Tanssimusiikki ›

Mikä on syna? Entäs piano?
 
Syntetoija
 
(engl. synthesizer), verraten pienikokoisen, yhtenä yksikkönä toimivan "elektronistudion" nimitys. Syntetoija tuottaa ja muokkaa sähköisiä signaaleja, mutta vanhemmista, suurista ja kiinteistä studiolaitteista poiketen (jotka oli oikeastaan rakennettu puhtaasti teknisiin tarkoituksiin) nykyiset syntetoijat on rakennettu nimenomaisesti elektronisesti elektronista musiikkia varten. Ne valmistetaan laitemoduleista, joita voidaan yhdistellä eri tavoin. Säveltäjä voi toisin sanoen järjestelmän puitteissa rakentaa tarkoituksiinsa parhaiten soveltuvan syntetoijan ja vaihdella sen kokoonpanoa tarpeen mukaan. Pienemmät tyypit ovat kuitenkin tavallisesti rakenteeltaan kiinteitä. Järjestelmät (Moog, Buchla, ARP ym.) perustuvat ns. jännitesäätötekniikkaan (engl. voltage control), mikä lyhyesti sanottuna tarkoittaa sitä, että kukin yksikkö tuottaa tuloksen, joka on suhteessa ohjaavaan jännitteeseen. Esim. Moog nostaa äänigeneraattorin taajuuden kaksinkertaiseksi säätöjännitteen kasvaessa yhdellä voltilla, mikä sävelkorkeutena vastaa yhtä oktaavia. Koskettimiston avulla, jossa jokainen puolisävel vastaa 1/12 volttia, on toisin sanoen mahdollista soittaa melodioita - tosin vain yksiäänisesti. Jännitesäätötekniikka merkitsee kuitenkin myös sitä, että jännitettä tuottavat yksiköt voivat ohjata toisia yksiköitä jne., niin että saadaan aikaan hyvin nopeasti kokonainen prosessiketju. Koska tällaiset ketjut usein muodostuvat komplisoiduiksi, voi olla vaikea ennakoida tulosta, minkä johdosta työskentelymenetelmät ovat pakostakin enimmäkseen kokeellisia. Ns. sekvenssereiden avulla voidaan laatia rajoitettu määrä "ennakko-ohjelmia", ts. sarja laiteyksiköiden säätöjen muutoksia. Tälla tavoin sama sarja voidaan "ajaa" yhä uudelleen ja uudelleen. Tätä mahdollisuutta voidaan käyttää varsin taitavasti ostinato-tehosteiden luomiseksi, mutta tarjolla on myös se vaara, että automatiikka vie sävellysprosessissa ylivallan ja lopputuloksesta syntyy varsin mielikuvitukseton. Sekvenssereiden rajoitukset ovat johtaneet siihen, että uudemmat tyypit toimivat tietokoneohjauksella.
 
Piano
 
(it.) 1) Hiljaa (lyh. p), pianissimo (pp), hyvin hiljaa, piano pianissimo (ppp), äärimmäisen hiljaa, più piano, hiljempaa, mezzopiano (mp), kohtalaisen hiljaa.
 
2) Oik. pianoforte (it.= heikko ja voimakas), saks. Klavier, meidän päivänämme yleisin soitin. Piano on peräisin pohjimmiltaan hyvin yksinkertaisista kielisoittimista, joita käytettiin antiikin aikana ja keskiajalla mm. nimellä - monokordi, -> psalterium ja etenkin -> dulcimer.
 
Espanjalainen 1300 -luvulla syntynyt exaquir oli ensimmäinen tällaisen kielisoittimen ja koskettimiston yhdistelmä. Koskettimistoa oli aikaisemmin käytetty sekä uruissa että kampiviuluissa. Siitä ei ollut pitkä askel molempiin klaveerisoittimiin, jotka monen vuosisadan ajan olivat keskeisellä sijalla muusikin harjoituksessa: hentoon -> klavikordiin, joka oli tyypeistä vanhempi ja jossa levyjä löi pieni metallilevy, ja voimakkaampaan klavisymbaaliin, jota tavallisesti nimitettiin -> cembaloksi. Se tuli muotiin vuoden 1500 tienoilla, ja kieliä näppäsi siinä pieni nasta. Vasta 1700 -luvun alussa syntyi kolmas tyyppi, nimittäin vasaraklaveeri, joka vuoteen 1800 mennessä syrjäytti vanhemmat muodot ja kehyttyi nykyiseksi pianoksi. Sen ensimmäinen rakentaja oli italialainen Cristofori (1709). Virikkeen hänelle antoi antoi mahdollisesti Pantaleon Hebenstreitin parannettu dulcimer, jota lyötiin nuijin (-> pantaleon). Klavikordin riittämättömään sointiin ja cembalon puutteelliseen nyassointikykyyn nähden vasaraklaveerilla oli se erinomainen ja kauan kaivattu etu, että sen avulla voitiin saada aikaan dynaamisia vaihteluita. Tämän perusteella Cristofori antoi uuden soittimensa nimeksi gravicembalo col piano e forte, mikä myöhemmin lyheni pianoforteksi sekä lopulta pianoksi. Piano yleistyi hyvin hitaasti, mutta koko ajan parantuen. Eteviä pianon rakentajia olivat saksalaiset Silbermann - joka sai neuvoja J.S. Bachilta, Stein ja Streicher, englantilainen Broadwood, joka lahjoitti Beethovenille flyygelin ja rakensi pedaaleista tärkeimmän (oikeanpuoleisen) sekä ranskalainen Erard, joka keksi modernin repetitiokoneiston. Kielien rautakehys, joka joutuu kestämään tavattoman suuren jännityksen, sekä puusta tehty, tarkoituksenmukainen kaikupohja ovat yksityiskohtia, joiden ansiosta pianon ääni on saanut nykyisen volyyminsa. Pianonrakennuksen parhaat nykyaikaiset edustajat, Bechstein, Steinway ja Blüthner, ovat kehittäneet soittimen lähes täydelliseksi. Aivan uusiin rakenteellisiin periaatteisiin tähdänneet kokeet (-> sähkösoittimet) eivät ole vielä saavuttaneet oikeastaan minkäänlaista menestystä.
 
Pianon kolmesta perustyypistä on flyygelin muotoinen (saks. Flügel = siipi) vanhin, suoraan cembalosta kopioitu. Noin 1760 syntyi suorakulmaisen laatikon muotoinen taffeli, josta tuli hyvin suosittu, sekä 1800 -luvun erikoisuutena nykyään tavallisin, pystysuora piano. Viime aikoina on valmistettu pienennettyjä malleja sekä flyygelistä että pianosta ("babyflyygeli" ja "minipiano").
 
Moderni pianosoittotekniikka, joka asettaa soittimelle aivan erilaiset vaatimukset kuin 1700 -luvun klaveerimusiikki, alkaa Beethovenista (jonka kaikki sonaatit ovat vasaraklaveerisonaatteja, vaikka vain yhdellä on nimi Hammerklaviersonate). Weber, Schumann, Chopin, Liszt, Brahms, Debussy ja Ravel ovat myöhempiä mestareita. He ovat pianomusiikissaan laajentaneet pianon teknisiä ja soinnillisia mahdollisuuksia ja käyttäneet niitä taitavimmin hyväkseen. -> kosketus