Yleistä keskustelua musiikista ›

Jos kuuntelee jotain Yesiä, jossa Jon Andersonin sanotukset ovat juuri sellaisia ettei niitä tajua kukaan muu kuin Anderson itse, mutta musiikki onkin siinä tärkein.
 
Mutta toisaalta Andersonin lyriikat sopivat täydellisesti Yesille. Vaikka ne ovatkin hippidiipadaapaa, niin ne toimivat ja ovat loistavia sanoituksia omalla tavallaan.
 
Tsekatkaapa muuten tämä (vanha kuin mikä, mutta ehkä jollekin uusi):
 
http://www.eilands.com/vjon/

Itse kuulun kumpaankin. Mikäli musiikki on hyvää, mutta lyriikat kusee, ei kuuntelunautinto ole parhaimmillaan. Sama toisinpäin, mikäli lyriikat on hyvät mutta musiikki kusee, niin ei tee mieli kuunnella yhtä paljon kuin kummaltakin osa-alueelta pisteet kotiin vetäviä bändejä.

Huonoa biisiä ei hyvät vokaalit/lyriikat pelasta, mutta kova biisi kestää aivan surkeatkin vokaalit/lyriikat ilman, että musiikki kärsii.
 
Eri mieltä. Jopa Beatles pilasi kelpo sävellyksiä noloilla sanoituksilla, kuten She Loves You ja I Want To Hold Your Hand. Suomalaisista Popeda on puolestaan tuhonnut muutaman pätevän perusrocksävellyksen alapäähuumoritekstillä.

Sanoja kuuntelen vain kännissä. Selvinpäin instrumentaalimusa on se juttu.

Stam1na-ketjun lyriikka-keskusteluista innostuneena päätin nyt avata uuden ketjun, jossa kysynkin otsikon mukaisesti kumpaa kuuntelette musiikissa? Itse musiikkia, vai sanoja.
 
Ennen (monia vuosia sitten) olin jostain syystä sitä mieltä, että sanoitukset ovat vähintään yhtä olennainen tai olennaisempikin elementti kappaleessa kuin sävelet. Ajattelin kai tavallaan että sanoissa piilee kappaleen syvin sisältö, sanoma tms. Kuitenkin viime vuosina olen huomaamattani tehnyt jonkinlaisen täyskäännöksen tämän suhteen keskittyen lähes pelkästään säveliin ja usein jopa jättäen sanat täysin vaille huomiota. Arvelen tämän liittyvän jotenkin (osin tiedostamattomaan) pyrkimykseen analysoida ja ymmärtää musiikkia ja sen rakenteita, ei niinkään kokea sitä taideteoksena kokonaisvaltaisen lähestymistavan kautta. Olen varma, että tämä ilmiö liittyy minun tapauksessani olennaisesti instrumenttien soittamiseen.
 
Sanoista on itselleni tullut jonkinlaista ylijäämätavaraa, joita saatetaan tutkia huvin vuoksi sitten, kun kappaleesta on kaikki muu opeteltu. Jotain tilanteesta kertoo sekin, etten muista edes niiden kappaleiden sanoituksia, joita olen itse ollut säveltämässä. Toisaalta tällainen yksipuolisuus liittyy omaltaan osaltaan luultavasti myös siihen, että ihmisääni on minulle vähempiarvoinen instrumentti kuin esim. kielisoittimet tai rummut, ja voin rehellisesti sanoa pitäväni vain harvojen laulajien äänestä.

Keskustelua kavereiden parissa herättänyt aihe. Omalta osalta: kuuntelen vain säveliä, tarkemmin harmoniat ja melodiat. Rytmit nyt vähän yhdentekevää. Sanoja en ole kuunnellut, ehkä arvostanut jotain lyhyitä pätkiä, mutta yleensä jäänyt kuuntelematta. Nyt kun itse yrittää jotain kirjoitella, niin ottanut tavaksi yrittää kuunnella (suomalaisia, lähinnä) sanoja. Hirveätä sontaa vain yleensä ovat.

James Maynard Keenan on kiteyttänyt mielestäni aika hyvin tämän:
 
"The music should always come first. If the words were so important, you know, and the music wasn't people would do sold out spoken word tours, you know, and music could be secundary. But they are not, becouse the music carries all the emotion, the word just kind a define a little bit where the emotion is going."

Riippuu itse asiassa todella paljon musiikista. Jotkin kappaleet nostattavat kylmät väreet jo tunnelmansa (sävelet) takia, jolloin sanojen kuuntelu voi mahdollisesti jäädä vähemmälle. Jotkin kappaleet eivät muuten ehkä olisi mieleeni, mutta sanat ovat onnistuneet ja herättävät mielenkiinnon.
 
Jos kuulen jotakin kappaletta tai artistia ensimmäistä kertaa, riippuu tilanteesta, kumpaan kiinnitän huomioni. Aluksi siihen, joka ensin onnistuu kiinnittämään huomioni, ja myöhemmin molempiin.

James Maynard Keenan on kiteyttänyt mielestäni aika hyvin tämän:
 
"The music should always come first. If the words were so important, you know, and the music wasn't people would do sold out spoken word tours, you know, and music could be secundary. But they are not, becouse the music carries all the emotion, the word just kind a define a little bit where the emotion is going."
 
James Maynard ei ole näköjään kuullut koskaan runonlausunnasta, jota edelleen harrastetaan jopa kiertueilla asti. Joita jopa tulee täydet salilliset ihmisiä kuuntelemaan.

Musiikki-kategoriaan kuulun. Saatan innostua jostakin kipaleesta pelkästään jonkin musiikillisen yksityiskohdan takia, esimerkiksi vaikka hyvä kitarasaundi, kivat perkussiot, mielenkiintoinen bassokulku, komppi tms. Erityisesti rytmipuolen jutut kiinitävät huomion. En tiedä kuinka autistiselta kuulostaa jos sanon, että joskus saatan joitakin biisejä kuunnella silleen, etten muuta juuri kuuntelekaan kuin noita "yksityiskohtia". Tai toki biisissä saattaa tuo musiikillinen puoli kuulostaa kokonaisuutena hyvältä, ja biisi viehättää siten kokonaisena pakettina.
 
Sanat tulee kuunneltua siinä ohessa, ja sen verran ne merkitsevät, että jos niissä lauletaan jotain ihan pölijää, voi biisiä olla hankala kuunnella sen jälkeen. Sinänsä "sisällöttömyys" sanoituksissa ei häiritse, hittolainen, tykkäänhän 70-l diskostakin... Mutta pöljyyksiä voisi olla esim. omituiset kielioppivirheet, väkipakolla väännetyt onnahtelevat riimit, tai sitten jokin sellainen sisältö, joka ei ihan mene yksiin omien fiilisten kanssa. Jos joku tekisi (ihan tosissaan... parodia on asia erikseen) vaikka hyvin groovaavan biisin sanomanaan, että juutalaiset kaasukammioon, neekerit hirteen, pedofilia pakolliseksi ja homot ladon taakse haulikkotauluiksi, niin en ehkä kykenisi suhtautumaan kipaleeseen varauksettomalla ihastuksella. En keksi yhtään ainutta kappaletta, josta pitäisin nimenomaan ensisijaisesti sanoitusten takia. Jotkut kaverit ovat enempi nuita "sanoitusihmisiä", ja heidän nimeltämainitsemattomien feivröt-artistiensa musiikista harvemmin löydän mitään omaa korvaa kiinnostavaa. Musiikillisesti minun korvissani kuulostavat yksitoikkoisilta ja itseääntoistavilta, jopa samojen artistien eri levyt. Mutta saattaa olla, että joko korvani eivät löydä ko. biiseistä niiden musiikillisia hienouksia, tai sitten lyriikat ovat ko. artisteille niin suuri prioriteetti, etteivät sitten siihen musiikkipuoleen halua niin paljon kiinnittää huomiota.

James Maynard ei ole näköjään kuullut koskaan runonlausunnasta, jota edelleen harrastetaan jopa kiertueilla asti. Joita jopa tulee täydet salilliset ihmisiä kuuntelemaan.
 
Joo, mutta Tool ei ilmeisesti harrasta runonlausuntaa.

Joo, mutta Tool ei ilmeisesti harrasta runonlausuntaa.
 
Miten se nyt tähän liittyy? Tuossahan viitattiin ihmisiin yleisesti, ei Tooliin.

Riippuu levystä. Pääsääntöisesti itse musiikkia, mutta esim. Opethin levyillä luen myös lyriikat.

Miten se nyt tähän liittyy? Tuossahan viitattiin ihmisiin yleisesti, ei Tooliin.
 
Mutta tottakai kun asiayhteys oli juuri musiikki tässä tapauksessa ja kysymys on "Sävelet vai Sanat?". En todellakaan menisi halventamaan kenenkään älykkyyttä siitä ettei ole kuullut runolausunnasta tai vaikka standup komiikasta tms. Ja kyllähän esim. Chuck Palahniuk:in lukee kirjojaan yleisölle sillä tuloksella, että jotkut saavat pahoinvointikohtauksia kun setti on niin rankkaa. :D
 
Itse olen Maynardin kanssa samoilla linjoilla tuosta, että juttu lähtee musiikista, joka luo tietyn tunnelman ja sanat taas määrittävät tätä tunnelmaa kielikuvilla. Eli pohjalla musiikki, jonka päällä ovat sanojen luomat merkitykset. Kahden tekijän summa siis jokatapauksessa. Mutta jos on vain sanat, niin onko se enää musiikkia? Vai onko se siinä tapauksessa runo? Räppihän on hyvä esimerkki kun siinä ei välttämättä tarvita kuin sanat ja flow. Tosin tämä varmaan taas johtaa siihen mielipideväittämään, että räppi ei ole musiikkia. Heh..

Oon ihan samaa mieltä sen Maynardin kanssa, musiikki on musiikissa tärkeämpää. Jos sanat ois tärkeämpiä, niin sen musiikin vois jättää kokonaan pois.

musiikkia...usein en kuule mitä ne laulaa koska olen kuulovammainen..
 
edit: siis kuulen kun ne laulaa mutta harvoin saan selvää siitä kuulovammani takia.

Minusta tuo niin riippuu.
 
En minä mitään hyväsävelistä biisiä kuuntelisi, jos siinä olisi ihan törkeät ja epäkiinnostavat sanat.
 
Mutta yksi biisi, joissa sanoissa ei juuri ole mitään erityistä itua on The Smithsien Some girls are bigger than others. Se vaan kuulostaa niin hyvältä yksinkertaisista sanoituksista huolimatta.
 
Mutta parastahan on, että sävelet ja sanat muodostavat yhdessä hyvän kombinaation. Ja joissakin sanoilla ei juuri kai merkitystä ole..kuten Sigur Ros. Ei sitä kieltä ymmärrä. Ja toisinaan ei sitä muutenkaan ulkomaalaisten biisien kohdalla välttämättä kiinnitä huomiota sanoituksiin... Joissakin on vaan sitä energiaa, vaikka kantaa ei ottaisi sanoitusten puolesta. -> The Hives hyvänä esimerkkinä.

Mun mielestä Apache kuulostaa aika hyvältä, vaikka siinä laulaa vaan kitara.

Säveliä ensin, sitten mahdollisilla muilla kerroilla myös sanoja.