Yleistä keskustelua musiikista ›

Taustatietoina kerrottakoon alkuun, että ikävuosina 8-23 en ole pitänyt soittamisesta kovinkaan montaa yli viikon taukoa. Kyseessä on myös ainoa asia, jota olen koskaan työkseni/elääkseni tehnyt, minkä lisäksi olen opiskellut samaa hommaa päätoimisesti viimeiset neljä vuotta.
 
Soittamisen ym. musahommien aikaansaaman riemun ja stressin suhde on kääntynyt persiilleen. Siitä huolimatta, että into kehittyä alkaa olla paikoitellen nollan luokkaa, koen yhä useammin helvetinmoisia suorituspaineita. Työtilanne totta kai stressaa myös; välillä olen aivan paskana kun puhelin ei pirise tarpeeksi tiheään, mutta liian lamaantunut olemaan itse aktiivinen. Käytännön asioden hoitaminen tekee minut pahimmillaan hermoraunioksi.
 
Päättömintä on, ettei järkeilemällä tilanteestani saisi epätoivoista tekemälläkään. Enhän minä itseäni mitenkään huonona pidä, eikä pidä tietääkseni moni muukaan. Ja raksahommiin ei ole vieläkään tarvinnut mennä. Kyllä paperilla moni asia on hyvinkin kohdallaan.
 
Mikä siis neuvoksi?
 
Pitäisikö ryhtyä vain kylmästi tekemään työtään, kehittämään ammattitaitoaan ja tajuta ettei musahommista aina ole pakko saada niitä hillittömiä? Alkaisi harrastuksekseen sitten vaikka bongaamaan lintuja.
 
VAI
 
(Tässä muuten erityisen villi idea:) Pitää soittamisesta kunnon breikki? Vuosi tai edes puolikas, niin saisi vähän lomaa siitä musiikin kokonaisvaltaisuudesta, minkä jälkeen voisi hyvin mielin palata sorvin ääreen freesinä.
 
Tuosta pitkästä tauosta on kuultu mielenkiintoisia tarinoita. Onko kukaan koettanut? Erityisesti ammatillisella tai vastaavalla vakavuudella soittavien/musan parissa puuhaavien tarinat kiinnostavat.
 
Hittolainen, joskus tekee hyvää vähän huonoilla. Mutta on näistä ennenkin selvitty.

Vaikuttaa pieneltä väliaikaiselta leipääntymiseltä. Mä suosittelisin myös taukoa. Se varmaan selvittää motivaation todellisen asteen.

Tsemppia arselle.
 
Helvetin hienoa että tollasen jutun oot ensinnäkin itse tajunnut. Pidä paussia, ettei polla leveä täysin. Mulla on itselläkin toi vielä edessä, vaikka leipätyönäni en musaa teekään, ainakaan toistaiseksi.
 
Ehkäpä se paussi auttaa, ja jos pystyt sellasen pitämään niin pidä ihmeessä.
 
Tsemppiä paljon!

Koska olet soiton ammattilainen, vuoden breikki saattaa olla aluksi hieman raju ratkaisu. Sattaa olla, että kitara kyllä alkaa soimaan uudella innolla, mutta puhelin ei.
 
Miten olisi näin kesällä, kunnon kesäloma.
Soittimet kellariin ja selvä päätös, ettei tänä kesänä soiteta enää nuottiakaan. Ei rahasta, ei pakosta, eikä edes vaikka vähän tekis mieli.
 
Musiikkin kuuntelunkin voisi panna pannaan.
 
Syksyllä sitten arvioit tilanteen uudestaan ja toimit sen mukaan!

(Tässä muuten erityisen villi idea:) Pitää soittamisesta kunnon breikki? Vuosi tai edes puolikas, niin saisi vähän lomaa siitä musiikin kokonaisvaltaisuudesta, minkä jälkeen voisi hyvin mielin palata sorvin ääreen freesinä.
 
Tuosta pitkästä tauosta on kuultu mielenkiintoisia tarinoita. Onko kukaan koettanut? Erityisesti ammatillisella tai vastaavalla vakavuudella soittavien/musan parissa puuhaavien tarinat kiinnostavat.
 
Taukoa suosittelen minäkin. Kyllä sieltä takaisin pääsee, ellei nyt suorastaan klasarivirtuoosi ole, ja toisaalta tauon aikana nyt opitut uudet jutut pääsevät rauhassa muhimaan ja kehittymään sisälläsi. Ihminenhän ei opi treenatessaan, vaan nimenomaan pitäessään treenin jälkeen lepoa.
 
Mulla on takana useita taukoja, kun homma on jollain alalla mennyt liian vakavaksi - itse asiassa mä olen rytmittänyt erilaisia duuneja läpi koko ikäni sillä tavalla että aina puoli vuotta (tai miksei vuodenkin) jokin asia on polttopisteessä ja muut taka-alalla, eli toisina vuosina panostan soittamiseen kovastikin, kirjoitan paljon biisejä ja liidaan bändiä, sitten vaihdan kirjoittamaan tai vaikka maalaamaan, ja musiikissa taannun rivisoittajaksi ja hoidan ainoastaan minimimäärän treenejä, keikat ja studiot, mutta kirjailijana kirjoitan kirjan ja markkinoin sen, tai maalaan näyttelyllisen tauluja tai kuvitan 3-4 lastenkirjaa tai...
 
Ja tietysti välillä voi mennä vaikka rehellisiin töihin, ja antaa aivojen levätä. Puoli vuotta vahtimestarina, lehdenjakajana tai vaikka parkkihallin valvojana on mukavaa lepoa alituisesta itsensä kehittämisestä, ja jos pääsee ulkomaille niin aina vain parempi.
 
Kyllä sen sitten huomaa kun soittaminen alkaa taas toimia. Menet soitinkauppaan toisella puolella maailmaa, ja ideat suorastaan tulvivat käsistä.
:-D
 
Pidä tauko.

Ja tietysti välillä voi mennä vaikka rehellisiin töihin...
 
Toi on kyllä aika ikstriimiä! ;)
 
Vaan Kivi puhuu kyllä asiaa. Kahdeksisen kuukautta sitten olin lopettamassa kitaransoittoa kokonaan, mutta sitten tapahtui kaikenlaista. Muutaman kuukauden ajan en tehnyt juuri muuta kuin kirjoitin (jokusen novellin ja romaanikässärin loppuosan) ja tuijotin omaan napaani. Ja kuinka ollakaan, nyt oon kasannut bändin eikä musiikinteko oo koskaan tuntunut tämän kiinnostavammalta.
 
Sykleissähän nää hommat menee. Jos vois soittaa keväät ja kesät ja kirjottaa muulloin, niin se olis luonnollinen rytmi mulle. Päätä seinään hakkaamalla ja väkisin pakottamalla ei mistään luovasta toiminnasta tuu mitään. Itteään kannattaa kuunnella.

Täytyy vain nopeasti mainita, että itse huitelen kesät raksalla. Syksyllä on jälleen mukava palata motivoituneena siihen "musiikilliseen maailmaan", joka aina keväisin tuppaa kehittämään vastaavankinlaista stressiä kuin mainitsit.
 
Eli tee jotain ihan muuta, ja soittele vain omaksi iloksesi silloin tällöin.

Tsemppiä täältäkin arselle. Itse pidin puolen vuoden treenitauon tuossa noin. En kussutkaan rumpuihin päin "vapaa-ajalla". Tauko katkesi pari päivää sitten. Kyllä se nyt taas tuntuu OK:lta. Ei tämä nyt niin vakavaa hommaa kuitenkaan ole, vaikka välillä se muulta näyttääkin.
 
Päättömintä on, ettei järkeilemällä tilanteestani saisi epätoivoista tekemälläkään. Enhän minä itseäni mitenkään huonona pidä, eikä pidä tietääkseni moni muukaan. Ja raksahommiin ei ole vieläkään tarvinnut mennä. Kyllä paperilla moni asia on hyvinkin kohdallaan.
 
Tuntuu tutulta. Sitä ne teatterihommat teettää :) vaikka sekään ei vakavaa ole.
 
Käytännön asioden hoitaminen tekee minut pahimmillaan hermoraunioksi. Been there, still there.

Päättömintä on, ettei järkeilemällä tilanteestani saisi epätoivoista tekemälläkään. Enhän minä itseäni mitenkään huonona pidä, eikä pidä tietääkseni moni muukaan. Ja raksahommiin ei ole vieläkään tarvinnut mennä. Kyllä paperilla moni asia on hyvinkin kohdallaan.
 
Mikä siis neuvoksi?
 
Pitäisikö ryhtyä vain kylmästi tekemään työtään, kehittämään ammattitaitoaan ja tajuta ettei musahommista aina ole pakko saada niitä hillittömiä? Alkaisi harrastuksekseen sitten vaikka bongaamaan lintuja.
 
Mieleen tuli erään urheiluun tosissaan satsanneen kommentti: "ei ole välttämättä tyhmä jos pelaa pingistä, mutta silloin on jos ei tee mitään muuta kuin pelaa pingistä..."
 
Siis olipa työ mitä tahansa niin sille olisi oltava jokin vastapaino harrastuksien puolella. Vaikka sitten lintujen bongaus...

...tai lintupingis
 
Ööh. Itse olen kokenut täydellisen turhautumisen työssäni (joka ei tosin liiity musiikkiin) ja olen huomannut että se vaikuttaa jo jopa musiikkiharrastukseenikin. Tämän vuoksi olen ajatellut katkaista 6 vuoden työsuhteeni ja vaihtaa johonkin toiseen hommaan.
Työstressi vaikuttaa niin paljon kaikkeen muuhunkin elämään, kuten esim. parisuhteeseen, että parempi saada jotain vaihtelua välillä, oli se työ sitten mitä tahansa.

Kiitos kannustuksesta! Mieli on tässä vaiheessa muutenkin parempi, mutta noihin kirjoituksiin tekee varmana hyvää palata myöhemmin kun musa-angsti iskee taas päälle. Ja sehän on kun eikä jos, tuo leipääntyminen kuitenkin iskee aina uudestaan. Mutta sehän kuuluu vain elämään.
 
Taidanpa kohta lähteä keikalle =)