Kitarat: soittaminen ›

Niin miten alkoi kitara harrastuksesi? Minulla itselläni on aika outo aloitus.. oli isoäidin nimipäivillä ja siinä sitten pöydässä istuskeltiin ja juotiin kaffetta ja sitten Vaari tokas "Perskeles kyllä meijä tolle pojalle ny yks kitara pitäis hommata ja kysys sit et mitäs se kello ja se ol sillo jotain 17.43 ja kitara kauppa mienis niinku klo.18.00 kiinni. No ei siin sit mittä soitto sinne ja tullaan kohta hakemaan siinä sitten kiireen vilkkaan haettiin kitara ja vahvistin" siitä se harrastus lähti liikkeelle ja olen iloinen siitä.

Kotona joskus vuonna keppi ja kivi lojui nurkassa yksinäinen akustinen kitara.. Noh, vähän aikaa tuumailtua uskalsin isosiskolta kysäistä joskos saisin soitella sillä. Lupa tuli ja aloin ensimmäisenä opetteleen Nothing else mattersia, sen jälkeen ku sen opin soittaan alkoi muiden biisien opettelu ja itse harrastaminen lähti käyntiin :)

mulla iso sisko sano et nyt opettelet sen smoke on the watterin ja sitten opettelin kaikkia muita biisejä acustic saunalla ja muutaman acustic kuukauden jälkeen mentiin kitara kauppaan ostaa sähkö.

Noo... Kitara oli saatava ku kaveriki sai. Kaverin kepillä silloin tällöin rämpyttelin, ja innostuin siitä ja si hetken harkinnan jälkeen lähettiin enon kans ostaan kitaraa Tampereelta. Kitara oli käytetty, Gibson Epiphone kopio, sellanen stratomallinen, vahvistimena toimi jonki aikaa enon bassovahvari, kunnes sain 15w pikkumarsun. Kitara oli muistaakseni varsin hyvä soittaa, ja oonki harmitellu ku menin sen myymään. Mikkien vaihdolla siitä olisi saanut ihan kohtalaisen pelin...

Kuulin Sonata Arcticaa ja Bodomia, niin oli pakko saada kitara. Aluksi soittelin syntikalla, sitten tuli 1,5 vuodeksi akustinen, jota ei jaksanu soittaa, ja vuosi sitten tuli ensimmäinen sähkis: Harley Benton tietysti! Ja ensi kuussa Ibanezi.

Mökin seinältä tarttui mukaan säiden ravistelema nailonkielinen akustinen 60-luvulta, jonka ei kaiken järjen mukaan pitänyt edes olla järin soitettavassa kunnossa, mutta niin se vain inspiroi yrittämään. Soittimet ovat vaihtuneet, mutta samalla tiellä ollaan.

Lukiossa oli samalla luokalla heppu joka soitti kitaraa, ja tytöt oli siihen tietysti ihan lääpällään. Ajattelin että "minä kans", ja päätin siirtyä koskettimista kitaraan. Tädin mies suostui luopumaan Tokai stratostaan ja siitähän se sitten lähti.

Kasiluokalla ollessani (2001) Apulanta kolahti lujaa, ja oli pakko hommata akustinen. Puoli vuotta sitä tuli "soitetettua", ennen kuin sitten hermostuksissani humalassa löin sen palasiksi. Sitten lukion ykkösellä ostin sähkiksen, ja harrastus jatkui "pienen" tauon jälkeen. Harmittaa näin jälkikäteen tuo täysin turha, reilun vuoden tauko.

Noin 4-vuotias ollessani, olin nähnyt jossain kitaran ja halusin samanlaisen. Sain sitten nimpparilahjaksi pienen akustisen, jota en kuitenkaan vielä tuon ikäisenä soitellut, vaan se jäi nurkkaan. Vuosien päästä tästä, kun Anssi Kela oli suuri idolini, otin kitaran esiin ja yritin itse jotain opetella. Menin soittotunneille, sain kunnon akustisen ja pari vuotta tästä eteenpäin, sain sähkökitaran.

Kitaransoitto näytti vaan niin pirun hienolta hommalta silloin AC/DC:n videoita katellessa, pakkohan sitä oli päästä koittamaan. Joululahjaksi sitten hommasin huuto.netistä Squier straton ja Fender Frontman-vahvarin. Voimasoinnut tuli otettua ensin haltuun AC/DC:tä ja Ramonesia soitellessa. Kyllä siihen aika pian jäi niin koukkuun ettei paluuta ole.
 
EDIT: Niin ja ikää tällöin oli muistaakseni 17... reilut 2 ja puoli vuotta sitten siis.

musiikin opettaja käski soittamaan bassoa ja koska en tykännyt bassosta rupesin soittamaan kitaraa.

Tajusin kuinka tabeista soitetaan. Ja otin tuon meidän vanhan akustisen kitaran esiin ja aloin soittamaan. Tästä on noin 1 vuosi aikaa.

Olen oikeastaan aina tykännyt kitaran äänestä. Ensimmäiset askeleet kohti kitaran soiton ihmeellistä maailmaa alkoivat kun olin 10-vuotias ja isä osti meille Deep Purplen kokoelmalevyn. Siitä sitten vuorotellen kuuntelin Smoke On The Wateria ja Black Nightia.
Kiinnitin jo silloin suurimman huomioni kitaran osuuteen ja pidin eniten kitarasooloista. Minusta kitarasoolo oli biisin ehdoton kohokohta. Kiinnitin huomiota myös kitarariffeihin ja ihailin Ritchie Blackmorea.
Joskus 11-vuotiaana ajattelin kokeilla kitaran soittoa ja yritin tapailla soinnuila eri biisejä. No eihän sitä jaksanut. Luulin silloin että kitaran soitto pitää aloittaa soinnuilla ja että riffit ovat älyttömän vaikeita. Lisäksi minulla oli "ei musta voi tulla koskaan hyvää jos aloitan näin myöhään" (eli täysin ihmeellinen ja huono)-asenne.
 
Lisää potkua antoi The Greatest Air Guitar Album In The World...Ever!-niminen kokoelmalevy, jolle oli koottu rock-musiikin klassikoita. Ihastuin levyyn heti ja olen kuunnellut sen jo aivan puhki. Siltikään en saanut aikaiseksi jatkaa kitaran soittoa (mikä harmittaa nykyään). Papallani olisi ollut sähkökitara, mutta "olisin saanut sen sitten lainaan sitten kun olisin oppinut soittamaan akustista".
 
Yläasteella luokallani oli kaveri, joka soitti kitaraa. Olin ihan myyty kun hän soitteli musiikintunneilla Smoke On The Wateria ja Over The Hills And Far Awayta. Hän myös opetti minulle Smoke On The Waterin riffin. Harjoittelin sitä kotona akustisella, mutta vieläkään harrastus ei oikein saanut vauhtia.
 
Totaalinen hurahdus tapahtui, kun tämä kitaraa soittava kaveri oli syksyllä 2004 menossa "hevikitarakurssille" (nimi hämää, kurssilla soitettin lähinnä rockklassikoita). Ajattelin että "no miksen minäkin sitten". No, nyt minulla oli syy saada sähkökitara lainaan (vanhempani ostivat sen minulle myöhemmin). Harjoittelin riffejä ja soolonpätkiä ennenkuin menin kurssille ja olin aivan ihastunut kitaransoittoon. Eli se sähkökitara oli se joka antoi sen potkun (tai sitten se oli se että älysin että voin soittaa riffejäkin hakemalla vain netistä tabulatuureja). Myöhemmin 70-luvun rockin myötä musamakuun kiilasi blues ja sillä tiellä ollaan edelleen. Ja hauskaa on.
 
Tulipas pitkä selitys...

Löysin äitini 35-40v vanhan akustisen ja opettelin Nirvanan Come As You Are:n. Sen jälkeen seurasin isäni jälkiä, otin straton käteen ja soittelin bluesia, mikä ei vieläkään suju, sillä olen keskittynyt muunlaiseen soittoon enemmän.
 
Lyhyestä virsi kaunis. Jos alkaisin selittämään tätä yksityiskohtaisesti niin kaikki väsyisivät ensimmäisen kappaleen jälkeen.
 
"Kauan kauan sitten kaukausella galaksilla vielä kaukaisemmassa kohdussa tunsin olevani erityislaatuinen..."
 
:-)

Ala-asteella ja tarkemmin 6. luokalla opettaja jäi koulun jälkeen virittelemään luokan sähkökitaraa. Noh, minä sitten jäin kaverin kanssa innoissani kuuntelemaan soittoa ja jossain vaiheessa opettaja kysäisi, etta haluaisinko itse kokeilla. Vastausta ei tarvinnut kauaa miettiä ja kohta olikin jo Smoke on the waterin riffi sekä Batmanin tunnari hienosti hallussa.
 
Sitten koko kitarahomma unohtui joksikin aikaa, kunnes jossain vanhempainillassa opettaja oli äidilleni maininnut asiasta. Tätä kautta tieto kulki mummolleni, joka innostui asiasta niin kovasti, että lupautui maksamaan ensimmäiset soittovermeeni. Noh, opettaja sitten sattui tuntemaan Soitin Huttuselta jonkun myyjän tahi vastaavan ja sai neuvoteltua hyvän tarjouksen käytetystä Strato-kopiosta ja 15W marsusta.
 
Yksi kaunis kevätpäivä sitten lähdin veljeni kanssa matkaamaan kohti töölöä, jossa opettaja jo odottelikin. Siitä sitten käveltiin Huttuselle, jossa komeili vanha kitara joka oli "ainaki 100 kertaa siistimpi ku se koulun kitara". Pikaisen testauksen ja parin smoukkoontevodöörin jälkeen tehtiin kaupat. Reilu kauppias antoi hihnan, piuhan ja pari plekuakin kaupan päälle.
 
Siitä sitten kotiin, jossa vahvistin ja kitara löysivät paikkansa huoneen nurkasta. Niin hienolta se silloin näytti, että kaikki kaverit piti kutsua vuorotellen sitä ihailemaan.
 
Näin alkoi hieno harrastus jolle ei loppua vielä näy eikä toivottavasti tulekkaan. Sen pituinen se.

Viisivuotiaana ruinasin vanhemmilta sähkökitaraa. Muutaman kuukauden taivuttelun jälkeen sain nailonkielisen Landolan ja olin aluksi kovin pettynyt. Soittotunnit alkoivat, mutta en niillä kauaa viihtynyt - kun ne soittoläksyt olisi pitänyt harjoitellakin ja ne biisit olivat ei-niin-inspiroivia: minä halusin soittaa rokkia. Sittenhän meni vuosia ja soittelin kyllä milloin mitäkin soitinta jos vaan jossain joku soitin oli (kitaraa ja rumpuja enimmäkseen), kunnes yläasteella sain ensimmäisen sähkökitaran. Loppu lieneekin sitten historiaa.

Olin oikeastaan ihaillut jo kauan kitaristeja jotka tunsin, ja halusin oppia soittamaan, mutta varsinaisesti se lähti kun koulussa oli syksyn alussa kitaran alkeiskurssi, jossa sitten opin perussoinnut ja soiteltiin sitten bändin kanssa jo samana syksynä. Kotona soittelin laina-akustisella, ja jouluna sainkin jo sähkökitaran.

Itselläni ei ole mitään muistikuvaa siitä miten kaikki alkoi. Joskus koulun valinnaisella musiikintunnilla , kun en jaksanut koskettimia soittaa jostain syystä, aloin soittaa kitaraa. En ollut silloin yhtään kiinnostunut koko touhusta, ja kotona oli vain joku 70-luvun akustinen, jossa oli kaksi kieltä ja Anttilan Williams. Joskus joululomalla tuli sellanen fiilis jostain, että pitäis saada sähköt kitaraan. Silloin osasin perussoinnut. Vuoden alussa aloin soittaa teräskielistä Williamsia, josta puuttui ylä-E-kieli ja opettelin soittamaan Livin on a prayerin sooloa. Melkoisen helpostihan se taittui, mutta barreja en osannut vieläkään. Kuukauden päästä siitä osasin jotenkuten nekin. Sähkökitaraa mentiin ostamaan huhtikuussa Raumalta ja ostin sen mikä oli halvin eli Squier bullet strat, joka oli käytetty. Ongelmia tuotti heti alkuun kaikkien niiden sointujen soittaminen, joissa piti käyttää ylintä E-kieltä, koska en sitä ollut tottunut painamaan. En tiedä, mikä siinä jutussa viehätti, ehkä se oli musaope joka soitti Smoke on the waterin riffin tai joku tiluttelija jostain hevibändistä.

Halusin soittaa ruupperia koska se oli (on) niin kiva