Kitarat: kitarakamat ›

Lespa = Slash, Gary Moore. Bluesimpi.
SG = Tony Iommi, Angus Young, Pete Townshend. Rokimpi.
 
Ei se nyt ole ihan näinkään. Esim. Dave Grohl on käyttänyt Les Paulia, SG:tä, Firebird Studiota jne. omassa rockissaan. Les Paul on löytynyt esim. Mayhemin Euronymoukselta, Black Label Societyn Zakk Wyldeltä ja ties kuinka monelta muulta. Itselleni SG:stä tulee enempi mieleen late 60s ja early 70s psychedelic rock, kuin esim. AC/DC. Robby Krieger The Doorsista muunmuassa veteli SG:llä. No, ehkä SG on enempi "vain rockpiirien käytössä" kun taas Les Paulia näkee sekä rock/heavy-osastolla kuin myös muualla.
 
Pointti oli se, että ihan tuollaista jakoa en tekisi SG:n ja Les Paulin välille. Olkoonkin SG hyvä rock-skeba, mutta niin on Les Paulikin. En näe mitään estettä sille, etteikö kumpikin, sekä SG ja LP voisi olla loistavia all-around skeboja. Sitähän ne nimenomaan ovat... bluesista blackmetalliin ja takaisin.
 
SG on soundiltaan pikkasen karumpi ja "rokimpi".
 
Jep. SG:n runko on ohuehko ja kuten joku jo totesikin on se muotoilunsa ansiosta varsin universaali malli soittajan syliin ja ylänauhoilta soitteluun. Kummatkin kyllä tarjoavat sitä 2xHumbucker + mahonkirunko + mahonkinen liimakaula soundia, mutta vivahde-eroja on enemmän kuin tarpeeksi.
 
SG on (mielestäni) hienomman näkönen.
 
Minusta ne ovat kummatkin hienoja. Itse tosin henk.koht. olen LePa-miehiä :)
 
SG on helvetin paljon kevyempi (kiloissa, ei soundissa.)
 
Ei välttämättä. Olen soittanut painaviakin SG-kitaroita ja kevyitä Les Pauleja. Yleisesti ottaen kuitenkin SG on ohuemman rungon takia Les Paulia kevyempi. En kuitenkaan pidä LePaa painavana, edellyttäen tietysti 60e maksavaa, leveätä Levy's nahkaremmiä joka on sopivasti topattu, heh. Mutta ei ne kaikki LP:t ole "voimamiesmalleja".
 
Haittapuolena, SG:t ovat usein vähän kaulapainoisia, elikkä et voi laittaa tukkaa ponnarille, tai lapa mätkähtää lattiaan.
 
Tämä on nimenomaan tapauskohtaista. Jotkut vanhemmat SG:t eivät ole lainkaan kaulapainoisia, mutta esim. eräs 90-lukulainen Gibson SG taas oli selkeästi "keula kohti maata". Tässä on yksi syy miksi itse ihastuin 90-luvulla Les Pauliin. Kitaran runkopainoisuus nosti kaulaa ylöspäin ja saavutin optimaalisen soittoasennon Les Paulilla kuin Paulilla. Ei tarvinut tappeja siirrellä tai etsiskellä kevyempää yksilöä.
 
Lespa on vähän klassisempi sekä ulkonäöltään että soundiltaan.
 
Jep. Gibsonin lippulaiva 50-luvulta lähtien yhdessä ES335:n ja ES175:n kanssa. Les Paul ja SG ovat kuitenkin sellaisia soittimia, jotka tulisi löytyä henkilöiltä jotka haluavat kitara-arsenaalinsa olevan monipuolinen ja sisältävän sähkökitaroiden kulmakivet.
 
Millä tavoin nämä kitarat eroavat toisistaan soundeiltaan ja soitettavuudeltaan?
 
Monessa SG:ssä on tuo kuuluisa 60s Slimtaper-profiili joka on ainakin miun lapaseen täysin väärä. Toiset taas tykkäävät siitä, kun se on ohuempi. Minulle Les Paulin jämäkkä 50s profile on "se" juttu. Se nyt ainakin tulee mieleen näiden painojen ja kaulapainoisuuksien ohessa. Itselleni myös se LP:n massiivinen runko tuntuu hyvältä... se henkii massiivisuutta ja antaa sellaisen fiiliksen että sitä saa "soittaa" vähän rankemminkin. Se pysyy paikallaan, hyvässä asennossa ja se henkii sellaista jämäkkää soittoasennetta :)