Leikari 26.11.2003 14:44:15 | |
---|
Mutta mutta.. Onko sillä todellisuudessa mitään merkitystä artistin kuin systeeminkään kannalta, onko henkilöllä levy kaverilta kopioituna vai divarista ostettuna? Lanttiakaan ei kilahda artistin lippaaseen, vaikka käytetty levy vaihtaisi omistajaa kymmenen kertaa. Ainoastaan uuden levyn myynti tuo pullaa pöytään. Mielenkiintoinen kysymys sikäli, että mitä kuluttaja ostaa levyn ostaessaan. Musiikin käyttöoikeuden vai fyysisen tallenteen vai molemmat? Musiikin käyttöoikeden perusteellahan (kait?) äänitteen voi kopioida luvallisesti omaan käyttöön. Fyysinen tallenne on tavara siinä kuin muukin - ja sikäli tallenteella voi olla jälkimarkkinat loukkaamatta kenenkään oikeutta - näinhän kirjoillakin, autoilla, vanhoil räteil ja lumpuill... Kun asiakas on hankkinut äänitteen on asiakkaallakin oikeuksia - asiaa ei voi tarkastella pelkästään äänitteen tuottajan/kauppiaan kannalta. Esim. cd-levy on siirtynyt rahallisella korvauksella jonkun omaisuudeksi - ja omalle omaisuudelleen voi tehdä melkein mitä vaan. "Laiton" kopio poikkeaa selvästi kaupasta ostetusta tuotteesta. Voidaan myös miettiä mitä merkitsisi äänitemyynnille, mikäli jollain säädöksillä estettäisiin/rajoitettaisiin äänitteen edelleenmyyntiä. . . . "en uskalla ostaa jos onkin paska" |
Wiitala 26.11.2003 15:04:12 | |
---|
Mitenkäs sitten älppäreitten kanssa? Eikö niitäkään sais ostaa sieltä divarista? Vaikka vastustankin levyjen polttamista, niin kyllä mun mielestä divari on kuitenkin erittäin kunniallinen tapa hankkia joitan levyjä, mitä ei enää saisi uutena muualta kuin tilaamalla jostain Papua/Uusi-Guineasta ja maksamalla jo postikuluja yhden opintotukierän verran. Ihan samalla tavalla pitäisi tuomita kirpputorit, nettihuutokaupat, keltainen pörssi... Niin. Orava et labora - orava töitä tekee, laiska pääsee vähemmällä. |
Jos jollakin on valinta poltetun tai käytetyn välillä ja päätyy käytettyyn aitoon levyyn, on tämä käytetty pois markkinoilta esim. sellaisen kuluttajan silmissä, jonka valintana on uusi tai käytetty levy, jolloin tämä kuluttaja "joutuu" ostamaan uuden levyn, josta artisti (ehkä) saa sitten korvausta. Ehdottomasti on oikein ostaa käytetty levy. Pidän yleisesti naisista, varsinkin yleisistä naisista. |
Numbie 26.11.2003 15:29:46 | |
---|
Jos olisin itse artisti, niin pitäisin käytetyn ostamista huomattavasti parempana tekona, koska kuluttaja on kuitenkin maksanut ~puolet uuden hinnasta päästäkseen kuulemaan musiikkiani, polttaessa enintään sen tyhjän levyn hinnan. I asked for water... |
Leikari 26.11.2003 15:46:40 | |
---|
Jos olisin itse artisti, niin pitäisin käytetyn ostamista huomattavasti parempana tekona, koska kuluttaja on kuitenkin maksanut ~puolet uuden hinnasta päästäkseen kuulemaan musiikkiani, polttaessa enintään sen tyhjän levyn hinnan. jos tälle linjalle lähdetään: polttaminen on parempi teko musiikin tekijän kannalta. Käytetystä levystä ei kilahda enää mitään muusikon kukkaroon. Poltettavan levyaihion hinta puolestaan sisältää "kasettimaksua" , joka kanavoidaan Teoston kautta niille "keille se kuuluu". |
Rappion Apostoli 26.11.2003 20:18:57 | |
---|
Jos levyn ostaa jostain divarista tai käytettyjen lokerosta levykaupasta, tukee sen liikkeen toimintaa, mainontaa ja tulevaisuuden levyvalikoimaa, siis uusien osalta. Varmasti myös niiden käytettyjen myyntiä auttaa :D Uskoisin, että käytettyjen myynnin olevan sen luokan bisnestä, että nostaa liikevaihtoakin ihan mukavasti. |