Media ja viihde ›

Linkki edelliseen ketjuun, jos joku sieltä jotain haluaa etsiä.
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=26&t=69003
 
Animal
Ranska/UK/Portugali 2005. Onskan elokuvassa loistanut Andreas Wilson näyttelee molekyylitutkijaa joka on löytänyt keinon eristää ihmisestä argressioita aiheuttavat geenit. Tohtori päättää testata seerumiaan tunteettomaan sarjamurhaajaan, mutta koe epäonnistuu ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää luonnollisesti testata ainetta itseen.
Määrittelemättömään tulevaisuuteen ja "jonnekin Eurooppaan" sijoittuva leffa alkaa varsin mielenkiintoisesti, mutta kaatuu kuitenkin lopulta selkeästi alimitoitettuun budjettiin, sekä käsikirjoituksen liialliseen löysyyteen. Tarkoitus lienee ollut tehdä pienellä rahalla tyyliteltyä sci-fiä, mutta minusta tässä ei olla onnistuttu kovinkaan hyvin.
**

The Living and the Dead
UK 2006. Donand ja Nancy asuvat valtavassa rapistuneessa kartanossa kehitysvammaisen, skitsofreniaa sairastavan James poikansa kanssa. Donald joutuu lähtemään pois kotoa, jolloin James jää hoitamaan sairasta Nancya. James päättää osoittaa kykenevänsä olemaan mies talossa, mutta kun hän unohtaa heti alkuunsa ottaa lääkkeet, tai sitten ottaa niitä liikaa ja sekoittaen, niin homma alkaa luisua raiteiltaan nopsaan.
Todella rankka kertomus mielen hajoamisesta. Jamesin skitsofreniaan vajoaminen on kuvattu todella onnistuneesti ja roolin tekevää Leo Billia ei voi kuin hämmästellä.
*****

Bal-Can-Can
Makedonia/Italia 2005. Sosialistisessa Jugoslaviassa Titon aikaan kaksi toverusta päättävät livistää Italian puolelle. Vain toinen heistä onnistuu, mutta eron hetkellä he vannovat ikuista ystävyyttä. Vuosien saatossa toinen vaurastuu, kun toinen taas jää hajoavan Jugoslaviaan helvettiin. Vuosien jälkeen heidän poikansa kohtaavat toisensa, ja he joutuvat täyttämään isiensä vannomat verivalat. Sysimustalla huumorilla ryyditetty road-movie vie katsojansa läpi pirstaloituneen Jugoslavian, eikä matkasta käänteitä puutu. Todella hauska ja sympaattinen leffa, joka ainakin kaikkien Kusturican leffoista tykkäävien pitää ehdottomasti nähdä.
****

Strákarnir okkar (Eleven Men Out)
Menestyvä reykjavikilainen jalkapalloilija Ottar päättää tulla kaapista ulos matsin jälkeen pukuhuoneessa, ja vieläpä lehdistön ollessa paikalla. Melkoinen järkytys vanhemmille, ex-miss Islanti vaimolle, pojalle, pelikavereille, sekä joukkueen johdolle joka antaa potkut samantein.
Ottar ei potkuista välitä, vaan liittyy joukkueeseen joka koostuu homoista, ja joukkueen maine alkaa kiiriä. Tämän vuoksi joukkue alkaakin nousta liigassa ylöspäin, koska muut joukkueet eivät suostu pelaamaan homoja vastaan, vaan antavat luovutusvoittoja.
Elokuvasta irtosi monet varsin hyvät naurut, mutta oikeastaan vain homoihin ja homosteluun liittyvissä vitseissä. Elokuvalla on varmastikin yritetty puhua suvaitsevaisuuden ja sen puolesta, että homotkin ovat tavallisia ihmisiä, joten elokuvassa on mielestäni melkoinen ristiriita esittäessä homot kuitenkin todella stereotypioina.
Kuitenkin ihan kiva pikkuleffa eksoottisuudessaan (tarkoitan Islantia), vaikkakin aika kaavamainen aiheensa vuoksi. Markus Selin on ollut mukana tuottamassa.
**½

Nikogarsnja zemlja (No Man's Land)
Slovenia 2001. 2001 bosnialainen Danis Tanovic voitti 32-vuotiaana parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin tällä ohjaamallaan ja kirjoittamallaan leffalla.
Kuvaus kahden toisille vieraan ja vihollisen pirullisesta pattitilanteesta Bosnian sodan puolueettomalla vyöhykkeellä. Kekseliäs pienellä rahalla tehty sysimusta komedia nauraa sodan järjettömyydelle, vuosisataisille koston kierteille, medialle ja YKn voimattomuudelle ja liputtaa humaaniuden ja ystävyyden puolesta.
****

L'Enfer (Hell)
Ranska 2005. Krzysztof Kieslowski jätti kuollessaan jälkeensä nipun käsikirjoituksia joissa riittää ammennettavaa. Ensimmäisenä hommaan tarttui nuori saksalainen Tom Tykwer ohjatessaan Heavenin, nyt vuorossa on bosnialainen nuori Danis Tanovic, jonka edellisen ja ensimmäisen elokuvan arvostelin tuossa yllä.
L'Enfer alkaa upeilla alkuteksteillä, joista ei voi olla heti huomaamatta selvää kunnianosoitusta edesmenneelle mestarille.
Visuaalisesti kauniin elokuvan juonesta on turha alkaa kertoilemaan pidemmälti, se ei ole mitenkään ihmeellinen kuten ei Kieslowskilla yleensäkään, mutta sitäkin loisteliaammin kirjoitettu. Kuinka pienistä aineksista voikaan saada aikaan tarinan, joka jaksaa pitää mielenkiinnon huipussaan ilman ensimmäistäkään laukausta tai takaa-ajoa.
Kertakaikkisen kiehtova elokuva jonka jälkeen koin samanlaisen puulla päähän lyödyn olotilan, kuin nähtyäni aikoinaan Kieslowskin Veronikan kaksoiselämän.
****½
 
7 Virgines (7 Virgins)
Espanja 2005. Tarina Tanosta, nuorisokodissa elävästä nuorukaisesta joka pääsee lomalle osallistuakseen veljensä häihin. Parin päivän loman aikana täytyy ehtiä dokaamaan, naimaan ja pitämään hauskaa kavereiden kanssa. Loman aikana pidetään hauskaa ja sekoillaan, mutta taustalla on haikea pohjavire joka kertoo että olisi jo aika alkaa aikuistumaan ja päättämään mitä elämältään haluaa. 7 Virgins oli viime vuoden suurimpia menestyksiä kotimaassaan ja varsinkin näyttelijätyöt ovat kauttaaltaan laadukasta. Tarinasta olisi varmasti saatu revittyä enemmänkin irti, vaikkakin näin se oli hyvin realistisen tuntuinen.
***
 
Frostbiten (Frostbite)
Ruotsi 2006. 17-vuotias Saga muuttaa vastahakoisesti äitinsä kanssa Lappiin pieneen tuppukylään. Uneliaassa kylässä alkaa tapahtumaan outoja kuolemantapauksia, joihin syyllisen historia pohjustetaan todella hienosti leffan alussa.
Frostbiten on ensimmäinen ruotsalainen vampyyrielokuva. Elokuvan tuotantoon, tietokonetehosteisiin ja maskeeraukseen on todellakin panostettu kadehdittavan huolella. Pohjoinen miljöö tekee varmasti vaikutuksen jokaiseen suomalaiseenkin, sen verran kodikkaissa maisemissa liikutaan.
Valitettavasti itseeni elokuva ei aivan täysin tehnyt vaikutusta sen genrehuumorin vuoksi. Vaikka huumori oli varsin mehevää ja aiheesta otettiinkin paljon irti, itse olisin edelleen halunnut nähdä läpeensä synkän ja huumorittoman vampyyrielokuvan. Varsinkin kun nyt se olisi vielä sijoittunut skandimaisemiin.
Jokatapauksessa varsin hyvä leffa, tälläisiä toivoisi Suomessakin joskus edes yritettävän tosissaan tehdä.
***½
 
Off Screen
Hollanti 2005. Tositapahtumiin pohjautuva kertomus John R. nimisestä bussikuskista, joka 11.3.2002 otti 18 panttivankia Amsterdamin suurimmassa toimistorakennuksessa. Miehen motiivina oli päästä puhumaan Philipsin Sound&Vision osaston johtajalle Gerard Wesselinckille.
Wesselinc oli aiemmin unohtanut salkkunsa bussiin, jota John R. ajoi ja kuski oli menny aukaisemaan salkun ja lueskellut siellä olleita papereita. Papereista mies luuli saavansa selville Philipsin pirullisen suunnitelman aivopestä kuluttajat uudella laajakuvatelevisiollaan. Erään mielensä menettäneen ihmispolon tarina siis jälleen.
Vaikka aihe on mielenkiintoinen ja melkoisen absurdi, ei sitä kuitenkaan saada toimimaan niin tehokkasti kuin toivoisi. Bussikuskin ajatusmaailmaan ei juurikaan pääse sisään, ja muutenkin kerronta on varsin laahaavaa. Yksinäistä bussikuskia näyttelevä Jan Decleir on loistava roolissaan.
**
 
MirrorMask
UK/USA 2005. Tämä Liisa ihmemaassa tyylinen fantasiapläjäys on visuaalisesti upeimpia leffoja mitä on tullut nähtyä. Surrealistinen tarina Helena nimisestä tytöstä, joka joutuu toiseen todellisuuteen ja sekailemaan sieltä ulos.
Ohjaaja Dave McKean on myös kuvittaja (tuttu mm. Sandmanin kansitaiteesta ja suunnitellut wikipedian mukaan yli 150 levyn kannet), valokuvaaja, elokuvien tuotantosuunnittelija, sarjakuvataiteilija ja muusikko. MirroMask on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa.
Blue Screen -tekniikalla toteutettu leffa vyöryttää visuuaalisesti niin hämmästyttävän hienoa kuvaa, että ei voi kuin ihastella monttu auki. Hyvä osoitus että taidolla ja hyvällä maulla voi nykytekniikalla tehdä muutakin kuin pelkkää muovista bulkkia.
Olisi mielenkiintoista nähdä McKeanin kaksi aiempaa lyhäriä.
****
 
Unser täglich Brot (Our Daily Bread)
Hollanti 2005. Dialogiton dokumentti näyttää mistä meidän jokapäiväinen leipämme tulee. Eikä se ole mukavaa katseltavaa. Eurooppalaista tehomaanvijelyä ja karjan kasvatusta kuvataan koruttomasti ilman sormella osoittelua tai alleviivausta. Silti varmasti jokainen tajuaa mikä leffan pointti on. Eläimet eivät enään ole eläimiä, vaan materiaa matkalla navetasta robottiteurastamoiden kautta paistinpannuun ja leivän väliin. Hedelmät ja juurekset eivät enään tule farmarin pikku plantaasilta, vaan laboratoriomaisista kasvihuoneista ja silmänkantamattomiin jatkuvilta viljelmiltä, joita myrkytetään jatkuvalla syötöllä. Pistää ajattelemaan.
****
 
Leonard Cohen: I'm Your Man
USA 2005. 2005 Sydneyssa järjestettiin tribuuttikonsertti Leonard Cohenille. Esiintyjäkaartiin kuului mm. Nick Cave, Rufus Wainwright, Jarvis Cocker ja iso nippu muita itselleni tuntemattomia muusikoita. Konsertti taltioitiin ja lukuisien haastattelujen kanssa siitä lopulta muodostui tämä elokuva.
Esitykset vaihteleva aika laajalti, toiset nostavat ihokarvat pystyyn mahtavuudellaan, toiset tekevät saman karmeudellaan. Jotenkin jäi mieleen kysymys, että miksi esiintyjä kaarti on sellainen kuin on, luulisi sopivampiakin esiintyjiä löytyneen.
Cohenin omia ajatuksia ja tarinoita olisi jaksanut kuunnella enemmänkin, varsinkin niitä joissa hän kertoo tarinoita miten mikäkin kappale on syntynyt. Bonon perseennuolennat olisi voinut kuitenkin jättää kokonaan pois. Hyi.
Kuitenkin ihan kelvollinen tekele, joka sai ainakin itseni kiinnostumaan miehen tuotannosta. Vaikka jotkut esitykset eivät omasta mielestäni olleet hyviä, niin kyllä niistä kuitenkin kuuli että biisit ovat jotain muuta. Fani saa varmasti enemmänkin irti.
***½
 
A Prairie Home Companion
USA 2006. A Prairie Home Companion -radio-ohjelmaa esitettiin jenkeissä yli 30 vuotta ja se keräsi viikottain noin 4 miljoonaa kuuntelijaa. Robert Altman on tehnyt jonkinlaisen rekonstraation viimeisestä showsta. Nimekkäät näyttelijät näyttelevät värikkäitä hahmoja ja muusikoita, jotka varsin nokkelan tuntuista country-showta tekivät sydämellä. Leffa kuitenkin on todella puiseva ja teennäisen tuntuinen. Muutamia hyviä vitsejä lentää, mutta suurimmaksi osaksi ne ovat juuri niin tyhmiä kuin niiden on showssa ilmeisesti pitänyt ollakin. En varmastikaan ymmärrä ohjelman merkitystä amerikkalaisille countryn ystäville, kun en ymmärää koko genrestä muutenkaan mitään, joten varmaankin jotain olennaista on täytynyt mennä ohi. Selkeästi huonoin Altmanin leffa mitä olen nähnyt.
**