| Aihe: Death | |
|---|
 ballfish
08.09.2006 18:23:01 (muokattu 08.09.2006 20:57:11) | |
|
Tiedän, ketjuja on..
Ajattelin kuitenkin uuden perustaa, jos keskustelua vielä syntyisi. Uudet fanitkin pääsevät jakamaan ajatuksiaan.
Itse olen juurikin uusi fani. Heinäkuussa ostin Individual Thought Patternsin ja siltä tieltä ei ole paluuta. Lyhyen ajan sisällä olen hankkinut melkein koko tuotannon, pari levyä vielä uupuu. :D
Tällä hetkellä Symbolic kolahtaa eniten, liekö syksystä johtuvaa tunnelmankaipuuta?? Chuckin sävellykset ovat nerokkaita ja laulu paranee mitä lähemmäksi 2000-lukua tullaan.
Death on bändi, jonka todella huomaa kehittyneen vuosien varrella. Scream Bloody Goren aikaisista mättöriffeistä Symbolicin miltei sukkahousuheviheviriffeihin ja selvästi vakavampaan/kypsempään tunnelmaan.
Onko teillä tietoa Control Deniedistä?? Eikö vielä yksi levy pitäisi ilmestyä, tai ainakin oli tekeillä??
13.12 ei tule enää olemaan vain yksi joulukuinen päivä..
Lukko, jos mielestänne on turha. Teki vain mieli avautua.. Miksi Chuck vietiin maan päältä pois?
e:Päivämäärä... | |
Ei ole minulle turha! Ostin tässä yksi päivä Humanin ja ihastuin helvetisti. Aivan mahtava bändi! Ikävää että Chuck ei ole enää keskuudessamme. Hän oli mahtava säveltäjä ja mainio laulaja.
Mikäs levy seuraavaksi? |  Dacatch
08.09.2006 18:29:28 (muokattu 08.09.2006 18:30:46) | |
|
Tuo Individual Thought Patterns on IMO Deathin paras. Chuckin laulu on parhaimmillaan, kaikki toimii loistavasti. Ja tuossahan on melkeinpä metallibändin unelmakokoonpanokin.
Ja sehän nyt on niin, että Death on ultimaattisesti paras metallibändi.
Control Deniedin jäsenet olivat kyllä kovasti tekemässä sitä toista levyä, mutta ymmärtääkseni on jäissä tekijänoikeuskiistojen takia.
www.emptywords.org
Ns. virallinen Chuckin muistosivu.
"Wish in one hand, shit in the other, see which fills up first" - Old Wilkinson family saying |  Herba
08.09.2006 18:29:55 (muokattu 08.09.2006 18:31:23) | |
|
Itse ajattelin juuri ketjua laittaa mutta annoinpa olla.
Death on kolahtanu helvetin lujaa, nyt en muuta oo oikeestaan kuunnellukaan. Eka kuulemani biisi taisi olla Spirit Crusher kun sitä piti kaverin käskystä ruveta soittamaan. Nyt levyhyllystä löytyy Leprosy, Symbolic, Spiritual Healing sekä juuri postissa tullut Sound of Perseverance Deluxe edition jossa on mukana live/kuva-albumi dvd.
Iskevät riffit, rytmit ja Chuckin sanoitukset vievät mukanaan, helvetin kova.
e. Niin löytyyhän toi Scream bloody gorekin. Sekä pari paitaa ja sellane hikinauha.
Mä en osaa kävellä ilman kynää, tää on mun henkinen kävelykeppi. -opettaja. |  Deino
08.09.2006 18:30:27 (muokattu 08.09.2006 18:30:58) | |
|
Notta nyt päästiin asiaan. Kovin bändi koskaan. Ei yhtäkään huonoa biisiä. Loistavuutta joka osa-alueella (lyriikoista levynkansiin, you name it). Suosikkilevyni vaihtelee Individualin ja Humanin välillä. Ensimmäinen tuntuu ehkä kestävän hiukan enemmän kuuntelua. Control Deniedkin menee, mutta ei kyllä yllä lähellekään Deathin nerokkuutta. | |
Mikäs levy seuraavaksi?
Symbolic tahi Individual Thought Patterns. Nuo on niitä vähän progevaikutteisia levyjä. Scream Bloody Gore taas kunnon kauhuleffameininkiä. :D
Tai oikeastaan mikä tahansa levy Deathilta. :D Älä sitten kuuntele Spiritual Healingin haukkumista, ehkäpä parhaimpia Deathin levyjä!
Looooooooooooooooowwww life that's how you'll ever be!!! | |
Symbolic tahi Individual Thought Patterns. Nuo on niitä vähän progevaikutteisia levyjä. Scream Bloody Gore taas kunnon kauhuleffameininkiä. :D
Tai oikeastaan mikä tahansa levy Deathilta. :D Älä sitten kuuntele Spiritual Healingin haukkumista, ehkäpä parhaimpia Deathin levyjä!
Looooooooooooooooowwww life that's how you'll ever be!!!
Ne proge vaikutteet kyllä maistuu meikäläiselle ihan kivasti. | |
Leprosya voi myöskin suositella, loistava levy joskin vielä sitä suoraviivaisempaa ja raaempaa Deathia.
"Wish in one hand, shit in the other, see which fills up first" - Old Wilkinson family saying | |
Yksi kaikkien aikojen parhaista bändeistä. Omat suosikit ovat Leprosy ja Symbolic. Kaksi aika paljonkin erilaista levyä, mutta silti molemmat mestariteoksia omilla alueillaan. Leprosy on primitiivisyydessään death metallin ehdottomia merkkiteoksia. Niin raakaa, niin upeaa. Symbolic taas tarjoaa nerokkaita biisejä progeilevilla rakenteilla. Kerrassaan upea bändi, ei voi muuta sanoa. Chuck oli nero, rauha hänen sielulleen.
Lisää ahdistustasi - http://www.stoi.tk |  rc
08.09.2006 19:33:15 | |
|
Leprosy. Yksi parhaista metallilevyistä mitä on tehty. Ne soundit on jotenkin niin ihanan julmat. Symbolic ja Sound of Perseverance kolahtavat myöskin todella kovaa, mutta jotenkin Deathin myöhäistuotannon julmetunmoinen kitarapainotteisuus pikkaisen vähentää mun kiinnostusta. Nuo kolme levyä tuosta välistä ovat jääneet hieman vähemmälle kuuntelulle, kuin myös debyytti.
Vetäkää töpseli.
Peace, love & death metal |  bedlam
08.09.2006 20:00:56 (muokattu 08.09.2006 20:01:14) | |
|
Tuo Individual Thought Patterns on IMO Deathin paras. Chuckin laulu on parhaimmillaan...
Samaa mieltä parhaasta levystä, mutta Chuckin ääni on minusta ehdottomasti parhaimmillaan viimeiseksi jääneellä levyllä The Sound of Perseverance.
Deathin myöhäistuotannon julmetunmoinen kitarapainotteisuus pikkaisen vähentää mun kiinnostusta.
Individualilla välillä bassot ja rummut toimivat melkeinpä soolosoittimina.
http://www.mikseri.net/kiasma |  Oan
08.09.2006 20:08:11 | |
|
12.12 ei tule enää olemaan vain yksi joulukuinen päivä..
13.
Muuten olen sitä mieltä, notta Death on yksikäsitteisesti Parhautta.
"Hei, tää on ihan leikkiä vaan, ei pure. Ei irtoa taulusta ja kipitä sinne puremaan teitä."
- Armo Pohjavirta | |
DEATH on maailmankaikkeuden kovimpia bändejä, ja sijoittuukin kolmanneksi lempibändilistallani. Hyllystä löytyvät kuusi albumia vuosilta 1987 - 1995, eli The Sound Of Perseverance puuttuu vielä. Kesällä se kolahti totaalisesti, ja kovan vaikutuksen on tehnyt. Suosikkialbumini ovat kolmen suora Human, Individual Thought Patterns sekä Symbolic. Täydellistä, teknistä deathmetalia varustettuna uskomattomalla instrumenttien hallinnassa. Deathilla ei ole yhtään kehnoa levyä, ei yhtään heikkoa biisiä, ei yhtäkään edes kohtalaista riffiä, ei yksinkertaisesti minkäänlaisia heikkoja hetkiä. Bändin kaikille albumeille voinen antaa täydet pisteet rankingissa, mikä on aivan helvetin kovatasoinen suoritus.
Chuck Schuldiner on eräs suurimmista esikuvistani, itse Mr. Riffi ja ehtymätön ideapankki. Paras kokoonpano oli Individual-albumilla, eli
"Evil" Chuck Schuldiner
Steve DiGiorgio
Andy LaRocque
Gene "Tuhatkäsi" Hoglan
Musiikissa iskee kaikki loistavista riffeistä massiivisiin sovituksiin, ilmiömäisen tarkkaan soittoon ja syvän pohdiskeleviin sanoituksiin (myöhemmillä albumeilla.)
Death oli jotakin ainutlaatuista, sellaista, jota ei kukaan muu ole koskaan tehnyt eikä tule tekemään. Vaikkei se ihan lempibändini ole, on kuitenkin lähellä ja lyhyellä kuunteluajalla saavuttanut lähtemättömän paikan sydämestäni.
Mikään ei ole ikuista. Chuck Schuldiner menehtyi pitkällisen kamppailun päätteeksi aivokasvaimeen 13.12.2001, rakkaimpiensa ympäröimänä, rauhallisesti nukkuen. Miehen muisto eläköön loistavan musiikin kantaessa sitä ajasta ikuisuuteen.
Ja mikään Death-viesti ei ole mitään ilman Evil Chuckin omaa lopputoteamusta.
LET THE METAL FLOW!
SUPPORT MUSIC, NOT RUMORS | rc
08.09.2006 20:09:44 | |
|
Individualilla välillä bassot ja rummut toimivat melkeinpä soolosoittimina.
Puhun lähinnä kahdesta viimeisestä levystä.
Peace, love & death metal | Oan
08.09.2006 20:11:38 (muokattu 08.09.2006 20:12:03) | |
|
Puhun lähinnä kahdesta viimeisestä levystä.
Ei kai nyt sentään Symbolic:kin? Sillä levyllähän on hienoimmat kitaroinnit koko Deathin tuotannossa..! Soolottelun ylikorostuminen alkaa mielestäni vaivata vasta viimeisellä.
E: DVD:lle peukkua ja plussa!
"Hei, tää on ihan leikkiä vaan, ei pure. Ei irtoa taulusta ja kipitä sinne puremaan teitä."
- Armo Pohjavirta | |
Sillä lailla erikoinen bändi ettei tehnyt ikinä huonoa levyä. Kaikki ovat helvetin kovia, mutta jos yksi pitää valita niin silloin täytyy valita Leprosy. Siitä alkoi Deathin kuuntelu.
"When some little goth slut tells me that MARY-FAGGOT MANSON is extreme metal... I wanna see her ass raped by a rhino with herpes!" | |
DEATH – INDIVIDUAL THOUGHT PATTERNS
1993
Chuck Schuldiner – kitara, laulu
Steve DiGiorgio – basso
Gene Hoglan – rummut
Andy LaRocque – kitara
Individual Thought Patterns. Näin luki cd:n kannessa swampin metallihyllyä selaillessa helmikuussa 06. Deathia oli kovasti hehkutettu internetin taikamaailmassa, ja sen suurempia murehtimatta tarttui levy mukaan. Outoa musiikkia alussa varsinkin, tyylin ollessa jotain johon en ollut aiemmin tottunut ollenkaan. Albumia jauhettiin, siitä pidettiin, sitä kehuttiin, mutta kuitenkin myös hämmästeltiin. Lopulta Iron Maiden-kuumeen noustessa, oli helppoa myydä tämä levy jotta saisi Maideniin rahaa. Sen kummempia miettimättä poistui Deathin siihen mennessä ainut levy omistuksestani; diggailusta huolimatta musiikki meni minulle yli. Liian teknistä, liian paljon asiaa.
No, johan se Death sitten myöhemmin Leprosylla totisesti iski, ja albumit oli pistettävä ostoon kaikki. Individual Thought Patterns saapui jälleen levyhyllyyni, ja tällä kertaa aika oli sille sopiva.
Albumi alkaa maailman parhaalla startterilla, Overactive Imagination. Alussa hämmästelin suorastaan sekopäistä tuplabasarityöskentelyä, ja sittemmin hämmästely vaihtui rajattomaksi ihailuksi ja kunnioitukseksi. Tällä albumilla, kuten bändin seuraavallakin, kannujen takana istuu itse tankinkokoinen Gene ”Tuhatkäsi” Hoglan, joka on tätä nykyä allekirjoittaneen suosikkirumpaleja, ja taitaapi jopa olla se suurin suosikki. Kun nyt kokoonpano puheeksi tuli, eipä voi haukkumasanaa herjata muistakaan muusikoista. Kitarassa kuullaan legendaarisen King Diamondin kepittäjää Andy LaRocqueta, ja kun tämä monilahjakkuus yhdistetään ilmiömäisen Chuck Sschuldinerin soittoon, ei lopputuloksessa voi olla vikaa. Bassossa on vielä edellisalbumin (Human) tapaan mr. Steve DiGiorgio, ja sen enempiä kehaisematta tällä albumilla on maailman parhaat bassot. Millä levyllä sitten toisiksi parhaat? Humanilla.
In Human Form, Jealousy, Trapped In A Corner. Musiikin äärimmäinen teknisyys, täydellinen, joskin hallittu kaaos. Ilmiömäinen instrumenttien hallinta, kaikki. Death ei ole helpoiten aukenevaa sorttia, mutta kun se aukeaa, ei paluuta yksinkertaisesti ole. Kappalemateriaalin vahvuudesta on turha alkaa vääntämään, Death-arvosteluita kirjoittaessa normaalit biisikohtaiset hehkutukset eivät tule kyseeseen. Ei ole tarvetta alkaa musiikin laatua mainostamaan, lienee selvää kaikille.
Kappaleiden riffit, äärimmäisen kierot soolot, täysin omaa maailmaansa elävä bassomaalailu, äkäisen aggressiivinen vokalisointi, ja kaiken pohjalla Tuhatkäden tiukka (=TIUKIN) komppi, ja muuta ei tarvita.
Individual Thought Patterns on ns. Aggressiivisen metallimusiikin ehdotonta juhlaa, ollen modernin death-metalin ja itse bändinkin parasta antia niin sävellyksellisesti kuin soitannollisesti. Tämä albumi tiivistää yksiin kansiin kaiken sen mitä allekirjoittanut musiikissa arvostaa, vaikkakin deathmetal-ei minun musiikkiani ole. Deathissa on jotain, mitä muissa on mahdotonta olla, tästä kertoo jo se, että allekirjoittanut sekosi Deathiin täydellisesti, ja muuten perus heavymetalista pitävälle kaverille bändi nousi suoraan kaikkien aikojen top3:een. Trapped In A Cornerin, Mentally Blindin, The Philosopherin kaltaiset ikimuistoiset teknisen metallin klassikot tehoavat kerta toisensa jälkeen nousematta kuitenkaan ”vähemmän tunnettujen” kappaleiden yläpuolelle. Albumin kiero nimikappale, (itseäni toistaen) maailman paras avausbiisi Overactive Imagination, sekopäinen Jealousy, pistävät parastaan tarjoten jotain ainutlaatuista. Ota tai jätä, siitä tässä on kyse.
Kokonaisuus on täysin tiivis, eikä yhtäkään heikkoa hetkeä löydä etsimälläkään. Death on maailman hienoimpia bändejä, ja tämän albumin jälkeen oli vielä kahdesti sallittua nauttia tämän loistavan bändin antimista. Mikään ei kuitenkaan kestä ikuisesti, ja joskus kohtalon kiemurat menevät yli ymmärryksen. Yksi tällaisista asioista on Chuck Schuldinerin kuolema päälle kolmikymppisenä, 13.12.2001. Kaiken kurjuuden keskeltä löytyy kuitenkin omat valoisat hetkensä, ja jotkut näistä elävät ikuisesti. Musiikki on tällainen asia, ja itselleni se tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen. On asioita, jotka ovat vain liian hienoja sanoin kuvattaviksi.
Individual Thought Patterns on suosikki-albumini Deathilta, jaetulla ykkössijalla albumeiden Symbolic ja Human kanssa. Kuten edesmennyt ”Evil” Chuck Schuldiner tapasi sanoa, ”Let the metal flow!”
* * * * *
SUPPORT MUSIC, NOT RUMORS | |
Musiikin äärimmäinen teknisyys, täydellinen, joskin hallittu kaaos. Ilmiömäinen instrumenttien hallinta, kaikki. Death ei ole helpoiten aukenevaa sorttia, mutta kun se aukeaa, ei paluuta yksinkertaisesti ole.
Nimenomaan. kirjotuksesta +.
Mä en osaa kävellä ilman kynää, tää on mun henkinen kävelykeppi. -opettaja. | Oan
08.09.2006 20:34:45 (muokattu 08.09.2006 20:36:21) | |
|
Deathilla ei ole yhtään kehnoa levyä, ei yhtään heikkoa biisiä, ei yhtäkään edes kohtalaista riffiä, ei yksinkertaisesti minkäänlaisia heikkoja hetkiä.
Schuldinerilla oli käsissään jonkin sortin taikaa tämän suhteen. Aloin tuossa todella pohtia asiaa, ja perkele, Deathilla on monesti riffejä ja biisejä, jotka eivät ensi kuulemalta aiheuta kuin olankohautuksen. Että tollanen sitten tohon väliin, nojoo. Mutta kun aika kuluu niin ne pirut jäävät jonnekin alitajuntaan, kaikki loksahtaa täydellisesti paikalleen ja alkuaan värittömiltä tuntuneet kohdat suorastaan räiskyvät.
Hehkutustahehkutusta. Deathin ainoat heikot kohdat ovat pari ylipitkää tilusooloa SoP:lla. Ja niitä voi katsoa reilusti sormien läpi tässä yhteydessä! Sanokaa yksikin toinen yhtye joka on kehittynyt samalla tavalla, arvaamattomasti loikkien mutta samalla täysin loogisesti muodostaen täydellisen jatkumon..?
E: typoja. Tuli muuten tuossa mieleen, että eikös Andy heittänyt ITP:lle vain jokusen soolon, mutta kitarat hoiti muuten maestro itse?
"Hei, tää on ihan leikkiä vaan, ei pure. Ei irtoa taulusta ja kipitä sinne puremaan teitä."
- Armo Pohjavirta | |
Schuldinerilla oli käsissään jonkin sortin taikaa tämän suhteen. Aloin tuossa todella pohtia asiaa, ja perkele, Deathilla on monesti riffejä ja biisejä, jotka eivät ensi kuulemalta aiheuta kuin olankohautuksen. Että tollanen sitten tohon väliin, nojoo. Mutta kun aika kulu niin ne pirut jäävät jonnekin alitajuntaan, kaikki loksahtaa täydellisesti paikalleen ja alkuaan värittömiltä tuntuneet kohdat suorastaan räiskyvät.
Hehkutustahehkutusta. Deathin ainoat heikot kohdat ovat pari ylipitkää tilusooloa SoP:lla. Ja niitä voi katsoa reilusti sormien läpi tässä yhteydessä! Sanokaa yksikin toinen yhtye joka on kehittynyt samalla tavalla, arvaamattomasti loikkien mutta samalla täysin loogisesti muodostaen täydellisen jatkumon..?
Sellaisia ei ole. Sellaisia ei tule. Helppoa.
SUPPORT MUSIC, NOT RUMORS | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
