Bänditoiminta ›

Kaikenlaisia tapauksia on ollut/tullut nähtyä tai kuultua. Jos jollakin on ollut tiedossa esim. muutama tanssikeikka, niin silloin vaan kasataan porukka jolla vedetään parit treenit ja keikalle. Harvemmin tällaisenkaan bändin jäsenet ovat olleet aivan tuntemattomia, vaan ainakin jonkun puolitutunkoirankouluttajankavereita.
Homma toimii mainiosti kaikenlaisissa projekteissa, tai muissa yksittäisissä keikoissa. Vähän sellainen urakka- tai talkoofiilis. Tässä on juurikin se tietty korrektius joka toimiessaan on aivan mahtava ilmapiiri tehdä hommia.
 
Pidempiaikaisessa toiminnassa väkisinkin alkaa kaipaamaan jotain muutakin siihen. Jos on sellainen asenne, että "ollaan nyt kavereita kun soitetaan samassa bändissä", niin ei soitossakaan ole sitä tiettyä kipinää. Ei minusta ainakaan ole kivaa viettää aikaa seurassa jossa olen (tai kaikki ovat) jotenkin outsidereita. Pitempiaikaisessa bändihommassa kun on harvemmin kyse pelkästä soittamisesta. Jossain vaiheessa joku asia alkaa näivertää, eikä sitä välttämättä ole helppo tuoda esiin jos ei ole keskinäistä luottamusta. On myös helpompaa kun osaa suhtautua oikein muihin ihmisiin ja tietää miten muut suhtautuvat itseen. Pitäisiköhän tässä ottaa mukaan ne kliseiset henkilökemiat.. Kaikki ihmiset eivät pidä toistensa seurasta automaattisesti. On olemassa asioita jotka saattavat hiertää välejä vaikka ne kuinka korrektisti ja ystävällisesti yrittäisi sanoa. Kaikki ihmiset eivät myöskään osaa suhtautua asioihin samalla tavalla. Joku ei tajua omaa mokaansa vaikka sen sanoisi suoraan, joku toinen taas ottaa itseensä pienestä neuvonnasta tai ehdotuksesta "mitä jos koittaisit sitä juttua vaikka näin..."
 
Meikäläisen rockbändi on hyvä esimerkki bändistä joka ei ole vain bändi, vaan yhtenäinen kaveriporukka joka viettää myös paljon aikaa yhdessä. Yleensä kaikki sanotaan suoraan, ja harvoin kukaan siitä vetää hernettä nenään. Kaikenlaisesta on tullut puhuttua: lapsuudenmuistoista ja nostalgiatripeistä seksifantasioiden kautta Toton uusimpaan levyyn... Jos nyt sellaisen tittelin kehtaan ottaa, niin kaipa minä olen se liideri joka tekee eniten aloitteita ja potkii hommaa eteenpäin. Sellainen asema vain tuli minulle, eikä kellään ilmeisesti ole mitään sitä vastaan kun homma kerran toimii. Nyttemmin tosin kaikki on alkaneet tekemään enemmän aloitteita, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Joka tapauksessa hommaa tarvitsee jonkun johtajan joka potkii kaikkia eteenpäin, jonkinlaisesta auktoriteetista on kai kyse. Kuulostaako ihanteelliselta? Kyllä niitä ongelmiakin on, ja jossain vaiheessa tulee. Jos jonkun laittaisi pihalle bändistä, se olisi kuin joku laitettaisiin pihalle porukasta. Asia ei näin tietysti ole, mutta siltä kaikista varmasti tuntisi.
 
Asia erikseen on vielä uudet bändit, joissa välttämättä kukaan ei "oikeasti" tunne toinen toistaan. Minulla on jonkinlainen lattaribändi kehitteillä, ja vaikka olemme hyviä tuttuja, niin kukaan ei sen syvällisemmin tunne toisiaan. Jotenkin minä vain jaksan uskoa siihen, että kun viettää vaikka bänditoiminnan merkeissä aikaa yhdessä, niin siinä tutustuu ihmisiin ja alkaa viettää muutenkin aikaa yhdessä. Jos näin ei edes jollain tasolla tapahdu, niin ainakaan minä en sellaisessa bändissä kovin montaa vuotta viihdy.
 
Tulipas vuodatusta... Mikä se alkuperäinen kysymys oli? Ai joo se yksityiselämä. Ainakin tuossa rockbändissä me kaikki kuusi tiedämme toistemme yksityiselämistä paljon ja nimenomaan bändiin millään tavalla liittymättömistä asioista. It couldn't be any other way...

Bändin jäsenet ovat lähimmäisimmät/rakkaimmat ystäväni, että eiköhän nuo ihan kaiken tiedä, ja ansaitsevat sen kyllä tietääkin.
 
Sama. Rumpalin kanssa tosin eri homma. Todella asennevammainen kaveri.

Sanoisin, että kaiken. Bändi muistuttaa ihan parisuhdetta (kuten Kivikin vihjaisi)
 
Rumpali:
 
Miks me ei olla sovittu treeneista = Miks sä et oo pitäny muhun mitään yhteyttä
 
Eiks sua kiinnosta tää (bändi)juttu enää?
 
Onks sulla joku muu (bändi)?
 
Eli hieman liioitellen hommat mene noin... Mutta eipä se ole vielä haitannut..

Kaitpa se on niin, että kun yli 1 ihminen soittaa ja musisoi samassa kokoonpanossa alkaa tuo "parisuhdejenkkakin" pyöriä, mutta vähän isommalla tantereella.
 
Lisää kysymyksiä... Miten hoidatte konfliktitilanteet? Entä, jos joku bändin jäsen ei istukaan kuvioon? Yritättekö etsiä kompromissia vai potkitteko pihalle saman tien? Syistä piittaamatta.

Miten hoidatte konfliktitilanteet?
 
Ne vähäiset konfliktitilanteet on hoidettu asiallisesti puhumalla. Mitään pahempaa konfliktia ei tosin ole ikinä tullut. Puhumme aika paljon asioista, ja pienimmissäkin jutuissa nostetaan kissa pöydälle ennenkuin jollekin alkaa kasaantua patoutumia johonkin tai johonkuhun.
 
Entä, jos joku bändin jäsen ei istukaan kuvioon? Yritättekö etsiä kompromissia vai potkitteko pihalle saman tien? Syistä piittaamatta.
 
Kerran olemme erään jäsenen joutuneet erottamaan, juurikin koska hän ei vain istunut kuvioon. Tämä siis lähinnä soittotaitojen puolesta, kun musiikkimme alkoi muuttua aikalailla vaikeammaksi. Kuukauden tai pari sitä porukalla mietittiin, ja päätimme lähteä kahville koko porukalla ja siellä kertoa hänelle asiasta. Ihan hyvin tuntui ottavan, oli kuulemma itsekin miettinyt samaa. Vieläkin kaveerataan välillä.
 
Syistä piittaamatta.
 
En ymmärtänyt?

Hups... Taisin tarkoittaa seurauksista piittamatta. Typo.

kyllä vain bändärini ovat rakkaimpani

Kosketinsoittaja on ainoo, joka tietää lähes kaiken. Laulaja tietää vähän vähemmän ja muut ei tiedä mitään :D

Yhdessä bändeistäni ihmiset tuntevat toisensa todella hyvin. Ollaan oltu kavereita jo vuosia, jotkut lapsuudesta asti. Kyllähän se vaikuttaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Ei ole mitään vaivaantuneisuutta missään tilanteessa, voidaan tapellakin kunnolla. Toisaalta taas bändikavereista välittää niin paljon, ettei voi piiskata yhtyettä eteenpäin keinolla millä hyvänsä. Kyllä sen huomaa jos joku haluaa ottaa aikalisää ja se myös suodaan.

jep. melko tiivis porukka ollaan ko oltiin yläasteellakin samalla luokalla ja aina pörrätty samassa jengissä. etenkin rumpalin kanssa vaihdetaan yksityiselämän salat. kakkoskitaristikin tietää jonnin verran. laulaja ja basisti on vielä vähän kauempana siitä mutta kovasti sitä ryhmähenkeä yritetään luoda. :)

Kyllä bändin jäsenet on parhaat kaverit, tuolla alussa puhuttiin että bändi on bändi ja mun elämä on mun elämä, voisin sanoa että mun elämä on mun bändi. Tosin sitten taas rumpalin seurustelu rajoittaa reenausta tällä hetkellä aikalailla, ja eukko kun sattuu vielä olemaan melkonen mulkku..mutta eihän siinä, jokainen tallaa tavallaan.

Jotkut sanoi, että jos ollaan liian hyviä kavereita niin ei bänditoiminnasta tule yhtään v*ttu mitään... Mielestäni asia on toisin päin... Vähän mielipide kyselyä :

Ei mitään. Kerran yllätin heidät soittamalla kitaran sijasta bassoa. Yleensä, kun pummin kyytejä jään aina jonkin matkan päästä kotoa kyydistä pois, etteivät he tiedä missä oikeasti asun.

Bändikaverit tietävät minusta lähes kaiken! Bändin jäsenten kesken puhutaan avoimesti, ja toimimme toisillemme terapeutteina. Minun mielestäni näin tulisi toimia kaikissa bändeissä, varsinkin niissä jotka aktiivisesti keikkailee. Bänditoiminta on bändin jäsenille sellainen "yhdistävä tekijä" joka edesauttaa "avautumista" omista ongelmista/elämänvaiheista, ja näin ollen lähentää bändin jäseniä entisestään joka ei mielestäni koskaan ole haitaksi.

Bändien soittajat on duunikavereita ja ystävät muualla.

No basistin kans tiedetään toisistamme kaikki, vanhoja kavereita kun ollaan. Ja meidän tyttöystävät ovat vanhoja kavereita keskenään jokka varmasti juoruaa toisilleen kaikki

Kukaan ei tiedä minusta mitään. Ne parhaatkin ystävät, jotka tietävät eniten, ei tiedä tunteistani tai mistään muustakaan päänsisäisestä, eikä niinsanotuista muista elämistä - eli toisella paikkakunnalla olevista meiningeistä - tai mistään, mitä teen muualla kuin heidän kanssaan ollessaan oikeastaan mitään.
 
Bändin kanssa kyllä ollaan hyviä kavereita, eikä mitään harrastus- tai työkavereita, muttei ne mitään tiedä ja tuskin niitä kiinnostaakaan.
 
Olen tyytyväinen tilanteeseen, sisäänpäinkääntynyt kun olen. Ehkä liiankin.

Bändien soittajat on duunikavereita ja ystävät muualla.
 
Noh. Ehkä parempi olisi niin..
 
Itse tiedän soittokavereista ehkä enemmän kuin haluisinkaan...
 
Ihan ammattipiireistä kuultuna varoituksena että joskus kun oikein mättää niin silloin turvaudutaan jopa ihan konkreettisesti rikoksen tuntomerkit täyttävään kiristykseen....

kyllähän se on näin niinkuin monella muulla että bänditoverit on ne parhaat ystävät, bändin mukana lähtisi suuri je merkittävä osa elämää. Bändissä tiedetään kaikki tarpeellinen minusta, kuten kaikkien muidekin bändiläisten tapauksessa. Bändistä ei luovuta!