Media ja viihde ›

Amatööriurheilu oli alkuaikoina oikeaa amatööriurheilua. 1900 Ruotsia edusti korkeushypyssä Teodor Blom, joka ylitti riman, joka kiilui 150 sentin huimaavalla korkeudella. Englantilainen Ernest Haley ja amerikkalainen Melvin Sheppard viihtyivät 1912 Tukholman kisoissa 400 metrin matkalla kummatkin kokonaisen minuutin ja 6,6 sekuntia. Sheppardin saavutusta korostaa, että hän oli sentään puolustava olympiavoittaja. Vuoden 1896 kisojen kreikkalaisia kisaturisteja voisi mainita runsaasti, mutta heidän puolustuksekseen on sanottava, että kisamatka tehtiin omilla rahoilla, eikä se ollut liian pitkä.
 
Kisoissa on aina antoisaa bongata kehitysmaiden osanottajia, jotka ovat ehdottomasti ottamassa osaa. Usein heillä on omintakeinen, yleensä itseopittu tyyli, joka tuottaa silti tuloksia, joihin sohvaperuna harvoin yltää. Poikkeuksia tietysti on. Hondurasin Luis Cordoba edusti maataan Meksikossa 1968 painelemalla 1500 metriä aikaan 5.18,06. Tuohon tulokseen yltää tavallinen kuntoilijakin. Vielä kiinnostavampia tavoitteita asettivat haitilaiset kestävyysjuoksijat Montrealissa 1976. Dieudonne Lamothe kellotti 5000 metrillä 18.50,07 ja Charles Olemus kymppitonnilla 42.00,11. Juoksun jälkeen Charlesin olemus oli nääntynyt.
 
Hitain kiiruhtaja kautta aikain on ollut saksalainen pika-aituri Ralf Leberer Sydneyn kisoissa 2000. Leberer pilasi mahdollisuutensa törmäilemällä päin viimeisiä aitoja, jonka jälkeen hän musertuneena makasi mondon pinnalla pitkän tovin selällään, ennen kuin nousi ylös ja käveli maaliin ajassa 56,74.
 
Kävely on laji, josta Tahko Pihkala tunnetusti murjaisi, että se on kuin kilpailisi siitä kuka kuiskaa kovimmin. Viron Alfred Maasik ei ollut tuomareiden tärkein silmälläpidon kohde 50 kilometrin kävelyssä Los Angelesissa 1932. Hän saapui maaliin ajassa 6 tuntia 19 minuuttia, mistä voi päätellä, että hän selvästi käveli koko matkan.
 
Olympialaisissa isäntämaalla on mahdollisuus nimetä edustaja jokaiseen lajiin. Monet maat pitävät kunnia-asiana saada joukkue täyteen. Belgia täytti kiintiötä 1920 Antverpenissä nimeämällä keihäänheittoon Arthur Delaenderin, jonka hyytävä kiskaisu kantoi 36 metriä ja 25 senttiä.
 
Olympialaisten köykäisimmät painonnostajat on jostain syystä tuottanut Nepal. Vuoristoharjoittelu ei mennyt aivan putkeen 1980-luvulla, kun kolme nepalilaista B.Sawad (180 kg), A. Karki (125 kg) ja R.Pradhan (140 kg) tempaisi ja työnsi keveimmät painot, mitä painoluokissaan (kärpässarjasta höyhensarjaan) oli koskaan nähty. Kolmikon täydennykseksi superraskaassa sarjassa S.Joshi punnersi ylös 282,5 kg Atlantassa 1996.
 
Suomi, joka hävisi 1958 jääkiekossa Kanadalle maalein 24-0, voi lohduttautua sillä, että tylympiäkin numeroita on kaukalossa nähty, vieläpä Olympia- ja MM-tasolla. Ruotsin MM-kisoissa 1949 Kanada, jota edusti seurajoukkue Ottawa Senators (ei silloin NHL:ssä päinkään), rökitti Tanskan 47-0.
 
Suomen koripallohistoriasta löytyy vielä komeampia lukuja. EM-kisoissa 1939 Suomi poistui kentältä
kuusi kertaa tyylikkäästi hävinneenä. Ranska nujersi heti avausottelussa Suomen 76-11. Italiaa vastaan punnerrettiin vielä siedettävä 63-13-tappio, mutta jatkossa kyyti kylmeni. Liettua korvensi luvuin 112-9, Latvia pöllytti 108-7, mutta kaikkein tyylipuhtain suoritus oli 91-1 -tappio Virolle. Suomen joukkueen siihen asti kaikkein komeimmaksi koripallosaavutukseksi jäi ottelu Puolaa vastaan, josta selvittiin lukemin 46-13. Olympialaisissa vastaavaan on yltänyt vain Irak häviämällä Lontoossa 1948 Korealle 20-120 ja Kiinalle 25-125.
 
Maailman huonoimpien olympiatulosten joukosta löytyy kaksi suomalaista. Irja Lipasti ponkaisi Berliinissä 1936 naisten korkeushypyssä pilviä hipovat 130 senttiä. Sitä tulosta ei ole sen koommin alitettu, eikä tulla koskaan enää alittamaan. Mira Kasslin puolestaan polki Sydneyssä 2000 500 metrin aika-ajoissa kuumeisena ja väsyneenä ajan 37,145 sekuntia.
 

 
Nämä ja paljon muuta: http://teknokekko.vuodatus.net/blog/category/urheilu