Yleistä keskustelua musiikista ›

Vanhempani kuuntelivat/kuuntelevat aivan erilaista musiikkia (humppaa, iskelmää, autopoppia tai muuta schlageria) kuin minä, suvussani ja perhepiirissäni ei ole eikä ole ollut muita musiikinharrastajia tai soittajia enkä ole sitä kautta saanut omalle soittoharrastukselleni erityistä mallia, rohkaisua tai ohjausta. Tästä hienosta harrastuksestani lieneekin kai ainakin osaksi kiittäminen musiikinopettajaani, jonka kanssa tuli joitakin vuosia sitten musiikkitunnin päätteeksi puheeksi jazz. Kovin tarkkaan en tuota keskustelua muista. Olin tuolloin aika kiinnostunut bluesista ja muistelisin, että se saattoi olla, mistä alun perin keskustelimme. Entä kuinka kiinnostuin bluesista? Siitä on jo liian kauan, että moista kykenisin enää muistamaan. Seuraavalla musiikkitunnilla hän lykkäsi minulle joitakin jazzlevyjä kouraan (mm. Charlie Parkeria!) ja kehotti kuuntelemaan. Tykästyin niihin nopeasti ja päätin etsiä kirjastosta lisää – ja löytyihän sieltä: Dizzy Gillespietä, MJQ:ta, Ben Websteriä jne. Ei mitenkään hirveitä määriä mutta jotain kuitenkin. Erityisesti Dizzy Gillespien cubop-jazz ja trumpetin sointi innostivat (aloin melkein jo haaveilla trumpetinsoitosta – toisin kuitenkin kävi). Vähitellen kirjastosta tarttui mukaan jazziin liittyviä kirjoja. Myöhemmin löysin myös radion jazzohjelmat. Levykokoelma alkoi vähitellen karttumaan, kun löysin netistä levykauppoja ja jazzsivustoja. Hankkimissani levyissä kuului monien instrumenttien ohella myös saksofoni. Aloin pitämään sen soundista yhä enemmän ja enemmän. Monia hienoja fonisteja (muitakin kuin jazzareita) olin jo ehtinyt kuulla, mutta vasta tutustuttuani John Coltranen musiikkiin minussa heräsi voimakas halu hankkia oma saksofoni. Ja sen piti aivan ehdottomasti olla tenori. Sitten olikin vain ryhdyttävä ansaitsemaan ja säästämään, kun minulla ei ollut ketään halukasta sponsoria. Jouduin hakemaan netistä tietoa, kun kirjastosta ei löytynyt saksofoneja käsittelevää kirjallisuutta. Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyin ostamaan käytetyn torven eräältä ulkomaalaissyntyiseltä ammattilaismuusikolta. Torven hankintaan sain apua eräältä soitonopettajalta nykyisen soitonopettajani lisäksi.
 
Että tällaista. Kertoilkaahan tekin, miksi ja miten kiinnostuitte jostakin musiikista ja soittimesta (tai soittimista) ja kuinka päädyitte sitä soittamaan. Olivatko vanhempanne musiikinystäviä, saitteko soittimen lahjaksi, pyydettiinkö teitä bändiin soittamaan jotakin instrumenttia tms. Tähän toki saavat vastata laulajatkin ja nekin, jotka ovat olleet vaikuttamassa toisten ihmisten soittoharrastuksen aloittamiseen.

Kai se kaikki lähti siitä, kun sai isän ja äidin vinyyleitä runnella mielensä mukaan ja ennen pitkää ne löysivät käsistäni tiensä soittimeenkin, joka sekin minun käsissäni toki myöhemmin meni paskaksi. Ekat bändit mitä muistan ovat Beatles, jonka kaksi vinyylikokoelmaa (sininen ja punainen) ja sekä se Annie Lennoxin joku bändi, jonka nimeä en nyt tähän hätään muista. Ekana rupesi rumpujen soitto kiinnostamaan, mutta ikävä kyllä paikallinen musiikkiopisto ei tunnistanut selkeitä lahjojani. Tämä kaikki tapahtui ennen kouluikää. Koulussa innostus soittoon vähän laski, mutta kuunteluun tulivat sellaiset orkesterit kuin Metallica, Megadeth, Bon Jovi ja Def Leppard, siitä alkoi yhä jatkuva kiinnostukseni raskaampaa musiikkia ja samalla kitaransoittoa kohtaan. Joskus neljännen luokan aikoihin tuli hankittua ensimmäinen sähkökitara, vanhempien toimesta tietenkin, ja sillä sitten soiteltiinkin pitkälle yläasteikään, jolloin bändissä soittaminen vasta alkoi (lukuunottamatta ala-asteen bändiprojekteja, joissa soittelin välillä kitaraa, välillä rumpuja, mutten kuulunut missään nimessä innokkaimpiin lähinnä kai heiveröisten soittotaitojeni takia.). Lukioiässä tuli soitettua ekat keikat, joista ihan ensimmäinen vanhalla yläasteellani, edelleen soittimenani kitara. Joskus lukioaikoina tuli myös kutsu toiseen nykyiseen bändiini, jossa soittimenani on basso. Ajattelin, että kai sekin sujuu, kun kitarakin menee, ja menihän se;).
 
Siinä kai se. Onhan näitä juttuja ollutkin, mutta mikäs tässä.

Mun piti ruveta soittamaan alun perin viulua, mutta opettaja jolle isä olisi mut halunnut oli jo niin täystyöllistetty ettei enää millään mahtunut. Tämän opettajan veli oli sello-opettaja, joten vaihto kävi sitten sujuvasti siihen suuntaan. Ja olipa tämä kai katsonut vähän mun käsiäkin ja todennut sitten että tälle pojalle sopisi sello paremmin. Ikää oli tuolloin 4v.
 
Piano meillä on ollut aina kotona, ja sitä olen pienestä pitäen pimputellut. Tunneilla käynti alkoi yläasteelle mennessä, kun isä esitti (mun silloisen luulon mukaan vaan ihan hypoteettisen) kysymyksen, että jos soittaisin jotain muutakin soitinta kuin selloa, niin mikä se olisi. Sanoin että kai se piano sitten olisi. Parin päivän päästä isä ilmoitti, että pianotunnit alkaa sitten ensi viikolla. Sillä tiellä ollaan vieläkin.
 
Sähkökitaransoittoakin tuli harrastettua enempi tai vähempi vakavissaan lukioaikana, kun ilmeni että koulun puolesta sais ottaa ilmaiseksi vielä yhden sivusoittimen. Musaopistoon tuli samana syksynä aika hyvä opettaja, joten päätin kokeilla sitäkin. Kai kolmen vuoden opetuksesta jotain oppeja jäi mieleen, mutta melkoisen vähäistä se soittelu on sen jälkeen ollut, ainakin julkisesti.
 
Bassoa (sekä läski että sähkö) oon soitellut ihan omana harrastuksena, mutta jossain vaiheessa joku täällä kylällä päätti, että mä oon riittävän hyvä basisti ja siitä pitäen on aina silloin tällöin ollut keikkaakin. Yhdelläkään bassotunnilla en ole eläissäni käynyt, joten siihen nähden tuntuu nyt aika hurjalta, että olen mm. soittanut kontrabassoa kahteen otteeseen suorassa radiokonsertissa.

Huom! Olet kirjoittamassa yli 104 päivää vanhaan ketjuun!
 
Jaa? Uskaltaisikohan sitä silti nostaa tämänkin esiin, on kuitenkin mielestäni kohtuullisen mielenkiintoinen aihe. Onko miespuolisia skeban huiskaajia motivoinut fallos-symboliikka ja pyrkimys herättää kiinnostusta vastakkaisessa sukupuolessa tai onko peruspopin rumpukoneen jytke herättänyt kiinnostusta rumpalointiin? Jos suinkin mahdollista, niin jakakaa soittajat toki mietteitänne soittimeenne liittyen.
 
Eipä minulla muuta. Anteeksi häiriö.

Omassa suvussani kyllä oli/on jokunen musiikin harrastaja. Lähin taitaapi olla äidin veli joka soittaa kitaraa.
Kipinän soiton aloitukseeni sain kun seurailin jokus Maidenin Rock In Rioa ja ihailin herrojen M, G ja S soittoa. Kitara piti saada. Kitaran sain sitten lopulta 14-vuotislahjaksi.
Noin vuosi sen jälkeen veljeni sai himon hankki basson, hänen harrastuneisuus perustuu silloin tällöin lyhyisiin jammailuihin ja basso onpi nurkassa melko paljon.
 
Itse koittanut opiskella omatoimisesti ja tarreen tullen neuvoa kysytty hieman paremmalta soittajalta. Oma innostus on laajennut nyt kitarasta myös rumpuihin joita on tullut reenattua. Eli hallitsen soittimista kohtuu hyvin Rummut ja kitaran. Kohtalaisesti basson ja jotain pientä lirutusta koskettimilla/pianolla.

isot jätkät rämpytti glitsussa. niillei ollu basistii. kuka vaan kelpas..

Isoveli innostui 90-luvun alkupuolella rummunsoitosta, ja sittenpä meille hankittiin rummut. Kokeilin itsekin paukutella niitä ja vissiin tykkäsinkin siitä, kun olen siitä lähtien rummutellut enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Rummut ovat siis pääinstrumenttini.
 
Jo aiemmin olin pimputellut huvikseni pianoa (ja jotenkin oppinut lukemaan nuotteja siinä samalla), ja kosketinsoittimet ovat pysyneet kakkosinstrumenttinani rumpujen rinnalla. En tosin ole koskaan malttanut opetella soittamaan niitä kunnolla.
 
Viimeisin soitinhankintani on sähkökitara. Ajattelin, että ehkä bänditoiminnassa voisi olla ihan hyödyllistä tietää edes jotain kitaran soittamisesta. Soittotaitoni ovat vielä aika olemattomat, mutta on se musiikillista näkemystä kuitenkin laajentanut.
 
Löytyyhän minulta myös bongorummut ja cajon, joita en oikeastaan ole koskaan opetellut soittamaan, vaan aloin vain soittaa niitä. Rummunsoittotaustan ansiosta se on sujunutkin ihan kohtalaisesti. Ne tuli hankittua, kun piti keksiä jotain lyömäsoittimia unplugged-keikkoja varten.

Aloitin musiikkiopistossa jo pienenä erilaisissa "musiikkileikkikouluissa" vanhempieni toimesta. Homma pelasi hyvin. Vähän kasvaessani tuli selväksi että instrumentti piti saada. Valitsin sellon, koska siinä oli hieno ääni. Selloa soitin muutaman vuoden kunnes motivaatio ja halu soittaa musertuivat täysin surkean opettajan johdosta. Soittimen vaihto oli edessä ja päädyin klassiseen kitaraan - tämä siis nelisen vuotta sitten. Edelleen soitan, mutta varsinaista syytä aloitukseen en muista.
 
Lisäystä: Vähän kitaran aloittamisen jälkeen ostin myös sähköisen kitaran rinnalle, ja sillä tiellä siis ollaan...

mentiin parin kaverin kans sen isobroidin huoneesee kuuntelee levyjä. oltiin 7-8wee ja sit ku metallicaa tuli niin halusin olla se hetfield, toinen kaveri ulrich ja kolmas nevsted. pari vuotta myöhemmin saatiin soittimet ja siitäkös hupi alkoi. vaikka rumpalin tie erkani isompiin ympyröihin, niin aina kun nähdään niin mennään soittelemaan kaikkea hauskaa, yhteinen soittohistoria on kuitenkin jo noin 11vuotta. basistin kanssa soitetaan vieläkin samassa bändissä.

Ehdottomasti syyttäminen on Metallicaa, Black Sabbathia, Nirvanaa, Lynyrd Skynyrdiä, Faith No Morea, SRV:a, Santanaa jne että kitarointini on tällaista kuin se nyt on. Se tavallinen tarina, poika kuulee heviä, poika kiinnostuu sähkökitaroista, saa ruinattua luvan ostaa sähkökitaran ja siitä se sitten lähti.

Meidän suvusta ei myöskään minkääänlaista musikaalisuutta löydy. Mua ei ikinä oo patistettu soittamaan mitään, kaikki on olleet ihan omia valintoja. Musiikista kuitenkin olen pitänyt pitkään ja jotenkin luonnollisesti sitten valitsin yläasteella musiikin valinnaisaineeksi. Opettajat oli kannustavia ja kitaraa päädyin aina soittelemaan. Tai halusin osata soittaa---> hankittiin mulle halpa Yamaha. Musiikkilukioon sitten päädyin, kitaratunneilla alkoi motivaatio loppua ja kitaransoitto jäädä. Kaksi vuotta mielessä kyti koko ajan, että huilu olis hirmu hieno instrumentti, olen aina pitänyt sen äänestä. Vuosi sitten aloitin huiluopinnot. Kitaraa soittelen enää harvoin ja silloinkin omaksi ilokseni.
 
En oikein osaa selittää miten nuihin on lopulta päätynyt. Ei oikeastaan minkään bändin takia tai mitään, pikemminkin ehkä se vaikutti asiaan, että mulla ei ole koskaan ollut oikein mitään harrastusta. Jotain piti sitten tehdä. Valitsin soittamisen.

Kertoilkaahan tekin, miksi ja miten kiinnostuitte jostakin musiikista ja soittimesta (tai soittimista) ja kuinka päädyitte sitä soittamaan. Olivatko vanhempanne musiikinystäviä, saitteko soittimen lahjaksi, pyydettiinkö teitä bändiin soittamaan jotakin instrumenttia tms. Tähän toki saavat vastata laulajatkin ja nekin, jotka ovat olleet vaikuttamassa toisten ihmisten soittoharrastuksen aloittamiseen.
 
Päädyin soittamaan rumpuja, koska bändissä ei ollut rumpalia. Sittemmin päädyin soittamaan bassoa, koska bändiin saatiin rumpali, mutta ei ollut basistia. Myöhemmin eräässä toisessa bändissä päädyin soittamaan koskettimia, koska ei ollut kiipparistia. Samassa porukassa päädyin sitten soittamaan kitaraa, koska rautalankatouhussa pitää olla toinenkin kitaristi.
 
Nykyisin on veivattava kaikkia näitä härveleitä tilanteen mukaan.

isot jätkät rämpytti glitsussa. niillei ollu basistii. kuka vaan kelpas..
 
Sullakin kävi näin, on se maailma ankara.

Olisin halunnut soittaa rumpuja, mutta muutaman vuoden treenauksen jälkeen kävi selväksi, etten ole ainakaan luonnonlahjakkuus - varsinkin bassaritekniikka jäi aina jälkeen, ja jää vieläkin kun rumpuja joskus satun soittamaan.
 
Kun mulle olivat ja ovat biisit tärkeämpiä kuin soittamisen tekniikka, oli kitara luonnollinen valinta. Se on moniääniseen säveltämiseen kelpaava työkalu aivan eri tavalla kuin vaikkapa basso tai balalaikka, kulkee tarvittaessa mukana helpommin kuin piano, ja tarjoaa vielä väistämättä paikan eturivisoittajana.

Pikkupoikana rämpytin syntikkaa mutta sitten yläasteella musiikkitunneilla näppäsin kitaran kouraan ja se oli siinä. Sitten myöhemmin pamahti Black Sabbath ja Fear Factory, ja pitihän se sähkökitara sitten saada. Tässä nyt ollaan.

Kitara näytti ja kuulosti siisteimmältä.

No voi prkl katoin Metllican St. Angerin se joku DVD lisä ja se oli viimenen niitti. Pakko oli saada kitara. Muuten Metallicalla ei ole mitään vaikutusta minun musiikin kuunteluun/soittamiseen, vain tuo aloitus.

Ei muita vaihtoehtoja, tai tarjolla oli kyllä.
Kun ensikerran näin rummut livenä, tiesin, että nämä ovat minunjuttuni.
Ja tällä tiellä ollaan, ah sitä nautintoa.
Eka keikkani öpaut kolmannella luokalla paraatin etumiehenä soitin ns. marssirummutusta kun paraati kulki kylän läpi. Se viimeistään löi naulan arkkuuni =)

Näin jossain levyraadissa Yön Likaised Legendat -videon ja kaksiääniset kitarat tekivät vaikutuksen, kitarahaanan sitä piti alkaa vaatimaan. Ikää jotain 10 v. Sitten sitä ostettiinkiin hieno Visionin tele. Vahvistinta ei ollut, sululaismies kytki kitaran vanhaan putkiradioon jolla pystyi treenailemaan kotioloissa.