| Aihe: Viimeksi katsomasi elokuva ja sen arvosana | |
|---|
 Mechanizm
27.08.2006 11:33:13 (muokattu 28.08.2006 21:32:08) | |
|
Linkki edelliseen ketjuun, jos joku sieltä jotain haluaa etsiä.
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=26&t=69003
Animal
Ranska/UK/Portugali 2005. Onskan elokuvassa loistanut Andreas Wilson näyttelee molekyylitutkijaa joka on löytänyt keinon eristää ihmisestä argressioita aiheuttavat geenit. Tohtori päättää testata seerumiaan tunteettomaan sarjamurhaajaan, mutta koe epäonnistuu ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää luonnollisesti testata ainetta itseen.
Määrittelemättömään tulevaisuuteen ja "jonnekin Eurooppaan" sijoittuva leffa alkaa varsin mielenkiintoisesti, mutta kaatuu kuitenkin lopulta selkeästi alimitoitettuun budjettiin, sekä käsikirjoituksen liialliseen löysyyteen. Tarkoitus lienee ollut tehdä pienellä rahalla tyyliteltyä sci-fiä, mutta minusta tässä ei olla onnistuttu kovinkaan hyvin.
**
The Living and the Dead
UK 2006. Donand ja Nancy asuvat valtavassa rapistuneessa kartanossa kehitysvammaisen, skitsofreniaa sairastavan James poikansa kanssa. Donald joutuu lähtemään pois kotoa, jolloin James jää hoitamaan sairasta Nancya. James päättää osoittaa kykenevänsä olemaan mies talossa, mutta kun hän unohtaa heti alkuunsa ottaa lääkkeet, tai sitten ottaa niitä liikaa ja sekoittaen, niin homma alkaa luisua raiteiltaan nopsaan.
Todella rankka kertomus mielen hajoamisesta. Jamesin skitsofreniaan vajoaminen on kuvattu todella onnistuneesti ja roolin tekevää Leo Billia ei voi kuin hämmästellä.
*****
Bal-Can-Can
Makedonia/Italia 2005. Sosialistisessa Jugoslaviassa Titon aikaan kaksi toverusta päättävät livistää Italian puolelle. Vain toinen heistä onnistuu, mutta eron hetkellä he vannovat ikuista ystävyyttä. Vuosien saatossa toinen vaurastuu, kun toinen taas jää hajoavan Jugoslaviaan helvettiin. Vuosien jälkeen heidän poikansa kohtaavat toisensa, ja he joutuvat täyttämään isiensä vannomat verivalat. Sysimustalla huumorilla ryyditetty road-movie vie katsojansa läpi pirstaloituneen Jugoslavian, eikä matkasta käänteitä puutu. Todella hauska ja sympaattinen leffa, joka ainakin kaikkien Kusturican leffoista tykkäävien pitää ehdottomasti nähdä.
****
Strákarnir okkar (Eleven Men Out)
Menestyvä reykjavikilainen jalkapalloilija Ottar päättää tulla kaapista ulos matsin jälkeen pukuhuoneessa, ja vieläpä lehdistön ollessa paikalla. Melkoinen järkytys vanhemmille, ex-miss Islanti vaimolle, pojalle, pelikavereille, sekä joukkueen johdolle joka antaa potkut samantein.
Ottar ei potkuista välitä, vaan liittyy joukkueeseen joka koostuu homoista, ja joukkueen maine alkaa kiiriä. Tämän vuoksi joukkue alkaakin nousta liigassa ylöspäin, koska muut joukkueet eivät suostu pelaamaan homoja vastaan, vaan antavat luovutusvoittoja.
Elokuvasta irtosi monet varsin hyvät naurut, mutta oikeastaan vain homoihin ja homosteluun liittyvissä vitseissä. Elokuvalla on varmastikin yritetty puhua suvaitsevaisuuden ja sen puolesta, että homotkin ovat tavallisia ihmisiä, joten elokuvassa on mielestäni melkoinen ristiriita esittäessä homot kuitenkin todella stereotypioina.
Kuitenkin ihan kiva pikkuleffa eksoottisuudessaan (tarkoitan Islantia), vaikkakin aika kaavamainen aiheensa vuoksi. Markus Selin on ollut mukana tuottamassa.
**½
Nikogarsnja zemlja (No Man's Land)
Slovenia 2001. 2001 bosnialainen Danis Tanovic voitti 32-vuotiaana parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin tällä ohjaamallaan ja kirjoittamallaan leffalla.
Kuvaus kahden toisille vieraan ja vihollisen pirullisesta pattitilanteesta Bosnian sodan puolueettomalla vyöhykkeellä. Kekseliäs pienellä rahalla tehty sysimusta komedia nauraa sodan järjettömyydelle, vuosisataisille koston kierteille, medialle ja YKn voimattomuudelle ja liputtaa humaaniuden ja ystävyyden puolesta.
****
L'Enfer (Hell)
Ranska 2005. Krzysztof Kieslowski jätti kuollessaan jälkeensä nipun käsikirjoituksia joissa riittää ammennettavaa. Ensimmäisenä hommaan tarttui nuori saksalainen Tom Tykwer ohjatessaan Heavenin, nyt vuorossa on bosnialainen nuori Danis Tanovic, jonka edellisen ja ensimmäisen elokuvan arvostelin tuossa yllä.
L'Enfer alkaa upeilla alkuteksteillä, joista ei voi olla heti huomaamatta selvää kunnianosoitusta edesmenneelle mestarille.
Visuaalisesti kauniin elokuvan juonesta on turha alkaa kertoilemaan pidemmälti, se ei ole mitenkään ihmeellinen kuten ei Kieslowskilla yleensäkään, mutta sitäkin loisteliaammin kirjoitettu. Kuinka pienistä aineksista voikaan saada aikaan tarinan, joka jaksaa pitää mielenkiinnon huipussaan ilman ensimmäistäkään laukausta tai takaa-ajoa.
Kertakaikkisen kiehtova elokuva jonka jälkeen koin samanlaisen puulla päähän lyödyn olotilan, kuin nähtyäni aikoinaan Kieslowskin Veronikan kaksoiselämän.
****½
7 Virgines (7 Virgins)
Espanja 2005. Tarina Tanosta, nuorisokodissa elävästä nuorukaisesta joka pääsee lomalle osallistuakseen veljensä häihin. Parin päivän loman aikana täytyy ehtiä dokaamaan, naimaan ja pitämään hauskaa kavereiden kanssa. Loman aikana pidetään hauskaa ja sekoillaan, mutta taustalla on haikea pohjavire joka kertoo että olisi jo aika alkaa aikuistumaan ja päättämään mitä elämältään haluaa. 7 Virgins oli viime vuoden suurimpia menestyksiä kotimaassaan ja varsinkin näyttelijätyöt ovat kauttaaltaan laadukasta. Tarinasta olisi varmasti saatu revittyä enemmänkin irti, vaikkakin näin se oli hyvin realistisen tuntuinen.
***
Frostbiten (Frostbite)
Ruotsi 2006. 17-vuotias Saga muuttaa vastahakoisesti äitinsä kanssa Lappiin pieneen tuppukylään. Uneliaassa kylässä alkaa tapahtumaan outoja kuolemantapauksia, joihin syyllisen historia pohjustetaan todella hienosti leffan alussa.
Frostbiten on ensimmäinen ruotsalainen vampyyrielokuva. Elokuvan tuotantoon, tietokonetehosteisiin ja maskeeraukseen on todellakin panostettu kadehdittavan huolella. Pohjoinen miljöö tekee varmasti vaikutuksen jokaiseen suomalaiseenkin, sen verran kodikkaissa maisemissa liikutaan.
Valitettavasti itseeni elokuva ei aivan täysin tehnyt vaikutusta sen genrehuumorin vuoksi. Vaikka huumori oli varsin mehevää ja aiheesta otettiinkin paljon irti, itse olisin edelleen halunnut nähdä läpeensä synkän ja huumorittoman vampyyrielokuvan. Varsinkin kun nyt se olisi vielä sijoittunut skandimaisemiin.
Jokatapauksessa varsin hyvä leffa, tälläisiä toivoisi Suomessakin joskus edes yritettävän tosissaan tehdä.
***½
Off Screen
Hollanti 2005. Tositapahtumiin pohjautuva kertomus John R. nimisestä bussikuskista, joka 11.3.2002 otti 18 panttivankia Amsterdamin suurimmassa toimistorakennuksessa. Miehen motiivina oli päästä puhumaan Philipsin Sound&Vision osaston johtajalle Gerard Wesselinckille.
Wesselinc oli aiemmin unohtanut salkkunsa bussiin, jota John R. ajoi ja kuski oli menny aukaisemaan salkun ja lueskellut siellä olleita papereita. Papereista mies luuli saavansa selville Philipsin pirullisen suunnitelman aivopestä kuluttajat uudella laajakuvatelevisiollaan. Erään mielensä menettäneen ihmispolon tarina siis jälleen.
Vaikka aihe on mielenkiintoinen ja melkoisen absurdi, ei sitä kuitenkaan saada toimimaan niin tehokkasti kuin toivoisi. Bussikuskin ajatusmaailmaan ei juurikaan pääse sisään, ja muutenkin kerronta on varsin laahaavaa. Yksinäistä bussikuskia näyttelevä Jan Decleir on loistava roolissaan.
**
MirrorMask
UK/USA 2005. Tämä Liisa ihmemaassa tyylinen fantasiapläjäys on visuaalisesti upeimpia leffoja mitä on tullut nähtyä. Surrealistinen tarina Helena nimisestä tytöstä, joka joutuu toiseen todellisuuteen ja sekailemaan sieltä ulos.
Ohjaaja Dave McKean on myös kuvittaja (tuttu mm. Sandmanin kansitaiteesta ja suunnitellut wikipedian mukaan yli 150 levyn kannet), valokuvaaja, elokuvien tuotantosuunnittelija, sarjakuvataiteilija ja muusikko. MirroMask on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa.
Blue Screen -tekniikalla toteutettu leffa vyöryttää visuuaalisesti niin hämmästyttävän hienoa kuvaa, että ei voi kuin ihastella monttu auki. Hyvä osoitus että taidolla ja hyvällä maulla voi nykytekniikalla tehdä muutakin kuin pelkkää muovista bulkkia.
Olisi mielenkiintoista nähdä McKeanin kaksi aiempaa lyhäriä.
****
Unser täglich Brot (Our Daily Bread)
Hollanti 2005. Dialogiton dokumentti näyttää mistä meidän jokapäiväinen leipämme tulee. Eikä se ole mukavaa katseltavaa. Eurooppalaista tehomaanvijelyä ja karjan kasvatusta kuvataan koruttomasti ilman sormella osoittelua tai alleviivausta. Silti varmasti jokainen tajuaa mikä leffan pointti on. Eläimet eivät enään ole eläimiä, vaan materiaa matkalla navetasta robottiteurastamoiden kautta paistinpannuun ja leivän väliin. Hedelmät ja juurekset eivät enään tule farmarin pikku plantaasilta, vaan laboratoriomaisista kasvihuoneista ja silmänkantamattomiin jatkuvilta viljelmiltä, joita myrkytetään jatkuvalla syötöllä. Pistää ajattelemaan.
****
Leonard Cohen: I'm Your Man
USA 2005. 2005 Sydneyssa järjestettiin tribuuttikonsertti Leonard Cohenille. Esiintyjäkaartiin kuului mm. Nick Cave, Rufus Wainwright, Jarvis Cocker ja iso nippu muita itselleni tuntemattomia muusikoita. Konsertti taltioitiin ja lukuisien haastattelujen kanssa siitä lopulta muodostui tämä elokuva.
Esitykset vaihteleva aika laajalti, toiset nostavat ihokarvat pystyyn mahtavuudellaan, toiset tekevät saman karmeudellaan. Jotenkin jäi mieleen kysymys, että miksi esiintyjä kaarti on sellainen kuin on, luulisi sopivampiakin esiintyjiä löytyneen.
Cohenin omia ajatuksia ja tarinoita olisi jaksanut kuunnella enemmänkin, varsinkin niitä joissa hän kertoo tarinoita miten mikäkin kappale on syntynyt. Bonon perseennuolennat olisi voinut kuitenkin jättää kokonaan pois. Hyi.
Kuitenkin ihan kelvollinen tekele, joka sai ainakin itseni kiinnostumaan miehen tuotannosta. Vaikka jotkut esitykset eivät omasta mielestäni olleet hyviä, niin kyllä niistä kuitenkin kuuli että biisit ovat jotain muuta. Fani saa varmasti enemmänkin irti.
***½
A Prairie Home Companion
USA 2006. A Prairie Home Companion -radio-ohjelmaa esitettiin jenkeissä yli 30 vuotta ja se keräsi viikottain noin 4 miljoonaa kuuntelijaa. Robert Altman on tehnyt jonkinlaisen rekonstraation viimeisestä showsta. Nimekkäät näyttelijät näyttelevät värikkäitä hahmoja ja muusikoita, jotka varsin nokkelan tuntuista country-showta tekivät sydämellä. Leffa kuitenkin on todella puiseva ja teennäisen tuntuinen. Muutamia hyviä vitsejä lentää, mutta suurimmaksi osaksi ne ovat juuri niin tyhmiä kuin niiden on showssa ilmeisesti pitänyt ollakin. En varmastikaan ymmärrä ohjelman merkitystä amerikkalaisille countryn ystäville, kun en ymmärää koko genrestä muutenkaan mitään, joten varmaankin jotain olennaista on täytynyt mennä ohi. Selkeästi huonoin Altmanin leffa mitä olen nähnyt.
**
How will I laugh tomorrow when I can't even smile today? | |
Bad Taste
Joku mikälie ö-luokan leffa loru sormusten herran ohjaajalta Peter Jacksonilta. Yllättävän kauan jaksoin sitä katsoa vaikka täyttä paskaahan se kutakuinkin oli. Joku saattaa nauraa muutaman euron budjetilla tehtyä scifi-leffaa mutta meikäläinen ei ainakaan ollut oikeassa tunnelmassa löytääkseni leffasta mitään hauskaa. En suosittele kyseistä elokuvaa kenellekään. | |
Kill Bill Vol.1
Paljon parempi,mitä oletin. Hienoja taistelukohtauksia,tosin ehkä hitusen liiankin kanssa. Musiikit olivat täys kymppi.
9 | |
Punch-Drunk Love:
Erikoisuudessaan toimiva, Ärsyttävät musiikit.
***½
American Beaty:
****
Adaptation:
****½
Being Joh Malkovich:
****
Matkalla Perditioniin:
***½
After Ruth left me, ive been ruthless. | |
Bird
Clintin rakkaus jazziin synnytti joskus vuonna 88 tribuuttielokuvan ja aiheena oli Charlie Parker. Jazz raikaa ja Forest Whitaker tulkitsee Parkeria loistavasti. Parker on kuvattu alkoholistina ja heroiiniaddiktina mikä lienee melko lailla pitää paikkansa, varsinkin kun hänen vaimonsa on jotain faktoja tätä leffaa varten paljastanut. Kyllä tämä toimii, tosin paikoin menee hieman liian puuduttavaksi. Kysymys on näet kahden ja puolen tunnin elokuvasta.
8
"The only thing Columbus discovered was that he was lost! " -Windom Earle | |
Vareksen katoin ja ei ollut kehumisen arvoinen. Roolityöt olivat suhteellisen onnistuneita päähenkilöillä (Jasper Pääkkönen etenkin) mutta jotenkin ei vaan toiminut tuo tarantinomaisen rikosmaailman suomalaistaminen. Parasta antia oli extroissa, joissa Aleksi Mäkelä tarjosi jaloviinanaukun poliisiauton nurin ajaneelle stuntille. Arvosana 6.
"Saattaa olla, että riipasen kovan kännin tänään" - Mies MTV3:n uutisista | |
Rauhanturvaajat ... 9
Tässä oli Dolph , ydinkärki ja pahiksia = toimintaa.
Muuta en muista.
THV-Klubi#52
Romantikkoitkijät#23
S.M.A.K - perustajajäsen | |
25th Hour:
Aivan loistava leffa! Koko leffan ajattelin, että leffaan ei saa mitään kovin erikoista loppua. Joko Monty menee vankilaan tai sitten pelastuu jollain ihmeen kaupalla. Loppu oli kuitenkin sopivan kekseliäs ja kovasti meikäläisen makuun. Spike Leellä on mielenkiintoinen tapa käyttää kameraa ja monissa kohtauksissa näkyi selvästi miehen kädenjälki. Nortinin avautumiskohta peilille oli myös hieno.
****½
After Ruth left me, ive been ruthless. | |
Kill Bill Vol.1
Paljon parempi,mitä oletin. Hienoja taistelukohtauksia,tosin ehkä hitusen liiankin kanssa. Musiikit olivat täys kymppi.
9
Mun mielestä toi on elokuvamaailman surkeimpia tekeleitä. Jos tykkää katsella puolitoistatuntia hyppimistä miekan kanssa niin siten se on varmaan ihan viihdyttävä pläjäys. Jos ton filmin kannessa ei lukisi Tarantino niin siitä ei kukaan pitäisi.
Musiikki oli kyllä hyvää, se oltiin vain pilattu kuvilla.
"Herra on minun paimeneni - Mister is my cowboy!" -Jukka Emil Vanaja | |
Factotum
Dillon veti elämänsä parasta roolia Charles Bukowskin kirjaan perustuvassa elokuvassa. Mies oli kuin ilmetty Henry Chinaski. Tarina teki kunniaa kirjan tapahtumille, eikä väliin yritetty heittää turhanpäiväsiä hollywoodläpinää. Vaikka elokuva perustui nykyaikaan, ei se vaikuttanut tarinan kulkuun millään tavalla.
Nättiä kuvaa.
9-
We were somewhere around Barstow on the edge of the desert when the drugs began to take hold... | |
Beatlehem.
Tuli eilen ykköseltä. Hauska, mutta sopivan draamallinen kotimainen pätkä. Aina ei tiennyt itkisikö vai nauraisiko.
"Viime viikolla oli vaikeampaa kun luettiin Taru Sormusten herrasta. Isä oli Klonkku."
8,5-9
"Mietin kumpi on yksinäisempää, olla mä vai noi tuolla sisällä..." | |
Hellraiser 2
Oli hyvä. Pinheadin "kuolema" jäi vituttaan. Mutta jännä ja liitännäinen ykköseen. ****
Vihaan warettajia ja kotipolttajia. | |
Jadesoturi
Pakko myöntää että ennen leffan alkua hieman jännitti mitä tuleman pitää, ja olin valmistautunut pahimpaan. Mutta suotta. Jadesoturi on teknisesti kaikilta osin ylivoimaisesti hienoita elokuvaa mitä Suomessa on koskaan tehty. Kuvaus, leikkaus ja tehosteet toimivat loistavasti. Äänimaailma on huippua, eikä dialogit normaaliin suomalaiseen tyyliin huku taustoihin, vaan kaikesta saa selvää ilman että joutuu keskittymään korvat höröllä mitä kukin sanoo. Musiikki on yllättävänkin pelkistettyä, mutta toimivaa ja tyylikästä.
Edellämainitut asiat eivät tietenkään riitä tekemään elokuvasta hyvää, mutta Jadesoturi on laatua muiltakin osin. Näyttelijätyöt ovat kaikein positiivisin yllätys. Varsinkin Tommi Eronen pääroolissa on huippu, eikä muissakaan ole valittamista. Markku Peltola on ainoa enemmän tuttu naama, joten jasperpääkkösiä ja loireja ei tarvitse pelätä.
Trailerin perusteella Jadesoturi näyttää ajavan 2000-luvun wuxiabuumin aallonharjalla, mutta taisteluja olikin selvästi vähemmän kuin odotinkaan, ja paino on onneksi juonella. Juoni on mielenkiintoinen sekoitus suomalaista että kiinalaista mytologiaa, ja se onkin saatu mielenkiintoiseksi.
Ainoa valittamisen aihe löytyy oikeastaan leffan loppupuolen dramaturgian hajoamisesta hieman sekavaksi ja liian hätäisestä lopetuksesta. Ehkä vähempi olisi ollut enemmän.
Kaikenkaikkiaan Jadesoturi on ilahduttava osoitus siitä että kyllä suomalaisetkin osaavat elokuvia tehdä, kunhan niihin panostetaan kunnolla eikä pelätä rohkeita ideoita ja niiden toteutusta. Tämäkin leffa on kuitenkin 6 vuoden työn tulos, ja uskon että sillä tulee olemaan kysyntää ulkomaillakin.
****
How will I laugh tomorrow when I can't even smile today? | |
Volver
Pedro Almodóvarilla on jo pitkä ura yhtenä eurooppalaisen elokuvan tärkeimpinä ohjaajana. Volver on Almodóvarin 29. pitkä elokuva, eikä notkahduksia laadussa ole juuri ollut, eikä varsinkaan tässä tapauksessa. Volver on elokuva naisista ja naisten maailmasta. Kukapa voisikaan ihania naisia paremmin kuvatakaan kuin Almodóvar? Elokuva sijoittuu La Manchan maalaiskylään, joten kyseessä on ohjaajalleen myöskin jonkinlainen paluu juurilleen.
Volver on varsinkin muutamiin aikaisempiin Almodóvarin elokuviin verrattuna varsin humoristinen ja kepeä, vaikkakin huumori on aika mustaa. Näyttelijäkaartissa loistaa Espanjan nimekkäimpiä naisia, mm. Penélope Cruz, Carmen Maura ja Lola Dueñas. Ja kyllähän näitä naisia kelpaa ihastella. Penélope on viimeaikoina tuntunut hukkanneensa itsensä Hollywoodiin, mutta kyllä hänen kasvojaan ja silmiään ihastelee mielellään, varsinkin kun näyttelijän työssäänkään ei ole moittimista.
Suosittelen.
****
How will I laugh tomorrow when I can't even smile today? | |
Mun mielestä toi on elokuvamaailman surkeimpia tekeleitä. Jos tykkää katsella puolitoistatuntia hyppimistä miekan kanssa niin siten se on varmaan ihan viihdyttävä pläjäys. Jos ton filmin kannessa ei lukisi Tarantino niin siitä ei kukaan pitäisi.
Musiikki oli kyllä hyvää, se oltiin vain pilattu kuvilla.
Joo. Tota,kuten sanoin,niin niitä mätkimiskohtauksia oli kyllä mustakin liikaa. Mutta silti leffa yllätti minut tod. positiivisella tavalla. | |
Freddy vs Jason
No niin. Tämäkin leffa tuli sitten ongittua ale-laarista ja katsottua, etten sanoisi hyvin suurella mielenkiinnolla. Nimittäin olin kuullut sen verran kehuja, että odotukset olivat vähän liiankin korkealla. Kerrankin saatiin mitä tilattiin.
Freddy Krueger, joka aikoinaan saalisti teinejä Elmstreetillä on nyt helvetissä, kirjaimellisesti. Freddyllä on helvetin tylsää ja tuohon tylsyyteen auttaisi pelkästään pieni veri-ilottelu, jossa hanskakäsi tulisi heilumaan enemmän kuin SaiPa-Pelicans-ottelussa(mikä ei kauhean paljon ole toim. huom.). Kukaan ei vain tunnu enää pelkäävän häntä, joten tuleminen ihmisten tietoisuuteen täytyy tapahtua ja unohdus muuttaa taas aidoksi peloksi. Freddy keksiikin herättää toisen teinisilppurin, Jasonin, joka nukkuu jossain Crystal Laken metsissä. Jason, joka mellasti Friday 13th -elokuvasarjassa, on lapsena hukkunut hylkiö, joka herää mättäiden alta ja lähtee lahtaamaan porukkaa entiseen malliin veitsi tanassa. Freddy alkaa odottamaan pirullisen suunnitelmansa toteutumista.
Tästä alkaa, kuten arvata saattaa silmitön teini-slasher-ilottelu ja lahtaustavat jäljittelevät aiempia elokuvia. Freddyn nimi nousee taas monien huulille ja näin raitapaitainen herrasmies alkaa saada voimiaan takaisin. Jason vaan ei noudata Kruegerin suunnitelmia, vaan jatkaa teurastamista. Vihdoin Freddy saa voimansa takaisin ja pääsee veren makuun itsekin. Hänellä on vain yksi isompi ongelma, nimittäin lähes parimetrinen lätkämaskilla ja valtavalla veitsellä varustettu Jason, joka ei suostukaan palaamaan takaisin uniaan jatkamaan metsän siimekseen. Loppukliimaksissa kohtaavat siis nämä kaksi jenkkikauhu-ikonia, aikaa ennen George W. Bushin astumista kuvioihin.
Juoneen on sisällytetty tv-sarjoista tuttuja kasvoja, jotka tekevät työnsä tarpeeksi hyvin. Tissejä on riittämiin ja kirkumista ei enempää voisi ollakaan. Onpa yksi menestynyt laulajakin saatu mukaan kirkumaan. Tällainen elokuva voisi olla tajuttoman huono, mutta siinä se tekee poikkeuksen. Katsojaa alkaa oikeasti kiinnostamaan Freddyn ja Jasonin kemiat. Krueger vetää tyylillä ja Jason kerää sympatiapisteet lapsuuden traumoillaan. Loppupeleissä kaikki huomio kiinnittyy näihin kahteen teinien jäädessä ymmärrettävästi taka-alalle. Laulajatähtönen Kelly Clarksonkin pääsee osalliseksi Jasonin hellää käsittelyä. Nuoripari palaa yhteen siinä sivussa ja kaikkea muuta jonninjoutavaa.
Onko elokuvassa mitään huonoa? On. Nimittäin luvattoman kehnot tehosteet, mitä tulee tietokone-efekteihin. Voisi odottaa 2000-luvulla muutakin kuin alkeellisia tietokoneanimaatioräpellyksiä. Ne näyttävät todella irrallisilta ja epäaidoilta, sellaisilta joihin törmäsi joskus alkuaikojen Doomeissa, ikävä kyllä. Freddyn naamalla varustettu jättimäinen perhosentoukka lienee paras esimerkki tästä ja se olikin tilattu halvalla joltain tietokonetehostepajalta. Kyseinen yhtiö meni sittemmin konkurssiin. No, onneksi elokuvan tehosteiden pääpaino on kuitenkin stunteissa, jotka toimivat loistavasti. Porukkaa lentelee sinne tänne ja lennot on toteutettu taidolla. Jasonia näyttelevä kaveri on kaiken lisäksi itsekin stunt-mies. Molemmilla pahiksilla on omat maailmansa ja ne on toteutettu hienosti. Freddyn valtakunta on sävytetty punaisella ja keskittyy suureen pannuhuoneeseen. Jasonin kotikonnut ovat taas sinisävyiset Crystal Laken rannat ränsistyneine mökkeineen ja ruumiineen.
Robert Englundin menoa ja karismaa voi vain ihmetellä. Homma taittuu näin vanhempanakin, mitä nyt vitsit olivat kirjoitetut hieman hätäisemmin verrattuna Elmstreeteihin. Jasonin apaattinen olemus tasapainottaa sopivasti, eikä Englundin ego pääse liikaa esille. Lopputaistelut ovat varsin hupaisat ja viihdyttävät; tuli leiskuu, veri lentää ja one-linereita ei säästellä. Ikävä kyllä Freddyn ääneen ei ole saatu miksattua sitä pahuutta, mikä ainakin alkuperäisissä Elmstreeteissä aiheutti pientä karmintaa. Nyt se kuulostaa enemmän miltä tahansa kadunmieheltä, joka katkokävelee kohti Alkon ihmemaata.
Loppupeleissä tässä on elokuva, joka ei onnistu tietenkään pelottamaan, mutta on näin nostalgiamielessä hykerryttävä. Kyynisimmillään voisi leimata tämän suoraan rahastukseksi, mutta se on liian helppo maali, kun kyseessä on vieläpä varsin tyylikäs elokuva. Tervetulleempi vaihtoehto tämäkin on, kuin aloittaa lämmittelemään vanhaa elokuvasarjaa, saati tekemään uusintaversiota vaikka ensimmäisestä Elmstreetistä, joka nyt ei ole kaiketi kenenkään mielestä hyvä idea. Jotain huhua on ollut tosin uuden Elmstreetin teosta, mutta saisivat antaa olla minun puolestani kun kerran lopettivatkin. Tätä elokuvaa kun ei oikein voi laskea kummankan elokuvasarjan jatko-osaksi. Tosin tässä nyt vähän karmii se, aletaanko vanhoja leffapahiksia naittaa oikein urakalla yhteen. Alien matsasi jo Predatorin kanssa. Toivottavasti emme pääse todistamaan esim. Tappajahain ja Barracudan tai Hannibalin ja Rautahampaan kahinoita. Tai miltä kuulostaisi Darth Vader vs Nosferatu? Ollaan vaan hiljaa ja toivotaan, ettei näin kävisi.
* * * 1/2
Hard rock, Veksu hiljaa. | |
Pelon Kasvot .. 8
Katsoin tämän, tämä oli joku "kauhu" leffa 60-luvulta. Ihan ok ,koska jaksoin katsoa loppuun asti ,lol ,päänäyttelijä oli iha Mark "Skywalker" Hamiltonin näköne. Aika skitsoa touhua tässä oli kyllä.
Piru oon huono kirjottaan arvosteluja xD
THV-Klubi#52
Romantikkoitkijät#23
S.M.A.K - perustajajäsen |  bedlam
02.09.2006 14:35:56 (muokattu 02.09.2006 14:36:18) | |
|
The Stepford Wives (1975)
Täähän oli yllättävän hyvä. Vaikkakin elokuvan feministisyys oli niin liioiteltua, että en ihmettele vaikka tämä on feministejä itse asiassa vituttanutkin. Ja jotkut yksinkertaiset olivat pitäneet leffaa sovinistisena.
Enivei, elokuvahan kääntyi loppupuolella melkein kauhuksi. Ja viimeinen kuva sai miettimään, että menikökään se niin kuin luulin. Uusintaversio on kuulemma paska, joten sitä tuskin tulee tsekattua.
****
Dark Star (1974)
John Carpenterin ensimmäinen kokoillan elokuva, nollabudjetilla tehty koulutyö oli pitkälti parodia Kubrickin 2001-leffasta. Olen tykännyt tästä jo pennusta asti, vaikka tuolloin en edes tajunnut elokuvan olevan komedia. Niin, siitä huolimatta vaikka leffan 'örkki' on rantapallo, jolla on jalat.
Aivan hiton loistava elokuva ja ohjaajansa parhaimmistoa ehdottomasti. Pari kertaa sai nauraa kyllä ihan kippurassa.
****
http://www.mikseri.net/kiasma |  Bonesaw
03.09.2006 12:09:57 (muokattu 03.09.2006 12:25:26) | |
|
True Romance:
Tarantinon käsikirjoituksen pohjalta Tony Scottin ohjaama leffa.
10
Edit. Toisaalta,loppu olisi voinut olla surullinen. | |
The Life Aquatic With Steve Zissou.
Oudohko kostoelokuva, jonka näin vasta nyt ostettuani dvd:n divarista vitosella. Money well spent! Bill Murray tekee taas vanhoilla päivillään hienoja rooleja (Lost In Translation oli myös upea suoritus). Ihmetyttää hiukan tämän filmin kategorisointi komediaksi. Tai, no ehkä se oli musta komedia. Upeasti kuvattu kaunis elokuva, (ne upeat pienet ja isot eläimet, hienoa) jonka musiikkikin oli onnistunut täydellisesti. Jesus niitä Bowie-versiointeja, tosi nättiä! Willem Dafoe veti myös hienon sivuosan. Tykkäsin kovasti. Kouluarvosanoilla luovutan ysi plussan.
Found a strange fascination with a liquid fixation, alcohol can thrill me now. It's getting late in the game to show any pride or shame, I just burn a little brighter now, burn a little brighter now, yeah. - Derek W. Dick | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
