Bassot ›

Luetelkaapas tänne nyt sitten eri valmistajien bassojen merkkikohtaisia ominaisuuksia, esim. "tässä on ohut mutta leveä kaula" tai "tässä on raskas soundi" tai jotain vastaavaa. Tällaisen topicin lukeminen olisi niille hyödyllistä, jotka aikovat hankkia uutta bassoa ja tietävät mitä bassolta vaativat, mutta eivät esim. pääse testaamaan näitä bassoja itse. Tehkää työtä siis toisten avuksi.. ;)

Rickenbackerista:
 
Persoonallinen ja tunnistettava saundi, englantilaiset kuvaavat usein sanalla "clank". Ei kaikkien mieleen. Tykkää säröstä!
 
Helpposoittoinen kaula, ohut ja miellyttävä.
 
Vanhoissa malleissa (4001) saattaa esiintyä kaulanvääntymiä, jos on käytetty hiomattomia kieliä (suunniteltu alunperin hiotuille, joissa pienempi jännitys).
 
Muut omistajat keksivät varmasti paljon lisää.

Vanhoissa malleissa (4001) saattaa esiintyä kaulanvääntymiä, jos on käytetty hiomattomia kieliä (suunniteltu alunperin hiotuille, joissa pienempi jännitys).
 
Nyt mennään sivupolulle aika pahasti:
 
Ei tuolla kielten pintapunoksen tyypillä ole kyllä IMO mitään tekemistä kielten jännitysvoiman kanssa.
Omissa tutkimuksissani olen pikemminkin saanut sellaisen tuntuman että hiotut kielet tuppaavat oleman tiukempia jännitykseltään kuin "hiomattomat".
 
En sitten tiedä mikä on ollut tilanne kun 4001 on suunniteltu -sen ajan kieliä kun ei enää saa.

Ei tuolla kielten pintapunoksen tyypillä ole kyllä IMO mitään tekemistä kielten jännitysvoiman kanssa.
Omissa tutkimuksissani olen pikemminkin saanut sellaisen tuntuman että hiotut kielet tuppaavat oleman tiukempia jännitykseltään kuin "hiomattomat".
 
Itseasiassa tuokin on vähän harhaa. Flatit tuntuvat tiukemmilta kun punos on niin tiukasti kiinni itsessään. Kaulaan tuleva jännitys ei kait juurikaan eroa roundeista.
 
Ymmärtikö kukaan?

Jaaha. Katsokaas kuitenkin tämä:
 
"Subject: Round-wound strings on the 4001!?
 
Date: 1998/12/17
 
Question: I am still puzzling why I can't use round-wound strings on the 4001. The reason is mostly: Because of the truss-rod-system. But what has the string-type to do with that? The following would be more easier for me to understand: the material of the frets or the fingerboard is too sensitive for round-wound-strings. Does anybody know the real reason?
 
Answer: The string tension of a round wound string, especially a nearly pure iron string like those in the Roto Sound class, is almost 100 lbs. greater than a typical flat wound string. The 4001 neck was designed in 1956 for the only type of strings available then . . . flat wound . . . and since the design favored a slim neck, the neck strength was right on the edge of the envelope. Round wound strings took many of these instruments beyond their rated capability for string tension, resulting in various problems. But of course there are many types of strings, not to mention that every piece of wood is different, so plenty of 4001's have been used with round wound strings for decades with no ill effect. The best advice on these older basses is to use the light tension string you can stand. The 4003 has a completely different truss rod design and can handle any type of string you prefer. Fretwire has nothing to do with any of this, as we've always used the hardest alloy available. But it is true that a round wound string will tend to wear down any bass's frets faster."
 
Löytyy sivuilta
 
http://personal.nbnet.nb.ca/mccorp/JHaccessories.html

Itseasiassa tuokin on vähän harhaa. Flatit tuntuvat tiukemmilta kun punos on niin tiukasti kiinni itsessään. Kaulaan tuleva jännitys ei kait juurikaan eroa roundeista.
 
Ymmärtikö kukaan?
 
Jo vain. Jäykempi tatsi johtunee hyvinkin juuri tuosta - asian huomaa hyvin kun kieliä varastoidessa kiertää ne sopivalle lenkille. Roundwoundit taipuvat huomattavasti kepeämmin aika pienellekin säteelle.
 
Kielten paksuudella on myös oma osansa tuohon jännitykseen. Esimerkkinä Fenderin 50-110 Flatwoundit, jotka vetivät herkkäkaulaisen presarini mutkalle välittömästi ja joiden soittotatsikin oli aivan pirun jäykkä. Siirsin ne eläkkeelle aika nopeasti ja pistin vanhat LaBellat takaisin.
 
Toki tossa yhtälössä mukana on aika paljon valmistajakohtaisia muuttujiakin. Samanpaksuisten settien tatsi ja jännitys vaihtelee hurjasti. Kaulaa joutuu säätämään useimmiten kieltenvaihdon yhteydessä.

Mutta että roundwoundit olisivat kaulaan kohdistuvalta jännitykseltään kovemmat kuin flatwoundit. En oikein jaksa uskoa, eikä tuo englanninkielinen tekstilainauskaan vielä vakuuttanut. Jos jollakulla on aiheesta tietoa tai peräti mittaustuloksia niin mielenkiinnolla tutustuisin!

The 4001 neck was designed in 1956 for the only type of strings available then . . . flat wound . . . and since the design favored a slim neck, the neck strength was right on the edge of the envelope. Round wound strings took many of these instruments beyond their rated capability for string tension, resulting in various problems.
 
Siis se on suunniteltu flateille ("hiotuille") ja roundien ("tavallisten") käyttäminen saattaa tuottaa ongelmia.
 
EDIT: En sitten tiedä pitääkö paikkaansa...

Siis se on suunniteltu flateille ("hiotuille") ja roundien ("tavallisten") käyttäminen saattaa tuottaa ongelmia.
 
(Nörttiäänellä): Silloin kun tuo soitin suunniteltiin, ei ollut muita kuin flatwoundeja olemassa. Tämmöinen lisäpointti vaan.
 
Mutta kyllä kuulostaa oudolta että ei skulais jotenkin roundien kanssa. No, totuus on tarua ihmeellisempää..

Noh, luetelkaa niitä merkkikohtaisia ominaisuuksia muistakin bassoista. Itselläni on sellainen tilanne, että entisenä kitaristina oon lähinnä soittanut vain 5-kielistä warwick fortress onea ja sitten fender jazz bassoo (japsikopio). Kumpaankin tyytyväinen. Ovat kuin yö ja päivä (en tiedä, kumpi on yö ja kumpi päivä). Fenderissä on niin hyvä tatsi, että en usko parempaa koskaan löytyvän. Harmi vaan, että soundillisesti ei oikein sovi bändiin. Kaikki nyt sen soundin tietää.
 
Warwick on warwick, mitä siitä nyt sanois. Melko kömpelö tatsi...kaula ja otelauta jotenkin outo. Vaikee sanoa, kun on tottunut siihen niin. Tietyistä kohtaa otelautaa soittaessa soundi on aika jumalainen (vaihtelee kummasti). Oikeestaan kannattaa olla ihan hiljaa, kun tuota vertailupohjaa ei oikein löydy. :)

(Nörttiäänellä): Silloin kun tuo soitin suunniteltiin, ei ollut muita kuin flatwoundeja olemassa. Tämmöinen lisäpointti vaan.
 
Mutta kyllä kuulostaa oudolta että ei skulais jotenkin roundien kanssa. No, totuus on tarua ihmeellisempää..
 
Skulaahan se roundwoundien kanssa, mutta tosiaan monissa vanhoissa 4001 -malleissa on esiintynyt vääntymiä tästä syystä. 4003 tuli sitten vahvistetummalla kaulalla.
Onhan Chris Squire käyttänyt vanhassa 4001:ssään Rotosoundin Swing Basseja aina, vaikka tuossa John Hallin tekstissä mainitaan nimenomaan Rotosoundit pahimpina vääntymien aiheuttajina. Tiedä sitten hänen basson kaulasta, mutta samalla vanhalla vieläkin soittelee (oisko ollu '65).

Ibanez on huono.

Ibanez on huono.
 
Perusteluja kiitos!
Ja toivon että tämä "rickenbacker & kielet"-väittely siirtyy jonnekin muualle, sillä toivoin tästä asiallista topicia.

Ja toivon että tämä "rickenbacker & kielet"-väittely siirtyy jonnekin muualle, sillä toivoin tästä asiallista topicia.
 
Aika asiallisesti tuosta väiteltiinkiin. Mutta pahoittelut, jos meinasi riistäytyä...
 
Ja kirjoittakaa Rickenbackereiden muutkin omistajat niistä ominaisuuksista, tuskin tuossa kaikki on mainittu!

No minä vastaisin otsikkoon liittyen.
 
Fenderin presarissa ja jazzbassossa on todella tukeva soundi ja soittotuntuma(ainakin verratessa niihin Ibanezin, Yamahan ja Warwickin malleihin, mitä olen kokeillut). Jotenkin ainakin Yamahat ja Ibanezit ovat tuntuneet kovin löysiltä Fenkkuun verrattuna. Peukalolla taputellessa nämä edellämainitut yleensä "kurnuttavat", kun taas Fenderillä on tapana lätistä ja paukkua. Mistä sitten tykkää ja mistä ei....

G&L 2000 -basson vahvuus on sen soundillinen monipuolisuus.
 
3 toggle switchiä(mikkivalitsin, rinnan/sarjaan, pass./akt./akt. treble boost) ovat hyödyllisiä, jos on tapana soitella eri tyylien musaa. Niistä irtoaa helposti niin presari- , jazz-takamikki- , peukku- kuin plektrarokkisoundikin. Eivät välttämäti niin näppäriä keikalla räplättäväksi.
 
Soundit kohdallaan, "satiiniviimeistelty" kaula, litteä ja leveä.
 
Huonoa vain pari dead spottia g-kielellä, mutta sen kanssa oppii elämään. Ne pitkät korkeat äänet soitan sitten d-kieleltä.

Ibanezista voisi sen verran sanoa, että ainakin kaikissa minun kokeilemissani ipanoissa on ollut mukavan ohut kaula. Sopii meinaan meillekin joilla ei ole kauheat lapiot käsivarsien jatkeena. Nykyisessä bassossani (Ibanez EDB600) on ihan kiva saundi, joka on vielä monipuolisesti säädettävissä. Hyvin murisee. Toisaalta bändini toisella (!) basistilla on Ibanezin joku halpasarjan vehje, jonka soundi on jotenkin omituisen keskiäänivoittoinen. Ainakaan minä en siitä ole löytänyt sellaista kivaa paikat hampaista irrottavaa huminaa millään. Johtuneeko sitten mikeistä vai mistä, mene ja tiedä. Mutta yleisesti Ibanezit ovat mielestäni helpposoittoisia ja hinta-laatusuhteelta varsin jees pelejä.

Rickenbacker...
 
Joskus tosiaan sellaisen omistin ja hölmönä myin. Jäin kaipaamaan lähinnä ohutta helpposoittoista kaulaa. Nyt kun taas sellaisen sain hankittua niin totesin että oikeassa olin. Toisena bassona Fenderin Precision ja jos niitä vertailee niin
 
KAULA: Aivan eri malliset, Fender vaatii jotenkin "rankempaa kättä" soittamiseen, mutta se ei ole mikään ongelma. Kaula Fenderissä leveämpi ja paksumpi, ei ehkä ihan lyhytsormiselle sopiva soitin.
Painoa suunnilleen saman verran, Fenderi on ilmeisesti saarnirungolla (-78). Kumpikin "asettuu" ihan mukavasti paikalleen soittaessa, Rickessä ehkä hiukan enemmän kaulapainoa (jonka huomaa kun päästät kaulasta irti ja kaivelet vaikka nuotteja lattialta...) Kumpikin vaatii kyllä kunnon leveän hihnan, jos ei halua niskojaan jumiin soittosession jälkeen.
 
Sustainissa ei juurikaan eroja, mutta Rickellä kun soittelee "unplugged" niin siinä tosiaan on sellainen "metallisempi" sointi. Johtuuko massiivisesta tallasta, kahdesta kaularaudasta vai mistä lie...
 
Usein keikalla on vaikea valita kumman soittimen ottaa, aika tasavertaisia ovat molemmat.
 
Fender on siinä mielessä helppo soitin soundillisesti, että ei juurikaan tarvitse passailla kitaran säätöjä. Niitä kun ei ole kuin volume ja tone ja niillä pärjää.. Pitkälti sellainen "plug and play"- basso.
 
Ricken kanssa on enemmän sellasta säätelyä ja vääntelyä soundien hakemisessa. Mikrofonien vaihdin ja molempien mikkien säätö volumella ja tonella on joskus melkoista taidetta. Lisäksi Ricken mikitys on sellainen, että soittopaikka (eli se mistä kohtaa mikkien välistä/päältä näppäilet) vaikuttaa yllättävän paljon. Pelkällä soittokohdan valinnalla voi muuttaa soundeja melkoisesti, samoin sillä miten kovaa kieliä näppäilee. Tässä kohtaa täytyy sanoa sellasia ihan "mutu" juttuja... (niinkuin tää kaikki muutenkin) että Ricken mikit ovat mielestäni melko herkät ja antavat kyllä vastetta sille miten peukutat tai muuten näppäilet. Tää on vähän vaikea selittää, mutta jotenkin silleen että Fenderissä tuo sama peukuttaminen ei "potki" samalla tavalla. Kielillä on tietysti suuri merkitys...
 
Että tällasta ihan omaan kokemukseen perustuvaa tuumailua. Lopuksi kyllä pakko sanoa, että jos oikein tiukka paikka tulis ja joutuis miettimään kummasta luopuis, niin kyllä se Ricke jäis. Lähinnä se valinta olis kyllä sellanen "tunneperäinen", ei välttämättä siihen perustuva että se olis parempi soitin..

Viitaten tuohon edelliseen JK:n viestiin...
 
Itselläni oli myös Rickenbacker, jonka myin. Ja kuten yllä, näin jälkikäteen tietysti kaduttaa. Tosin itse en pitänyt Rickin soundista kauheasti. Liian treble-voittoinen ja se matalin pörinä tuntui uupuvan. Säädöillä (vahvistin ym.) saa tietysti paljon aikaan. Myös bodyn kannen "kulmikkuus" söi kättä ranteen yläpuolelta ärsyttävästi plekulla rämpyttäessä ja basson roikkuessa polvissa.
 
Sen jälkeen on tullut kaikenlaista vehjettä soitettua ja päädyttyä Fenderin Presariin, koska mistään muusta "kohtuuhintaisesta" bassosta en ole yhtä hyvää soitettavuutta ja soundia löytänyt. Presarin soundi on mielestäni ylivoimainen, ala- ja keskiäänet jyrisee kivasti ja jotenkin Fendereissä vaan on se oma juttunsa. Ja istuu käteen loistavasti. Tämähän on tietysti makuasia, joku toinen tykkää taas Rickenbackerin soundista...
 
Lähinnä tossa Rickenbackerin myynnissä eniten harmittaa, että se on niin sathanan siistin näköinen peli.

NOh.. vaikka Musicman stingray ja Yamaha rbx-370A:
Nämähän ovat kumpikin aktiivibassoja ja
 
Musarissa on aika paksu kaula (itsae pidän todella paljon) kaikki ei tykkää, hyvä soittotuntuma, helppo soittaa (kevyt), ei tartte paljoa painaa kieliä, Mikit toimivat loistavasti niin Peukuttelussa kuin plekurockissa. Humbuckeristahan se hyvä saundi lähtee :) Saarnibodyssa on omanlaatuinen saundi, hyvä sustaini, todella hyvä, lämmin ja soi hyvin ylhäältä myös. 3-al. aktiivieq. on myös kätevä kun ei tarvitse välttämättä aina stygeä räplätä. Loistava basso.
 
Yamaha rbx-370a. Erittäin hyvä hinta/laatu suhde. Body taitaa olla jotain muovia, mutta hyvinhän tuo tuntuu sointuvan. Erityisesti sellanen peukuttelu ja hevi ja kikkailu luonnistuu tällä bassolla. Kaula on aika ohut, ehkä jazzbasson levyinen. Hyvä tatsi.. mitähän sanoisin tästä vielä.. hmm Hyvät alapäät, ei soi ylhäältä niin kirkkaasti, muutenkin aika tunkkainen ja tumma saundi ylipäätänsä. Mutta hyvä esim. ensimmäiseksi bassoksi tai vähän pitemmälle edenneelle