Roots ›

Oli tässä puhetta, että joskos saataisiin jonkinlaista keskustelua aikaiseksi "vanhasta pre-war bluesista" näiden Clapton/Moore-akselin juttujen vastapainoksi (no offense). Suunnittelin jonkinlaista kunnianhimoisempaakin alustusta mutta eipä taida aika eikä tiedotkaan oikein riittää, joten täytyy tyytyä pelinavaukseksi listaamaan joitakin omia suosikkejani jonkinmoisin kommentein höystettynä. Korjatkaa mahd. virheet. Niitä saattaa hyvinkin olla, kun ulkomuistista suhailen keskellä yötä.
 
Skip James
 
Korkealta ujeltava laulu, usein synkeät aiheet ja taiturimainen kitarointi tekevät miehestä mielestäni erään persoonallisimmista deltan bluesmiehistä. "Devil Got My Woman", "Cypress Grove Blues" ja "Hard Time Killing Floor" - siinä muutama suosikkini. Jotenkin aavemaista, selkäpiitäkin karmivaa tavaraa. Robert Johnsonin "Hell Hound On My Trail" pohjautui käsittääkseni juuri tähän Skipin "Devil..":iin? "22-20 Blues" lienee myös Skipin esittämä ensimmäinen tunnettu levytys tästä teemasta? Skip soitti joillakin levyillään myös pianoa ja tyyli oli vähintään yhtä persoonallinen kuin miehen kitarointikin.
 
60-luvulla Skip "löydettiin" uudelleen ja korkeasta iästään huolimatta mies teki tuolloinkin vallan erinomaisen korkeatasoisia levytyksiä ainakin kuulemaltani osin. Vanguard-kokoelma onkin hankintalistani kärkipäässä. Skipin - kuten niin monen muunkin - vanhojen 20-30-luvun levytysten puutteena on kiusallisen heikko äänentaso, kun kama on kopioita vanhoilta, rahisevilta savikakuilta. Yllättävän hyvin noihin rahinoihin ja ritinöihin kuitenkin tottuu.
 
Blind Willie Johnson
 
Mitähän tästä miehestä voisi kirjoittaa, PAKKO olla tuttu kaikille? Laulu on aivan uskomatonta röhinää - miten tuollaista voi edes olla? Otaksuisin, että vuosikymmenien karjuminen hengellisiä viisuja kitaran säestyksellä kadunkulmissa lanttia kerjäten säässä kuin säässä on tuon saanut aikaan? Linkkari-slide kitarointi on sitten sen toinen huomion kiinnittävä seikka. Aivan mielettömän hienoa soittoa, jota joku soittamisesta itseäni paremmin perillä oleva voisi varmaan analysoida tarkemmin. Ry Cooderko se sanoi Blind Willie Johnsonin "Dark Was The Night":ia hienoimmaksi amerikkalaiseksi musiikkiesitykseksi kautta aikojen (tjsp.)? Hyminää ja kitarointia, ei siihen enempää tarvita, ei edes sanoja.
 
Osa Blind Willien viehätystä on mielestäni ristiriita hengellisten laulunaiheiden ja tuon rajun kuuloisen lauluäänen ja -tyylin välillä. Kepeitä eivät myöskään olleet Willien elämänvaiheet.. ehkä joku viitsii ne kerrata tähänkin.
 
Mojo Workin' merkiltä on äskettäin tullut laadukas (myös äänentasoltaan), rapiat 20 Blind Willie-helmeä sisältävä kokoelma joka irtoaa muistaakseni mid-price hintaan. Complete-settiä löytyy sitten tuplaceedeen muodossa Sony/Legacylta.
 
Jatketaan tästä, kun keritään. Kommentit, korjaukset, lisäykset, omat suositukset jne. ovat kaikki enemmän kuin tervetulleita. Aihe ei ole mitenkään sidottu mies-ja-kitara osastoon tai mihinkään muuhunkaan sen erityisemmin.

Blind Willie Johnson
 
Mitähän tästä miehestä voisi kirjoittaa, PAKKO olla tuttu kaikille?
 
Blind Willie luokitellaan usein (periaatteessa täysin oikein) gospeliksi bluesin sijaan, joten siinä mielessä monet saattavat jättää väliin. Valitettavasti. Hieno artisti.
 
Laulu on aivan uskomatonta röhinää - miten tuollaista voi edes olla?
 
Jos Blind Willielle olisi annettu käteen sähkökitara ja siirretty kuusikymmentä vuotta eteenpäin, niin tuo olisi varmaan luokiteltu death-tms. metalliksi 8-)
 
Sama tietysti pätee toiseen delta-legendaan, Charley Pattoniin.

Blind Wille Johnsoniin viittasin jo tuossa Fat Possum keskustelussa "Motherless Children Have a Hard Time" kuuluu Dark was the night cold was the groundin ohella mainittavien biisien listaan. Pitänee nolona tunnustaa etten omista yhtään miehen levyä, kirjastosta olen joskus lainannut. Kuuluisi kyllä ehdottomasti hankittavien listalle. Jos mies levyttäisi nykypäivänä uskoisin että Fat Possum haluaisi tehdä miehen kanssa sopimuksen.

Nostaisin esille myös Big Bill Broonzyn jonka merkitys Muddy Watersin esikuvana heijastuu aina Rock musiikkiin asti. Äijän levyjä löytyi takavuosina jopa Anttilan halpalaareista.

Skip James
 
Skip taisi muuten käyttää kitarassaan avointa E-molli -viritystä. Erittäin omaperäinen ja paikoin hyytävän kuuloinen artisti.
 
Eikös siinä yhdessä Coenin veljesten leffassa Tommy Johnson -niminen hahmo soitellut iltanuotiolla Hard Time Killing Flooria? Tietääkö kukaan, kuka sen soitti ja lauloi siinä?
 
Blind Willie Johnson
 
Toinen erittäin kova ja vaikuttava tulkitsija. Vaikka sanoitukset ovatkin enemmän tai vähemmän hengellisiä, on musiikin muoto täyttä bluesia, ainakin allekirjoittaneen korviin.
 
Kepeitä eivät myöskään olleet Willien elämänvaiheet..
 
Olikos se juuri Willie vai joku toinen Blind-kaveri, joka menetti näkönsä lapsena ilkeän äitipuolen kaadettua pesulipeää pojan kasvoille?
 
Joitain muita mielenkiintoisia nimiä on ainakin Sleepy John Estes. Kaverin tyyli ei ollut niin deltamaisen raskas kuin edellämainituilla. Yank Rachelin soittama mandoliini on mielestäni aivan loistavaa kuultavaa Estesin levytyksillä! Hänen sanoituksensa ovat usein tarkkoja faktapitoisia kuvauksia miehen lähiympäristön ihmisistä ja tapahtumista. "Little Laura Blues", "Lawyer Clark" jne, kannattaa tsekata kokoelmilta ainakin 30-40 -lukujen matskua.
 
Onko kellään tietoa esim Blind Willie Mctellin tai Willie Brownin elämänvaiheista?

Charley Pattonista tuli mieleen, että hämmästyttävästi miehen "Jim Lee Blues pt 1" muistuttaa Big Bill Broonzyn säveltämänä kulkevaa "Key To The Highway":ta, jonka Bill "Jazz" Gillum levytti muistaakseni vasta v. -40. Jopa sanoissa on yhteneväisyyksiä, sävelmähän on hyvin samankaltainen. Siis tämänkaltaiset yhteneväisyydet ovat tietysti bluesissa hyvin yleisiä ja usein on mahdoton varmasti sanoa, kuka on mitäkin säveltänyt mutta tähän "Jim Lee Blues" - "Key To The Highway" yhteneväisyyteen en muista kenenkään kiinnittäneen mitään huomiota. Kuunnelkaa ja vertailkaa.
 
Tuo Gillumin "Key To The Higway" on muuten omia suosikkibiisejäni. Broonzyn kitara, Gillumin harrpu ja laulu sekä tietysti kappaleen melodia ja etenkin sen lyyrinen teksti tekevät siitä mielestäni erään niistä kaikkein hienoimmista bluesesityksistä.

Olikos se juuri Willie vai joku toinen Blind-kaveri, joka menetti näkönsä lapsena ilkeän äitipuolen kaadettua pesulipeää pojan kasvoille?
 
Noinhan se meni. Henki lähti, kun ukon hökkeli paloi maan tasalle ja sai ulkosalla nukkuessaan keuhkokuumeen (tjsp.), eikä otettu sairaalaan sisälle.
 
EDIT: Tommy Johnsoniin olisi mukava tutustua paremmin. Ei mulla taida olla kuin "Canned Heat Blues" "When The Sun Goes Down" - boxilla. Lootan ekalla osalla - jota mulla ei vielä ole - on lisäksi "Cool Drink of Water", jota kai pidetään "I Asked For Water (She gave Me Gasoline):in esimuotona. Mikähän olisi paras tapa hankkia TJ:n esityksiä? Varhainen Son House kiinnostaisi myös.

Sarjassamme "olen kuullut pari biisiä" -tapauksia on myöskin Bo Carter, joka tunnetaan ennen kaikkea kaksi- tai ehkä pikemminkin yksimielisistä sanoituksistaan. Mutta niillä kahdella kuulemallani biisillä ("All Around Man" ja "Cigarette Blues") mies osoittaa olevansa myöskin aivan hervottoman hyvä ja tyylikäs kitaristi. Ehkä vielä jonakin päivänä kaivelen jostakin lisää...
 
.

Onko kellään tietoa esim Blind Willie Mctellin tai Willie Brownin elämänvaiheista?
 
McTellista lyhykäisesti; Mies syntyi Thompsonissa Augustan lähellä v. 1898 (tai 1902) ja varttui Statesborossa. Hän syntyi sokeana, tai ainakin käytännössä sokeana - jossain lähteissä mainitaan että hän näki varhaislapsuudessaan hiukan toisella silmällään. Kitaransoiton McTell opetteli jo ilmeisen nuorena, vakaana aikomuksenaan hankkia soittamalla elantonsa. Kitaran ohella mies hallitsi ainakin huuliharpun ja haitarin soiton. Hän opiskeli useissa sokeille tarkoitetuissa kouluissa ja hän sanotaan olleen terävä ja älykäs mies. Ilmeisesti McTell sai opinahjoissa myös jonkinlaista musiikillista koulutusta ja hänen kerrotaan osanneen "nuotittaa" sekä lukea musiikkia sokeain pistekirjoituksella.
 
Sokeus ei ollut McTellille minkäänlainen rajoite, vaan hän liikkui 20-luvulla laajalti medicine show - ja karnevaalikiertueiden mukana esiintyen. Tuntuu, että mies sai myös tastä elämänvaiheestaan huomattavia vaikutteita musiikkiinsa, joka ei aina ollut "perinteistä bluesia" ainakaan siinä mielessä, jollaisena se tänä päivänä mielletään.
 
20-luvun loppupuolelta aina 50-luvulle asti McTell kiertele maata ristiin rastiin soitellen mm. Blind Willie Johnsonin ja Curley Weaverin kanssa, tehden siinä samalla melkoisen määrän levytyksiä paitsi omalla, niin myös "salanimillä" ja soittaen muiden taustalla. Erityisen suosittu McTellin kerrotaan olleen Atlantassa, jossa hänet saattoi nähdä soittamassa vielä 50-luvulla.
 
Rikastumaan McTell ei levytyksillään päässyt ja ilmeisesti alkoholista kehittyi miehelle huomattava ongelma 50-luvulle tultaessa. 50-luvun loppupuolella mies pääsi kuitenkin jonkinlaiseen pastorin virkaan. McTell kuoli musiikkimaailman unohtamana v. -59 aivoverenvuotoon.
 
Harmi, ettei McTell saanut elää pidempään ja päässyt nauttimaan uudesta suosioita juuri noihin aikoihin alkaneen blues/folk - revivalin myötä, olihan hän monien uuden polven valkoisten folklaulajien suosikki. "No one can sing blues like Blind Willie McTell", lauloi Dylankin jossain, eikä ollut väärässä lainkaan. McTelllin ääni oli miellyttävä, soinnikas ja aina itsevarma. Paul Oliver kirjoittaa näin: "laulaessaan hän käytti nenä-ääntä ja hänen oudosti kääntyvät vokaalinsa tuntuivat heijastavan niitä silmänkantamattomia etäisyyksiä, jotka hän oli kulkenut..."
 
Yhtä hienostunutta kuin laulunsa, oli myös miehen kitaransoitto. Se ei ehkä ollut "rytmikästä hakkausta", vaan enemmänkin tyylikkään taitavaa näppäilyä ja slidea, usein 12-kielisellä kitaralla. Huikaisevaa virtuositeettia, jossa usein syntyi vaikutelma usemmasta kitaristista soittamassa yhtäaikaa.
 
Vähintäänkin McTellin "Statesboro Bluesin" ja "Southern Can Is Minen" tuntemisen arvioisin kuuluvan jokaisen juurimusiikin harrastajan yleissivistykseen.
 
EDIT: säätöä moneen otteeseen

Sarjassamme "olen kuullut pari biisiä" -tapauksia on myöskin Bo Carter, joka tunnetaan ennen kaikkea kaksi- tai ehkä pikemminkin yksimielisistä sanoituksistaan.
 
"Pig Meat Is What I Crave", "My Pencil Won't Write No More", "Banana in Your Fruit Basket" ja mitäs kaikkia niitä olikaan. Hupa heppu. :-)
 
Muistakseni joku muukin on kehunut miestä myös kitaristina, täytyypä kuunnella tarkemmin totakin puolta miehestä.

Olisko jollain tietoa hepusta nimeltään Funny Paper Smith. Jostain joskus olen kuullut miehen mussiikkia. saako levyjä suomesta?? en ite ole löytäny.

Olisko jollain tietoa hepusta nimeltään Funny Paper Smith. Jostain joskus olen kuullut miehen mussiikkia. saako levyjä suomesta?? en ite ole löytäny.
 
Tää heppuhan tunnettin myös nimellä "Howling Wolf" 20 vuotta ennen Chester Burnettia? Kiinnostaisi miehen levyt itseänikin kovasti. Ainakin Document on jotain julkaissut CD:nä 90-l alussa, saatavuudesta ei mitään hajua.
 
EDIT: Netti paljasti, että Funny Paperin ura tyssäsi murhatuomioon 30-l puolessa välissä ja hepun väitetään kuolleen vankilassa v. -40.

Tää heppuhan tunnettin myös nimellä "Howling Wolf" 20 vuotta ennen Chester Burnettia? Kiinostaisi miehen levyt itseänikin kovasti. Ainakin Document on jotain julkaissut CD:nä 90-l alussa, saatavuudesta ei mitään hajua.
 
EDIT: Netti paljasti, että Funny Paperin ura tyssäsi murhatuomioon 30-l puolessa välissä ja hepun väitetään kuolleen vankilassa v. -40.
 
Näin on. John T. Smith oli hepun oikia nimi ja tunnettiin "Howling Wolf" nimellä ennen tätä "oikeaa" ulvovaa sutta. Murhasta mies pidätettiin ja oli syytön? Kuoli vankilaan 40-luvulla tai 40-luvun alussa. Täytyy kai kysellä jostain nuita levyjä. Joku kokoelma pitäisi tuon Documentin toimesta olla julkastuna mutta en ole löytäny.

Joku kokoelma pitäisi tuon Documentin toimesta olla julkastuna mutta en ole löytäny.
 
Documentin julkaisema kokoelma on edelleen ilmeisesti saatavilla.
 
http://www.document-records.com/
 
Ainakin Elosen Sepon uskoisin pystyvän levyä toimittamaan, jos ei muualta löydy. Laita mulle pikaviestiä, jos tarvitset yhteystiedot.

EDIT: Tommy Johnsoniin olisi mukava tutustua paremmin. Ei mulla taida olla kuin "Canned Heat Blues" "When The Sun Goes Down" - boxilla. Lootan ekalla osalla - jota mulla ei vielä ole - on lisäksi "Cool Drink of Water", jota kai pidetään "I Asked For Water (She gave Me Gasoline):in esimuotona. Mikähän olisi paras tapa hankkia TJ:n esityksiä? Varhainen Son House kiinnostaisi myös.
 
Mulla on Canned heat blues, masters of delta blues merkkinen CD. Sillä on Furry Lewistä. Tommy Johnsonia ja Ishman Braceytä (tai miten se nyt kirjoitettiinkaan) 7 biisiä kaikilta. Johnson oli kyllä melkoinen tulkitsija. Levyn kansiteksteissä kerrotaan että mies lähti kotoaan viettämään aikaa Charley Pattonin ja kumppaneiden jalanjäljissä ja palattuaan jonkin ajan kuluttua oli kuin demonin vallassa. Laulu ja kitaransoitto olivat kuin toisesta maailmasta.

Mulla oli kesällä lainassa kolmen CD:n Charley Patton boksi (The definitive Charley Patton). Onhan se todella asiallista tavaraa.. tuosta sai kyllä aika kattavan kuvan ko. artistin tuotannosta. Muutama raita oli kyllä aikamoista rätinää, mutta hyvin kuunneltava kokonaisuus joka tapauksessa (toisin kuin esimerkiksi Robert Johnsonin "Complete recordings", jossa on kaksi versiota samasta biisistä aina peräjälkeen).
 
Julkaistaankohan muuten sitä Johnsonin definitiivistä(?) elämäkertaa koskaan? Enpä ole kuullut mitään viime aikoina. Guralnickin kirja oli ihan mielenkiintoinen, tosin siitä riitti vain yhdelle illalle.

Mage: --Ishman Braceyta---
 
Tämä Bracey tuntuu myös mielenkiintoiselta miekkoselta. Kuulemassani "Saturday Nightissahan" mies käyttää Tommy Johnsonin "Cool Drink of Water Bluesista" tuttua riimiä "...I asked for water, she gave me gasoline..." ja molemmat kappaleethan taitavat jopa olla samassa sessiossa levytettyjä. Noista vanhoista Furry Lewiseistä sen verran, että ainakin kuulemani "Judge Harsh Blues" on mitä mainioin kappale ts. näitäkin pitäisi jossain vaiheessa hommata. Tuo mainostamasi CD saattaisikin olla hyvä vaihtoehto.

Nonnih, jatketaan... Nyt on saatu Tommy Johnson, Ishman Bracey ja Furry Lewis haltuun noiden vanhojen levytysten osalta melkoisen mukavasti (kiitos Mage!).
 
Kaikki em. ovat erinomaisen suositeltavia artisteja mutta Tommy Johnsonia pitäisin mielenkiintoisimpana merkityksensä vuoksi ja tuo merkitys käy hyvin ilmi myös miehen levytyksistä, joita tehtiin käsittämättömän vähän Tommyn suhteellisen pitkään uraan verrattuna - pieni ihme sinänsä, että "canned heatiakin" aikoinaan nauttinut heppu eli 60-vuotiaaksi...
 
"Cool Drink of Water Blues" on todellakin "I Asked For Water" ja joku toinen (jonka nimi ei satu nyt mieleen) selvästikin "Smokestack Lightning":in esimuoto. Voisi sanoa, että kaikki jälkeenpäin tehdyt versiot pohjautuvat jollakin tapaa näihin käsittääkseni ensimmäisiin levytettyihin versioihin ko. teemoista. Voisi myös väittää Howlin' Wolfin huhuilun ja ulvonnan olevan kenties jonkinlaista yritystä matkia Tommy Johnsonin tehokeinona käyttämää falsettia?
 
Levytyksiä merkittävämpää taisi kuitenkin olla Johnsonin into opettaa muita deltan blueskitaristeja ja -laulajia. Monikohan ehti käydä "Tommy Johnsonin blueskoulun" miehen vuonna -56 tapahtuneeseen kuolemaan mennessä?
 
Samassa "jengissä" Johnsonin kanssa hengaili mm. Charlie Patton, Son House ja Willie Brown. Mahtoi olla melkoinen bluesin sulatusuuni ja oppikoulu tuo Dockeryn plantaasi, jolla monet deltan bluesmiehistä työskentelivät ja asuivat silloin.
 
Eräs mielenkiintoinen seikka on myös, että Robert Johnson (ei sukua) omi käsittääkseni juuri Tommyltä myytin sielun vaihtamisen soittotaitoon tienristeyksessä.

Tommy Johnson oli kuulemma myös karismaatinen esiintyjä ja teki näitä niskan takana soittoja ja kitaralla "ratsastamisia" vuosikymmeniä ennen Chuck Berrya ja Hendrixiä.

Julkaistaankohan muuten sitä Johnsonin definitiivistä(?) elämäkertaa koskaan? Enpä ole kuullut mitään viime aikoina. Guralnickin kirja oli ihan mielenkiintoinen, tosin siitä riitti vain yhdelle illalle.
 
Tuntuvat olevan sitkeähenkisiä nämä etelänmiehet: Mack MacCormickhan oli luvannut Sille Yhdelle Tietylle Henkilöllle, että kirjaa ei julkaista tämän elinaikana. Itselläni on jossakin tallessa 70-luvun Guitar Player, jossa tosiaan jopa todetaan, että kyse oli Johnsonin myrkyttäjästä.
 
En ole minäkään kuullut kirjahankkeesta aikoihin.
 
.