Studiotyöskentely ›

http://www.northernsounds.com/ubb/N … tebb.php?ubb=get_topic;f=3;t=006292
 
Tuolla foorumilla pohdittiin voiko noita kyseisiä eroja kuulla. Onhan se tottakai melko vaikeaakin erottaa wavin ja mp3:kin eroja. Varsinkin jos pakkaus on tehty hyvin.
 
Tuolla voi tehdä testin itse kuuntelemalla äänifilet.

Omassa räkäteoksessa aikoinaan häiritsi se, että kun ensin väänsin kuukauden, että saisin virvelin iskun suunnilleen semmoiseksi kuin tahdon, niin sitten en saa sitä edes wavina kuulostamaan samalta kuin ohjelmassa soidessa. Mp3 sitten aiheutti jo kauhistuksia, "hajosiko nyt jotain kajareista", ennen kuin älysi että mp3 se oli joka sen hajotti. Muiden teoksissa ei ole pienet mp3-rutinat häirinnyt, kun ei originaalista laadusta ole tietoa.

Olen huomannut mp3 -tiedostoissa tummentumista ja kompressoitumista. Joku kitara, jonka ei pitäisi juuri kuulua, pomppaa mp3:ssa pintaan.

Huonosti tehdyissä ämpärikolmosissa ärsyttävin on ehkä se vesiääni joka pehmentää iskut ja tekee haitsusta muhjun, mutta erikoisin on muutamassa tiedostossa kuulemani juttu, kun yhtäkkiä joku soitin pomppaa toiselle puolelle stereokuvaa muiden pysyessä paikallaan. Tai sitten kaikki pyörähtää ympäri, en tiedä kumpi siinä tapahtuu.

Huonosti tehdyissä ämpärikolmosissa ärsyttävin on ehkä se vesiääni joka pehmentää iskut ja tekee haitsusta muhjun, mutta erikoisin on muutamassa tiedostossa kuulemani juttu, kun yhtäkkiä joku soitin pomppaa toiselle puolelle stereokuvaa muiden pysyessä paikallaan. Tai sitten kaikki pyörähtää ympäri, en tiedä kumpi siinä tapahtuu.
 
Joskus cd-levylle poltetuissa emppukolmosissa kuuluu - ainakin tuolla "four times oversampling" -ceedeesoittimella - todella ilkeästi kirahtavia diskantteja. Ilmeisesti jotkut dekooderit yrittävät luoda kadonneita ylätaajuuksia filetoista joista ne ovat kadonneet.
 
.

Pakkaus toimii niin kauan kun sen sisäiseen dynamiikkaan (peittoilmiöihin) ei puututa. Kun mpegissä maskaava kohina ratsastaa -10dB hyötysignaalin alapuolella niin kyllähän sen saa sieltä hyvin nopeasti pintaan kun vähän rutistaa.
 
Onkos muut samaa mieltä?

Tässä erinomaista iltalukemista digitaalisesta signaalinkäsittelystä kiinnostuneille.
 
www.dspguide.com
 
640 sivua täyttä asiaa ja kun/jos tuon jaksaa kahlata ajatuksella läpi niin tietää, ja ehkä jopa ymmärtääkin, jo jotain näistä asioista. Ainakin omalla kohdallani huomasin että tuota lukemalla monet irrallaan leijuneet tiedonmuruset loksahtivat omille paikoilleen ja nyt uskallan jopa väittää ymmärtäväni hieman mistä koko hommassa on kyse. Eli suosittelen lämpimästi kirjan lukemista.

.............

Lukaisin tuon kehutun simulanalog -pluginin sivuilla olleen paprun ekvalisoinnista (http://www.simulanalog.org/eq.pdf) ja päädyin sen perusteella pohtimaan seuraavaa skenaariota. En siis väitä olevani aiheen asiantuntija - ajatus on mutu-pohjalla.
 
Nauhoitamme kitaraa siten että kaikki on pohjimmiltaan kunnossa. Hyvä riffi, hyvä kitaristi, hyvä kitara, hyvä särkijä, hyvä vahvistin + kaappi, hyvä mikrofoni hyvin aseteltuna, hyvä mikrofonietuvahvistin ja hyvä AD -muunnin. Lisäksi käytössä on täydellinen konvoluutioalgoritmi. (lienee käytännössä mahdottomuus...) Nauhoitamme soiton yhtä aikaa kolmeen paikkaan:
 
A: Signaali sellaisenaan mikrofonin, etuvahvistimen ja AD-muuntimen kautta digitaaliselle tallentimelle arvoilla 44.1 Hz, 16-bit.
 
B: DI-Boksilla suoraan kitarasta arvoilla 44.1 KHz, 16-bit.
 
C: DI-Boksilla suoraan kitarasta arvoilla 192 KHz, 32 -bit.
 
Sitten nauhoitamme sopivan impulssin särkijä -> vahvistin -> mikrofoni -> mikrofonietuvahvistin -yhdistelmän kautta.
 
Nauhoitettua ääntä käsitellään sitten seuraavasti:
 
A: ei tehdä mitään
 
B: ajetaan ääni konvoluutioefektin läpi käyttäen juuri nauhoittamaamme impulssia
 
C: ajetaan ääni konvoluutioefektin läpi ja muunnetaan sen jälkeen muotoon 44.1 KHz, 16-bit
 
Sitten laitetaan äänet ABC sokkotestiin.
Uskoisin että tavallinen kadunmies ei huomaisi eroa äänten välillä. Hieman kouliintunut studiosetä saattaisi pystyä erottelemaan B:n huonoimmaksi ja hyvällä tuurilla jotain eroa A:n ja C:n välillä.
Ääniä giditaalisesti analysoitaessa C on todennäköisesti lähempänä A:ta kuin B. Olosuhteista tämä tietenkin riippuu - jos B:n prosessoinnissa tehdyt matemaattiset arvaukset osuvat kohdalleen voivat kaikki kolme tietenkin kuullostaa aivan samalta.
 
Pointtini on siis tämä: korkeista näytteenottotaajuuksista on kaiketi vähän hyötyä silloin kun lopullinen formaatti on CD (44.1/16) _olettaen_ että äänelle ei tehdä juurikaan digitaalista prosessointia.
 
Sensijaan jos ääntä editoidaan ja summataan digitaalisesti paljon ovat korkeammat näytteenottotaajuudet ja bittisyvyydet _todennäköisesti_ paikallaan.
 
Samaa asiaa voi ajatella myös kokonaisen bändin nauhoittamisessa:
 
A: Nauhoitetaan soittimet omille raidoilleen digitaalitallentimelle. Ohjataan ne myöhemmin muokkaamattomina digitaalitallentimelta analogiseen mikseriin jossa säädetään tasot, ekvalisoidaan ja summataan ääni stereoksi ynnä nauhoitetaan DATille.
 
B: Nauhoitetaan soittimet omille raidoilleen digitaalitallentimelle, (44.1/16). Tehdään parametreiltaan täsmälleen samat ekvalisoinnit ja tasonsäädöt. Summataan digitaalisesti stereoraidaksi ja nauhoitetaan DATille.
 
C: Nauhoitetaan soittimet omille raidoilleen digitaalitallentimelle, (192/32). Tehdään parametreiltaan täsmälleen samat ekvalisoinnit ja tasonsäädöt. Summataan digitaalisesti stereoraidaksi ja nauhoitetaan DATille.
 
Tässäkin tapauksessa luulisin että C: on lähempänä A:ta kuin B.
 
Noin vuoden / puolentoista päästä voin jo esittää kokemusperäistä evidenssiäkin. Ehkä. :)

Olen huomannut mp3 -tiedostoissa tummentumista ja kompressoitumista.

Ainut tapa, minkä avulla olen omin korvin pystynyt toteamaan mp3-pakkauksen vaikuttamisen soundiin, on seuraava:

1. Importtaa CD:ltä raita waviksi
2. Ota tästä wavista kopio
3. Enkoodaa kopio mp3:ksi
4. Koodaa takaisin waviksi.
5. Käännä toisen wavin vaihe (invert)
6. Summaa alkuperäinen wav ja mp3:na käynyt wav toisiinsa.
7. Kuuntele tulos, jäljelle jää mp3-enkoodauksessa kadonnut data. Mitä vähemmän kuulet, sitä parempi enkoodaus.

Huomaa kohdassa 6 ennen summaamista se, että (en)koodauksessa alkupäähän saattaa tulla ylimääräistä tavaraa, eli leikkaa tarvittaessa ylimääräinen data pois. Jos näytteet eivät ole täysin kohdallaan, lopputulos vääristyy täysin. Lisäksi formaattien muunnokset tulisi tehdä saman ohjelman koodereilla.

Tällä tavalla voit helposti todeta, miten bittinopeus vaikuttaa kadonneeseen ääneen. Lisäksi ainakin Wavelabissa voi säätää myös enkoodauksen laatua kolmen eri tason välillä, eli paras laatu=hitain enkoodaus, keskiverto laatu, ja heikoin laatu=nopein enkoodaus.

Itse väitän, että käyttämällä 160kbps:n bittinopeutta ja parasta enkoodausta, ei yksikään ihminen kykene kuulemaan normaalista musiikista onko kyseessä mp3 vai wav. Jos alkaa tekemään vertailua siten, että voi kuunnella molempia näytteitä vuorotellen, saattaa _ehkä_ onnistua, jos käytössä on extremeluokan hifivehkeet ja lepakon kuulo.

Helppohan se on sanoa että mp3:et erottaa vaivatta, jos sattuu kuuntelemaan 96kbps:n suhinakötöstyksiä.

EDIT: Tarkennuksia.

Itse väitän, että käyttämällä 160kbps:n bittinopeutta ja parasta enkoodausta, ei yksikään ihminen kykene kuulemaan normaalista musiikista onko kyseessä mp3 vai wav.
 
Aika paksua. Minä taas sanoisin, että pystyn itsekin huomaamaan eron. Jotkut ammatti-miksaajat/masteroijat geneleceineen taas luultavasti nauravat perseensä irti tuosta väittämästä.
 
Eilen encoodasin Dallas Superstars - Flash -albumin n. 230kbps -laadulla, mikä oli mielestäni kyllä turhan laadukas. Koodaus tapahtui ABR-moodissa, joten en itse määritellyt tuota bittisyvyyttä. (Enyan albumi tuli ~187kbps samalla algoritmilla, vähemmän meininkiä nääs). Voisi tänään ehkä encoodata tuon Flash-albumin uudestaan hieman pienemmällä laadulla, samalla voisi testata tuota vaihteen-kääntöä. En ole ennen hoksannutkaan käyttää tuota MP3:sten laatuvertailussa.

Kanttori:
Itse väitän, että käyttämällä 160kbps:n bittinopeutta ja parasta enkoodausta, ei yksikään ihminen kykene kuulemaan normaalista musiikista onko kyseessä mp3 vai wav.
 
Firewalk:
Aika paksua. Minä taas sanoisin, että pystyn itsekin huomaamaan eron. Jotkut ammatti-miksaajat/masteroijat geneleceineen taas luultavasti nauravat perseensä irti tuosta väittämästä.
 
Jaa. Näinköhän? Saattaa riippua musiikkilajista ja muutenkin alkuperäisen soundin puhtaudesta, mutta itse en käytännössä huomaa eroa enää 144kbps:n nopeudella. Tosin kuuntelenkin pääasiassa metallimusiikkia joka on nykyisin poikkeuksetta kompressoitu täysin makkaraksi, ja syntikkamatot särökitaran kanssa täyttävät äänimaailman aika tehokkaasti.
Ja nämä ammattilaiset, jotka luultavasti(?) nauraisivat, käyttävätkin niitä extremeluokan hifivehkeitä vaimennetuissa studioissaan ja ovat muutenkin tottuneet kuuntelemaan musiikkia äänenlaadun tarkkailun ominaisuudessa.
 
Eilen encoodasin Dallas Superstars - Flash -albumin n. 230kbps -laadulla, mikä oli mielestäni kyllä turhan laadukas. Koodaus tapahtui ABR-moodissa, joten en itse määritellyt tuota bittisyvyyttä.
 
Mainitsin aikaisemmin tuosta Wavelabista, eli enkoodauksessa voi bitraten lisäksi säätää myös yleistä laatua, joka säädettynä parhaimmalle mahdolliselle vie omalla koneellani aikaa noin 10 kertaa enemmän mitä huonoimmalla laadulla. Tämä kuuluu taatusti myös tuloksessa, eli ei se bitrate kerro välttämättä koko totuutta vaikka hyvin suuntaa antaakin.

Täältä löytyy jotakin tietoa tässä ketjussa ihmeteltyihin asioihin.
 
http://www.digido.com
 
ja valitse articles
 
Jotain tietoa on aika vaatimattomasti sanottu, jokaisen pitäisi lukea nämä!
 
t. Marko

se vesiääni joka pehmentää iskut ja tekee haitsusta muhjun
 
Kunhan mp3 on pakattu laadukkalla encoderilla ja ei millään pilipali-128 KBit "laadulla".
 
Vähintään 192 KBit jotta saavutetaan edes kuunneltava laatu. Mielellään 220 KBit tai 256 KBit.

Yksinäinen särökitararunttaus on mp3:lle paha vastus. Tulee aika rajusti pulputusta 160kbps:llä.

Mielestäni 16/ 44.1- on aivan riitävä bittisyyvyys ja näytteenottotaajuus.
Kun lopulta aina(lukuunottamatta DVD:tä ja Super audio CD:tä) ollaan tuossa 16/44.1- asetelmassa. Ei suurempiin arvoihin kannata mennä. Se on turhaa. Se joka väittää kuulevansa jotain soundillista eroa 32-bittisen ja 16- bittisen välillä on ihmemies.
Jos ääni tulee vaikka 2 db:tä lujempaa niin se voi kuulostaa paremmalta. Kuitenkaan se ei ole ole välttämättä lähtökohtaisesti se mitä haetaan. Varsinkaan jos tehdään autenttista äänentallentamista.

Jaa. Näinköhän? Saattaa riippua musiikkilajista ja muutenkin alkuperäisen soundin puhtaudesta, mutta itse en käytännössä huomaa eroa enää 144kbps:n nopeudella. Tosin kuuntelenkin pääasiassa metallimusiikkia joka on nykyisin poikkeuksetta kompressoitu täysin makkaraksi, ja syntikkamatot särökitaran kanssa täyttävät äänimaailman aika tehokkaasti.
 
Tässähän tää tuli pähkinänkuoressa, mistä itsekin olen kirjoittanut näissä väittelyissä useampaan otteeseen. Mp3 muuttaa jengin soundikäsitystä. Kuten myös tietysti radiokompressointi. Kovaa ja putkee.
 
Olisi kiva pohtia, onko tämä sitten hyvä asia, eri puolilta.

Tässähän tää tuli pähkinänkuoressa, mistä itsekin olen kirjoittanut näissä väittelyissä useampaan otteeseen. Mp3 muuttaa jengin soundikäsitystä. Kuten myös tietysti radiokompressointi. Kovaa ja putkee.
Olisi kiva pohtia, onko tämä sitten hyvä asia, eri puolilta.
 
Kiintoisaa luettavaa, MP3 on vaaraksi ihmiskunnalle!
http://www.informatik.fh-hamburg.de … /Logologie/MP3-Gefahr/MP3-risk.html
Muitakin juttuja häviöllisen pakkauksen vaikutuksesta ja yhteydestä evoluutioon on tullut vastaan.
 
Toinen asia on, että mikä on äänityksessä käytetyn bittisyvyyden ja näytteenottotaajuuden osuus nykytrendien mukaan tuotetussa musassa: Trigatut rummut, mallinnetut kitarat, syntikkajouset ja autotunetetut laulut. Kaikilla raidoilla luonnollisesti oma dynamiikkaprosessorinsa. Tämä sitten kuorrutetaan hienoilla konvoluutiokaiuilla sekä monikanavakompressoidaan neliöksi ja tuikataan cd:lle. Ja naperot sitten pakkaavat sen vielä mp3:siksi joita kuuntelevat jollakin matkapuhelin-ämpäri-soittimella ruuhkabussissa. Notta muuttuneekohan se jengin soundikäsitys pikkuhiljaa?? Veikkaanpa, että nyt teini-iässä musiikkiharrastustaan aloittavien ihannesoundikäsitys ei ole kovinkaan lähellä "luonnollista"-soundia.

Notta muuttuneekohan se jengin soundikäsitys pikkuhiljaa?? Veikkaanpa, että nyt teini-iässä musiikkiharrastustaan aloittavien ihannesoundikäsitys ei ole kovinkaan lähellä "luonnollista"-soundia.
 
Juu, ex-muija oli tottunut kuuntelemaan jotain kasetti-walkman-kopiolaitetta kahden pienen kaijuttimen läpi, ja sitten kun hän kuunteli minun stereoistani samaa äänitettä, niin hän väänsi eq:sta bassot ja treblet nollille ja nosti keskialuetta saadakseen totutunlaisen saundin. Sitten kun itse laitoin jonkin levyn soimaan taustamusiikiksi, jossain vaiheessa havahduin outoon sointiin.