Yleistä keskustelua musiikista ›

Sabrina oli kans. Periaatteessa ihan muhkeet tissit, mutta jokin jäi uupumaan...
 
Se ei ollu blondi? Biisithän oli hyviä.

Se ei ollu blondi? Biisithän oli hyviä.
 
Hei joo, tämä varmaan. Mä diggasin Samantha Foxia enemmän. Ihmekös...

Blue Öyster Cult: Helvetin hyviä biisejä ja letkeää kuunneltavaa. Buck Dharman kitaratyöskentelykin on, varsinkin livenä, erittäin mukavaa kuunneltavaa. Mutta nyt taas puuttuu se JOKIN, enkä oikein tiedä mikä se on. Helvetisti hyviä biisejä jne. mutta sellaista kovaa fanitusta ei ole syntynyt (vrt. minulla AC/DC, Genesis jne).
 
BÖC taas minulla ihan ehdottomasti top5 tavaraa (suorastaan maagista).
 
Ramonesin hienoutta en ole ikinä ymmärtänyt. Aikalaistensa ja lajityypinsäkin joukossa jotenkin nyanssitonta ja tylsää nenälauluineen.

Melekein kaikki kuuntelemani musa paitsi kaikista suurimmat jazzklassikot jaksaa innostuttaa aina.

Ramonesin hienoutta en ole ikinä ymmärtänyt. Aikalaistensa ja lajityypinsäkin joukossa jotenkin nyanssitonta ja tylsää nenälauluineen.
 
Mutta ei kai tässä siitä ollut kyse, että ymmärtääkö jonkin bändin hienoutta vai ei, vaan pikemminkin siitä, että pitää jostain bändistä ja kuunteleekin sitä mielellään, mutta silti siitä puuttuu se jokin mikä ei aiheuta täyttä fanitusta. Vai diggaatko sitten Ramonesien musaa edes jollain tasolla?

Mutta ei kai tässä siitä ollut kyse, että ymmärtääkö jonkin bändin hienoutta vai ei, vaan pikemminkin siitä, että pitää jostain bändistä ja kuunteleekin sitä mielellään, mutta silti siitä puuttuu se jokin mikä ei aiheuta täyttä fanitusta. Vai diggaatko sitten Ramonesien musaa edes jollain tasolla?
 
Periaatteessa kaikki argumentit Ramojen hienouden puolesta pitäisi vedota minuun, mutta ei. Paljon enemmän kolahtaa esim. Dictators tai Radio Birdman, jotka jollain lailla samaa genreä kai.

Eli siis onko teillä bändejä/artisteja, jotka olisivat ihan potentiaalisia diggailukohteita, mutta JOKIN jää puuttumaan, eikä täyttä fanitusta synny?
 
Esim. Stooges, MC5, Clash ja Lou Reed ovat tällaisia. Hienoja biisejä ja kova meno, mutta ne ovat jokainen minulle vain "just another rock'n'roll band". Eivät herätä suuria tunteita eivätkä ylimääräisiä sydämentykytyksiä, vaikka mielelläni kuuntelenkin.

No ehkä se olisi Yes. Progea kuuntelen mieluusti, mutta jotain siinä on että Yes ei koskaan kunnolla ole kolahtanut. Toinen samanlainen on Rush. Ehkä kyse on huumorin puuttumisesta siitä musasta. En osaa määritellä.

Tietysti tarkemmin ajatellen suurin osa niistä artisteista, joihin olen tutustunut vasta aikuisiällä, ovat jääneet "kakkosluokkaan" ja ne kovimmat hurmioitumiset syntyivät teinivuosina. Viime vuosina se syvempi fanitus on koskenut enemmän joitain kokonaisia genrejä, ei niinkään yksittäisiä artisteja. Säännön vahvistavia poikkeuksia tietysti löytyy.

Toinen samanlainen on Rush. Ehkä kyse on huumorin puuttumisesta siitä musasta. En osaa määritellä.
 
Hassua, kun minusta Rushilla nimenomaan on sitä huumoria, varsinkin livenä. Sanoitukset tietysti ovat yleensä vakavamielisiä, mutta kolmikolla on muuten kyllä tapana harrastaa kaikenlaisia pikku piloja. No, kuka mistäkin huumorista pitää.
 
Minulla eräs kakkosluokan bändi on Wigwam. Hienoa ja tyylikästä musiikkia, ja livenä käyn aina tilaisuuden tullen katsomassa, mutta yhtään levyä en ole saanut ostetuksi. Jotenkin hajuton ja mauton tunnelma siitä aina jää.

No ehkä se olisi Yes. Progea kuuntelen mieluusti, mutta jotain siinä on että Yes ei koskaan kunnolla ole kolahtanut. Toinen samanlainen on Rush. Ehkä kyse on huumorin puuttumisesta siitä musasta. En osaa määritellä.
 
Sinäpä sen tiivistit melko osuvasti.
 
Itsekin voisin Rushin ja Yesin laskea tällaiseen kategoriaan. Close to the Edge on hieno levy, mutta bändi ei kuitenkaan iske samoin kuten vaikkapa King Crimson, Genesis tai Jethro Tull. Jotain hankalasti määriteltävää siinä on, joka ei vain toimi. Ehkä se on se hölmö nimi tai ehkä en vain osaa.
 
Rushiin en ole perehtynyt kuin Moving Picturesin verran, mutta se ei ole kyllä herättänyt juuri mitään tunteita. Sellaista "ihan kivaa, mutta..." -musiikkia.
Ymmärtääkseni kuitenkin Rushin 70-luvun levyt ovat melko lailla erilaisia, joten mahdollisuuksia bändillä vielä on yllätykseen.
 
Samaten Lou Reed voisi olla tällainen. VU on hyvä bändi ja kaikkea, ja omistamani soolot Transformer ja Berlin periaatteessa hyviä myös, mutta eivät silti ole onnistuneet kolahtamaan vaikka kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla sekaisin niistä.

Hassua, kun minusta Rushilla nimenomaan on sitä huumoria, varsinkin livenä. Sanoitukset tietysti ovat yleensä vakavamielisiä, mutta kolmikolla on muuten kyllä tapana harrastaa kaikenlaisia pikku piloja. No, kuka mistäkin huumorista pitää.
 
No onhan niillä kuulemma kaikkia hassuja juttuja rekvisiittana, mutta kun ne ei juurikaan kuulu siitä musasta. Ikäänkuin itseironia puuttuisi. No eipä ole innostanut hankkimaan live dvdtäkään sitten. Mutta tämähän on vain miun mielipidé.

Samaten Lou Reed voisi olla tällainen. VU on hyvä bändi ja kaikkea, ja omistamani soolot Transformer ja Berlin periaatteessa hyviä myös, mutta eivät silti ole onnistuneet kolahtamaan vaikka kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla sekaisin niistä.
 
Joo. Haluaisin olla älykkö ja tykätä Lou Reedistä ja VU:sta. Kuuntelen ja kuuntelen ja yritän löytää sen jutun. En vaan ilmeisesti sittenkään ole riittävän älykkö.

Joo. Haluaisin olla älykkö ja tykätä Lou Reedistä ja VU:sta. Kuuntelen ja kuuntelen ja yritän löytää sen jutun. En vaan ilmeisesti sittenkään ole riittävän älykkö.
 
Mä en oo koskaan pitänyt Velvet Undergroundia minään "älykköjuttuja" (mitä ne sitten lieneekin) vaan rock and rollina.

Mä en oo koskaan pitänyt Velvet Undergroundia minään "älykköjuttuja" (mitä ne sitten lieneekin) vaan rock and rollina.
 
Sitähän se onkin. Oli vaan joskus 80-luvun alku ja kuuntelin silloista heviä. tyypit jotka halusivat vaikuttaa älykkäiltä sanoivat pitävänsä Velvet Undergroundista ja pitivät heviä kuuntelevia "rajoittuneina" (vaikka tuskin nekään oikeasti siitä VU:sta tykkäsivät, siitä vaan piti tykätä jos halusi vaikuttaa viksulta).
 
Edit: kuuntelin silloin myös Beatlesia, Animalsia, Shadowsia, Whota, Marillionia ym. (en pelkkää heviä)

Sitähän se onkin. Oli vaan joskus 80-luvun alku ja kuuntelin silloista heviä. tyypit jotka halusivat vaikuttaa älykkäiltä sanoivat pitävänsä Velvet Undergroundista
 
Mitä jos ne vaan tykkäs siitä pändistä?
 
ja pitivät heviä kuuntelevia "rajoittuneina" (vaikka tuskin nekään oikeasti siitä VU:sta tykkäsivät, siitä vaan piti tykätä jos halusi vaikuttaa viksulta).
 
Koska se on sun mielestä huono pändi?
 
Edit: kuuntelin silloin myös Beatlesia, Animalsia, Shadowsia, Whota, Marillionia ym. (en pelkkää heviä)
 
Itellehän ei koko pumppu ole mitenkään tuttu, mutta aina hämmästyttää yhtälailla nämä samat tarinat. Milloin mihinkin bändiin kohdistuvina.

Olen kuunnellut hehkutusta esim. "White Light / White Heat" piisistä. Sitten kun kuuntelen sitä, niin ihmettelen missä se musiikillinen nerous oikein on. John Cale on kuulemma multi-instrumentalisti nero ja Lou Reed jokin muu nero ja suuri nero Andy Warhol diggasi bändistä.
 
Kuuntelepa ko. kappale, jos et ole kuullut.
 
Enkä halua suututtaa ketään. Olen tosiaan yrittänyt päästä sisälle tähänkin juttuun.
 
Kaikesta ei tarvitse pitää. On erittäinkin hyödyllistä kuunteluttaa itsellään monenlaista tavaraa, mutta ei biiseistä tai bändeistä tarvitse pitää vain sen takia, että joku muu pitää niistä... Tai toisaalta olla pitämättä, jos muut eivät niistä pidäkään tai pidä niitä "katu-uskottavina" tms. Ei musiikissa ole absoluuttista huonoa ja absoluuttista hyvää joka tekee kuuntelijansa absoluuttisen älykkääksi&fiksuksi (tai päinvastoin), vaikka jotkut elitismikohtauksissaan koittavat sellaista ehkä väittääkin.
 
Toisaalta ei myöskään ole fiksua se, että jos itselle ei kolahda, niin tätä omaa mielipidettään ko. biisistä/bändistä pitää absoluuttisena totuutena. "En tykkää, on siis pasnaa". Se on vähän kuin koittaisi inttää jollekulle jostakin biisistä tai bändistä ihan sydämensä kyllyydestä tykkäävälle "Ei, olet väärässä. Luulet vain että biisi on hyvä, vaikka sehän ei ole"... Jokaisella on kuitenkin se oma yksilöllinen makunsa. Kokeilit päästä sisälle VU:hun, mutta se ei ollut sinun makuun sopivaa musaa, siirry siis eteenpäin. Jollekin muulle se taas kolahtaa ihan täysii, eivätkä he ole sen oman mielipiteensä kanssa yhtään sen enempää väärässä tai oikeassa kuin sinäkään oman mielipiteesi kanssa. Makuja on monia, sanoi koira kun...

Se on vähän kuin koittaisi inttää jollekulle jostakin biisistä tai bändistä ihan sydämensä kyllyydestä tykkäävälle "Ei, olet väärässä. Luulet vain että biisi on hyvä, vaikka sehän ei ole".....
 
Mutta sehän on just hauskaa. Silleen ilmoittaa suorasukaan toiselle, että se nyt vaan on tyhmä. Provosoinnin perusasemia. Brilliant.

Bleed The Sky
 
Hyviä riffejä ja rumpalikin vetelee ihan helmesti, mutta jotenkin siitä puuttuu sellanen lopullinen särmä, joka pitäis ne biisit koossa. Tuntuu jotenkin hajoilevan käsiin (tai korviin) ne biisit, ja se punanen lanka häviää melko helposti. Mutta ehkäpä se on vain debyytin ongelma, saa nähdä mitä seuraava levy tuo tullessaan.