Rock, pop, alternative ›

Näitä Popeda -ketjuja on monta jo ennestään, mutta ei niitä koskaan liikaa ole.
 
Törrö Tapaninen toimi Popedan kitaristina vuosina 86-90, suunnilleen. Eli "Arwo" Mikkosen kuolemasta Svobodan ja Markku Petanderin bändiin liittymisen välillä. Tuolloin ilmestyivät levyt Ei oo valoo, Hallelujaa ja Kans an' Popeda. Ajanjakso oli Popedalle suosion suhteen jonkinlaista välivaihetta Kaasua ja Harasoo -levyjen suursuosion jälkeen, ennen Kersantti Karoliinan ja Svobodan aiheuttamaa uutta nousua.
 
Bändin kiistaton liideri Mikkosen kuoleman jälkeen -ja jo ehkä ennen sitä- oli ja on Costello Hautamäki. Hän säveltää suurimman osan biiseistä ja on muutenkin Popedan primus motor. Törrö Tapaninen oli jonkinlainen "hired hand", Mikkosen väliaikainen korvaaja. Hemmetin hyvä sellainen. Hän nimittäin sävelsi parhaat Popeda -biisit tuolla ajanjaksolla. Eli Savusukeltajan blues, Ranttalitytön tärinät, Rattoriin, Kärmesboogie, Serkkuni on rasisti ja Sukkana alas. Typeristä nimistään huolimatta ne ovat juuri sitä Popeda -boogieta, jota met vanhat fanit olimme tottuneet kuulemaan. Ei sitä hevijyrää, jota Costello bändiin toi. Kaikki kunnia Costellolle, hyviä biisejä hänkin sävelsi ja säveltää edelleen, mutta hän vei Popedan kuitenkin ehkä liikaakin kohti heviä, siihen suuntaan mihin Mikkosen johtama Popeda ei olisi välttämättä mennyt.
 
Tapaninen sai kenkää Popedasta. Costellon sanoin: "Samassa bändissä ei voi olla sekä Blackmore, että Thorogood." Tapaninen oli tämä Thorogood, joka halusi pitää Popedan boogiejuuret esillä. Costello taas halusi mennä ehkä kaupallisempaan ja hevimpään suuntaan. Ilmeisesti myös henkilökemiallisia ongelmia oli ilmassa ja niin Tapaninen sai lähteä. Kaupallisesti tämä oli kai positiivinen asia, sillä sen jälkeen Popeda sai suuren hitin Kersantti Karoliinsta ja Svoboda levystään. Mutta minun mielestäni bändi menetti paljon Tapanisen ja hänen bluespohjaisten boogiebiisiensä myötä. Osa Popedan identiteetistä hävisi. Se, jonka pelkäsin häviävän jo Mikkosen myötä, mutta jonka Tapaninen kuitenkin piti vielä hengissä.
 
No, Tapaninen olisi ollut minun mieleiseni mies Popedan kitaristiksi, mutta kyllähän Popeda on tehnyt hyviä levyjä hänen aikakautensa jälkeenkin, kuten esim. tämän uusimman, Häkää. Silti olisin mieluusti nähnyt Törrö Tapanisen Popedan pysyvänä jäsenenä.

Olipas mukavaa lukea taas kenkkusen pohdintoja. Kiitos. Törrö on kyllä kovasti sympaattisen oloinen häiskä muutenkin. Itselläni Popedan kuuntelu loppui Harasoohon ja Suksiin, mutta sitä aiempia levyjä (kasetteja) tulee kyllä pyöriteltyä epätasaisin väliajoin soittimessa. Oma suosikkilevyni on edelleen Raswaa koneeseen.

Olipas mukavaa lukea taas kenkkusen pohdintoja.
 
Däng juu.
 
Sen verran pitää tuota sepustusta korjata, että Ilikeesti kiitää -kirjan mukaan Tapaninen taisi itse erota bändistä, eikä varsinaisesti saanut siis kenkää.

Täällä Oulussahan mies asustaa tätänykyä, vetää Törrö & Sininen Rytmiluu-orkesteriaan ja pitelee studiota.

Törröä olin kerran hänen soolokeikallaa katselemassa. Hyvin äijä bluesia vetää. Kuitenkin Costello on vienyt Popedan minua itseäni miellyttävään suuntaan elikkä hevimpään. Arwon ajan boogiemeininki oli hyvää sekin, mutta ei kaikkein lähinnä omaa makuani.
 
Silloin kun Costi-Törrö kaksikko kitaroi Popedassa, keikat olivat jostain syystä löysempiä kuin nykyään yhden kitaran vetämänä. Niin kuin Costi on todennut, ei Blackmore ja Thorogood oikein sovi samaan bändiin. Costin nykyinen livesoundi on stanan raaka ja siitä mä tykkään.

Että kenkää ja kenkää...
 
Näin oli juu, korjasinkin muistivirheeni tuossa vähän ylempänä.

Näin oli juu, korjasinkin muistivirheeni tuossa vähän ylempänä.
 
kas pärkle, niinpä teitkin!

Ei ihan liity otsikkoon, mutta Popedaan kuitenkin. Vaimo oli perjantaina Popedan keikalla ja Pate oli estynyt saapumasta sairastapauksen vuoksi, mutta vaimo oli sitä mieltä, että serkkupoika veti vähintäänkin yhtä hyvin vokaalit.
 
Se taas ei liity aiheeseen, että minä olin sillä aikaa seitsemän tenavan kanssa kotona (viisi tyttöä + kaksi poikaa = väistämätön tappelu ennen pitkää) ja vaimo oli kotiin pyöräillessään (ei kännissä, yksi olut alla) väistänyt hiirtä, lentänyt tangon yli ja katkaissut puolitoista etuhammasta.

Joo ei enää lisää bluesia, Popeda toimii parhaiten hevinä. Kaasua levy raapii komeasti vieläkin vaikka siellä hieman sinistä southernia vilahtaakin. Itse toivoisin että soittaisivat vieläkin hevimpää settiä, ei oikein nämä makkaraa ja kossua hilipatihei, tissit näkyy puska kasvaa -bluesit innosta. Ei oo valoo, jolla Törrö rappas on kyllä ihan ok albumi, mutta Popedalle sopisi heavy kuin nyrkki silmään.

"Saanks mä kertoo sulle yhden jutun..."
"I'm Dead!"
"Hei, tiiäks mitä"
"Onko rytmi tilassa vai tila rytmissä"
"I fuckin' know these things, you know"
 
Tiedätte mitä oottaa jos miehen kanssa baariin eksytte. Selvinpäin siedettävä ja omalla sarallaan ihan asiantunteva musiikkielämän vaikuttaja täälläpäin.