Keskustelua raskaammasta musiikista ›

DEATH - INDIVIDUAL THOUGHT PATTERNS
1993
 
Chuck Schuldiner - kitara, laulu
Steve DiGiorgio - basso
Gene Hoglan - rummut
Andy LaRocque - kitara
 
Individual Thought Patterns. Näin luki cd:n kannessa swampin metallihyllyä selaillessa helmikuussa 06. Deathia oli kovasti hehkutettu internetin taikamaailmassa, ja sen suurempia murehtimatta tarttui levy mukaan. Outoa musiikkia alussa varsinkin, tyylin ollessa jotain johon en ollut aiemmin tottunut ollenkaan. Albumia jauhettiin, siitä pidettiin, sitä kehuttiin, mutta kuitenkin myös hämmästeltiin. Lopulta Iron Maiden-kuumeen noustessa, oli helppoa myydä tämä levy jotta saisi Maideniin rahaa. Sen kummempia miettimättä poistui Deathin siihen mennessä ainut levy omistuksestani; diggailusta huolimatta musiikki meni minulle yli. Liian teknistä, liian paljon asiaa.
No, johan se Death sitten myöhemmin Leprosylla totisesti iski, ja albumit oli pistettävä ostoon kaikki. Individual Thought Patterns saapui jälleen levyhyllyyni, ja tällä kertaa aika oli sille sopiva.
 
Albumi alkaa maailman parhaalla startterilla, Overactive Imagination. Alussa hämmästelin suorastaan sekopäistä tuplabasarityöskentelyä, ja sittemmin hämmästely vaihtui rajattomaksi ihailuksi ja kunnioitukseksi. Tällä albumilla, kuten bändin seuraavallakin, kannujen takana istuu itse tankinkokoinen Gene "Tuhatkäsi" Hoglan, joka on tätä nykyä allekirjoittaneen suosikkirumpaleja, ja taitaapi jopa olla se suurin suosikki. Kun nyt kokoonpano puheeksi tuli, eipä voi haukkumasanaa herjata muistakaan muusikoista. Kitarassa kuullaan legendaarisen King Diamondin kepittäjää Andy LaRocqueta, ja kun tämä monilahjakkuus yhdistetään ilmiömäisen Chuck Sschuldinerin soittoon, ei lopputuloksessa voi olla vikaa. Bassossa on vielä edellisalbumin (Human) tapaan mr. Steve DiGiorgio, ja sen enempiä kehaisematta tällä albumilla on maailman parhaat bassot. Millä levyllä sitten toisiksi parhaat? Humanilla.
 
In Human Form, Jealousy, Trapped In A Corner. Musiikin äärimmäinen teknisyys, täydellinen, joskin hallittu kaaos. Ilmiömäinen instrumenttien hallinta, kaikki. Death ei ole helpoiten aukenevaa sorttia, mutta kun se aukeaa, ei paluuta yksinkertaisesti ole. Kappalemateriaalin vahvuudesta on turha alkaa vääntämään, Death-arvosteluita kirjoittaessa normaalit biisikohtaiset hehkutukset eivät tule kyseeseen. Ei ole tarvetta alkaa musiikin laatua mainostamaan, lienee selvää kaikille.
Kappaleiden riffit, äärimmäisen kierot soolot, täysin omaa maailmaansa elävä bassomaalailu, äkäisen aggressiivinen vokalisointi, ja kaiken pohjalla Tuhatkäden tiukka (=TIUKIN) komppi, ja muuta ei tarvita.
 
Individual Thought Patterns on ns. Aggressiivisen metallimusiikin ehdotonta juhlaa, ollen modernin death-metalin ja itse bändinkin parasta antia niin sävellyksellisesti kuin soitannollisesti. Tämä albumi tiivistää yksiin kansiin kaiken sen mitä allekirjoittanut musiikissa arvostaa, vaikkakin deathmetal-ei minun musiikkiani ole. Deathissa on jotain, mitä muissa on mahdotonta olla, tästä kertoo jo se, että allekirjoittanut sekosi Deathiin täydellisesti, ja muuten perus heavymetalista pitävälle kaverille bändi nousi suoraan kaikkien aikojen top3:een. Trapped In A Cornerin, Mentally Blindin, The Philosopherin kaltaiset ikimuistoiset teknisen metallin klassikot tehoavat kerta toisensa jälkeen nousematta kuitenkaan "vähemmän tunnettujen" kappaleiden yläpuolelle. Albumin kiero nimikappale, (itseäni toistaen) maailman paras avausbiisi Overactive Imagination, sekopäinen Jealousy, pistävät parastaan tarjoten jotain ainutlaatuista. Ota tai jätä, siitä tässä on kyse.
 
Kokonaisuus on täysin tiivis, eikä yhtäkään heikkoa hetkeä löydä etsimälläkään. Death on maailman hienoimpia bändejä, ja tämän albumin jälkeen oli vielä kahdesti sallittua nauttia tämän loistavan bändin antimista. Mikään ei kuitenkaan kestä ikuisesti, ja joskus kohtalon kiemurat menevät yli ymmärryksen. Yksi tällaisista asioista on Chuck Schuldinerin kuolema päälle kolmikymppisenä, 13.12.2001. Kaiken kurjuuden keskeltä löytyy kuitenkin omat valoisat hetkensä, ja jotkut näistä elävät ikuisesti. Musiikki on tällainen asia, ja itselleni se tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen. On asioita, jotka ovat vain liian hienoja sanoin kuvattaviksi.
 
Individual Thought Patterns on suosikki-albumini Deathilta, jaetulla ykkössijalla albumeiden Symbolic ja Human kanssa. Kuten edesmennyt "Evil" Chuck Schuldiner tapasi sanoa, "Let the metal flow!"
 
* * * * *