Yleistä keskustelua musiikista ›

Kaikki muut melkein menee 'ihan kiva' osastoon, lukuunottamatta Gilmourin aikaista Pink Floydia. Aina sitä kuuntelee ja ihmettelee, että voiko se maailman paras bändi todellakin olla olemassa? Ja aina tulee samaan lopputulokseen, näköjään!
 
Jos puhutaan Barretin aikaisesta Floydista, niin sehän on oikeasti aika paskaa.
 
Beatles on mulle kans semmonen vähän mörkö, että periaatteessa se vois olla ihan kiva, mutta siinä ärsyttää jokin. Hienoja biisejä on, mutta se jeejeejee-homma puistattaa. Esimerkiksi Long And Winding Road on yksi rock-historian hienoimmista kappaleista. Silti.
 
Sabrina oli kans. Periaatteessa ihan muhkeet tissit, mutta jokin jäi uupumaan...

Beatles on mulle kans semmonen vähän mörkö, että periaatteessa se vois olla ihan kiva, mutta siinä ärsyttää jokin. Hienoja biisejä on, mutta se jeejeejee-homma puistattaa. Esimerkiksi Long And Winding Road on yksi rock-historian hienoimmista kappaleista. Silti.
 
No nyt kun sanoit, niin Beatles on oikeastaan mullekin sellainen. Siis hienoja kappaleita osaan kyllä luetella useammankin, esim. juuri tuo Long and winding road, Strawberry fields, Helter skelter ja onhan niitä muutama muukin. Just tässä viikonloppuna kuuntelin Sgt Pepperia ja sitä White Albumia, mutta jokin siinä musassa mättää ettei suurempaa henkilökohtaista sidettä vain kertakaikkiaan pysty syntymään. Ehkä se on se kohtuullisen naiivi melodiamaailma joka pelkästään korostuu niissä useimmissa iwanttoholdyourobladiiobladaalucyintheskywithhelp-vedoissa, joiden sounditkin on suurimmaksi osaksi aikakaudelleen tyypillistä, jokseenkin jopa vanhentuneen kuuloista pop-läpsytystä. Tietty bändi kokeili vähän vaikka mitä ja aikalaistensa joukossa se oli taatusti varsin uuden kuuloista, mutta kyllä ne useat biisit kuulostavat vanhoilta kun niitä nyt 2000-luvulla kuuntelee. Lisäksi McCartney ja Lennon ovat laulajinakin minun korvaani persoonattomia. En vaan löydä siitä sitä tarvittavaa sielua. Monelle tämä bändi kun tuntuu olevan henki ja elämä, mulle se on vain kuunneltava poppiyhtye joka ei hirveän suuria tunteita loppujenlopuksi herätä.
 
Kuuntelen usein brittipoppia ja -rokkia sekä musaa joka on Beatlesille paljon velkaa ja tässä valossa Beatlesin diggaaminen pitäisi siis olla hyvinkin todennäköistä, mutta näin ei vain ole. Joku saa varmasti raivarit tästä kun sanon tämän, mutta Oasiksen (What's the Story) Morning Glory on juuri sellainen brittipoplevy joka on tietyssä suhteessa Beatles-pastissi (niin kuin Oasis itsessäänkin), mutta joka menee musta reippaasti Beatles-tuotannon ohi. Ehkä Gallagherin idioottiveljekset tajusivat mihin Beatles aikoinaan pyrki ja päättivät pistää paremmaksi ja mikä parhainta, onnistuivatkin siinä. Champagne Supernova on niin hieno sävellys, että sen rinnalla Beatlesien musa kuulostaa aika avuttomalta. Siis korostettakoon vielä, että mun mielestä.
 
Lisäksi King Crimson menee ehkä tähän kastiin. Proge on lähellä sydäntä noin muuten ja bändin debyytti sekä Red ovat hyviä levyjä, mutta muu KC-tuotanto jää aina sinne jonnekin. En vain jaksa kuunnella ja jos jaksan, niin harvemmin jaksan syttyä. Potentiaalinen diggailukohde, mutta jokin määrittelemätön asia siinä on, joka ei tee KC:sta mun kirjoissa yhtä hyvää progebändiä kuin mitä esim. Genesis tai Van Der Graaf Generator oli 70-luvulla. Maailma on kyllä täynnä näitä "kakkosluokan" orkestereita joita silloin tällöin tulee kuunneltua vaikkapa kirjastosta lainaamalla koska ne on sinällään ihan ok, mutta joiden levyjä en viitsi omaksi asti ostaa koska niissä ei tosiaan ole sitä jotain. Joitain yksittäisiä äärimmäisen hienoja kappaleita löytyy, mutta jos puhutaan bändistä kokonaisuutena, niin se "kaikkien aikojen suosikit" -ryhmään nouseminen jää aina puolitiehen. R.E.M., The Smashing Pumpkins, Led Zeppelin, Suede ja Black Sabbath, mitähän niitä nyt olis... Mukava kuunnella aina välillä, mutta siihenpä se sitten jääkin.

Rolling Stones. Varmaan ihan hyvä, muttei kuitenkaan.

Minulle sellainen bändi on aina ollut Black Sabbath. Hyviä biisejä, tiukkoja riffejä ja oman aikansa pioneeri, mutta jotain sellaista puuttuu, mikä saisi minut kuuntelemaan bändiä enemmän ja käymään esimerkiksi keikalla.
 
DJ Shadowin Endtroducing...-levy on kyllä hyvä, mutta en jostain syystä jaksa laittaa sitä soittimeen kovinkaan usein. Levyn kuuntelemisen jälkeen tulee just sellainen tunne, että olihan se hyvä mutta ei ehkä niin hyvä kuin yksimielisesti väitetään. Johtunee osittain myös siitä, etten liiemmin pidä siitä, että levyn kesto ylittää 50 minuuttia, saati sitten tunnin. Tämänkin levyn loppupuolella tuntuu siltä, että pieneen karsimiseen olisi ollut varaa.
 
Jos puhutaan Barretin aikaisesta Floydista, niin sehän on oikeasti aika paskaa.
 
Jos viitsii kritisoida Syd Barrettin musiikkia, niin on suotavaa, että kirjoittaa edes nimen oikein.

Iron Maiden GNR, Metallica ym Paranoidit...
 
Isoja yhtyeitä, pitkä ura ja vaikka mitä, mutta ikinä en ole käsittänyt että mikä niissä niin hienoa on...?

CMX. Nuoruusvuosina hyvin moni kamu, joiden kanssa oli muutoin samantyyppinen musiikkimaku, intoilivat myös cmx:stä, mutta mulla ei koskaan syntynyt "ihan kiva"-suhdetta syvempää fanitusta. En tiedä miksi, minun korvani mukaan jokin vain puuttuu heidän musiikistaan, eikä yksikään biisi ole kolahtanut kylmät väreet -tasoisesti. Ei edes siten, että äänitteidensä hommaaminen olisi käynyt mielessä.
 
AC/DC:stä tykkäsin alta kouluikäisenä, kun eräs babysitterini kuunteli mm. heitä, mutta myöhemmällä iällä ei ole iskenyt kovin voimallisesti. Sama vahti kuunteli myös Dioa ja Acceptia, jotka lapsukaisen korvaa myöskin viehättivät silloin. Pitäis joskus lainata kirjastosta jotain noista ja kokeilla miltä kuulostaa vuosien jälkeen.:)

Jos puhutaan Barretin aikaisesta Floydista, niin sehän on oikeasti aika paskaa.
 
Kerro lastesi nimet ja koulut..

Jos puhutaan Barretin aikaisesta Floydista, niin sehän on oikeasti aika paskaa.
 
Amen to that, bro. Muutama hyvä kappale, pääasiassa melkosta soosia. Toisaalta, mielestäni tämä pätee Pink Floydiin kokonaisuudessaan.

Jos puhutaan Barretin aikaisesta Floydista, niin sehän on oikeasti aika paskaa.
 
No huhhuh! Ei olisi mitään Floydia ilman Sydiä.

Ei varmaan, mutta ei sitä kukaan muistaisi ilman Gilmouria.
 
Kyl mie vaan ainaskin muistaisin. Ja niin muistais varmaan myös ne lukuisat tyypit jotka veti pultit siitä, ettei PF:n taannoisella Shine On-boksilla ollut Piper At The Gates Of Dawnia.

Kyl mie vaan ainaskin muistaisin. Ja niin muistais varmaan myös ne lukuisat tyypit jotka veti pultit siitä, ettei PF:n taannoisella Shine On-boksilla ollut Piper At The Gates Of Dawnia.
 
Juujuu, kunhan provosoin. En mahda sille mitään, ettei oo iskenyt se vanhempi tuotanto.

In Flames
Paljon hyviä riffejä, melodioita, sooloja jne. Jostakin syystä ei vaan oikeen säväytä.

Laitoin itselleni kriteeriksi tähän sen, että yleisesti tunnettu orkesteri, jonka uraa itsekin olen seurannut. Joitakin biisejä diggaan. Kovimpia hittejä tulee kuunneltua (ainakin juovuksissa) mielellään. Mutta jostain syystä en ole yhtään ko. artistin/yhtyeen levyä cd:nä hankkinut.
 
MOTÖRHEAD
Lemmy on rock`n rollin ruumiillistuma. Bändin tappohitit uppoaa täysillä neljän promillen humalassa. Mutta - jotenkin olisi vaikeata laittaa kotona Ace of Spades huutamaan taustalle ku keitellään vaimon kanssa lauantaiaamuna kaurapuuroa ja keskustellaan asuntolainasta, vessaremontista raskaasta työviikosta jne..
 
THIN LIZZY
Tässäkin ois kaikki kohdallaan. Mutta en tiedä miksi ei tule levyjä hankittua. Ehkä täytyisi joku kattava kokoelma hankkia, niin saisi edes ne pakolliset hyvät hittibiisit.
 
KISS
Tässäkin vähän sama homma. Aina kun velipoika tai joku kaveri soittaa yhden rallin Kissiltä, niin se kuulostaa helvetin hyvältä. Velipoika vielä poltti mulle Kiisltä oikein tappokokoelman, mutta ei perhana.. Ei vaan sitte kuitenkan loppuun asti tahdo jaksaa kuunnella. Kun ei iskeny aivan täysillä 70-luvulla, niin ei se sitte näköjään enää nytkään.
 
Nämä nyt tuli ekana mieleen. Mutta siis anyway hyviä bändejä kaikki kolme kuitenkin. Se kait oli tämän ketjun alkuperäinen ajatuskin.

Itsellekkin tuttu ilmiö.. Monet orkesterit kuten GNR, ZZ Top, Placebo, Queen ... ovat sellasia että "tästä puuttuu kyllä se jokin.." -reaktio tulee niitä kuunneltaessa vaikka eivät ne huonoakaan musaa ole..

Ac/Dc, Motorhead ja Rolling Stones ovat itselleni bändejä jotka eivät oikein iske. Paljon heillä on hyviä biisejä, enkä keksi varsinaisesti mitään vikaa musiikista, ei vaan ainostaan jaksa kuunnelle himassa.

Porcupine Tree
 
En vain hitto vieköön tiedä missä mättää. Hyviä biisejä, hyvät soundit. Silti se jokin puuttuu.
 
Meinasin just saman mainita.

Tarot.
Hyvät instrumentaaliosuudet ja niin edespäin, mutta laulu tai jokin ei saa syttymään. Harmillista. :(

Sabrina oli kans. Periaatteessa ihan muhkeet tissit, mutta jokin jäi uupumaan...
 
Jokin jäi uupumaan? Mitä helvettiä. Mikä muka?

Meinasin just saman mainita.
 
Mulla sama homma.