Keskustelua raskaammasta musiikista ›

MOTÖRHEAD - No Sleep Til´ Hammersmith 1981
 
Jos musiikkipiireissä palkittaisiin artisteja pitkän palvelusajan ansiosta, olisi englantilainen Motörhead ehdottomasti yksi tällaisen kunniamerkin arvoisista ryhmistä. Tämä raskaan rockin pioneeri on paahtanut armottomalla, tunnistettavalla tyylillään vuodesta 1975 lähtien Lemmy Kilmisterin toimiessa paatin kapteenina. Moottöripäiden kulta-ajat ovat jääneet kauas 1980-luvun alkuun, mutta silti jokin yhtyeessä kiehtoo, sen kerätessä yleensä täyden salin yleisöä missä päin maailmaa sitten sattuukaan kiertämään. Asenne, aggressio, tavoilleen uskollisuus ja katkeamaton tekemisen ilo ovat tehneet bändistä jotain ainutlaatuista, jotain sellaista, mitä ei kukaan muu ole saanut aikaan. Motörhead on ikuinen, katoamaton luonnonvara. Se tuttuuden ja turvallisuuden tunne, joka iskee pintaan aina kun näkee uuden levyn kannessa komeilevan Snaggletooth-maskotin. Se tuttu adrenaalininkatkuinen fiilis, kun uutta albumia ensi kertaa kuunnellessa sieltä hyökkäävät kuulijan korviin ne samat, tutut ja hyväksi havaitut Motörhead-elementit.
 
Motörhead on ennen kaikkea livebändi. Vaikka bändi ei olekaan myynyt levyjä kuin korkeintaan kohtalaisesti sitten kultaisten vuosiensa, on Motörhead aina onnistunut keräämään uskolliset tukijansa keikoille kautta maailman. Vuonna 1981 Motörhead eli tuoreen Ace Of Spades-albumin huumassa ehdotonta kultakauttansa, ja bändin suosio niin levy, kuin keikkamyynnin suhteen oli suurimmillaan. Näihin aikoihin bändi oli klassisimmassa kokoopanossaan, jonka hajoamisen yli eivät monet fanit ole vielä tänän päivänäkään pääseet. Kitaraa kuritti "Fast" Eddie Clarke, ja biitin kasassapitäjänä toimi legendaarinen Philthy "Animal" Taylor. Kiertueen tunnelmat oli päätetty pistää narulle, ja vuoden 81 kesällä julkaistiin kolmelta eri keikalta koostettu livealbumi No Sleep Til´ Hammersmith. Ilmestyessään albumi nousi suoraan Englannin listaykköseksi, ja on nykyään eräs raskaan musiikin tunnetuimpia merkkipaaluja, kuulostaen tänä päivänäkin tuoreelta ja eloisalta.
 
Joskus on hyvä palata takaisin perusasioihin. No Sleep Til´ Hammersmith korostaa Motörheadin parhaita puolia armottomasta livemeiningistä rehelliseen soittamisen iloon asti, mahduttaen väliin kaikki mahdolliset hyveet loistavista kappaleista mahtaviin sovituksiin. Albumi on nostettu usein Motörheadin tuotannosta puhuttaessa bändin parhaaksi albumiksi, ja jos livelevy onnistuu tällaisen aseman saamaan, on bändissä ja sen musiikissa oltava totisesti jotain, mitä muilla ei ole.
Keikka on riemunkirjava kattaus bändin siihenastisen tuotannon kirkkaita kärkihetkiä, alkaen legendaarisesta Ace Of Spadesista päättyen Lemmyn aikoinaan edelliselle bändilleen, Hawkwindille kirjoittamaan Motörheadin nimibiisiin. Settilista esittelee Motörheadin yksinkertaisesti parhaimmillaan, ajankuvaa hienosti heijastellen. No Classin, Bomberin, Overkillin, We Are The Road Crewn, Iron Horsen kaltaiset klassikot todellakin saavuttavat parhaan hohtonsa elävän yleisön edessä, ja albumilta tuskin löytyy yhtäkään kappaletta, joka ei pitemmittä puheitta ansaitsisi klassikon leimaa. Soitossakin perusasiat ovat valttia. Clarken äärimmäisiin tarttuviin rock-riffeihin yhdistetty Lemmyn yksinkertaisesti pomppiva bassottelu ja Taylorin kiihkeä komppi pitävät paketin tiiviisti kasassa, kokoonpanon hakien vertaistaan.
 
No Sleep Til´Hammersmith on Motörheadia puhtaammillaan, sen parhaiten hallitsemassaan elementissä, elävänä. Albumi kuulostaa nyt, vuonna 2006 tuoreelta, uudelta ja modernilta, ja voisi olla Motörheadin livelevy vaikka viime kiertueelta. Mielestäni on upeaa ja ainutlaatuista, että bändi pysyy omana itsenään näin kauan kuin Motörhead, ja onnistuu kautta aikain kuulostamaan aina tasaisen hyvältä. No Sleep Til´Hammersmith on raskaan musiikin ehdottomia klassikoita, ja tutustumisen arvoinen albumi kaikille. Jos et ole vielä tätä levyä kuullut, hanki tämä välittömästi. Ota huurteisenkylmä olut käteen, häädä vaimo ja lapset pihalle ja pistä stereot kärsimään. NO CLASS!
 
* * * * *
Parasta Motörheadia, parasta elävää musiikkia.
 
+ Kappalemateriaali klassikkotavaraa laidasta laitaan
+ Soundit livemäisen rujot ja kappalemateriaalia äärimmäisen hyvin tukevat
+ Bändin ilmiömäinen yhteissoitto
+ Livefiilis käsittämätön
- Tämän albumin julkaisun jälkeen Motörhead on jäänyt ikävän vähälle huomille, huomattavasti ansaitsemansa arvostuksen alapuolelle