Media ja viihde ›

Hankkisko se vihdoinkin valmentajan?
 
Jää nähtäväksi.
 
Tämän päivän matsin kolmannessa erässä ihmetytti, miten Jarkko pääsi Robredon syöttövuoroissa jo 30-0 johtoon, mutta sitten Robredo pystyi kuitenkin pitämään syöttönsä. Ainakin kolmessa Robredon syöttövuorossa tämä sama tapahtui. Mikä ihme siinä on, että niitä tärkeitä palloja ja matseja ei Jarkko ikinä voita?
 
Kyseisissä tilanteissa Robredo pystyi kovan pelimiehen tapaan parantamaan ykkössyöttöään tiukassa paikassa, ja sai otteen taas itselleen. Mutta se, mikä valitettavan selvästi jälleen näkyi pelissä oli se, että Jarkko on melkoisen kesy syötönpalauttaja. Vastustajan ykkössyöttöön Jarkko saa todella harvoin niin hyvän palautuksen että pääsisi kontrolloimaan pistettä, ja ihmeellisen usein myös kakkossyötön palautus jää passiiviseksi läpsäytykseksi lyhyenä keskelle kenttää, josta vastustaja saa kuin ilmaiseksi aloitteen jälleen itselleen. Puhumattakaan siitä Jarkon onnettomasta kakkossyötöstä, jota Robredo piti suorastaan pilkkanaan läpi ottelun.
 
Eilen ei tosin ollut Jarkolla kaiken kaikkiaan mikään hyvä päivä, joten ei nyt pidä liikaa tehdä johtopäätöksiä vain sen perusteella, kun hänellä kumminkin olisi sitä potentiaalia. Jotain olisi nyt korvien välissä tapahduttava, että sellainen kummallinen perisuomalainen "minä rassukka nyt täällä vähän pelailen, älkää suuttuko" -mentaliteetti tulisi kitkettyä pois, vähän voimakkaasti ilmaistuna. Mutta kun Jarkon perusilme kentällä on muutenkin kuin kiltillä, lauhkealla lampaalla, meni peli sitten hyvin tai huonosti, niin jonkinlaista aggressiivisuutta ja vihaisuutta siihen ajoittain kaipaisi. Noin niin kuin oikeisiin asioihin kanavoituna.
 
Eilenkin Jarkolla oli ihan riittävän monta tilaisuutta ottaa niitä tärkeitä pisteitä ja antaa lopullinen isku vastustajalle, joka oli jo silmukassa, mutta niin vain pääsi Robredo aina kuin varkain takaisin peliin. Eikä sen tason pelimies tarvitse montaa tarjottua tilaisuutta. Jarkon otteet menivät ratkaisevilla hetkillä jotenkin omituisen päämäärättömän näköiseksi koheltamiseksi. Ikään kuin hän ei uskaltaisi tai kehtaisi pelata vaan röyhkeästi ja tappaa sitä palloa silloin kun pitää, perhana. Urheilukanavan selostaja Pepe Jürgens, joka osaa kyllä olla verrattain ärsyttäväkin, manasi kyllä kertaalleen aika osuvasti Jarkon tyhmää pistemenetystä jo varmalta näyttäneessä paikassa "pelleilyksi". Siltä se tosiaan toisinaan näytti. Ja kun Jarkon peli ei suju, hän vajoaa passiiviseksi palauttelijaksi, joka vain paniikissa odottaa että vastustaja tekee jotain eikä itse uskalla tehdä mitään. Siinä olisi kieltämättä jonkinlaisella henkisellä valmentajalla työsarkaa - taitojen puolestahan Jarkko parhaimmistoon jo kuuluukin.
 
Janne Eerikäinen teki hyvän huomion taannoin Urheilulehdessä siitä, miten Andy Roddickin valmentajaksi hiljattain ryhtynyt Jimmy Connors on saanut suojattinsa pelin ihan uuteen lentoon pienen hiljaiselon jälkeen. Hyvin pian yhteistyön alkamisen jälkeen Roddick voitti Masters-turnauksen (en nyt muista mikä se oli) ja pääsi US Openin finaaliin. Eerikäisen perimmäinen pointti oli se, että ei Connors "vanhan liiton" miehenä mitään lyöntejä tai muita pelillisiä taitoja pysty juurikaan Roddickille opettamaan, mutta hänellä on vanhana kettuna ja mestarina varmasti psykologista silmää lajista niin paljon, että on osannut vetää juuri oikeista naruista saadakseen joitakin sellaisia henkisiä lukkoja aukemaan, että Roddickin itseluottamus ja psyyke on noussut hurjasti. Ja sitä myöten peliesityksetkin. Kenties tällainen yhteistyö tekisi Jarkollekin vain hyvää..?
 
Jäämme odottamaan.