Keskustelua raskaammasta musiikista ›

En oikein noista livetallenteista tykkää yleensäkään cd-muodossa. Ei niistä kuitenkaan tule mitään livefiilistä. DVD:t ja videot sen sijaan iskee paremmin. Maidenilta suosikki live-dvd on Rock In Rio. Soitto kuulostaa erihyvältä, porukkaa on pirusti ja setti on aika hyvä. Live After Death miulla oli videona, mutta möin sen joskus rahapulassa pois. En tykänny siitä muutenkaan ihan niin paljon, kuin RiR:stä. Se yleisö latistaa aika paljon tunnelmaa seisoskelullaan ja Bruce ei ollut miun mielestä parhaimmillaan. Early Days dvd:llä oli hyviä ne livet. Harmi, kun niitä keikkoja ei saa kokonaisina!

Mun lempi biisit Iron Maidenilta on:
Aces High
Killers
Be Quick Or Be Dead
The Nomad
The Mercenary
The Wicker Man
Revelations
Wratchild
Public Enema Number One

En oikein noista livetallenteista tykkää yleensäkään cd-muodossa. Ei niistä kuitenkaan tule mitään livefiilistä. DVD:t ja videot sen sijaan iskee paremmin. Maidenilta suosikki live-dvd on Rock In Rio. Soitto kuulostaa erihyvältä, porukkaa on pirusti ja setti on aika hyvä. Live After Death miulla oli videona, mutta möin sen joskus rahapulassa pois. En tykänny siitä muutenkaan ihan niin paljon, kuin RiR:stä. Se yleisö latistaa aika paljon tunnelmaa seisoskelullaan ja Bruce ei ollut miun mielestä parhaimmillaan. Early Days dvd:llä oli hyviä ne livet. Harmi, kun niitä keikkoja ei saa kokonaisina!
 
Mulle taas uusi Death On The Road kolahtaa melkein joka alueella paremmin kuin Rio. Dance Of Death albumina kolahtikin niin kovaa enemmän kuin BNW, että biisilistakin miellyttää loppupäätä lukuunottamatta. Roadin parhaiksi paloiksi muodostuvatkin lähinnä DOD:n kappaleet ja Fear Of The Dark, josta saatiin jopa kilpailukykyinen versio itse Suomi 92:ta vastaan.
Myös kameratyö toimii, ja vaikka leikkaus on nopeaa, ei sitä alkuun edes huomannut. Tummasävyinen lavarakennelma myös parantaa tunnelmaa, eikö?
 
Paschendale @ Dortmund 03 m/

jälleen kerrran täydellistä musiikkia

Ositteessa www.rautaneito.com on paljon keskustelua aiheesta.
 
Niin Maiden on aina ollut ykkönen ja jyrää muut mennen tullen!
Omistan lähes kaikki levyt Maidenilta.
Liput on myös ens syksyn keikalle Tampereelle 12.11.
Keikalla nähdään! Up the Irons!

http://www.youtube.com/watch?v=-eU5 … k&search=fear%20of%20the%20dark
 
joku turkkilainen vetää Fear Of The Darkin jollain madoliinin tapasella.
 
kiitoksen arvoinen cover.. :-D

Maiden on ehkä mun all-time favorite bändi. Aivan mielettömän upea orkesteri kyseessä. Justiinsa sellaista musaa mistä minä tykkään. Hienot riffit ja kitaramelodiat pauhaa ja bassot kolisee. Kaiken kruunaa Brucen mahtava laulu. Erityisesti nuo pitkät, eeppiset biisit ovat todella vaikuttavia. Paschendale, Rime Of The Ancient Mariner, Alexander The Great esim. Mutta myös nopeat rokkerit tyyliin Be Quick ovat mahtavia.
 
Hyllystä löytyy
 
Iron Maiden
Killers
The Number Of The Beast
Piece Of Mind
Powerslave
Live After Death
Somewhere In Time
Seventh Son Of A Seventh Son
No Prayer For The Dying
Fear Of The Dark
A Real Live/Dead One
Live At Donington
The X-Factor
Brave New World
Edward The Great
Dance Of The Death
Death On The Road
 
The Early Days DVD
Death On The Road DVD
Visons Of The Beast DVD
 
Eli lähes koko tuotanto löytyy hyllystä. Virtual XI ja Rock In Rio siis puuttuu. Uusin luonnollisesti pakkohankinta.
 
Parhaimpana levynä pidän Seventh Sonia, vaikka levyt ajanjaksolta Piece Of Mind - Seventh Son ovat puhdasta timanttia. Kolme ekaa levyä ei kuulu suosikkeihin, vaikka oikein hyvä ovatkin. No Prayer ja FOTD myös hyviä, mutta ei millään yllä kasarilevyjen tasolle. Blaze-era ei miellytä sitten yhtään. Loistavia biisejä kyllä on, mutta Blaze ei vaan istunut Maideniin. Nämä kaksi uusinta ovat olleet mielestäni kohtalaista/hyvää tasoa, todellisia helmiä löytyy, mutta myös todella heikkoja vetoja.
 
Kyllähän Maidenilta eika heikkojakin vetoja löytyy, ainakin itse kierrän seuraavat melko kaukaa: Run To The Hills, The Number Of The Beast, Sanctuary, Iron Maiden, The Apparition, Gangland, Dream Of Mirrors, Angel And The Gambler nyt vaikkapa. Neljä ensimmäistä ovat erityisesti ärsyttäviä, koska ne ovat pyörineet iät ja ajat siellä Maidenin settilistassa, vaikka paljon parempaakin tavaraa löytyisi.
 
Maidenin näin viime vuonna livenä ja on se perhanan kova livebändi. Tänä vuonna uudestaan
 
Loppuun vielä Maidenin paras biisi: Rime Of The Ancient Mariner. Se on täydellinen.

Okei, minäkin voin tuolla ylempänä olevan hienon viestin pohjalta kirjoittaa oman tarinani siitä, kuinka löysin Iron Maidenin.
 
Vuoden 2005 kesällä, tasan vuosi sitten seikkailin Virolaisessa levykaupassa rahaa taskussa, ilman mitään tiettyä ostetettavaa. Metallihylly vaikutti kovin onnettomalta, ja häivyin paikasta sitten. Kuitenkin jäi kummittelemaan mieleen "Iron Maiden - Seventh Son Of A Seventh Son", jota muistin kehuttaneen internetissä. Lopulta oman mielenterveyden takia oli pakko ostaa albumi.
 
Ilman tuota levykauppareissua ei oltaisi siinä missä nyt ollaan. Kaikki albumit Best Of The Beastia lukuunottamatta komeilevat hyllyssä + parit lp:t, seiskatuumaiset,
kaikki dvd:t ja muutamat cd-singlet. CD:itä 30.
 
Iron Maidenin musiikissa iskee minuun kaikki. Se mieletön energia etupäässä. Steve Harris työnsi bändihankkeensa läpi harmaan kiven, keikkaillen paskaisissa pubeissa vuosikaudet, etsien bändin oikeaa kokoonpanoa ja siinä samassa keräillen ryhmälle kannattajia. Hyvät biisit ovat aina olleet Iron Maidenin elinehto, ja tasaisenvahva laatu on sieltä Itä-Lontoon pubeista jaksanut kantaa tänne asti.
Hyvät biisit ja se miten ne toteutetaan. Steve Harrisin yksinkertainen mutta musiikkia tukeva bassottelu, kolisee niin että paikat hampaista lähtevät! Kahden kitaran harmoniat. (bändissä on Gers, mutta Steve alusta alkaen nojasi tuplakitaroinnin mahdollisuuksiin melodisuuden puolella.) Siinä Iron Maidenin ehdoton lähtökohta, jonka päälle lähdettiin rakentamaan loistavalla vokalisoinnilla, pätevällä rumpaloinnilla.
 
Minuun iski sitä Seventh Sonia ensimmäistä kertaa kuunnellessa energia, ja helvetin kauniit melodiat. Steve bisiintekijänä on aina pitänyt melodioita äärimmäisen tärkeänä, ja itseasiassa juuri Seventh Son taitaa olla Maidenin melodisen ilmaisun huippu edeltäjälevynsä Somewhere In Timen kanssa.
Iron Maiden on minulle enemmän kuin osiensa summa. Se on selvää. Kovana fanipoikana tässä mennään, ottakaa tai jättäkää. ;-)
 
Steve Harris = Iron Maiden. Mies keksi bändinnimen, rakensi bändin nimen alle, teki biisit, muotoili vuosikaudet itsepäisesti Maidenista sellaista bändiä kuin halusi. Steve on jättänyt heavybassotteluun vahvat jäljet, eikä suotta. Kuunnelkaa vaikka Killers-albumin Genghis Khan, siinä lähtee viimeisetkin karstat bassonkielistä! Stevessa iskee myös se asenne, tinkimättömyys ja peräänantamattomuus. Ilman näitä tuskin olisi olemassa nykyään tunnettua Iron Maidenia, eikö?
 
Dave Murray on monessakin mielessä ollut Iron Maidenin kantava tekijä. Kivijalka Steven vierellä. Davey oli se, joka Brucen lähdön jälkeen haistatti paskat Brucelle ja halusi Iron Maidenin jatkavan. Tuohon aikaan jopa Steve oli maassa bändinjatkamisen suhteen, mutta Dave puhalsi uutta henkeä bändiin. Ja onhan mies loistava muusikko. Komppaajana ei ainutlaatuinen, mutta nimenomaan ne legatosoolot, ja se, kuinka syvältä ja millä tunteella ne mieheltä lähtevät. Silmät kiinni, suu auki... Dave on Mr. Iron Maiden # 2, suoraan Kuninkaan vierellä, heh.
 
Adrian Smith taas on itselleni suurin esikuva ja idoli, jos näin voidaan sanoa. Miehen hillityn tyylitajuinen sooloilu on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen, ja Stranger In A Strange Landin soolo on vieläkin maailman kovinta kamaa. Tälle ei vedä vertoja edes Murray! Kaikki soolot Somewhere In Time...uskomatonta tavaraa. Adrian on helvetin karismaattinen hahmo, jo keikka-dvd:iltä katsottuna. Arvatkaas odotanko ensimmäistä Maiden-keikkaani hakametsässä? Adrian on number 1, se, joka uuden soolon soittaessaan palauttaa kaikki muut takaisin lähtöpisteeseen.
 
Janick Gers oli alussa ristiriitainen hahmo minulle bändiinsopivuutensa kannalta. Sittemmin hyvät puolet ovat peitonneet huonot, ja Mr. gers on saanut tukeni. Mies ei ole maailman tarkin kitaristi, mutta hyvällä rocknroll-fiiliksellä ja tunteella Janick pistää menemään, ja on sävellyksellisesti bändin kantavia voimia. Myös lavashowta Janin pelleily ja hyppiminen piristää huomattavasti. Hän on kirjoittanut joitakin bändin parhaimmistoon kuuluvia kappaleita. Mies on kyllä lunastanut paikkansa 16 vuoden palvelusajan jälkeen.
 
Bruce Dickinson on vieläkin minulle laulajista kovin. Ainutlaatuinen lauluääni kun ynnätään äärimmäiseen yleisönhallintakykyyn, on lopputuloksen oltava jotain ainutlaatuista. Juurikin Steven ja Brucen välillä aina ollut pienenpieni kitka on ollut osanaan luomassa Maidenista juuri sitä, minä se tänä päivänä tunnetaan. Bruce myös osaa kirjoittaa kappaleita, mikä on todistettu niin soolotavaran kuin Iron Maidenin puolella.
 
Nicko McBrain on helvetin hyvä rumpali, ja vaikka mies nykyään onkin hitusen heikentynyt, annettakoon se anteeksi hänen ikänsä puolesta. Mies, joka käyttää paitaa jossa on oma naama, ei voi olla läpeensä paha. :-D Tekniikkaa miehellä riittää, ja hi-hatin polkeminen + nopea yhden jalan basarityöskentely ovatkin Nickon tavaramerkkejä. Nicko kaikinpuolin on täydellinen rumpali Iron Maideniin. Huumoriveikko, mutta tinkimättömästi oman osuutensa bändissä hoitava hemmo.
 
Lempialbumini on vieläkin se sama Seventh Son Of A Seventh Son. Suosikkilistani voisi näyttää tältä:
 
A-Sarja:
1. Seventh Son Of A Seventh Son
2. Somewhere In Time
3. Dance Of Death
4. Powerslave
5. Piece Of Mind
 
B-Sarja:
1. The Number Of The Beast
2. Killers
3. Iron Maiden
4. No Prayer For The Dying
 
C-Sarja:
1. Brave New World
2. The X-Factor
3. Fear Of The Dark
4. Virtual XI
 
Lempikappaleeni menevät eeppisten biisien puoleen. Phantom Of The Opera, Hallowed Be Thy Name, Rime Of The Ancient Mariner, Alexander The Great, Seventh Son Of A Seventh Son, Fear Of The Dark, Afraid To Shoot Strangers, Sign Of The Cross, The Clansman, The Educated Fool, Dance Of Death & Paschendale ovat jotain sellaista, mihin ei kukaan muu Maidenin lisäksi pysty.
 
Että näin! A Matter Of Life And Deathia odotan innolla, ja uskon oikeasti bändin pistävän nyt parhaan albuminsa sitten oman suosikkini Seventhin. Odotellaan, ja odottaessa luukutetaan edellisiä albumeita. Marraskuussa sitten itketään onnesta ja herätään paikat kipeinä loistavien keikkojen jälkeen, eikö?
 
Kaksi olennaista lausetta:
 
Up The Irons!
Let The Metal Flow!

Okei, minäkin voin tuolla ylempänä olevan hienon viestin pohjalta kirjoittaa oman tarinani siitä, kuinka löysin Iron Maidenin.
 
Oli sen verran hauska lukea, että plussaa napsahti. Itse aloitin tämän bändin diggailun noin parikymmentä vuotta aikaisemmin, mutta pitkälti samoilla linjoilla mennään. :)

En ymmärrä minkä vuoksi keskustelu Iron Maidenista on täällä "raskaammalla" puolella, kun mielestäni se on sitä samaa vanhaa hyvää rokkenrollia.

En ymmärrä minkä vuoksi keskustelu Iron Maidenista on täällä "raskaammalla" puolella, kun mielestäni se on sitä samaa vanhaa hyvää rokkenrollia.
 
Mihinkäs vedät rajan... :)
 
Eiköhän se ole aika lailla sama.

En ymmärrä minkä vuoksi keskustelu Iron Maidenista on täällä "raskaammalla" puolella, kun mielestäni se on sitä samaa vanhaa hyvää rokkenrollia.
 
Niinpä. Enemmän kuin Maidenin musiikista tuo kertoo koko genren muutoksesta. Eli oikein heveistä hevein bändi kuulostaakin nykyisin ihan popilta. On tuolla poppipalstallakin ollut keskustelua Maidenista, köh köh...:
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=3&t=76463

En ymmärrä minkä vuoksi keskustelu Iron Maidenista on täällä "raskaammalla" puolella, kun mielestäni se on sitä samaa vanhaa hyvää rokkenrollia.
 
Juuri se mielestäni erottaa Iron Maiden muista heavybändeistä, että siitä kuuluu vielä se vanhan kunnon kitararockin vaikutus! Johtuu siitä, että miehet itse 15.v jannuina treenailivat soittoa mm. Deep Purplen ja kumppaneiden levyjen tahdissa. Mielestäni Maiden on viimeinen ns. vanhan liiton rock-vaikutteinen heavybändi nykyään.
 
Btw, kuuntelin tänään taas ensirakkauteni Maideniin, Seventh Sonin. Joka kerta albumi saa samat posiitiviset muistot aikaan. Mahtavaa, kaunista musiikkia.

Niinpä. Enemmän kuin Maidenin musiikista tuo kertoo koko genren muutoksesta. Eli oikein heveistä hevein bändi kuulostaakin nykyisin ihan popilta. On tuolla poppipalstallakin ollut keskustelua Maidenista, köh köh...:
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=3&t=76463
 
Joo.Se mikä 70/80 -luvulla oli heavya ei ole sitä välttämättä enää.Ainakaan kaikkien mielestä.

Mun pitää nyt puolueellisen kundin silmin puhua eräästä aiheesta. Nimittäin kaikille Maidenin tietäville musadiggareille taitaa olla tuttuja väitteet "ne on tehny saman biisin 100 kertaa" tai "Kun on kuullut yhden biisin, on kuullut kaikki"
 
Nyt kun miettii asiaa syvemmin, niin Maiden on varsin nerokkaasti pitänyt oman juttunsa koko ajan esillä, ja silti sen oman alueensa sisällä uudistunut ja tehnyt erilaista kamaa. Iron Maidenissa se onkin minulle niin hienoa, että kun kuuntelet Maidenin levyä, siinä on jotain samaa edellisen albumin kanssa, ja sitten siinä on taas jotain uutta.
 
Iron Maiden/Killers ovat aivan rehellistä vanhan liiton heavymetalia. NWOBHM:a siis. Kaikkine melodioineen, harmonioineen hienoa musiikkia. Jos nyt ajatellaan perusheavyn kenttää EI-puolueellisesti, siltikin taidan olla sitä mieltä että Maideninkaksi ekaa ovat lyömättömiä siinä sarjassa. Se äärimmäinen, puhdas tekemisen ilo on jotain sellaista, mitä en ole muualta kuullut.
 
The Number Of The Beast on juuri hyvä esimerkki siitä, kuinka on vanhaa ja uutta mukana. Ekat albumit olivat vähän samanlaisia, johtuen siitä että kappaleet olivat yhtä vanhoja. Killershän on vain kokoelma johon on kasattu loput Maidenin varhaisajan biiseistä, ja Iron Maidenilla oli ne toiset. Beastia lähdettiinkin tekemään täysin puhtaalta pöydältä. Siinä se ero. Beast yhdistelee loistavasti Killersin melodisia sävyjä, ja Bruce Dickinson tuo kappaleisiin jotain sellaista, mitä Paul Di´Anno ei voinut ikinä saavuttaa, vaikka onkin aivan upea vokalisti.
Kun nyt kuuntelee Hallowed Be Thy Namea, se enteilee jo tulevaisuuden kovinta Maidenia, bändin omaa ehdotonta huippua.
The Number Of The Beast oli Maidenin käännekohta. Muutos vanhasta uuteen.
 
Piece Of Mind ja Powerslave ovat Beastista kehittyneitä, raskaampia ja äärimmäisen hienoja kokonaisuuksia. Nyt se klassinen kokoonpano oli kasassa, ja jälki on aivan ilmiömäistä. Siinä missä Beastilla Bruce kanssa vielä vähän haettiin sitä omaa juttua, ollaan näillä kahdella jo aivan uudenlaisella tasolla yhteispelin kanssa. Nämä kaksi albumia ovat samankaltaisia, mutta Powerslavella on jo taas uutta mukana. Melodiankulkua on vain viety vielä pidemmälle, ja tietynlainen teema-henkisyys on jo läsnä. Tämä enteileekin selvästi jo kahta seuraavaa albumia.
 
Somewhere In Time ja Seventh Son Of A Seventh Son ovat minulle maailman parasta musiikkia. Näillä bändi pääsi huippuunsa, kitarasyntikka ensimmäisellä soundia muuttamassa, ja jälkimmäisellä taas jo normaali syntikka. Molemmat ovat vahvasti teemaansa sidottuja, ja tunnelmat molemmilla levyillä ovat ainutlaatuiset. Somewhere on Maidenin melodisuuden huipentuma, Caught Somewhere In Time vain tarvii kuulla niin peli on selvä. Näillä albumeilla mielestäni Adrian meni jo soitossa Daveyn ohitse.
 
No Prayer For The Dying taas on täysi käännös toiseen suuntaan. Tällä Steve kääntyikin takaisin tieltä, jota bändi oli raivannut vuosikausia, ja lähti juoksemaan omaan suuntaansa karun ja riisutun materiaalin tuella. Tämä on kuin Killers, mutta jos mahdollista niin vielä raaempi ja karumpi. Tätä albumia dissataan aina, mutta mielestäni tämä todistaa juuri sen, että Maiden on tällaisenaankin parempaa tavaraa kuin muut heavybändit. Tämä oli jopa suosikeitani pitkään, ja vaikkei nyt ihan kärjessä olekaan, silti loistava albumi.
 
Fear Of The Dark jatkoi samankaltaista linjaa raaemmalla laululla, ja ehkä rockimmalla kappalemateriaalilla yleensäkin. Tämä vain on kehittyneempi ja soundien puolelta myös parempi. Tällä albumilla on aivan ainutlaatuinen tunnelma, melko painostava ja surullinenkin. Melodiat ovat melko melankolisia, eikö?
 
The X-Factor on The Number Of The Beastin lailla todellinen raja jonkun vanhan ja uudemman kaman välistä. Factor ei muistuta mitään olemassaolevaa Maiden-albumia, eikä tämän jälkeisistäkään pahemmin mitään samaa löydy. Miettikää myllerrystä Steven päässä tämän tekstejä kirjoittaessa. Bruce on lähtenyt bändistä, bändin tulevaisuus on epävakaa. Tärkein tukija, oma isä on kuollut. Vaimon kanssa on juuri toteutunut kivulias avioero. Kaikki sympatiat Stevelle, mies selvisi näistä masentavista fiiliksistä purkamalla kaiken kovimpaan rakkauteensa, musiikkiin. Factor on synkkä albumi, joka antaa itselle toivoa silloin kun asiat menevät huonosti.
 
Virtual XI:ta yhdistää Factoriin se, että molempien tunnelma on ainutlaatuinen. Virtual on loppujenlopuksi todella kylmä albumi fiilikseltään, musiikin paikoittainen pirteyskin on semmoista hymyä, joka ei ulotu silmiin asti. Jos tajuatte mitä tarkoitan. Tämä on ikuinen X, mysteeri Maidenin tuotannossa. Joskus silkkaa neroutta, mutta valitettavan usein jää omalla asteikolla bändin huonoimmaksi albumikokonaisuudeksi.
 
Brave New World ja Dance Of Death ovat saman puun oksia; siinä missä Brave ajoi uuden kokoonpanon sisään ja pisti kolmen kitaran työlle alun, jatkoi Dance Of Death samalla tiellä. Kaikinpuolin kehittyneempänä.
 
Tekstini tarkoitus oli pistää lukijat miettimään sitä, kuinka "itseääntoistava" Iron Maiden loppujenlopuksi onkaan! Vertailussa Killers & Somewhere In Time. Samanlaisiako?! Entäs No Prayer ja Dance Of Death?
 
Cheers, Dvd-soitin.

Edellinen kirjoittaja on asian ytimessä.

Cheers, Dvd-soitin.
 
Ja lussa raikuu. Lisää pohdintaa näihin aiheisiin!

En ymmärrä minkä vuoksi keskustelu Iron Maidenista on täällä "raskaammalla" puolella, kun mielestäni se on sitä samaa vanhaa hyvää rokkenrollia.
 
...mutta samalla Maidenissa kiteytyy hevin perusolemus ajottain huomattavasti paremmin kuin monissa tämän päivän ns. raskaammissa yhtyeissä. Iron Maiden on nykyhevin kivijalka, puutut pyhään asiaan kuule!

...mutta samalla Maidenissa kiteytyy hevin perusolemus ajottain huomattavasti paremmin kuin monissa tämän päivän ns. raskaammissa yhtyeissä. Iron Maiden on nykyhevin kivijalka, puutut pyhään asiaan kuule!
 
Hah, juuri näin. Ei se tee mitään bändiä sen paremmaksi, vaikka säröt olisi kaakossa ja rumpukomppi takatakaa..
Maidenissa on vielä sielua jäljellä, toisin kuin monissa nykyisissä metallibändeissä.