Yleistä keskustelua musiikista ›

Meikäläisen levyhyllyssä on 70-luku se parhaiten edustettu vuosikymmen. Viime aikoina on pukattu markkinoille monien 70-luvun rock-bändien tuotannosta remasters-sarjaa tai yksittäisiä remaster-levyjä. AC/DC on vain yksi esimerkki.
 
Olen muiden juttujen ohessa kysellyt mitä mieltä jengi on remasteroiduista levyistä. Ja onko niissä oikeesti huomattavan paljon paremmat saundit. Selvää vastausta en ole saanut.
 
Olen itse hehkuttanut Hurriganes-klassikoiden remasteroituja painoksia, erityisesti Roadrunneria, mutta myös Hot Wheels:iä, joka alkuperäisenä on äänimaailmaltaan varsin epäonnistunut lätty. Viimeisin mielestäni onnistunut remaster-hankintani on Rainbow:n Long Live Rock'n'Roll, joka kuulostaa todella tuoreelta levyhyllyssä pölyttyneeseen vuoden '87 CD-versioon verrattuna.
 
Mitä mieltä olette remasteroinneista, tuovatko ne aitoa potkua saundeihin vai ovatko ne pelkkää rahastusta?
 
E: Lisäksi, harkitsetteko remasterin hankkimista, jos vanhan painoksen versio jo kököttää teillä levyhyllyssä?

Melekosen tapauskohtaista. Joskus ihan tervetullutta tavaraa, joskus rahastuksen makua. Laitan tähän jotain esimerkkejä/ omia mietteitä vielä jahka ehdin.

Meikä ei niinkään ajattele, että onko se nyt remaster vai originaali jos levyä ostan. On mulla remasteroituja ja ei remasteroituja, mutta ei kyllä ole samaa levyä kahta sorttia, että vois vertailla.
Ehkä jos ois saman levyn remasteroitu ja normi versio vierekkäin niin voisin ottaa remasteroidun.

Johnny Winterin ja Lynyrd skynyrdin Re-masteroinnit ovat onnistuneita. Jos vertaa rinnan uutta ja vanhaa on ero selvästi kuultavissa, Kuitenkaan mitään alkuperäisestä fiiliksestä ei ole kadonnut.
Nuo Hurriganes masteroinnit ovat hieno esimerkki hyvällämaulla suoritetusta ehostamisesta. Muutamia samoja levyjä löytyy hyllystäni ja valitsen mielummin poikkeuksetta uudelleen masteroidun levyn soitettavaksi.

Välillä on vähän makuasia kumpi on parempi. Esim. Holy Diverin remasterissa tuntuu lähinnä vain basson lisäys, Eaglesin vertailussa soittimet ja laulu tuntuvat paljon selkeämmiltä.
 
Remasterin tosin mielummin siellä kaupassa otan, jos valitsemaan pääsen.

Mä otan mielummin alkuperäisen.. Rouhee saundi.

Onhan nuo monesti asiaa. Paria Kissin remasteria tullut vertailtua vanhempiin CD-painoksiin ja onhan niissä kyllä eroa.
 
Rolling Stonesin SACD:t sattui myös hyvään saumaan joku vuosi sitten kun oli Stones-innostus päällä ja klassikot puuttui hyllystä. Kyllähän niissäkin on huippusoundit ja kannetkin mun mielestä hienot, ainakin kun vertaa niihin 80-luvun puolessa välissä ilmestyneisiin.

Jos remaster on julkaistu 90-luvun alkupuolella / 80-luvun lopussa, silloin on yleensä hyvät soundit. Uudemmat kuulostavat poikkeuksetta suoraan sanoen paskalta. Ei sovi digitaalisärö ja makkarapötkö vanhempaan musiikkiin.

Mulla ei ole mitään remastereja vastaan, mutta niitä alkuperäisiäkin olisi kiva vielä joskus kuulla. Ikävää jos ne jäävät unholaan näinä digitaalisuuden ym. homoilun aikana. Esim. Wigwamin Beingin jos löydätte vaikka alkuperäisvinyylinä, hihkaiskaa. Mulle semmonen.

Alkuperäinen vinyyli on kuitenkin se parassoundisin vaihtoehto.
 
Jep, ja nimenomaan se alkuperäinen painos. Nuo vinyyliuudelleenjulkaisutkin ovat monesti melko huonoja ohuine vinyyleineen ja todella askeettisine kansineen. Eli mieluiten alkuperäinen 70-luvulla julkaistu vinyyli. Jos sitä ei löydy niin sitten uusin CD-versio (monesti netistä löytyy tietoa eri remastereiden hyvistä puolista ja heikkouksista). Harvoin kuitenkaan korvaan jo olemassa olevaa CD-versiota uudella. Silloin pitää olla kyseessä todellinen suosikkialbumi ja uudessa versiosa tulee olla runsaasti bonuksia ja paremmat saundit.

Minä ostin tässä jokunen vuosi takaperin The Doorsin albumit CD-formaatissa kun en halunnut vinyylejä kuluttaa. On muutama Doorsin first pressing niin ne voi olla jossain vaiheessa vielä arvossaan.
 
Noista Doorsin cd-levyistä tuli sellaiset vinyyli-replicat, eli cd-kiekko on pienissä pahvisissa gatefold-kansissa ja cd:n ympärillä on suojaava paperipussi, aivan kuten vinyyleissäkin. Ne piti ostaa itselle...
 
Muutenkin on tullut ostettua vinyyliosaston tilalle niitä kuunneltuimpia levyä CD-formaatissa ja yleensä ne tuppaavat olemaan jälkikäsiteltyjä. En tosin ole vinyyleitä hukannut, olen vain alkanut varjelemaan niitä tarkemmin :)

Eikös vanhan analogiäänitteen siirto digitaalimuotoon vaadi jonkinasteista remasterointia, jotta lopputulos olisi mahdollisimman aidon kuuloinen? Eli ei riitä, että musat vaan kopsataan nauhoilta digiformaattiin. Ekat cd-versiot vanhoista vinyyliajan levyistä tehtiin suurin piirtein kopioimalla, ja niillä soundit on usein kylmät ja "digitaaliset". Uudemmilla remasteroiduilla cd-painoksilla soundit on usein paremmat eli jotenkin aidommat kuin ekoilla 80-luvun cd-painoksilla. Ainakin näin olen ollut havaitsevinani.
Huonojakin esimerkkejä uudelleenmasteroinneista löytyy ihan riittävästi, kun masteroijilla on ollut pakottava tarve jättää oma kädenjälki ja "näkemys" klassikkolevyn soundeihin.

E: Lisäksi, harkitsetteko remasterin hankkimista, jos vanhan painoksen versio jo kököttää teillä levyhyllyssä?
 
Harkitsen ja aiemmin aika usein hankinkin, mutta en enää; jos soundit ovat huonot niin sitten väännetään volumepotikkaa. Tietysti joku lukuisilla bonusraidoilla varustettu spesiaalipakattu digipack (huh mitä sanoja...) aiheuttaa melkoisia ostopaineita, mutta usein nuo bonusraidat vain sotkevat alkuperäistä kokonaisuutta siitä mitä bändi itse on alunperin halunnut.
 
Ts. hyvin harkiten hankin enää toista tai kolmatta kertaa sellaisia levyjä jotka jo ennestään hyllystä löytyvät.

Alkuperäinen vinyyli on kuitenkin se parassoundisin vaihtoehto.
 
Kannattaa muistaa, että vinyyliaikana masterointi tehtiin usein kussakin levyprässäämössä erikseen, joten niitä masterointeja oli hyvin monenlaisia ja monentasoisia. Kaikki riippui siitä, mitä masteroija missäkin maassa sattui osaamaan ja millaisesta soundimaailmasta pitämään. Niin, ja tietenkin laitteiston ja monistukseen käytetyn vinyylin laadusta.

Doorsin L.A Womanin pari vuotta sitten ilmestynyt re-masteroitu versio on huomattavasti huonompi kuin 1990-luvun alun versio.

Olen itse hehkuttanut Hurriganes-klassikoiden remasteroituja painoksia, erityisesti Roadrunneria, mutta myös Hot Wheels:iä, joka alkuperäisenä on äänimaailmaltaan varsin epäonnistunut lätty. Viimeisin mielestäni onnistunut remaster-hankintani on Rainbow:n Long Live Rock'n'Roll, joka kuulostaa todella tuoreelta levyhyllyssä pölyttyneeseen vuoden '87 CD-versioon verrattuna.
 
Mitä mieltä olette remasteroinneista, tuovatko ne aitoa potkua saundeihin vai ovatko ne pelkkää rahastusta?
 
E: Lisäksi, harkitsetteko remasterin hankkimista, jos vanhan painoksen versio jo kököttää teillä levyhyllyssä?
 
Yleensä hankin (jos rahatilanne sallii) ja yleensä muutos on ollut musta parempaan päin - joskus enemmän joskus vähemmän..Hassua kyllä sikäli ,että minusta Rainbown remasterit on olleet ne joissa taas mun mielestä ois voinu olla parempikin lopputulos.Esim.juurikin AC/DC:n kohdallahan on onnistuttu aivan mainiosti .Toinen juttu mikä mulle remastereissa yleensä on hyvää on laajemmat tai ainakin alkuperäiset kansitekstit - monet vanhat cd -painoksethan on aika riisuttuja.

Levarilla on mahtava kuunnella esim. Sabbathin debyyttiä... Siihen vain kuuluu se rähinä... Diuuu diuuuuuu diuuuuuuuuuu.........

E: Lisäksi, harkitsetteko remasterin hankkimista, jos vanhan painoksen versio jo kököttää teillä levyhyllyssä?
 
Mä hankin cd-version yleensä vain silloin, jos siinä on jotain olennaisesti lisää eli biisejä, joita ei mulla ennestään ole ja jotka haluan. "Parempi" soundi ei yleensä riitä syyksi - itse asiassa on monia kokemuksia ekan sukupolven cd:stä, joissa oli huonosta masteroinnista johtuen oikeasti huonompi soundi kuin lp:ssä. Ei noita remasterointia ole kauheasti tullut ostettua, Whon levyt kyllä, koska niissä on paljon ekstraa ja hienot kansivihot, Televisionin levyt samasta syystä ja Nuggets-boksi - tietenkin. Ehkä tulen hankkimaan Beatlesin levyt cd:nä, mulla kun on vinyylit melkoisen loppuunhöylätty.
 
Rouva kyllä taitaa olla vähän eri mieltä, hän osteleekin cd-versioita suosikkilevyistään ja kyllä mulle jonkin verran tulee remasterointeja sivuharrastuksen kautta myös. Mä voisin kyllä vakavasti harkita joidenkin cd-levyjen hankkimista vinyyliversioina. Ekaksi tulee mieleen Flaming Lips ja Radiohead.
 
Vinyylit pysyy kuitenkin hyllyssä cd-rinnakkaisversiosta huolimatta juuri sen vuoksi, että on oppinut arvostamaan sitä alkuperäistä kokonaisuutta eikä niistä muutenkaan mitenkään raaski luopua. Tunnustan, että musta on kiva istua lattialla ja vaan katella levyjen kansia eikä cd-vihkoja tihrustaessa pääse oikein samaan tunnelmaan. Itse asiassa ostan kyllä suunnilleen yhtä paljon vinyylilevyjä kuin cd-levyjä edelleen. Siinä on kyllä puolensä tälläiselle perusvarattomalle - esimerkiksi viime perjantaina ostin Venturesin loistavan In Space-levyn eräästä divarista hyväkuntoisena vanhana Pickwick-painoksena kahden euron hintaan.
 
Edit. Oho, luinkin kysymyksen vähän väärin. Erittäin harvoin on tullut cd vaihdettua remaster cd:n. Mieleen tulee vain Television Marquee Moon ja Adventure, joiden ekat cd-painokset oli aika kuraa. Mutta kyllä tää aika on varmaan edessä, varsinkin jos alkaa tulla tasokkaita remasteroitu cd + laatu-dvd-yhdistelmiä.
 
Edit 2. Ei tää kyllä sinänsä helppoa ole. Kävin just Anttilassa enkä tasan uskaltanut katsoa esim. Hassisen koneen levyjen biisilistoja. Ties mitä sinkkuherkkuja sielläkin olisi ollut ja siinä sitten oltaisiin.

Yleensä olen pitänyt remastereista. Mutta jos on alunperäiseen tottunut, voi uuteen olla vaikea sopeutua. Ja joihin myöhempiin (sanotaan nyt vaikka 2000-luvun) remasterointeihin halutaan ilmeisesti tuoda todella voimakasta, modernia saundia, eikä se välttämättä sovi.
 
Smoke on the water kuullosti remasterina aivan vieraalta, mulle. Kuten myös hiljattain ostamani Booker T&MGs-bändin vika platta... suorastaan hyökkäävät saundit verrattuna niihin versioihin mitä olen tottunut. Kuullostaa hienolta, mutta esim kitarasaundi liian paksu. No nämä vain pari esimerkkiä, ja siis kitarasaundi kummassakin eniten jäi mieleen.
 
Niin ja enpä ole CD:itä uusinut remastereiksi. Enkä vinyylejäni pois myyny.