Bänditoiminta ›

Kaikenlaisia tapauksia on ollut/tullut nähtyä tai kuultua. Jos jollakin on ollut tiedossa esim. muutama tanssikeikka, niin silloin vaan kasataan porukka jolla vedetään parit treenit ja keikalle. Harvemmin tällaisenkaan bändin jäsenet ovat olleet aivan tuntemattomia, vaan ainakin jonkun puolitutunkoirankouluttajankavereita.
Homma toimii mainiosti kaikenlaisissa projekteissa, tai muissa yksittäisissä keikoissa. Vähän sellainen urakka- tai talkoofiilis. Tässä on juurikin se tietty korrektius joka toimiessaan on aivan mahtava ilmapiiri tehdä hommia.
 
Pidempiaikaisessa toiminnassa väkisinkin alkaa kaipaamaan jotain muutakin siihen. Jos on sellainen asenne, että "ollaan nyt kavereita kun soitetaan samassa bändissä", niin ei soitossakaan ole sitä tiettyä kipinää. Ei minusta ainakaan ole kivaa viettää aikaa seurassa jossa olen (tai kaikki ovat) jotenkin outsidereita. Pitempiaikaisessa bändihommassa kun on harvemmin kyse pelkästä soittamisesta. Jossain vaiheessa joku asia alkaa näivertää, eikä sitä välttämättä ole helppo tuoda esiin jos ei ole keskinäistä luottamusta. On myös helpompaa kun osaa suhtautua oikein muihin ihmisiin ja tietää miten muut suhtautuvat itseen. Pitäisiköhän tässä ottaa mukaan ne kliseiset henkilökemiat.. Kaikki ihmiset eivät pidä toistensa seurasta automaattisesti. On olemassa asioita jotka saattavat hiertää välejä vaikka ne kuinka korrektisti ja ystävällisesti yrittäisi sanoa. Kaikki ihmiset eivät myöskään osaa suhtautua asioihin samalla tavalla. Joku ei tajua omaa mokaansa vaikka sen sanoisi suoraan, joku toinen taas ottaa itseensä pienestä neuvonnasta tai ehdotuksesta "mitä jos koittaisit sitä juttua vaikka näin..."
 
Meikäläisen rockbändi on hyvä esimerkki bändistä joka ei ole vain bändi, vaan yhtenäinen kaveriporukka joka viettää myös paljon aikaa yhdessä. Yleensä kaikki sanotaan suoraan, ja harvoin kukaan siitä vetää hernettä nenään. Kaikenlaisesta on tullut puhuttua: lapsuudenmuistoista ja nostalgiatripeistä seksifantasioiden kautta Toton uusimpaan levyyn... Jos nyt sellaisen tittelin kehtaan ottaa, niin kaipa minä olen se liideri joka tekee eniten aloitteita ja potkii hommaa eteenpäin. Sellainen asema vain tuli minulle, eikä kellään ilmeisesti ole mitään sitä vastaan kun homma kerran toimii. Nyttemmin tosin kaikki on alkaneet tekemään enemmän aloitteita, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Joka tapauksessa hommaa tarvitsee jonkun johtajan joka potkii kaikkia eteenpäin, jonkinlaisesta auktoriteetista on kai kyse. Kuulostaako ihanteelliselta? Kyllä niitä ongelmiakin on, ja jossain vaiheessa tulee. Jos jonkun laittaisi pihalle bändistä, se olisi kuin joku laitettaisiin pihalle porukasta. Asia ei näin tietysti ole, mutta siltä kaikista varmasti tuntisi.
 
Asia erikseen on vielä uudet bändit, joissa välttämättä kukaan ei "oikeasti" tunne toinen toistaan. Minulla on jonkinlainen lattaribändi kehitteillä, ja vaikka olemme hyviä tuttuja, niin kukaan ei sen syvällisemmin tunne toisiaan. Jotenkin minä vain jaksan uskoa siihen, että kun viettää vaikka bänditoiminnan merkeissä aikaa yhdessä, niin siinä tutustuu ihmisiin ja alkaa viettää muutenkin aikaa yhdessä. Jos näin ei edes jollain tasolla tapahdu, niin ainakaan minä en sellaisessa bändissä kovin montaa vuotta viihdy.
 
Tulipas vuodatusta... Mikä se alkuperäinen kysymys oli? Ai joo se yksityiselämä. Ainakin tuossa rockbändissä me kaikki kuusi tiedämme toistemme yksityiselämistä paljon ja nimenomaan bändiin millään tavalla liittymättömistä asioista. It couldn't be any other way...