinen kaljuuntunut mies roikottaa akustista kitaraa vyötäröllä, nerokasta.
 
-Anderson lauloi välillä ikävästi falskaten. ihan paikoin vain, mutta särähti korvaan. se myös keljutti, kun se ei voi laulaa siihen mikkiin, vaan koko ajan heiluu siinä mikin ympärillä, ja mikäli kädet on vapaana, niin vielä heiluttaa sitä mikkiä.
 
-miksaaja nukkui välillä, esimerkiksi haitaria ei tullut välillä kaiuttimista, vaikka sitä soitettiin. balanssi oli myös aika kehno sinne salin sivulle, missä olin. rummut ja basso oli aika epäselvää, mutta ymmärrettäköön, että tuo sali on kai aika vaikea akustiikaltaan.
 
-muu bändi oli ilmeetön. viulisti soitti hyvin, mutta oli kuitenkin vähän seinäkukkanen. (ja se kissabiisi oli minustakin aika huti valinta. siis nimenomaan tuolle keikalle) basisti ja pianisti pääsivät ainoastaan lyhyissä sooloissaan vähän esille, muuten etenkin pianisti näytti kyllä maksimaalisen vittuuntuneelta. tosin molemmat soittivat hyvät soolot, varsinkin se pianistin soolo jossain keikan loppupuolen biisissä oli ehkä soolona illan kovin. rumpali oli mulle erityisen iso pettymys. eihän se nyt mitenkään kämmäillyt, mutta se soitto ei sopinut mielestäni yhtään tullin musiikkiin, eikä saundit. kun life is a long songissa lähti semmoinen radio nova -komppi, niin vähän latisti. kun ei ollut hiventäkään 70-lukua, eikä toisaalta hiventäkään tuommoista akustisen bändin meininkiä siinä saundissa. soittihan se juu riisikepeillä välillä, mutta basarisaundi oli aika rammstein.
 
-muutamat jethron omat biisit olivat aivan rautaisia, jos keikka olisi ollut pelkkää tullia, olisin ollut varmaan ihan liekeissä. nyt tunnelma aina vaihtui ihan erilaiseksi muutaman biisin välein, eikä oikein saanut otetta missään vaiheessa.
 
-paikkani salin sivussa oli huono, olisi pitänyt valita vaikka taaempaa, kun keskipaikat oli silloin jo lopussa. kontakti bändiin oli olematon, ainoastaan andersonin muutama pistäytyminen sivussa hieman säväyttivät. kun se nyt tuommoisten elävien legendojen kans on kuitenkin vähän niin, että kyllähän se säväyttää eri tavalla jos istut keskellä eturivissä metrin päässä tyypistä.
 
-miinusta saa myös oma väsymykseni keikan loppupuolella ja nälän kasvu. mutta kuitenkin keikka olisi voinut alkaa vaikka seitsemältä tai edes kahdeksalta, kun kyseessä oli kuitenkin tiistai-ilta. leppoisaa oli odotella tunti junaa pasilassa yhden maissa.
 
- kyllä se nyt ehkä silti oli aika mieleenpainuva keikka, mutta odotukset eivät ihan kohdanneet tulosta. odotin elämäni hienointa konserttielämystä, mutta jäätiin siitä kyllä kauas.