Klassinen ›

Olen monesti miettinyt minua askarruttaneena probleemina millaisia psyykkisiä kokemuksia säveltäjällä mahtaa olla luomisprosessinsa aikana kun äly irtautuu tahdon palveluksesta säveltäjän keskittäessä ja kerätessä kaikki hengenvoimansa yhteen pisteeseen niin voimakkaasti, yksinomaisesti ja lujasti, jolloin muu mielteen maailma katoaa ja säveltäjän objekti, teos, muodostuu tämän älylle ainoaksi realiteetiksi puhtaan mielteen alueella, johon lukemattomien sydämen eli tahdon liikkeiden kirjo vain heijastuuu liikuttamatta tahrtoa itseään, alitajuisten motiivien kietoutuessa tietoiseen metodiikkaan. Onko teillä omakohtaisia kokemuksia tällaista sielullisista olotiloista?

Olen monesti miettinyt minua askarruttaneena probleemina millaisia psyykkisiä kokemuksia säveltäjällä mahtaa olla luomisprosessinsa aikana kun äly irtautuu tahdon palveluksesta säveltäjän keskittäessä ja kerätessä kaikki hengenvoimansa yhteen pisteeseen niin voimakkaasti, yksinomaisesti ja lujasti, jolloin muu mielteen maailma katoaa ja säveltäjän objekti, teos, muodostuu tämän älylle ainoaksi realiteetiksi puhtaan mielteen alueella, johon lukemattomien sydämen eli tahdon liikkeiden kirjo vain heijastuuu liikuttamatta tahrtoa itseään, alitajuisten motiivien kietoutuessa tietoiseen metodiikkaan. Onko teillä omakohtaisia kokemuksia tällaista sielullisista olotiloista?
 
Niin. Jotkut kutsuvat nimellä inspiraatio. Oletteko ikinä miettineet että käsitteet on keksitty ylläolevan kaltaisen hutun välttämiseksi:)

En ole koskaan tuntenut tarvetta kuvata luomisprosessia noin yksityiskohtaisesti, enkä edes täysin ymmärrä mitä nuo Megan jutuissa useasti toistuvat "älyn irtautuminen tahdosta" ja "puhtaan mielteen alue" oikein meinaavat. Mutta jos nyt jotain tolkkua tuosta yritän saada, niin kyllä oikein hedelmällinen inspiraatio kieltämättä jää tapahtumatta jos sitä yrittää pakottaa. Se vaan tulee, itsestään, yrittämättä, usein yllättävällä hetkellä. Ja se on eittämättä hieno hetki.
 
Joskus tehtiin lukiossa musiikkia erääseen kaupunginteatterin näytelmään. Istuin koneella nuotinnusohjelman ääressä ja yritin keksiä hyvää ja mieleenjäävää melodiaa erään päähenkilön "teemaksi". Pähkäilin siinä varmaan pari tuntia ja sain jo pääni kipeäksi mutta ei vaan kerta kaikkiaan suuri henki puhunut, vaikka tietynlainen raami tai "luonnos" olikin jo mielessä. Lopulta annoin turhautuneena periksi, päätin unohtaa koko asian siksi illaksi ja menin saunaan rentoutumaan. Siinä löylyssä yksin istuessa ja ihan muita miettiessä se teema sitten yhtäkkiä rävähti päähän, tosta vaan, alusta loppuun, ihan niin kuin se olisi aina ollut siellä ja olisin sitä ruvennut vain mielessäni hyräilemään. Alko melkein naurattaa. Olis voinu todeta myöhempää mainosta mukaillen vaan, että "siinähän se tuubi onkin".

En ole koskaan tuntenut tarvetta kuvata luomisprosessia noin yksityiskohtaisesti, enkä edes täysin ymmärrä mitä nuo Megan jutuissa useasti toistuvat "älyn irtautuminen tahdosta" ja "puhtaan mielteen alue" oikein meinaavat. Mutta jos nyt jotain tolkkua tuosta yritän saada, niin kyllä oikein hedelmällinen inspiraatio kieltämättä jää tapahtumatta jos sitä yrittää pakottaa. Se vaan tulee, itsestään, yrittämättä, usein yllättävällä hetkellä. Ja se on eittämättä hieno hetki.
 
Joskus tehtiin lukiossa musiikkia erääseen kaupunginteatterin näytelmään. Istuin koneella nuotinnusohjelman ääressä ja yritin keksiä hyvää ja mieleenjäävää melodiaa erään päähenkilön "teemaksi". Pähkäilin siinä varmaan pari tuntia ja sain jo pääni kipeäksi mutta ei vaan kerta kaikkiaan suuri henki puhunut, vaikka tietynlainen raami tai "luonnos" olikin jo mielessä. Lopulta annoin turhautuneena periksi, päätin unohtaa koko asian siksi illaksi ja menin saunaan rentoutumaan. Siinä löylyssä yksin istuessa ja ihan muita miettiessä se teema sitten yhtäkkiä rävähti päähän, tosta vaan, alusta loppuun, ihan niin kuin se olisi aina ollut siellä ja olisin sitä ruvennut vain mielessäni hyräilemään. Alko melkein naurattaa. Olis voinu todeta myöhempää mainosta mukaillen vaan, että "siinähän se tuubi onkin".
 
Mutta ei saa unohtaa, että todennäköisesti inspiraatio ei olisi iskenyt ellet olisi yrittänyt väen vängällä ensin saada jotain aikaan. Siksi täytyy olla vähän tahtoakin.

kun äly irtautuu tahdon palveluksesta säveltäjän keskittäessä ja kerätessä kaikki hengenvoimansa yhteen pisteeseen niin voimakkaasti, yksinomaisesti ja lujasti, jolloin muu mielteen maailma katoaa ja säveltäjän objekti, teos, muodostuu tämän älylle ainoaksi realiteetiksi puhtaan mielteen alueella, johon lukemattomien sydämen eli tahdon liikkeiden kirjo vain heijastuuu liikuttamatta tahrtoa itseään, alitajuisten motiivien kietoutuessa tietoiseen metodiikkaan.
 
Voi vitsit, just tältä musta tuntuu, ku sävellän! :O

Eipä onneksi kukaan ole näkemässä minun inspiraationhetkiäni.. fyysisiin oireisiin kuulu leuan väpätys niinkuin olisin juuri avannossa käynyt ja psyykkiset oireet on lähinnä sitä että päässä salamoi presto biisejä.. joskus päälekäinkin. Olen taipuvainen käymään vähän ylikierroksilla. sitten välillä kävellään hermostuneena kämppää ympäri ja istutaan takaisin pianon ääreen. Tästä voimakkaasta inspiraatiotaipumuksesta olen kyllä erittäin kiitollinen mutta myös varsin riippuvainen säveltäessä.

Soitin kerran yhtä keskeneräistä kappalettani ja kun pääsin siihen asti mihin olin saanut sävellettyä, yhtäkkiä minulle tuli sellainen inspiraatio että sain sävellettyä kappaleen viimeisen minuutin kokonaan valmiiksi. Säveltäessäni unohdin kaikki asteikot ja teoriat ja sävellys vain tulvi jostakin ja jälkeenpäin huomasin että sävellajikin vaihtuu kolme kertaa ja välissä on hirveästi asteikon ulkopuolisia nuotteja.

Soitin kerran yhtä keskeneräistä kappalettani ja kun pääsin siihen asti mihin olin saanut sävellettyä, yhtäkkiä minulle tuli sellainen inspiraatio että sain sävellettyä kappaleen viimeisen minuutin kokonaan valmiiksi. Säveltäessäni unohdin kaikki asteikot ja teoriat ja sävellys vain tulvi jostakin ja jälkeenpäin huomasin että sävellajikin vaihtuu kolme kertaa ja välissä on hirveästi asteikon ulkopuolisia nuotteja.
 
Kuulostiko hyvältä?

Mutta ei saa unohtaa, että todennäköisesti inspiraatio ei olisi iskenyt ellet olisi yrittänyt väen vängällä ensin saada jotain aikaan. Siksi täytyy olla vähän tahtoakin.
 
Mietin itse samaa. Varmaan tuli "kiusattua" päänuppia ensin silleen sopivasti, sitten kun sen jätti rauhaan niin alkoi tulosta syntyä.

Olen monesti miettinyt minua askarruttaneena probleemina millaisia psyykkisiä kokemuksia säveltäjällä mahtaa olla luomisprosessinsa aikana kun äly irtautuu tahdon palveluksesta säveltäjän keskittäessä ja kerätessä kaikki hengenvoimansa yhteen pisteeseen niin voimakkaasti, yksinomaisesti ja lujasti, jolloin muu mielteen maailma katoaa ja säveltäjän objekti, teos, muodostuu tämän älylle ainoaksi realiteetiksi puhtaan mielteen alueella, johon lukemattomien sydämen eli tahdon liikkeiden kirjo vain heijastuuu liikuttamatta tahrtoa itseään, alitajuisten motiivien kietoutuessa tietoiseen metodiikkaan. Onko teillä omakohtaisia kokemuksia tällaista sielullisista olotiloista?
 
Tämä on nyt siis jotain perversifioitua Schopenhaueriaanisuutta. Yritän nyt paloitella tätä raakalaismaisesti, sillä en aivan saanut selvää.
 
1) Kun äly irtautuu tahdon palveluksesta, eli siis ei ole jokapäiväisten kyltymättömien halujemme orjuutuksesta ja sokaisusta (oletus).
 
2) Säveltäjä kerää hengenvoimansa yhteen pisteeseen niin lujasti, että muu mielteen (ilmeisen harhainen?) maailma katoaa, ja ainoaksi olevaksi jää teos - puhtaan mielteen (reine vorstellung?) alueella.
 
Tässä vaiheessa meillä on siis enää jäljellä osa puhdasta miellettä, ja se on säveltäjän hengenvoimien objekti.
 
3) Tähän objektiin (tai puhtaan mielteen alueelle yleensä?) heijastuu lukemattomien tahdon liikkeiden kirjo - kuitenkaan liikuttamatta tahtoa itseään.
 
Tällä siis ilmeisesti tarkoitetaan sitä, että tahto itsessään (Wille an sich?) heijastuu esiin, sillä teos on tuotettu pyyteettömästi tahtoa liikuttamatta, vai ymmärsinkö väärin?
 
Noh. Onko ensimmäinen kuvaus kenties lähellä sellaisia olemisen hetkiä, jolloin kaikki vaikuttaa itsessään äärettömältä ja riittävältä e.g. hetkiä joita jotkut voisivat kuvata onnellisiksi - joka tietysti kuvauksena jo pilaa ne, alistaen ne niinkin funktionaalisen käsitteen alle.
 
Toinen kuvaus tuo mieleen subjektin ja objektin rajaviivan katoamisen, maailman yhtymisen kokemukset ja muut - mutta voiko tällöin edes olla teosta jäljellä? Kenties siinä tapauksessa, että itse teos muodostuu siksi hetkeksi tai ilmeneväksi mitä on - tällöin mielle on tietysti ainakin siinä mielessä puhdasta, ettei se ole enää representaatio kenellekkään mistään - subjektin ja objektin vastakkainasettelu on siis purkautunut.
 
Silti toisessa kohdassa käsittelet teosta objektina - mutta voiko tuollaisessa tilassa enää olla objektia laisinkaan - asia on siis tulkittava niin, että objekti on yhtä itse puhtaan mielteen kanssa, ja mitään ei sen enempää jää sen ulkopuolelle.
 
Kolmannessa vaiheessa tähän objektiin siis pitäisi heijastua jotain, mutta olisiko parempi sanoa kuitenkin niin, että objekti itse heijastaa jotain. Kenties paljastaminen olisi tässä vaiheessa huomattavasti parempi analogia - voisin puhua Heideggerilaisitta aletheiasta - kätkeytymättömyydestä - jolloin oikeastaan puhtaan mielteen alue on "lichtung" - peltoaukea, joka avaa jotain puhtaalle läsnäololle s.o. Daseinille?
 
Minä koen tällaista päivittäin.

Kyllähän se kappale yksi parhaimpia sävellyksiäni on ja ainakin itse tykkään siitä lopusta.
 
Kai puhut nyt siitä länkkäribiisistä?

Jotkuthan harvat säveltäjät saavat inspiraationsa karvalakista.

Kai puhut nyt siitä länkkäribiisistä?
 
En mutta sekin syntyi kyllä vähän samalla tavalla :) Se alkumelodia tuli jostain mieleeni ja tiesin jo mitkä soittimet soittavat mitkäkin kohdat, ennen kuin pääsin minkään soittimen luo uutta sävellystäni kuuntelemaan.
 
Vähän ennen sen alkumelodian keksimistä olin muuten juuri kuullut taikahuilun muistaakseni ensimmäistä kertaa. Ehkä se jotenkin inspiroi oman sävellystyön tekemiseen.

minulla itselläni ku inspiraatio joskus kirjoitellessani taika musiikkia kuunnelleesani yllättää, alkaa ensmmäisinä fysioogisina oireina sydän pampailemaan, ja kaikki katoamaan ympäriltä, kuin olisin pakahtumaisillani ja valtavan keskittyneisyyden vallatessa tajuntani

kyllä se inspiraatio on tahdon asia kun sen osaa hallita. Itse sävellän tietyistä syistä lähinnä vaan syksyisin ja talvisin....Kesällä otan rennosti enkä tee nuottiakaan ja kerään voimavaroja..... Sitten jossain vaiheessa kun rupean saamaan morkkista että en ole tehnyt pitkään aikaan mitään ja nyt olisi hyvä taas pikku hiljaa aloitella niin jonkin ajan kuluttua, jonkinnäköinen rööri päässä aukee ja iltaisin syntyy aina uutta matskua kun muu maailma on pimennossa; MInä elän täysillä....kyllä siis suljen silmät ja rupean vaikka vaan naputtelemaan yhtä nuottia siihen asti kun alkaa syntyä...

kyllä se inspiraatio on tahdon asia kun sen osaa hallita. Itse sävellän tietyistä syistä lähinnä vaan syksyisin ja talvisin....Kesällä otan rennosti enkä tee nuottiakaan ja kerään voimavaroja..... Sitten jossain vaiheessa kun rupean saamaan morkkista että en ole tehnyt pitkään aikaan mitään ja nyt olisi hyvä taas pikku hiljaa aloitella niin jonkin ajan kuluttua, jonkinnäköinen rööri päässä aukee ja iltaisin syntyy aina uutta matskua kun muu maailma on pimennossa; MInä elän täysillä....kyllä siis suljen silmät ja rupean vaikka vaan naputtelemaan yhtä nuottia siihen asti kun alkaa syntyä...
 
Taitaminen on taiteessa kaikki kaikessa, hyvä tahto ei mitään, kuten Schopenhauer kirjoittaa; Siten selittyy kaikenlaisten töhertelijöiden synty. Ei huomattavia ja syvällisiä taideteoksia pelkällä tahdonvoimala luoda, vaan siihen tarvitaan riittävä määrä, älyn ylimäärä, miellekykyä, joka ilmenee älyn vapautumisena tahdon palveluksesta toimiakseen hetken ajan täysin oman joustavuutensa varassa.Miissä näin käy, että miellekykyä on sellainen ylimäärä, että maailmasta tarkoituksetta syntyy puhdas ja selkeä kuva, joka on tahdon tarkoitusperille hyödytön, korkeammissa asteissa häiritsevä, ja ja jopa niille vahiongolliseksi koituva, on anakin taipumusta tuoho epänormaaliuteen, jota neroudeksikn kutsutaan.
 
Tahto kyllä kannnustaa laiskana nukkuvaa älyä toimimaan kykenemnättä kuitenkaan mihinkään itsenäiseen toimintaan niin kauan kuin tahto sanelee sen teeman ja ohjaa sitä, muta ei hyvää taidettakaan synny ilman riittävää miellekykyä; lyhyesti; nerous on sitä, että teitokyky on kehittynyt enemmän kuin pelkkä tahdon palveleminen vaatii

Ensimmäinen säveltäjä joka sävelsi kyseisellä tavalla oli todennäköisesti Beethoven.
Kyllä sitäkin ennen tuli paljon hyvää musiikkia vaikka useat kappaleet sävellettiin päivässä eikä säveltäjä käynyt kyseistä yliromanttista prosessia läpi eivätkä ne sisältäneet jotain syvällistä sanomaa.

Mun mielestä tässä nyt sorrutaan kevyeen idealisointiin. Ei kaikki suurikaan tajuaminen ole nerouden virtaa, tajuaminenkin on perin subjektiivista. Joskus asiat vaan esittäytyvät, niin kuin Mozartkin on jossain kirjoituksissaan maininnut, uskomattoman kirkkaina mielessä, tajuaa koko kappaleen kaikki olennaiset osat selkeästi, aivan kuin näkisi mielessään elokuvan juonen kaikkine käänteineen, ja ymmärtäisi dialogin selkeät syy-seurausyhteydet (Mosse ei tosin maininnut elokuvia:D). Se, että tällaista vision selkeyttä joskus esiintyy ei tarkoita sitä että syntyvä hengentuote olisi neroutta tai että aina tällöin "äly irtautuu tahdon palveluksesta säveltäjän keskittäessä ja kerätessä kaikki hengenvoimansa yhteen pisteeseen niin voimakkaasti, yksinomaisesti ja lujasti, jolloin muu mielteen maailma katoaa ja säveltäjän objekti, teos, muodostuu tämän älylle ainoaksi realiteetiksi puhtaan mielteen alueella, johon lukemattomien sydämen eli tahdon liikkeiden kirjo vain heijastuuu liikuttamatta tahrtoa itseään, alitajuisten motiivien kietoutuessa tietoiseen metodiikkaan".
 
Kyllä Beethoven huonoimpanakin päivänään 3 promillen nosteessakin olisi varmasti kirjoittanut parempaa kamaa kuin useimmat meistä vaikka kuinka olisimme suuren hengen vallassa.
 
Megan alkuperäiseen kysymykseen voisin yksinkertaisesti vastata että on, mutta en lähtisi henkistämään asioita liikaa, kyllä mä muistan ahaa-elämyksiä ihan arkipäiväisissäkin asioissa, mutta en jostain syystä usko maailman sielun ottaneen mua valtaansa vaikka opetellessani ajamaan autoa.

Mun mielestä tässä nyt sorrutaan kevyeen idealisointiin. Ei kaikki suurikaan tajuaminen ole nerouden virtaa, tajuaminenkin on perin subjektiivista. Joskus asiat vaan esittäytyvät, niin kuin Mozartkin on jossain kirjoituksissaan maininnut, uskomattoman kirkkaina mielessä, tajuaa koko kappaleen kaikki olennaiset osat selkeästi, aivan kuin näkisi mielessään elokuvan juonen kaikkine käänteineen...
 
Mutta kyllä siihenkin jotain erikoislaatuista lahjakkuutta tarvitaan että näkee ja kuulee käytännössä valmiin partituurin päässään eikä itse tarvi toimia kuin puhtaaksikirjoittajana, kuten Mozart. Kovin moni muu ei ole siihen tainnut pystyä, oli sitten neroutta tai luovaa lahjakkuutta tai tulista tahtoa kuinka paljon tahansa. Mutta samaa mieltä oon siitä ettei inspiraatio tai "hyvän biisin tekeminen" vaadi aina mitään transsendentaalista kokemusta.