Aihe: Psyykatkaa mua
1
xmyx
23.09.2006 10:34:27
Ma olen harrastanut eläkepäivinäni pianohaitarin opiskelua ja saavuttanut melko kivan soittotaidon.
En tietystikään pyri keikkamuusikoksi, mutta soittaisin kyllä mielelläni ystäville, tuttaville ja sukulaisille eri tilaisuuksissa ja tilaisuuksien ulkopuolla.
 
Mutta sellainen ongelma vaivaa, että heti kun alan soittaa yleisölle (yleisöksi riittää jopa 1 kuulija), koko yksin soittaessani saavuttamani varmuus ja soittamisen ilo katoaa, käsistä tuntuu katoavan voima ja varmuus tykkänään ja kaikesta jää vain paha mieli, joka näyttää olevan kierteen omainen sikäli, että kuulijatkin näyttävät säälivän minua (kaikki sitä alkavatkin soittamaan jne).
 
Osaan soittaa myös huuliharppua, ja mitään tämän sukuistakaan en koe sitä soittaessani, siinä on ainoa rajoitus se että sävellajin on sovittava ko. harpulle.
 
Tuon haitarin kanssa epäonnistumisen voisi äkikseltään päätellä siitä johtuvaksi että hermostun kun kaikki kiinnittävät huomion käsiini. Mutta sitä en usko, sillä olen eräässä vaiheessa elämässäni ollut mm hitsauspuikko-edustajana, ja siihen hommaan kuului päivittäisiä hitsausnäytöksiä tehtaissa ja verstaissa, ja yleisönä oli alan huippuammattilaisia, insinöörejä, teknikoita toimitusjohtajia yms ja mitäs luulette heidän katsoneen jos ei minun käsieni työskentelyä. Ja minä suorastaan nautin niistä tilanteista :)
 
Antakaa mulle hyviä neuvoja miten mokoman ylimotoitetun ramppikuumeen voi voittaa ( sen sanon heti että kemikaaleja en ota lukuun, sillä alkoholin vaikutuksen alaisena ei soitosta tule mitään edes yksin).
Stratocaster_90
23.09.2006 10:36:59
 
 
Voin psyykata suo sen verran että mulla on ihan sama juttu. Soittaminen ei tunnu kivalta jos joku kuulee :/ Tosin sellanen lähtee pois varmaaan kun oppii soittamaan mun kohdalla =D Ja tietysti soittamalla ihmisille, siihen tottuu...
super minx
23.09.2006 10:50:35
Mulla auttoi kun opettelin soitettavan kappaleen, niin että soittaisin sen vaikka "unissani". Kun teitää että osaa ei jännitä.
kukkuu! sano käki
Lennu
23.09.2006 12:26:27
 
 
Terve.
 
Tässä ei ole muuta kuin se, että puuttuu kokemus siitä vuorovaikutuksesta. Kun soitat itsekseen, niin et ole tavallaan vastuussa siitä lopputuloksesta muille kuin itsellesi ja soittaminen on hauskaa, ja kun paikalla on muita, niin otat vaistonvaraisesti painetta siitä onnistumisesta. Se voi olla tiedostamatontakin, mutta ilmeisesti olet asian huomannutkin.
 
Kannattaa vaan soittaa. Kun on hyviä tuttavia paikalla, niin ajan kanssa se itsevarmuus alkaa löytymään. Vanhemmiten sitä ei vaan opi silleen "automaattisesti", kuten nuorempana, kun on jo oppinut tiettyjä käyttäytymismalleja elämänsä aikana.
 
Oikotietä ei ole, mutta hauskaa pitää olla. Eihän se nyt ole hauskaa, jos ajattelee että nämä ihmiset säälii mua ;) Yleisö kyllä, oli kyse ystävistä tai ei, aistii sen onko artistilla hyvä olla siinä soittaessaan.
 
Kukaan ei toivo esiintyjän epäonnistumista, se on kiusallista. Sekin voi olla syynä, olet ollut yleisössä itsekin ja tiedät sen.
 
Musakki on hieno harrastus. Tsemppiä vaan.
"Ei, sä et näköjään ollenkaan käsitä missä suunnassa ongelmat on." "Mä käsitän,mut mä en tiedä sitä että saatko sä niihin ammattitaitoista apua?"
jkauppin
23.09.2006 16:22:30
Mulla on ollut samanlaista myös. Mulla on lisäksi heikot kädet, jotka vapisevat yksinkin soittaessa.
 
En tiedä auttaisko tää, mutta kerro ongelmasta jollekin ystävällesi ja pyydä häntä istumaan kuuntelemassa kun soitat pari stygee vaikka lyhyissä osissa ja keskustele hänen kanssaan kappaleesta, miten sitä soitetaan ja puhu myös "ramppikuumeestasi".
 
Hyväntuulinen esiintyminen auttaa. Jos tulee virheitä, se ei haittaa, kun on hyvä meininki.
baron
23.09.2006 16:57:42
 
 
En mä ymmärrä että siihen muuta ratkaisua on kuin:
1. Soittaa vain niitä piisejä, jotka ilman yleisöä menee hyvin
2. Soittaa tilanteissa, joissa on "kotikenttäetu"
3. Kun riittävän usein tätä yrittää, niin kyllä se joskus menee nappiin ja sitten tulee onnistumisen ilo.
4. Sen jälkeen itsevarmuus kasvaa ja kyllä susta vielä keikkaileva muusikko tulee, usko vaan!!!
"Speaking about music is like dancing about architecture"
Titares
23.09.2006 19:10:44 (muokattu 23.09.2006 19:11:43)
Harjoittele yhdessä jonkun toisen kanssa. Bändissä on hauskaa ilman esiintymistäkin. Valitettavasti vain nykyinen kiireinen aika ei tätä aikuisiällä oikein mahdollista, jos tekee työkseen jotain muuta.
 
Ihan tuttu tilanne varsinkin, jos motivaatiota esiintyväksi muusikoksi ei ole, vaan haluaa vain nauttia soittamisesta itsekseen tai kaveriseurassa ilman varsinaista yleisöä.
Murgo
23.09.2006 19:25:41
 
 
Tuttu juttu,yksin soitto "irtoaa" rennosti ja mielestäni hienosti,mutta kun joku kuulemassa,tulee "suorituspaineita" ja soitto muuttuu mekaaniseksi ja "konemaiseksi" "väkisin" tekemiseksi. Yritän saada kappaleen äkkiä läpi ja koetan soittaa tarpeettoman nopeasti jolloin tulee juuri tuo "mekaanisuus". Toisaalta silloin joskus kun pääsee soittamaan porukassa niin se menee paremmin. Ei pelkää niin paljon virheitä kun niitä ei niin selvästi huomaa.
Olis kiva kun osais soittaa mutta asenteellakin pärjää.
Little Savage
25.09.2006 02:31:12
Ei siinä mitään muuta kun huumoria peliin jos menee pieleen.
Pistetään läskit palaamaan.
tekerolant
25.09.2006 20:30:44
Ehkä jotkut muusikkoina itteään pitävät tuijottavat soittajan käsiä mitä ne ne tekevät. Oikeilla muusikoilla ja mistään mistään tietämättömillä turoilla on sama piirre: ne kuuntelevat musaa eivätkä tuijota epäolennaisuuksiin.
 
Rennosti vaan ja opettele muuntelua yms. kikkoja, jotta osaat pitää biisin kasasssa rennosti vaikka joku pikku kämmi tuleekin.
 
Merkillinen kirous tämä virheen pelko. Sitähän meihin on tavallisessa musaopetuksessa iskostettu ja tässä sitä sitten ollaan.
Asteikkoja soittamalla oppii soittamaan asteikkoja. Kurt Lindblad (RIP)
SURf
26.09.2006 15:05:21
Heh, itselläni oli semmonen juttu että tykkään aina palloilla yleisön edessä ja esittää juttuja (työtä, vitsejä, visoja yms.) mutta heti kun tuli kyse soittamisesta vaikka niinkin että viereisessä huoneessa porukka ehkä kuuntelee, ehkä ei kuuntele mun soittoa niin johan alkoi kädet tärisemään ja hikikarpalot valumaan.
 
Se millä pääsin tuosta eroon oli kaverien kanssa soittelu.
Vuorotellen mokailua ja itsensä ylittämistä niin siitä se vaan alkoi helpottaa.
Nyt olin juuri noin kolmesataapäiselle yleisölle esiintymässä eikä jännittänyt kuin sen verran kuin pitääkin, sopivaa kutinaa mutta kädet ei tärisseet eikä edes hätäkakkulia tarvinnut vääntää...
 
Kyllä se siitä, tekemällä oppii!!
...opi toisten erehdyksistä, sillä elämä on niin lyhyt että et ehdi tehdä kaikkia virheitä itse...
xmyx
03.10.2006 18:35:56
Kyllä, olen saanut hyviä vastauksia. Itse asiassa kaikki ovat hyviä. Ja parasta on että jokainen on huomannut miten henkilökohtainen ongelma on, ja kertookin omista kokemuksistaan. Juuri tuollaisista vatauksista sitä apua voi saadakin :)
 
Se panee nim. ajattelemaan omaa kokemustaan vähän uusilta näkökulmilta, ja alkaahan sieltä selvitä yhtä ja toista tausta-aineistoa.
 
Luulen saaneeni jonkinlaisen trauman musisoinnin suhteen kansiksen ekaluokalla, kun laloin kotona laulaa ihan luontevati kirkkaalla sopraanollani vasta oppimiani koululauluja.
 
Tuo sopraano oli kuitenkin äitini korvissa jotain erikoista; hän toisaalta ihastui ja rupesi kertomaan siitä kylän ämmille antaen imitoimalla ääninäytteitä (minä häpesin silmät päästäni), mutta toisaalta rupesi kieltelemään että ei saa niin lujaa laulaa kun naapurit kuulevat.
 
Siitä lähtien hamaan ensimmäiseen humalaani saakka minulla oli "pala kurkussa"-tunne.
 
Lisäksi sattui kaveripiirini olemaan sellainen että kaikki olivat minua vanhempia, niinpä luonteeni kehittyi sellaiseksi että olin alituiseen kyselemässä toisten hyväksyntää, mitä sitten teinkin.
 
Ja tämä, juuri tämä on se, mistä tuo soitto-ongelmani kumpuaa.
Olen nähnyt tuttavapiirini laulavilla/soittavilla taviksilla kahdenlaista käyttäytymismallia:
Yhdet tuntevat tarvetta musisoidessaan tuijottaa minua tai jotakin muuta silmiin.
Toiset näyttävt vajoavan muihin maailmoihin. Nämä poikkeuksetta esittävät numeronsa loppuun :)
Tässä kait kulminoituu se mistä on pohjimmiltaan kyse;
ja minä en ole aivan valmis käyttämään sellaisia ilmaisuja kuin "rohkeus tai sen puute", "itseluottamus tai sen puute" jne kuvaamaan tuota eroa, vaan se esiintymisvarmuus näyttäisi paremminkin olevan sukua "loveen lankeamis"-ilmiölle, jossa toden totta on kyse eräänlaisesta toiselle tasolle siirtymisestä. (Käsite transsendentti ymmärtääkseni tarkoitta juuri sitä)
 
Onhan selvä asia että paljo harjoitus ja asian kanssa tekemisissä oleminen ilman muuta auttaa selvittämään mitä hyvänsä ongelmaa.
Kuitenkin, ihan tämänkesäisen kokemukseni valossa, en voi olla odottamatta jonkinlaista oivallusta joka tarkoittaisi läpimurtoa ongelman suhteen.
 
Olen nim. opetellut ajamaan moottoripyörällä (olen 65 v ja ajanut jonkin verran 50 luvulla).
Lähdin kylmästi ajamaan Helsingistä n 300 km matkaa kotiini niillä opeilla. Pääsinkin perille mutta kylmä hiki oli pinnassa ja viikkoon en uskaltanut lähteä ajelulle. Sitten sattumalta jouduin keskusteluun asiasta (täällä netissä) ja kumppani haukkui minut pataluhaksi sanoen että tommonen kääkkä on vaaraksi liikenteelle ja itelleen, ja käski viedä ajokortin vap. eht. hyllylle tai sitten menemään ohjattuun opetukseen.
No ma hankin vähän aineistoa asiasta, ja sain tietää, että nykyisillä teillä ja nopeuksilla on syytä käyttää ainoastaan ns. vastaohjausta, joka tarkoittaa sitä että käännyttäessä, vastoin kaikkia vuoskymenten aikana auton ratissa iskostuneita vaistoja, tangosta on väännettävä päinvastaiseen suuntaan kuin mihin aikoo kääntyä. Ja sehän merkitsee sitä, että kun jyrkässä mutkassa on tulossa auto vastaan keskiviiva mahan alla (valitettavan yleistä :( ) niin on väännettävä tangosta lisää sitä autoa kohti, jos meinaa sivu oikealta.
 
Lähdin kokeilemaan heti, ja kyllä asia oli niin. Oli kuin eri Xmys olisi ajanut eri pyörää :)
 
Jotain tuon tapaista oivallusta minä nyt kyllä odotan tuon soittotraumani suhteenkin; sillä eihän kyse voi olla muuta kuin ihan pienestä jutusta omassa sisimmässä.
Niin pienestä että joku toimii täydellisesti päinvastoin kuin pitäisi...
 
Mutta kuten sanottu, tunnen saaneeni apua.
Kiitos kaikille :)
Lennu
03.10.2006 19:47:36
 
 
Jumankekka... mähän tunnen itseni liikuttuneeksi. Enkä edes vinoile.
"Ei, sä et näköjään ollenkaan käsitä missä suunnassa ongelmat on." "Mä käsitän,mut mä en tiedä sitä että saatko sä niihin ammattitaitoista apua?"
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)