Rummut: rumpukamat ›

Ittellä on sellanen arvaus, että Call 2 on kutsu lopetukseen, mutta mites tää nyt sitten ihan oikeesti on?
 
Itse arvelisin tuota samaa. Omassa Kakilambessamme lopetuskutsu on tosin ollut erilainen tyyliin t . t | t . t | t . t | t . . | 2s ||
 
Mutta nyt on pakko hehkuttaa!! Aviv oli buukannut malilaisen Sidiki Camaran pitämään stadikalle workshopia viikon 23 lopulla. Luvassa oli kymmenen kalenterituntia djemben soittoa kolmen päivän aikana. Etukäteen jo kauhistelin käsiparkojani, sillä ei ole tullut liioin soiteltua djembeä viime kuukausina vaan lähinnä dudunbata. Pelkoni oli aiheellinen, sillä nyt vasta reilun viikon päästä sormus mahtuu jälleen nimettömään.
 
Koko viikonlopun työstimme perinteistä malilaista rytmiä, jonka nimi ei millään tarttunut mieleeni. Luonnollisesti lähdimme liikkeelle säestysrytmeistä, joita oli yhteensä kolme. Sitten opiskelimme perinteisiä soolofraaseja rakenteessa ja lopuksi ns. tutti-kohdat.
 
Sidiki oli opettajana todella johdonmukainen ja aisti hyvin ryhmämme heterogenian. Kolme kaveria oli enemmän soittaneita ja osa vain muutamia kuukausia. Aina kun "me ammattilaiset" ryssimme antoi Sidiki suoraa palautetta mokailijalle elekielellään noin 5 ms. viiveellä.
 
Aviv oli kuullut Sidikin kalenterin olevan tyhjä perjantai-iltana, joten Aviv järkkäsi afro-jamit Korjaamo-baariin Töölöön. Minä otin keikalle mukaan jazz-rumpusettini ja pyysin mukaan Pekka Rajamäkeä soittamaan bassoa. Aviv pyysi paikalle Jouni Järvelän soittamaan saksofoneja. Aviv soitti dun-rumpuja ja Sidiki Djembeä.
 
Aloitimme tunniksi kaavaillun settimme Footprintsillä ja jatkoimme Afro Bluella, sillä kaikki osaamamme kuuteen menevät biisit tulisimme soittamaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Aluksi estetiikkamme oli hieman hakuisessa, sillä afro-kamaa ei ole tullut setillä paljoa jammailtua. Kun pikkuhiljaa hylkäsimme swing-fraseerauksen ja aloimme soittaa mitä kuulimme, alkoi lastut lennellä. Jossakin vaiheessa Pekan tilalle tuli Ndioba ja sitten alkoi homma vähitellen selkiytyä.
 
Aloimme suunnitella keikan lopettamista ja roudailua, kunnes Alya halusi tulla soittamaan toista djembeä ja Maarika balafonia. Sitten alkoi osaltani afro-diletantin taivas, jossa pääsin soittamaan musikaalisen "suuni puhtaaksi". Olin kuin 10 sentin Tony Williams Ego-levyllä Don Aliasin kanssa. Vaikka jollakin hetkellä saksofonisoolo saattoi olla melodisessa funktiossa, tapahtui samanaikaisesti rytmistä vaihtoa etenkin minun ja Sidikin välillä. Tunnin setti oli venynyt yhtäkkiä kaksi ja puoli tuntiseksi ja joskus valitettavasti kunto on veks. Olinpa kerrankin päässynt tiluttamaan kaiken osaamiseni ja kaiken lisäksi vielä ehkä hyvän maun rajoissa. Seuraavan päivän tunneilla Sidiki sanoi nauttineensa suunnattomasti soittamisesta jameissa ja välilämme synkkasi todella hienosti musiikillisesti, vaikka en ollutkaan ehtinyt soittamaan settiä kokonaiseen kolmeen viikkoon. Ehkä jotakin on siis opittu!
 
Lauantai-illaksi menimme soittamaan eräisiin tripla-30-vuotisbileisiin malinke-rytmejä kolmella djembellä ja dunduneilla. Päivänsankarit eivät tienneet mitään yllätysesiintyjästä, yhdestä maailman parhaasta djembe-rumpalista. Soitin suurimmaksi osaksi dunduneja ja parissa kappaleessa djembeä. Silloin kun Sidiki tarttui dunduneihin, oli teksti ihan mieletöntä. Sellaista motoriikkaa ja koordinaatiota ei ole kenelläkään. Tuntui ihan uskomattomalta soittaa kolme varttia tuli perseen alla Sidikin kanssa sekoamatta kertaakaan roolissani, vaikka korvan juuresta kuului velmua polyrytmi ja -metri asiaa. Kiittelin jälkeenpäin Avivia siitä, että hän on tehnyt loistavaa työtä ensemble-soitollemme ja nyt oli Sidikin aika perehdyttää meidät solismin saloihin. Seuraavan päivän tunneilla Sidiki oli jälleen tohkeissaan siitä, että uskalsimme soittaa pitkiä sooloja ja haastavia fraaseja varsin kimuranttien kuvioiden päälle.
 
Keskustelut Sidikin anssa olivat lyhytsanaisia, mutta sitäkin asiapitoisempia. Ymmärtämykseni afrikkalaisesen muusikon mentaliteetista rikastui aika lailla ja sain vahvistuksia monille ounastelemilleni asioille. Etenkin sille, että tärkeintä on soittaa eikä spekuloida. Kuten sanottu, tilutin niin kuin perkele setillä ja mitä enemmän polyrytmit alkoivat pursuta, sen tyytyväisempi Sidiki oli. Ihanaa.
 
Sidiki pyysi seuraavalla Suomen vierailullaan sitä, että soittaisimme koko illan keikan jossakin. No mikä ettei, nähdään Sidiki.