Aihe: Sanoitusten vaaraallisuus: Sentenced, natsi-Saksa, Kärpät.
1 2 3 4 5
Jaska
05.10.2003 20:41:56
ylikristityt terveysmummot oksettaa
Paddle
06.10.2003 01:01:52 (muokattu 06.10.2003 21:08:26)
Kärpät on rautaa!
Vilhelmus
06.10.2003 01:06:32
 
 
Tämä mies on oikeamielisyydessään erittäin ärsyttävä.
 
Täytynee pistää ton biisin tiimoilta mailia menemähän. Niin paljon vituttaa moinen.
Papillon10
07.10.2003 08:38:10
 
 
Iltasanomista:
 
"""" Tuomiorovasti haukkui Kärppä-laulun saarnassa

Oulun Kärppien Routasydän-kannustustuslaulu on saanut kirkonkin takajaloilleen.
 
Oulun tuomiorovasti Heikki Karvosenoja totesi sunnuntaina saarnassaan, että Kärpät teki aivan oikein luopuessaan Sami Lopakan sanoittamasta tunnuslaulusta.
 
Karvosenoja totesi saarnassaan, että Kärppien päätöksessä hyvä voitti pahan. Tuomiorovasti ei itse ole kuullut heviyhtye Sentencedin laulua, mutta hän piti Kärppien hallituksen päätöstä oikeana.
 
Kappaleessa esiintyy sanapari veri ja kunnia, joka saksaksi oli Hitler Jugend -järjestön tunnus.
 
Routasydän-kappaleen tekijä, Sentenced-yhtyeen kitaristi Sami Lopakka opiskelee muusikontöiden ohessa suomen kieltä. Hänen mielestään tekstiä on tulkittu kuin piru raamattua. """
 

 
Niin mitäpä sitä edes kuuntelemaan, tuomitahan voi ilman kuunteluakin..
vexu
07.10.2003 08:54:25
 
 
Karvosenoja totesi saarnassaan, että Kärppien päätöksessä hyvä voitti pahan. Tuomiorovasti ei itse ole kuullut heviyhtye Sentencedin laulua,
 
Joopastajoo... se on hyvä, että kirkonkin piirissä on vielä valistuneita ja omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä.
On a long enough timeline, the survival rate for everyone drops to zero.
Juntunen
07.10.2003 09:34:13
 
 
Täytynee pistää ton biisin tiimoilta mailia menemähän. Niin paljon vituttaa moinen.
 
Minua vituttaa kans ihan uskomattomasti moinen. Ihan tajutonta meininkiä. Valtaapitävät tyrmäävät taiteilijapolon täysin.
H K
10.10.2003 00:31:44
 
 
Näin Sentenced fanina ja muutenkin ei voi kuin ihmetellä, mihin taas ollaan taantumassa...
\\\"Tiedän ma: rauha mulle on mullassa suotu. Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu, pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu jää punajuova: kauneuden voimaton kaipuu.\\\"
Swing
15.10.2003 00:43:09 (muokattu 15.10.2003 00:46:59)
Jos ammatikseen tekee sanoja niin kannattaisi jnkl yleissivistys hommata ettei tämmöisiä pääse tapahtumaan. Voisi tulla sen myötä parempia tekstejäkin.
 
Ei tämä maailmanhistoria mitään professorien erityisalaa ole, noin yleensä ihmiset on asioista jyvällä eikä muusikkojen pitäisi tässä tietämättömyydellään elvistellä.
Jos Kärpät olisivat pitäneet biisistä kiinni, olisivat luultavasti saanet hyvän joukon uusnatseja kannattajikseen, ajateltiin tästä asiasta muusikkonetissä mitä hyvänsä. No, eivät halunneet uusnatseja joukkoihinsa ja vetivät biisin pois - money talks: pitää olla sellainen "brändi" että saadaan pyöritettyä bisnestä. Jos Kärppäjohdodosta joku olisi ollut hereillä historiantunneilla, olisivat välttyneet tältä sählingiltä ja säästäneet muutaman euron. Eikä olisi tullut brändinkään kylkeen naarmua.
 
Olisitteko Kärppäfanit halunneet kannustaa suosikkianne hakaristi-lippujen seassa?
 
edit: korjasin kahteen kertaan tuleen sanan
Bacchus
15.10.2003 01:41:17
Jos ammatikseen tekee sanoja niin kannattaisi jnkl yleissivistys hommata ettei tämmöisiä pääse tapahtumaan. Voisi tulla sen myötä parempia tekstejäkin.
 
Ei tämä maailmanhistoria mitään professorien erityisalaa ole, noin yleensä ihmiset on asioista jyvällä eikä muusikkojen pitäisi tässä tietämättömyydellään elvistellä.
Jos Kärpät olisivat pitäneet biisistä kiinni, olisivat luultavasti saanet hyvän joukon...

 
Nyt kyllä ehkä hieman meni yli... En usko että "veri ja kunnia"- lauseen ansiosta Kärpät olisi mitään kolmatta valtakuntaa herättäneet henkiin. Naurettavaa kiihkoilua koko tämä touhu, varsinkin kirkon puolelta! No, aika tyypillistä käytöstä kristillisen kirkon puolelta kuitenkin, samaa ovat harjoittaneet iät ja ajat. Ehkä sitä jotenkin toivoisi että noitavainojen ajoista olisivat hieman viisastuneet...
!
Turmis
15.10.2003 10:00:37 (muokattu 15.10.2003 10:03:34)
 
 
Jos Kärpät olisivat pitäneet biisistä kiinni, olisivat luultavasti saanet hyvän joukon uusnatseja kannattajikseen, ajateltiin tästä asiasta muusikkonetissä mitä hyvänsä. No, eivät halunneet uusnatseja joukkoihinsa ja vetivät biisin pois...
...Olisitteko Kärppäfanit halunneet kannustaa suosikkianne hakaristi-lippujen seassa?

 
Voi voi. Seuraava kirjoitus on lainattu Kärppien faniklubin foorumista, siinäpä aika tyhjentävää ja osuvaa tekstiä kaikille hurskastelijoille. Tämä kyseinen kirjoitus on ollut lainattuna myös Imperiumin messulaudalla, mutta pannaan se tännekin, on sen verran jämäkkää asiaa.
 
Alkuperäinen kirjoitus löytyy osoitteesta http://www.karpatfanclub.net/keskus … /viewtopic.php?t=247&start=375: kirjoittajana nimimerkki 'Siimahäntä'.
 
-----
 
Ensiksikin täytyy todeta, että toisaalla tällä palstalla oleva adressi on hyvä asia, joskaan se tuskin saa Kärppien päätöstä miksikään muuttumaan. Kuitenkin on hyvä näyttää, että meitä "toisinajattelijoita" on paljon. Paljon enemmän kuin näitä pastoreita, professoreita, erilaisten yhdistysten ja seurojen vetäjiä ja muita todellisuudesta vieraantuneita "asiantuntijoita".
 
Mutta jotta asia ymmärrettäisiin kokonaisuutena paremmin tämänkin palstan lukijoiden piirissä, haluaisin tuoda hieman selventäviä näkökantoja esiin siitä, mitä kaikkea tämä paskanjauhanta on saanut aikaan ja mistä Kärppienkin päätökset johtuvat.
 
Eilisessä radiohaastattelussa Kärppien pj. Seppo Arponen ei lähtenyt erittelemään sitä, mistä näitä yhteydenottoja on tullut, ja jotka lopulta johtivat siihen, että Kärpät ei enää pidä "Routasydäntä" virallisena kannatuslaulunaan. Minäpä kuitenkin vähän valaisen asian taustoja, jotta syyttömät eivät suotta joutuisi tässä kärsimään.
 
Näiden kuluneiden viikkojen aikana olemme saaneet "ilon" lukea pääsääntöisesti Sanomalehti Kalevan mielipidepalstalta mitä järjettömimpiä vertauksia ja kannanottoja koskien kaikkien aikojen parasta kannatuslaulua, joka tässä maassa on tehty.
 
Nämä älyn jättiläiset todellakin heijastavat yhteiskunnassamme n. 0.1% mielipiteitä. Siitä huolimatta tässä maailman epädemokraattisimmassa kaupungissa tämän helvetin tyhmän ja äänekkään vähemmistön kanta lopulta voittaa, koska me muut sallimme sen. Miksi, sitä minä olen monesti ihmetellyt.
 
Aiemmin kertomastani Weindorf-yhteydestäkinhän kävi ilmi, että Rantakadun kymmenkunta asukasta pystyivät jatkuvalla räkyttämisellä sabotoimaan n. 300000 ihmisen vuosittaisen ilon ja sitä myötä Oulun kaupungin viihtyvyyteen sekä julkisuuteen vahvan positiivisesti vaikuttaneen tapahtuman. Nyt sama on tapahtunut Sentencedille ja Kärpille, joista jälkimmäinen itse päätöksen teki.
 
Kaiken paskan alullepanijan motiivit ovat edelleen epäselvät ja sellaisiksi myös jäävät, ellei kyseinen hra Lordi Sweepstake uskaltaudu astumaan julkisuuteen kertomaan kohun aloittamisen tarkoitusperistä. Epäilen, että näin koskaan tapahtuisi, mutta Kalevan kautta tämäkin varmasti järjestyisi, heille kun kelpaa mikä tahansa paska julkaistavaksi.
 
Mielipideosastokin voitaisiin aivan huoletta ristiä uudelleen: Sontaluukku kuvaisi paremmin sen puolikkaan sivun sisältöä ja tarkoitusperiä. Tällöin lukijakin, ainakin ajatteleva sellainen, ehkä paremmin omaksuisi ajatuksen siitä, mitä on juuri lukemassa. Myös lehden muuhun tyyliin se olisi enemmän kuin sopiva.
 
Moni tällä palstalla tuntuu ihmettelevän, miksi Kärpät ja tj. Junno "käänsivät takkinsa" tässä asiassa ja toimivat kuten toimivat. Minäpä kerron sen vähän, mitä asiasta tiedän, ja edelleen vain ja ainoastaan siksi, että syyttömät eivät joutuisi kärsimään. Tapaus Sami Lopakka opetti ainakin minulle aivan riittävästi asiasta, enkä halua enää kenenkään muun joutuvan kokemaan vastaavaa.
 
Tiedotusvälineet kertovat mitä haluavat ja ottavat samalla vastuun siitä, mitä tekevät. Eilisissäkin jutuissa on selvästi huomattavissa sellainen trendi, että tietyt asiat ikään kuin "unohtuvat" mainita. Kuulin itse eilen illalla omin korvin, kun tj. Junno mainitsi lehdistön edustajille "Routasydämen" "hyllyttämisestä".
 
Jostain syystä mistään en kuitenkaan ole voinut lukea siitä, mitä muuta Junno sanoi. Hän sanoi, että edelleen sekä hän itse, Kärppien hallitus sekä Kärppien sponsorit ovat olleet kappaleen esittämisen takana ja että kappale on loistava ja erittäin ammattitaidolla tehty tuote ja jonka sanat ovat erittäin hyvät eikä kellään eikä millään edellisistä tahoista ole ollut mitään niitä vastaan. Junno myös kehoitti kaikkia kappaleesta pitäviä hankkimaan levyn (josta tulee löytymään mm. muutama erittäin suoraselkäinen sponsori logoineen, suosittelen muistamaan heidät osto- ja valintapäätöksiä tehtäessä),
 
Junno myös totesi lähestyneensä Sami Lopakkaa aiheesta sanojen "viilaamisen" merkeissä, mutta että Lopakka ei asiaan suostunut. Junno kertoi ymmärtävänsä tämän, koska Lopakka oli perustellut asiaa mm. sillä, että:
a) Biisissä ei ole missään vaiheessa ollut mitään laitonta tai loukkaavaa ketään kohtaan, päinvastoin: Se on ollut erittäin kannatuslauluhenkinen, täynnä tunnetta jääkiekon ja Kärppien menestyksen eteen.
b) Periaatetasolla hän ei halua antaa periksi asiattomille syytteille ja siten tehdä kaikkia tyytymättömiksi, koska jos sanoja muutettaisiin, niin sekään ei riittäisi muutoksia vaativille ja samalla biisin puolesta seisseet olisivat pettyneitä, kun näille kusipäille oli periksi annettu vähääkään.
c) Muuttamalla sanoja hän ikään kuin myöntäisi, että niissä alunperinkään olisi ollut mitään natsiviittauksia ym. hevonpaskaa.
d) Hän ei halunnut olla se ensimmäinen, joka ikään kuin "avaisi oven" sille, että yleisönosastomielipiteet voisivat jatkossa kyetä vaikuttamaan siihen, mitä itse kukin muusikko, sanoittaja tai vaikkapa kirjailija voisi hengentuotteissaan julkaista. Kovin kaukana nimittäin sen jälkeen ei olisi se hetki, kun Suomessa julkaistavat kirjat ja kappaleet sanoitettaisiin uudelleen lehtien yleisönosastoissa ja internetin keskustelupalstoilla, ja tähän ei Lopakka halunnut olla minkään sortin alkusysäyksen antaja.
 
Nämä asiat ovat jääneet tiedotusvälineiltä jostain kumman syystä kertomatta.
 
Viimeiseen perusteluun voisin selkeyden vuoksi antaa esimerkin: Mikäli esim. toisinaan ronskiakin kieltä kirjoissaan käyttävä kirjailija Jari Tervo kirjoittaisi jossain kirjassa, että "Minä kun en mihinkään Marttojen pitsinnypläyskerhoon lähde!", voisi Suomen Martat ry. vaatia häntä lehtien yleisönosastoilla muuttamaan tekstiä, koska he kokevat sen loukkaavana. Arvatkaapa huviksenne, muuttaisiko Tervo sanoja? No, ei todellakaan. Näin ei myöskään tekisi kirjan kustantaja, ennemmin asiaa lähdettäisiin ratkomaan oikeudessa. Ja Tervo/kustantaja voittaisi. Aivan varmasti.
 
Miksi sitten Kärpät antoi periksi ja ns. käänsi takkinsa? Niin, siinäpä onkin kysymys, johon koen lähestulkoon välttämättömäksi vastata, olenhan itsekin Kärppien vannoutunut kannattaja.
 
Osa yleisönosastoilta tutuksi tulleista tahoista ja henkilöistä, jotka kokevat asiakseen opettaa meille alkuperäiskansan edustajille, mitä täällä tulee, saa ja voi julkisuudessa esittää, ovat lähestyneet valituksineen Oulun kaupungin johtoa. Mukana on ollut myös joitakin erittäin "valveutuneita" erilaisten yhdistysten, kerhojen ja seurojen edustajia, jotka näin kuvittelevat "suojelevansa nuoria tärviöltä". Tämän johdosta Oulun kaupungin edustajat ovat pyytäneet Kärppiä harkitsemaan kappaleen pois vetämistä ottelutapahtumista ja johon tulokseen Kärpät ovat suostuneet asiasta hallituksen kesken neuvoteltuaan.
 
Kärppien puolustukseksi on mainittava, että Kärpät ei ole tehnyt päätöstä vähäisin perustein. Kärpät ei luonnollisestikaan halua suututtaa kaupungin valtaapitäviä tahoja, sillä nuo samat tahot ovat olleet myönteisesti vaikuttamassa siihen, että esim. Kärppien ottelutapahtumien areenana toimivaan Raksilan jäähalliin ja sen peruskorjaamiseen ja täten Kärppienkin eduksi on satsattu veronmaksajien taholta paljon. Oulun kaupunki on siis Kärpille vähintäänkin erittäin merkittävä sidosryhmä, jonka ääntä tulee asiassa kuulla ja jolle kuuluukin antaa tavallista isompi painoarvo.
 
Suututtamalla kaupungin päättäjät voisi lopputulos olla pahimmillaan se, että kaupunki ei suostuisi vuokraamaan jäähallia Kärppien tarpeisiin ja näin kotipelit pelattaisiin esim. Kempeleen jäähallissa n. 700 katsojan keskiarvolla per peli. Tämä puolestaan arvatenkin romahduttaisi Kärppien toimintaedellytykset sekä yleisö- että sponsoritulojen kuihduttua ja uusi katastrofi olisi valmis. Korostan, että tämä on vain kauhuskenaario suoraan omasta päänupistani, mitään tällaista en ole kuullut kenenkään uhkailleen.
 
Nyt päädytäänkin siihen suurimpaan ongelmaan eli siihen, että miksi kyseiset edustajat kaupungin taholta ovat tällaista sitten Kärpiltä vaatineet. No yksinkertaisesti siksi, että he ovat selkärangattomia nilviäisiä, joilla (Irwiniä lainatakseni) "Taipuisa ranka jatkaa kenokaulaa ja taito kukkona laulaa: Terveisiä perseestä jne." Nämä samaiset ihmiset eivät tunnetustikaan ole Kärppien ylimpiä ystäviä ja ovat erittäin herkkiä toimimaan silloin, kun yksikään ns. äänestäjistä tällaisen, täysin kuvitteellisenkin, asian tiimoilta heitä lähestyy.
 
Näin päästään lopputulokseen, jossa nyt olemme, eli siihen saatanan säälittävään tilanteeseen, josta koko kirjoitukseni alkoikin: Kusipäitten marginaalinen vähemmistö hallitsee tätä kaupunkia ja saa äänekkäillä toimenpiteillään aikaiseksi kaikkea tämäntyyppistä, selkeää enemmistöä haittaavaa toimintaa.
Syyttää emme kuitenkaan voi ketään muita kuin itseämme, kun tällaisen toiminnan "hyväksymme" antamalla niin tapahtua.
 
Kerrankin olen "Jantsen" kanssa samaa mieltä: Paska kaupunki! Nyt sen myös tietää koko valtakunta, kun lehdistön lisäksi Ylen uutisetkin ovat oikein natsijoukkojen marssin ja käsien heiluttelun tahdissa soittaneet kappaletta, välillä katsomossa tuulettavia Kärppä-faneja näyttäen. Hienoa!
 
-----
Kuunnelkee Setheryä.
Vilhelmus
15.10.2003 10:05:11
 
 
Olisitteko Kärppäfanit halunneet kannustaa suosikkianne hakaristi-lippujen seassa?
 
Jos tuon noin haluaa käsittää, on henkisesti sairas. Ja ilmeisesti osa Oulun väestä on. Käsittämätöntä.
Prowleri
15.10.2003 11:19:05 (muokattu 15.10.2003 11:24:29)
Jos tuon noin haluaa käsittää, on henkisesti sairas. Ja ilmeisesti osa Oulun väestä on. Käsittämätöntä.
 
Kyllähän sitä joukkoon mahtuu jos jonkinlaista taapertajaa, jos asukkaita kylässä on 125000. Ja ilmeisesti myös virkojensa puolesta itsensä "eliitiksi" uskomaansa, joiden mielestä urheilu on kaikin puolin sivistymätöntä ja barbaarista ja sitä on mukava alentaa ja härppiä aina kun sopiva rako tulee.
 
Ja toisaalta tässä taas näkyy mitä tapahtuu kun muutama kukkahattutäti innostuu käyttämään kanaviaan, onhan se mukava kirkkoherroille päteä kauhistelemalla maailman menoa kun sunnuntaisaarnan jälkeen istutaan yhdessä kaffella.
 
Mielenkiintoisuutena voitanee muistaa että Natsi-Saksan asevoimien vyönsoljessa luki "Gott Mit Uns", Jumala kanssamme, joka muistaakseni on mitä aika monet papitkin ovat joskus suustaan päästäneet..
Hähähä. -Jami
Bacchus
15.10.2003 12:56:34
Voi voi. Seuraava kirjoitus on lainattu Kärppien faniklubin foorumista, siinäpä aika tyhjentävää ja osuvaa tekstiä kaikille hurskastelijoille...
 
Aika ajatuksia herättävä teksti, hienoa että jaksoit postata sen tänne! Saatiin vähän selkoa tilanteeseen. Ei helvetti että pistää vihaks tollanen! Vois järjestää Oulussa mielenosoitusmarssin... Sekin varmaan leimattais natsiliikkeen kannanotoksi, heillä kun oli myös joskus tapana marssia! Helvetti...
!
p130
15.10.2003 14:40:45
 
 
Routasydän-kappaleen tekijä, Sentenced-yhtyeen kitaristi Sami Lopakka opiskelee muusikontöiden ohessa suomen kieltä.
 
Lopakkaa kai sitten voi kukkahattutätikriteereilläkin pitää sivistyneenä miehenä. Yliopisto-opiskelija sentään. Eli yleissivistystä pitäisi olla, mutta eipä vain mies tuntenut koko "Blut und Eheren" termiä. En minäkään ollut tuota aiemmin kuullut vaikka nuorena pitikin kaikki toista maailmansotaa ymv. käsittelevät kirjat kirjastosta lukea. Eikä minusta edes tullut sotahullua. Eikä uusnatsia.
 
Ei minun mielestäni tuota pitäisi tunteakaan. Vaatii todellista asiaan perehtymistä jotta tietäisi yksityiskohtia kuten mitä Hitlerjugendin tikareissa on lukenut (pitää olla tosissaan kiinnostunut ja kenties tuollainen kiinnostus kumpuaa natsisympatioista). Ehkä nämä asiat ovat saksalaisten tiedossa yleisesti vaikka niitä tuskin koulussa opetetaankaan, olihan yleisönosastokirjoittajina mm. saksalainen Herr Effe. Kuitenkaan tätä ei voi vaatia jokaisen suomalaisen tiedettäväksi.
 
Sairasta, osoittaa kyllä tavallaan jälleen saksalaista mielenlaatua ja heidän ehtymätöntä synnintuntoaan menneisyyden tapahtumista. Muut kärsiköön kun saksalainen katuu tosissan. Gott Mit Uns!
 
(Enkös oppinut hyvin tuomitsemaan ja katsomaan asioita natsimenneisyyden kautta)
Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. -Kari Suomalainen
Maisteri
15.10.2003 16:31:21
Mielenkiintoisuutena voitanee muistaa että Natsi-Saksan asevoimien vyönsoljessa luki "Gott Mit Uns", Jumala kanssamme, joka muistaakseni on mitä aika monet papitkin ovat joskus suustaan päästäneet..
 
Todella ikävä homma koko farssi.
 
Tuo lainattuhan pitäisi tuoda julkisuuteen yhtä lailla. Jos kaikki natsien käyttämät iskulauseet ym. fraasit halutaan pannaan julkisuudesta Oulussa, pitäisi "Jumala kanssamme" -lausahduskin ehdottomasti karsia pois jumalanpalveluksista.
Teijo K.
15.10.2003 21:00:39
 
 
Mitä yhteistä on Sentencedin kappaleella "Routasydän", natsi-Saksalla ja Oulun kärpillä?
 
Toi pitäisi saada kanssa kiellettyä toi Frederikin Tsingis Khan. Siinähän "lauletaan" selvästi että "elintilaa huusi tullessaan". No, Hitlerin ulkopolitiikan kulmakivi oli lebensraum- elintila.
 
http://history1900s.about.com/library/holocaust/aa110899.htm
 
Germany's foreign policy during the Third Reich was based on expansion.
Learn about the ideology behind Lebensraum.
 
On se kauheeta.
Kun kuudes eukko oli pudonnut ikkunasta, kyllästyin katselemaan heitä, ja lähdin Maltsevskin torille, missä sokea mies oli kuulemma saanut lahjaksi villasaalin. (Daniil Harms)
HaloOfFlies
17.10.2003 00:42:34
 
 
Mainittiinhan siinä sana peto. "Peto herää taistelemaan ja saaliinsa raatelemaan". Ja sitten sanat veri ja kunnia saivat kirkon takatassuilleen. Naurettavaa sakkia nuo uskovaiset.
"It may be cheesy, but it's the best cheese around" - Paul Stanley
Incarnation
17.10.2003 08:13:01
Toi pitäisi saada kanssa kiellettyä toi Frederikin Tsingis Khan. Siinähän "lauletaan" selvästi että "elintilaa huusi tullessaan". No, Hitlerin ulkopolitiikan kulmakivi oli lebensraum- elintila.
 
Nyt ruvetaan ajamaan asiaa tämän kappaleen pannaan saamiseksi!! Ihan viakka kiusalla.
Modernia vittuilua jo vuodesta 2003.
mhukka
17.10.2003 09:13:47
 
 
Aivan perseestä. Aina joku ottaa neniinsä.. Maailma on täynnä kaiken maailman viilaajaa. Menee vähän tänne musiikkitappoihin. Venom käski tappaa..
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)