Rummut: soittaminen ›

Tämä käsiteluettelo sisältää tärkeimmät rytmi-elementin termit. Käsitteet on koottu eri lähteistä ja selitykset heijastavat lähinnä omaa totuuttani, koska osa käsitteistä on lähinnä henkimaailman juttuja tai mielipidetasolla olevia lentäviä lauseita. Jos sinulla on lisättävää tai korjattavaa, ole hyvä ja lähetä pikaviesti. Lisään tai korjaan ehdotuksesi luetteloon pikimmiten. Parasta olisi, ettette lisäisi käsitteitä keskustelun muihin viesteihin, jotta termit säilyisivät mahdollisimman helposti saatavilla.
 
Rytmi on elementti, joka jäsentää musiikin aikaa.
 
Tahti (bar, measure) on lyhin itsenäinen musiikillinen jakso, joka rytmimusiikissa käsittää tavallisesti tyylille ominaisen kokonaisen tai puolikkaan rytmikaavan. Tahtiin kuuluu ainakin yksi painollinen ja painoton sävel. Tahdit erotetaan toisestaan tahtiviivalla.
 
Tahtilaji eli metri (meter) ilmaisee sävelten lukumäärän ja tyypin tahdissa. Jos tahtilaji on 4/4, tarkoittaa tahdin sisältävän neljä kappaletta (ylempi nelonen) neljäsosaa (alempi). 4/4-tahtilajissa neljäsosat ovat painollisia säveliä eli iskuja (beat). 4/4-tahdin ensimmäistä iskua kutsutaan pääiskuksi (downbeat) ja kolmatta sivuiskuksi (stronger afterbeat). Tahdin kakkosta ja nelosta kutsutaan takapotkuiksi (backbeat). Afroamerikkalaisessa musiikissa keskeisimmät rytmijaot on neljäsosapulssi ja iskuparin mittainen marssikuvio, jossa vuorottelevat matalampi sävel pää- ja sivuiskuilla ja korkeampi sävel(kimppu) takapotkuilla.
 
3/8-, 6/8-, 9/8- ja 12/8-tahtilajeissa viivan yläpuoliset numerot ovat kaikki kolmijakoisia, joista jokaisen kolmen ryhmän ensimmäinen sävel saa painon, esimerkiksi 12/8 painottuu YY-kaa-koo KAA-kaa-koo KOO-kaa-koo NEE-kaa-koo.
 
Poikkeustahtilaji (odd-meter) on yhdistelmä kaksi- ja kolmijakoisia iskualoja. Esimerkiksi 7/8-tahtilaji voi jäsentyä seuraavilla tavoilla 4/8 + 3/8 ja 3/8 + 4/8.
 
Tempomerkintä ilmaisee kuinka monta iskua esiintyy minuutissa.
 
Iskuala tarkoittaa esimerkiksi "peruskompissa" sen yhtä kokonaista, eroteltavissa olevaa osaa - tässä tapauksessa 4/4-tahdissa kertautuvaa 2/4-jaksoa.
 
Nuottiesimerkki 1. Rytmikäsitteiden selvennys.
http://img286.imageshack.us/img286/3048/image0028ob.jpg
 
Synkooppi on painottomalta puoliskolta alkava, iskualarajan ylittävä painollinen sävel. Synkooppi esiintyy tavallisesti rytmisenä ennakkona, jossa melodian harmonisesti painollinen sävel tai sointu aikaistuu alkavaksi edellisen iskualan puolella. Synkopointia pidetään afroamerikkalaisen rytmiikan keskeisimpänä ominaisuutena. Nuottiesimerkki 2 käsittää neljä erilaista synkooppia: ensimmäisen nuolen osoittama synkooppi on iskuparin ja samalla rytminpitokuvion sisällä tapahtuva tahdin takapotkun ennakko, toinen synkooppi ylittää iskuparin rajan, kolmas synkooppi ylittää tahtiviivan ja neljäs on iskun painottomalle puoliskolle tuleva lyhyt sävel, joka hahmottuu synkoopiksi sitä seuraavan tauon myötä. Kalvorumpujen ääni on lyhyt, joten rumpuihin soitettavat synkoopit saavat yleensä neljännen synkoopin muodon, mutta symbaalit ylittävät iskualarajan helposti pitkäsointisuudellaan.
 
Nuottiesimerkki 2. Alemman stemman kantarytmi esitettynä synkopoidussa muodossa.
http://img249.imageshack.us/img249/7082/image0030vl.jpg
 
Displacement tarkoittaa terminä oman tai usean esittäjän koko osuuden siirtämistä pois tavanomaiselta tahdinosalta. Ilmiössä esitetään siis musiikkityylille tyypillistä tekstuuria alkaen väärältä tahdinosalta.
 
Aksentti-termiä ja >-merkintää käytetään rumpujen yhteydessä kuvaamaan tekstistä läpitunkevaa, dynaamisesti painollista lyöntiä.
 
Kolmimuunteisuus eli swing-artikulaatio (triplet phrasing) tarkoittaa kahdeksasosien esittämistä tavalla, jossa painollinen puolisko on pidempi kuin painoton puoliskon suhteessa 2:1. Kolmimuunteisuus on siis iskualan jakamista kolmeen samanpituiseen osaan, joiden muodostamaa rytmijakoa kutsutaan yleisesti trioleiksi, joten rytmin pohjajako (subdivision) on triolipohjainen.
 
"Polyrytmistä puhutaan, kun samassa tahtilajissa esiintyy erilaisia rytmikuvioita, joiden aksentit osuvat eri tahdinosille (Padilla 2000: 20). Täten myös iskuilta synkoopeille siirretty rytmilinja on tulkittavissa polyrytmiksi. Tyypillinen polyrytmi on neljäsosapulssin ja neljäsosatriolikuvioiden päällekkäinen ilmeneminen. Tällaista 3:2-polyrytmityyppiä, jossa esiintyy samanaikaisesti kaksi- ja kolmijakoinen rytmi, kutsutaan hemiolaksi. Hemiolaa muistuttavista polyrytmeistä käytetään nimitystä risteävät rytmit (cross rhythm), missä polyrytmin osarytmit kohtaavat peräkkäisissä tahdeissa samalla tahdinosalla tai peräkkäisissä iskupareissa samassa kohtaa. Nuottiesimerkissä 3 on esitetty hemiolan molemmat käännökset 4/4-tahtilajissa.
 
Nuottiesimerkki 3. Hemiola-rytmit.
http://img267.imageshack.us/img267/3583/image0076ja.jpg
 
Polymetriikkaa esiintyy, kun musiikki jäsentyy samanaikaisesti kahden tai useamman metrin mukaan, vaikka se olisi kirjoitettu yhteen ja samaan tahtilajiin (Padilla 2000: 20). Tyypillinen polymetri on 2/4-metrissä olevan säestysrytmin ja 3/8-metrissä olevan melodisen aineksen yhtäaikainen esiintyminen. Täten jälleen on olemassa samanaikaisesti kaksi- ja kolmijakoinen rytmi, mutta polymetrissä osarytmien aksentit eivät kohtaa samalla tahdinosalla peräkkäisissä tahdeissa tai iskupareissa.
 
Nuottiesimerkki 4. Kolmijakoinen polymetri 12-tahdin bluesmuodossa.
http://img275.imageshack.us/img275/3075/image0097sv.jpg
 
Jos kaikki yhtyeen jäsenet lähtevät mukaan pulssin päälle soitettuun toiseen metriin, tapahtuu metrinen modulaatio, jossa kuitenkin alkuperäinen tahtilaji säilyy kappaleen muotorakenteessa eli sointurytmi säilyy alkuperäisenä.
Nuottiesimerkki 5. Metrinen modulaatio.
http://img530.imageshack.us/img530/5538/metrinenmodulaatio3xd.jpg
 
Afroamerikkalaisen musiikin, rytmin laadullisesta ulottuvuudesta käytetään nimityksiä svengi (swing) ja groove. Swing-termi (suom. keinu) voidaan yhdistää sekä 19301940-lukujen jazzvaikutteiseen tanssimusiikkityyliin että rytmin luonteeseen. Swing-artikulaatiossa kahdeksasosat saavat lähtökohtaisesti kolmimuunteisen käsittelyn. Kolmimuunteinen rytmi ilmentää hyvin swing-rytmin heilurimaista ja keinuvaa luonnetta, missä tempo kiihtyy ja hidastuu jokaisen iskualan sisällä. Yksin puhtaasti triolipohjainen fraseeraus ei saa musiikkia svengaamaan, vaan soittajien on soitettava rytmisesti hieman toisista erillään. J.A. Prögler (1995: 4849) on tehnyt tietokoneavusteista tutkimusta jazzrytmisektioiden hienorytmiikasta ja havainnut soittajien soittavan ulkona metronomisesta pulssista ja irrallaan muista soittajista, ja siitä huolimatta musiikki on kuulohavaintojen mukaan svengannut.
 
Groove-termiä käytetään svengin kanssa samankaltaisissa yhteyksissä, mutta käsitteeseen liittyy laaja kirjo muita merkityksiä. Groove on kiteytettynä rytminen tasapaino eri soittajien välillä. Groove-käsite tarkoittaa rytmikudosta, jossa on sekä tekstuaalisia että ei-tekstuaalisia piirteitä. Grooven tekstuaalinen ulottuvuus tarkoittaa rytmikudoksen käsittävän toisten osarytmien kanssa tasapainossa olevia rytmikuvioita minkälaisia kuvioita soitetaan päällekkäin? Ei-tekstuaaliset piirteet ovat tapa esittää osarytmit niin, että ne ovat suotuisassa ja hienovaraisessa rytmisuhteessa toistensa kanssa miten rytmikuviot asetellaan hienorytmisesti? Groovaa-verbin käyttö on yleistynyt myös arvottamaan säestyksen laatua, kun rytmisektion yhteensoitto on onnistunutta ja hienorytmisesti latautunutta. Berlinerin (1994: 349) mukaan soittajat osuvat grooveen (striking a groove) kun he tuntevat pulssin samalla tavalla vertauskuvallisesti sydämet sykkivät samaan tahtiin. Groove vaatii soittajilta vakaata, intensiivistä ja svengaavaa rytmin tuntemista (ems.). Termillä viitataan usein myös tietynlaiseen musiikkiestetiikkaan tai -tyyliin, niin sanottuun groove-musiikkiin. Groove-musiikin ymmärretään olevan komppiorientoitunutta, harmoniselta tempoltaan rauhallista improvisoitua musiikkia. Nykyisin myös pelkkää yksinsoitettua yksinkertaista rumpukomppiakin kutsutaan grooveksi, vaikka sana komppi olisi selvempi siinä merkityksessä.
 
Time liittyy enemmän soittajan ominaisuuksiin ja hyvä taimi tarkoittaa yleensä soittajan kykyä pitää tempo tarvittaessa samana pitkänkin ajan ja suhteuttaa oma soitto hienorytmisesti muuhun yhtyeeseen.
 
Time-feelillä tarkoitetaan soittajan kykyä ja taitoa sijoittaa ja suhteuttaa oma soittonsa vallitsevan pulssin nähden. Muusikko voi soittaa tai laulaa, "puskea" pulssiin nähden etukenossa (on the edge), tarkasti iskulla (on the beat), aavistuksen verran pulssia jäljessä (groove, in the pocket) ja rennon takakenoisesti (laid back). Eri musiikinlajeissa on omat idiomaattiset säännöstöt, esimerkiksi rockissa virvelirumputakapotkuja soitetaan tavallisesti hieman takakenoon, kun taas jazzissa hi-hatilla poljettavat takapotkut ovat tarkasti iskulla. Negatiivisempia ilmaisuja ovat soittajan tarkoituksettomat taipumukset sijoittaa oma osuus rytmisesti ulos musiikinlajin idiomista, kuten kiilata eli olla nokillaan (rushing) tai sleepata eli laahata (dragging). Nämä ovat yleensä harjaannuttoman muusikon taipumuksia olla kykenemätön pysymään idiomin rytmisessä viitekehyksessä, "hyvän taimin" rajoissa. Eli hyvän taimin omistava soittaja ei "kiilaa" eikä "sleepaa" ja soittaa tyyliin sopivalla rytmisellä asenteellä, esim. "laid back" tai "etukenossa".
 
Lähteet
 
Berliner, Paul 1994. Thinking in jazz: the infinite art of improvisation. Chicago, Il: The University of Chicago Press.
Prögler, J.A. 1995. Searching for Swing: Participatory Discrepancies in the Jazz Rhythm Section. Ethnomusicology 39 (1): 2154.
Padilla, Alfonso 2000. Opa Opa, Siku ja Samba. Helsinki: Love Kustannus Oy.