Etno, proge, latin ›

Kun itse kuulin Mansikka-Ahon jättävän bändin, olin suoraan sanottuna peloissani. Yksi parhaista tuntemistani live-akteista jäisikin nyt vajaaksi. Borduuna vaihdettaisiin johonkin "pillistiin", jonka aiempaa tuotantoa olin kuullut vain hyvin vähän.
 
Pelko oli kuitenkin aivan turha. Vaikka pari vuotta sitten Gjallrhorn räjäytti tajuntani Kaustisen festivaaleilla, voisin silti sanoa nauttineeni tämän kesän konsertista hieman enemmän.
 
1. Mielestäni Göran "paikkaa" Tommyn jättämän aukon varsin hyvin. Yllätyksekseni sub-kontra-basso-nokkahuilu kuulostaa juuri niin hyvältä ja massiiviselta kuin nimensä antaa ymmärtää. Toki Tommyn lähdön jälkeen soundi on muuttunut, mutta ehkä tietyt didgeridoon luomat musiikilliset rajoitukset ovat nyt poistuneet, ja varsinaisten bassolinjojen myötä bändin muukin ilmaisu saa uutta voimaa.
 
2. Jos vertaan suurta suosikkiani Petter Berndalenia tämänkesäisen keikan perusteella siihen, miltä herra setteineen kuulosti pari vuotta sitten, on ero huikea. Toki ensimmäinen "livetutustumiseni" Petteriin painui hyvin tarkkaan mieleen, mutta parin välissä olleen vuoden aikana oli tapahtunut jotain hyvin hyvin mielenkiintoista. Tänä kesänä Petter pääsi keikalla soittamaan juurikin tämän esiintyvän kokoonpanon arraamia biisejä, eikä ainoastaan sovittamaan omaa soittoaan aiempien (ja hyvinkin erityylisten) lyömäsoittajien jättämien tyhjän tilan "paikkaamiseksi". Se, että Petter oli itse ollut vaikuttamassa kappaleiden syntyvaiheilla, kuului hänen soitossaan. Hyvin musikaalisena ja melodisena lyömäsoittajana pitämäni Berndalen joutui aiemmilla keikoilla selvästi hieman rajoittamaan soittoaan, jotta kappaleet pysyisivät lestissään. Nyt hän totisesti ottaa setistään kaiken irti, ja on uuden levyn myötä nivoutunut yhä tiukemmasti osaksi kokonaisuutta.
 
3. Tottahan se on, että Jenny tunnetaan kansanmusiikkipiireissä v*ttumaisena ja hyvinkin dominoivana keulahahmona, mutta mitä sitten? Vaikka bändin kokoonpano vaihteleekin jatkuvasti, joskus hyvinkin dramaattisestikin, niin miten se vaikuttaa levyn musiikkiin tai siihen miltä bändi kuulostaa livenä? Kaikkia bändin ongelmia ei kuitenkaan voi lyödä pelkästään Jennyn syyksi. Ihan yhtä lailla Petterillä voi olla paska fiilis, tai ehkä Göranin nokkahuilu halkeaa kesken keikan. Jätän mielelläni jatkospekuloinnit ihmiselle, joka oikeasti tuntee Jennyn muutenkin kuin huhujen perusteella.
 
4. Mielestäni Gjallrhorn kehittää itseään uudella levyllä juuri sopivasti, kuitenkin säilyttäen selvän yhteyden omiin ja esittämänsä musiikin juuriin.. Itse korvineni poimin selkeitä rumpukomppeja (tai ainakin fragmentteja) jo aiemmilta levyiltä. Nyt bändin kokoonpanovaihdosten ja musiikillisten uudistusten myötä kappaleisiin sopii mielestäni täydellisesti tämä komppipuolen esiinmarssi. Sekä Adrianin mandolariffit, että Göranin populaarimusiikiltakin haiskahtavat bassolinjat solmivat Petterin pitempilinjaisen perkussoinnin ja Jennyn lähes ainutlaatuisen äänen kanssa Gjallrhornin musiikin sellaiseksi paketiksi, jossa kyllä riittää pureskeltavaa pidemmäksikin aikaa. Orkesteriakin on mielestäni "käytetty" tyylillä, ja orkesterisovitukset eivät varasta liian suurta osaa kokonaisuudesta. Mausteena ja tukevana elementtinä orkesteri toimii mielestäni hienosti.
 
En edes yritä määritellä Gjallarhornin parasta levyä. Ranaropilta lähtien jokainen levy sisältää kappaleita jotka toimivat juuri sellaisina ja sillä kokoonpanolla mikä kyseisen kappaleen valmistumisen aikoihin on ollut aktiivinen. En voisi ollenkaan kuvitella kuulevani levyltä Rimfaxe-kokoonpanon versiota vaikkapa "I riden så...":sta tai alkuperäiskokoonpanon versiota uudesta "Kokkovirrestä".
 
Toki Ranaropilla, Sjofnilla ja Grimborgilla on hienoja kappaleita, ja niitä uppoutuu joskus kuuntelemaan pidemmäksikin aikaa kerrallaan, mutta silti Rimfaxe yllättää "raikkaudellaan" ja monipuolisuudellaan. Se on mielestäni loistava levy juuri tällä kokoonpanolla, tässä hetkessä, ja näillä eväillä mitä tällä hetkellä käytössä on.
 
Ehkä yhtyeiden tarkoitus onkin kehittyä - hyvään tai huonoon suuntaan. Ehkä tämä mahdollinen kehittymättömyys selittääkin sen, miksi ZZ Top tunnetaan edelleenkin vain pitkistä parroistaan. :)