Sokeat silmäni sidottuina
sydämeni sanomattomista sanoista
tyhjyyden savuverho kasteessa yllä maailman
sisälläni vaimeana sykkivän
Unohtuneena kuolemaan
jonka avautuminen yön pehmeälle saasteelle
palaa helvetin mustassa tulessa
paljastaessaan ruumiinsa kalpeat rajat
ja astuessaan vapauteen
joka lopulta pakottaa pysähtymään
hengästyneenä tuskan äänestä
Hiljaa omassa maailmassani, joka olet sinä
Kengät kidutuksen kivillä täyttyen
kannan salattua taakkaani jota pelkään
Pettymyksen suolainen virta vuotaa ihollani valittaen
ja maistan veren sisimmässäni
Kauneus loppuu, kun viimeisen kerran
tunnustelee keuhkoissaan elämän välttämätöntä turhuutta
joka hajoavaisuudessaan kantaa nimeä ilma
Olemukseni muille kuin kellonsoittaja
vaikeaksi käännetyt sävelet muistuttavat arkuudestani
Ohi kävelevien leiskuvien silmien kuvottava lemu
rumuuden oravanpyörässä
Aukko elimistöni syvyyden vaikutelmassa
karkottaa hyvästellyt rakkaan taakse muurin
jonka avain on suljettu kadotuksen sielunnäytelmään
Edelleen syömättömän juureksen multainen kuori kammoksuu itseäänkin rohkeus ei vaadi voimaa vaan sydäntä. |
Tämä on varmasti sellainen kappale, jota kuuntelee mielellään uusiksi, jota ymmärtää kielikuvat paremmin. Liekö melodia balladimainen vai rockimainen? "Madman was here, but now he's gone, you know the results, I have done."
Vedä viskiä, vodkaa, rommikolaa, tequilaa, viiniä ja kaljaa saman illan aikana. Koeta hymyillä aamulla. |
Myönnän, etteivät ole maailman helpoimmin ymmärrettävät lyriikat. Kaikista parasta on minusta se, ettei lyriikoilla ole koskaan yhtä ainoaa oikeaa selitystä. Minulle näilläkin on tietty merkitys, mutta jokainen lukee ne omien kokemustensa pohjalta eri tavoin. Siksi en mielelläni näe tärkeäksi tulkita lyriikoitani lukijoilleni/kuulijoilleni.
Balladi tästä on tulossa. rohkeus ei vaadi voimaa vaan sydäntä. |
tii
Peter Spiegelmann