Kitarat: kitarakamat ›

Katselin tuossa Rusty Cooleyn videoklippejä (http://www.rustycooley.com/) ja huomasin, että kaveri tiluttelee välillä Conkling 8 kielisillä kitaroilla. Tuo "Fanned fret" 8-kielinen näyttää todella mielenkiintoiselta! Onkohan kukaan päässyt kokeileen, tai kenties omistaa tuollaisen? Millaistahan viritystä Cooley käyttää ko.kapineessa?
 
http://www.rustycooley.com/images/r … July2006/lnwxOutworldNamm06-041.jpg
http://www.conklinguitars.com/bizarregallery/biz8images/biz8stg.html
 
Ja pitää vielä vähän hehkuttaa, että taitaa olla ehkä kaunein kitara mitä olen tähän asti koskaan nähnyt:
 
http://www.conklinguitars.com/bizar … ages/meltedfingerboarddescript.html
http://www.conklinguitars.com/bizar … mages/walquiltlacemeltdescript.html
 
Ja tässä on vielä yksi skeba, aikamoinen taideteos:
http://www.conklinguitars.com/bizar … lery/biz8images/burlsidewinder.html

Mikä ihmeen idea on vinoissa nauhoissa?

Mikä ihmeen idea on vinoissa nauhoissa?
 
Intonaatio on idea.

Mikä ihmeen idea on vinoissa nauhoissa?
 
Saadaan paksuille kielille pidempi skaala, ja ohuille kielille lyhyempi.

Mikä ihmeen idea on vinoissa nauhoissa?
 
Voi samalla voimalla painaa kaikkia kieliä, tuohon suuntaan oli selitetty muistaakseni samalla systeemillä varustetusta bassosta. Tatsia ei kuulemma tarvitse muuttaa ollenkaan normaalikitaraan verrattuna vaan sormet automaattisesti "osaavat" hakeutua oikeille paikoille.

Kyllähän nuo Conklinit tuttuja on. En kylläkään usko, että täällä kukaan on moista testannut, ne on kuitenkin aika kalliita ja lähinnä Jenkeissä noita vaikuttaisi pyörivän. On muuten aika usein tökerön näköisiä ja rumia, paitsi joitain ihan nättejäkin ovat valmistaneet:
 
http://www.conklinguitars.com/bizar … /biz6images/meltedteledescript.html
http://www.conklinguitars.com/bizar … iz6images/originalmeltdescript.html
Ja sitten se vine of life basso, löytyy galleriasta helmikuun kohdalta. Aika mieletön.
 
Tuolla "Cherished challenges" -osiossa on muuten kuva Rusty Cooleyn 9-kielisestä kitarasta...
 
Jos vähän enempi kieliä pitäisi olla (ja rahaa löytyisi), niin tsekkaisin mielummin Black Machinen ja Nevbornin.

En mä tiedä, mutta jos olisin Conklin niin laittaisin kaikessa hiljaisuudessa Rustylle viestiä ja pyytäisin häntä lopettamaan heidän kitaransa käytön julkisesti.

En mä tiedä, mutta jos olisin Conklin niin laittaisin kaikessa hiljaisuudessa Rustylle viestiä ja pyytäisin häntä lopettamaan heidän kitaransa käytön julkisesti.
 
No maksohan toi 9-kielinenkin yli $15000, että ehkä niitä ei haittaa.

No onhan noilla kapistuksilla hintaa, mutta kyllä ne näyttävätkin upeilta. Ja varmaan täältä Suomen maastakin löytyy joukko ihmisiä, joilla olisi varaa kerätä vaikka nurkat täyteen tuon hintaisia kitaroita. Valitettavasti itse en kuulu lähellekään tuota joukkoa. Olisi vain kipeen siistiä päästä kokeilemaan tuollaista "fanned fret" -kaulaa. Kaikki siistit jutut on aina tuolla Jenkeissä :o
 
En mä tiedä, mutta jos olisin Conklin niin laittaisin kaikessa hiljaisuudessa Rustylle viestiä ja pyytäisin häntä lopettamaan heidän kitaransa käytön julkisesti.
 
Mikä Cooleyssä on niin kamalaa? Omasta mielestäni kaveri on kyllä tämän päivän shreddereistä ja ylipäätään kitaristeista ehkä mielenkiintoisin - ei pelkästään siksi, että kaverin tekniikka ja nopeus ovat suorastaan ilmiömäisiä vaan myös siksi, että kaverin biisit kuulostaa oikeasti hyviltä. Ja kyllähän heppu vetää sellaisia ihme juoksutuksia mitä en ole aikaisemmin tainnut päästä kuuntelemaan, ja kun on useampi kielikin käytössä sen kyllä kuulee soiton monipuolisuudessakin. Minuun ainakin on kolahtanut tuon hepun jutut aivan täysillä.

Mikä Cooleyssä on niin kamalaa? Omasta mielestäni kaveri on kyllä tämän päivän shreddereistä ja ylipäätään kitaristeista ehkä mielenkiintoisin - ei pelkästään siksi, että kaverin tekniikka ja nopeus ovat suorastaan ilmiömäisiä vaan myös siksi, että kaverin biisit kuulostaa oikeasti hyviltä. Ja kyllähän heppu vetää sellaisia ihme juoksutuksia mitä en ole aikaisemmin tainnut päästä kuuntelemaan, ja kun on useampi kielikin käytössä sen kyllä kuulee soiton monipuolisuudessakin. Minuun ainakin on kolahtanut tuon hepun jutut aivan täysillä.
 
No, mitäpä tuosta vääntämään. Mun mielipide joka virkkeen osalta on päinvastainen. + kaupanpäälle vielä paska soundi.

No, mitäpä tuosta vääntämään. Mun mielipide joka virkkeen osalta on päinvastainen. + kaupanpäälle vielä paska soundi.
 
Aivan totta, mutta kerropa sitten ne kitaristit, jotka sinun mielestäsi kuulostavat todella hyvältä, siis soundiltaan, tekniikaltaan, nopeudeltaan. Avartaisin mieluusti näkemyksiäni ja kuuntelukokemuksia kitaristien suhteen.

Aivan totta, mutta kerropa sitten ne kitaristit, jotka sinun mielestäsi kuulostavat todella hyvältä, siis soundiltaan, tekniikaltaan, nopeudeltaan. Avartaisin mieluusti näkemyksiäni ja kuuntelukokemuksia kitaristien suhteen.
 
Eric Johnson. ;-)

Aivan totta, mutta kerropa sitten ne kitaristit, jotka sinun mielestäsi kuulostavat todella hyvältä, siis soundiltaan, tekniikaltaan, nopeudeltaan. Avartaisin mieluusti näkemyksiäni ja kuuntelukokemuksia kitaristien suhteen.
 
Guthrie Govan
Bumblefoot
 
Noilla pääsee jo aika pitkälle. Lisäksi molemmilla on improvisoinnissa muutakin kuin helvetin nopeaa paahtamista, jotka Cooleyllä vaikuttaisi perustuvan nimenomaan sormien vipeltämiseen ympäri kaulaa. Esim. Cooleyllä ei pahemmin ole dynamiikkaa tai mielenkiintoisia rytmillisiä muutoksia jne. vaan lähinnä nopeasti ja puhtaasti hyvällä tekniikalla soitettuja "tekniikkaharjoituslikkejä", jotka perustuu enemmän juuri sormien liikkeeseen ja nauhojen painamiseen eikä siihen, mitä siitä kuuluu.
 
Ja jos nopeus kiinnostaa, tsekkaa Fareri ja Mr. Cucumber. Mr. Cucumber (Marcus Paus) taisi/taitaa olla nopein kitaristi, olikos se 46 nuottia sekunnissa. Fareri on tylsä mutta nopea (tosin viimeksi kuulin jonkun soolon siltä jossa oli jopa ideaakin, liekö muttanut treenaustapaansa?).

Mikä Cooleyssä on niin kamalaa? ...kaverin tekniikka ja nopeus ovat suorastaan ilmiömäisiä... biisit kuulostaa oikeasti hyviltä.
 
Mun mielestä esimerkiksi tuo sen sivuilta löytyvä depyytti-CD on täynnä midiläpsytyksen päälle soitettua flipperipilinää vailla melodisia ideoita, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tyyppi toistaa vaan huimalla nopeudella jotain tekniikkaharjoituksia, jotka poikkeuksetta joka biisissä sisältävät taustaan nähden häiritsevän vääriä ääniä. Jossain kohtaa se ujellus karkaa aina käsistä, jolloin komppeihin nähden sooloäänien harmonia eksyy täysin. Koko paketti kuulostaa niissä kohdin häiritsevän riitaisalta.
 
Analysoidaanpas nyt vähän noita levyn näytteitä vielä.
http://www.rustycooley.com/audio.html
 
----
Under the Influence:
Alussa tekniikkaharjoituksia jotka on kuultu ennenkin. 18 sekunnin jälkeen käynnistyy flipperi, jonka huippuhetki on ehkä jossain 36 sekunnin kohdalla jolloin meno on atonaalista. 55 sekunnin kohdalla vetää blues-lickin joka kuulostaa epävireiseltä.
 
The Butcher:
Mitäpä tuosta sanoisi. Käsittämätöntä tavaraa. Jossain 44 sekunnin kohdalla ripuli on kauheimmillaan.
 
Dark Matter:
Tässä oli ideaakin. Parasta antia koko biisinäytteiden joukosta. 30 sekunnin kohdalla tosin kuullaan ilmeisesti välttämätön paineenpurkaminen.
 
Dominion:
Ei tässä ollut mitään mitä edes analysoida.
 
E.B.E. :
Ei jää mitään mieleen tästäkään. 42 sekunnin kohdalla väsynyt sweep-parahdus. Malliesimerkki flipperistä joka päättää säkeen.
 
Hillbilly Militia:
Tässä oli vähän erilainen komppisoundi joka erottui muista tähänastisista. Melodioista en osaa sanoa. Esimerkiksi 52 sekunnin jälkeen taas hämmentävän huonon kuuloinen lirautus.
 
Jazzmine's Song:
Instrumentaalikitarointia hard-rock hengessä mikä sinänsä on OK. 22 sekunnin kohdalla kone käynnistyy ja mieluisin vaihde löytyy jo kolme sekuntia myöhemmin. 27-32 sekuntia on esimerkki ylimääräisten kielten toimivuudesta tuossa miksauksessa, kun bassopuoli humpsahtelee aivan tukkoon soolomelodian matalissa kohdissa. Noin 34 sekunnin kohdalla nopea juoksutus huipentuu selkeästi hutiosumiin.
 
War of the Angels:
19 sekunnin jälkeen venttiili aukeaa ja lirinä alkaa. 32 sekunnin jälkeen jotain ihme kolmen äänen hidasta fiilistelyä Beatles-hengessä. 41 sekuntia ja venttiili aukeaa uudestaan ja tuleekin jo paineella. Lopussa (ja alussa myös) perinteistä 80-luvun hevikitarainstrumentaalia midirumpujen korostaessa demomaista tunnelmaa.
 
The Duel:
Ei mitään mieleen jää, mutta tässä on ehkä paras biisi esimerkiksi siitä mitä oon tarkottanut syntikkamaisella ujelluksella kun vedetään turbo-charged hevikitaralla ja high gainilla ja soolosoundi ei toimi. Voimakas vibrato, jonka Cooley vetää hevioppikirjamaisesti säkeiden loppuun, korostaa ujeltavaa vaikutelmaa.
 
Peace of Mind:
Alku on hieno, mutta juoksutus karkaa ikävä kyllä tarkoituksettoman atonaaliseksi jo 11 sekunnin jälkeen. 17 sekunnin kohdalla yritetään aloittaa puhtaalta pöydältä uudestaan mutta kymmenen sekuntia myöhemmin menee taas moneen otteeseen norjan puhumiseksi kitaraa käyttäen. Hämmentävää menoa vai onko tuo tyyli tosiaan Cooleyn mieleen?
----
 
Uusia ideoita tuon levyn näytteistä ei mun mielestä juuri löytynyt, vaan kaikki ne sweeppauksetkin on soitettu jo tuhansia kertoja aiemmin muiden toimesta. Vähän hitaammin ehkä, mutta mitä sitten. Liika nopeus voi oikeasti kuulostaa huonolta. Parempia melodioita ei tarvitse lähteä kaukaa hakemaan.
 
Ja kyllähän heppu vetää sellaisia ihme juoksutuksia mitä en ole aikaisemmin tainnut päästä kuuntelemaan
 
Esimerkiksi Guthrie Govan vetää kanssa välillä ihmeellisille raiteille karkaavia juoksutuksia, mutta erona Cooleyyn on se, että melodia ei karkaa riitaisan kuuloiseksi taustoihin nähden. Lisäksi Govanilla on kovanluokan ymmärtämystä rytmiikan päälle (melodioissa ja koko soitossa).
 
ja kun on useampi kielikin käytössä sen kyllä kuulee soiton monipuolisuudessakin.
 
Mun mielestä sen kuulee tässä lähinnä siinä, että sooloissa tuo soundi on todella epätasapainoinen. Miksauksessa korkeammat äänet mahtuvat sekaan, mutta aina kun Cooley vetää sooloissa jotain bassokieliltä niin kuuluu vaan tukkoista humpsahtelua.
 
Vanhoista tekijöistä parempi soundi on Ynqwie Malmsteenilla. Parempaa musiikkia ja parempi vibrato myös :) Ens kuussa livenä katsomaan!
 
Greg Howella on parempi soundi ja parempaa musaa. http://www.greghowe.com/
 
Vinnie Moorella on parempi soundi ja parempia biisejä: http://vinniemoore.com/vm/albums.htm
 
Theodore Ziraksellakin on jopa parempi soundi ja mielummin hänenkin soolotyöstämistänsä kuuntelee. http://www.theodoreziras.com/main.html

Onneksi tuolla on jotain mainion näköisiäkin soittimia seassa: http://www.conklinguitars.com/facebass/6gallery/6swirl.html
Hinnat pitää ilmeisesti mailin kautta kysyä suoraan Conklinilta?
 
Mode voi ehkä siirtää Rusty-keskustelun soittopuolelle.

Ensiksikin pitää kiittää ReBeatia mielenkiintoisesta Rusty Cooley -analyysistä. Kirjoituksesi sai minut tosin huvittuneeksi, mutta vain tiettyjen sanavalintojesi takia ;) En voi kieltää, etteikö esim. joissain kohdissa bassopuoli "humpsahtele" hieman tukkoon soolomelodian matalissa kohdissa - ja ehkä parissa kohdassa voi kuulla komppeihin nähden sooloäänien harmonia olevan hieman eksyksissä. MUTTA, itse en ole kyllä sitä täydellistä albumia vielä löytänyt (Ehkä Dream Theaterin Images And Words on yksi sellainen joka on omasta mielestäni ollut aika lähellä, mutta ei kuitenkaan ihan). Ja se mitä tulee ihastukseeni ja innostukseeni Dream Theaterin ko. albumia kohtaan, kaiken bändin osaamisen, lahjakkuuden ja kikkailujen lisaksi, johtuu se osaksi myös siitä henkimaailman asiasta, että jotkut biisit, melodiat vain kuulostavat todella hyviltä. Eli jotkut biisit vain kolahtaa.
 
Niin kolahti myös muutama Rusty Cooley biisi. Tuli nimittäin hankittua vasta tuo ko. levy ja olen kuunnellut tukka putkella varsinkin biisejä: Dark Matter, Under the Influence ja War of the Angels. Kaikki kolme sisältää minua miellyttävän melodian, jänniä teemavaihdoksia, rymivaihdoksia, hyvältä kuulostavia taustariffejä, jonka päälle on sitten vedetty tuota tilua ihan kympillä (josta nyt itse vain olen koko ikäni sattunut pitämään) Ja onhan se kiva katsoa tyyppiä, jonka sormet ovat käsittämättömän nopeat. Ja kun on vielä hassunnäkoisiä kitaroita ja asennetta niin onhan se ihan jees. Ja kun et ole ilmeisestikään kuullut Cooleyn biisejä kokonaan, analyysisi voi jäädä hieman puutteelliseksi ja kokonaisuus hieman hahmottamatta.
 
Täytyy sanoa vielä se, että olen harrastanut koko ikäni musiikkia. Olen syntynyt 70-luvun alkupuolella, eli jo viiden vanhana tuli Rainbow ja Ritchie Blackmore tutuksi, mikä kolahti jo silloin. Malmsteenit, Mooret ym. Kaikki tuossa yllä mainitut kitaristihemmot ovat erittäinkin tuttuja, kuten loistava ja puhdassoundinen Eric Johnson. Esim. Johnsonista ja hänen soittojutuistaan ei ole kyllä mitään huonoa sanottavaa, mutta biisit vain eivät ole koskaan kolahtaneet. Ja mitä tulee nyt tässä hehkuttamastani musiikkitietämykseeni, sieltä löytyi aukko Bumblefootin kohdalta. Enpä ole heppua kuunnellut pahemmin koskaan. Nyt kävin kuuntelemassa netissä, ja kyllähän sieltä löytyi varsin makeaa kamaa - ja tarkoitan pelkästään kitara-juttuja. Biisit oli vain juuri sellaista minulle mitäänsanomatonta rock pohjaista renkutusta, lukuun ottamatta yhtä neoklassis-henkistä tiluttelubiisiä. Jokaisesta musiikkityylistä löytyy hienoja juttuja, mutta jotkut jutut vain antavat sen suuremman elämyksen. Eli minun kohdallani tuo nimimerkkinikin kertonee sen, että tuollainen barokkihenkinen tiluttelu vain iskee (kuten myös varsinainen barokkimusiikki) ja se on sellaista musiikkia joka minulle antaa sen suurimman elämyksen, hyvänolontunteen - samoin perustein hehkutan Rusy Cooleyta.
 
Hankin tuossa vastikään tuon Theodore Ziraksenkin uusimman levyn, mutta enpä voi sanoa, että se musikillisesti kolahti mitenkään. On taas sitä samanlaista instrumentaali krääsää missä itse melodiat ovat hävinneet jonnekin ja kyse on vain soittamisesta.
 
Greg Howen soundi tai soittotapa tai biisit eivät ole taas "tuntuneet missään". Muistan silloin 90-luvulla kun hankin yhden Howen levyistä (Oliko nyt HOWE II, now hear this tai jotain) ja samalla kertaa tuli ostettua Richie Kotzenin Electric Dream, ja kyllä tuo Kotzenin lätty pyöri kymmenen kertaa enemmän soittimessani kuin Howe, vaikka Kotzenin musiikki ei nyt niin sitä täydellistä lempimusiikkiani olekaan. Ja Yngwiehän on ollut tietenkin kaiken kitaransoittoni innoittaja, vaikka itse Blackmore minut taisi kitaranvarteen hakeutumaan.
 
EDIT: Taisi nyt ryöstäytyä tuo juttuni hieman tämän itse topicin ulkopuolelle, mutta haittaneeko se. Soittaahan se Mr. Cooley nyt noilla conklineilla. :o

Onneksi tuolla on jotain mainion näköisiäkin soittimia seassa: http://www.conklinguitars.com/facebass/6gallery/6swirl.html
Hinnat pitää ilmeisesti mailin kautta kysyä suoraan Conklinilta?
 
Joku hintalista tuolla taisi olla? Joka tapauksessa voin arvata, että ne ovat aivan perhanan kalliita, sillä niiden "halvat massatuotantomallit" eli jotkut Groove Tools -kitarat ja bassot (en tiedä tekevätkö niitä enää) maksoivat muistaakseni siinä $2000.