Aihe: Nuo teistä, jotka nuoteista
1 2
hollstro
03.09.2006 12:59:09
 
 
Ainakin sointuteoriaa basistin tulisi osata mielellään enemmän kuin vähemmän
 
Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä. Asiaan auttaa jos osaa soittaa kitaraa ja hallitsee soinnut. Näitä sointujen ääniä voi käyttää kuljetuksissa ja myös soinnusta toiseen siirryttäessä, jolloin sävellajin sävelten käyttö kytkee soinnut toisiinsa.
 
Osaan nuotit, mutta olen huono primavistasoittaja. Todella vähän nuoteille on ollut käyttöä basistina. Laulujutuissa niistä on ollut enemmän apua.
Basismi
03.09.2006 13:30:42
Kitaraa olisi jokaisen basistin syytä osata sen verran ainakin, että osaa perussoinnut. Ja mieluusti muutaman jatsisoinnunkin. Piano toki olisi myös hyvä, mutta kitara on kuitenkin lähempänä bassomaailmaa.
 
Itse osasin nuorna aika hyvin vetää fonilla primavistana. F-avainta ei ole tullut koskaan opeteltua ja niinpä joudun aina laskemaan suunnilleen joka nuotin paikan jos nuoteista yrittää vetää. Käytännössä tällaisena harrastelelijasoittajana tärkeimmät taidot uusien juttujen opettelussa on:
 
1) Kipaleiden plokkaus levyltä
2) omien linjojen kehittäminen sointupohjan päälle.
 
Molemmat näistä taidoista tosin vaatii teorian tuntemusta käytännön tasolla. Vaan olisihan se hienoa osata oikealla nimellä ne jutut mitä vetää selkärangasta.
Basso murisee kuin voissa paistettu pantteri.
Cliff Wiams
03.09.2006 13:50:32
 
 
Aivan! Minun mielestä basson soitossa ei välttämättä tarvitse mitään nuotteja. Usein sointumerkit kyllä riittää mainiosti. Turn-aroundit on kenties hyvä laittaa nuoteille ihan vain muistin virkistämiseksi.
 
Mitä tässä yhteydessä tarkoitat turn-aroundilla?
www.kootutteokset.com
Karlsson
03.09.2006 20:57:40
Kitaraa olisi jokaisen basistin syytä osata sen verran ainakin, että osaa perussoinnut. Ja mieluusti muutaman jatsisoinnunkin. Piano toki olisi myös hyvä, mutta kitara on kuitenkin lähempänä bassomaailmaa.
 
Mä olen kelaillut asian jotenkin niin, että nimenomaan "erilaisuutensa" takia piano olisi parempi, jos sointujen rakenteita haluaa pohtia. Tulee vähän eri kantilta sama asia katsottua.
"Mie kun teen jotain niin oon se ehdoton keskipiste jota pitää kattella. Sinä meet lavalle metästelemään narttuja taidoillas. Mikäs siinä, eri lähtökohta." -Ngli
hollstro
03.09.2006 21:15:08
 
 
Mä olen kelaillut asian jotenkin niin, että nimenomaan "erilaisuutensa" takia piano olisi parempi, jos sointujen rakenteita haluaa pohtia. Tulee vähän eri kantilta sama asia katsottua.
 
Piano on hyvä, mutta kitaran otelauta on sama kuin bassolla, joten sitä kautta on soinnut helpompi siirtää bassollekin.
Karlsson
03.09.2006 21:16:56
Piano on hyvä, mutta kitaran otelauta on sama kuin bassolla, joten sitä kautta on soinnut helpompi siirtää bassollekin.
 
Juu on, mutta helppous ei ollutkaan se mitä hain.
"Mie kun teen jotain niin oon se ehdoton keskipiste jota pitää kattella. Sinä meet lavalle metästelemään narttuja taidoillas. Mikäs siinä, eri lähtökohta." -Ngli
Ylläri
03.09.2006 21:26:06
Nuottien hallinnasta ei tietenkään koskaan ole mitään haittaa, mutta aika vähän niille tulee tarvetta tämmöisessä perusbänditoiminnassa. Harvemmin rokkia nuoteista soitetaan, coveritkin useimmiten plokataan levyiltä tai sointumerkeistä. Mutta jos musiikista itselleen ammattia meinaa, niin kyllä nuotinluku on oltava kuosissa.
 
Itselleni nuotinlukutaito (se vähä mikä mulla siis on) on tullut eniten tarpeeseen aikoinaan big bandissa soitellessa. Toki sielläkin suurin osa bassolapuista oli ihan puhtaasti sointumerkkipohjalta, mutta aika usein vastaan tuli kirjoitettuja juttuja; uniksia bassopasuunan ja/tai baritonifonin kanssa ja sen semmoista.
"Toiset uskoo Jumalaan, toiset joulupukkiin, mutta minä uskon Martti Vainioon" -Jari Porttila
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)