Klassinen ›

Totta! Kalja on se juttu, miksi musiikkifestareilla käydään. Kaljateltat sinne Savonlinnaan! Pitäis varmaan kärrätä ne seinäjokelaiset vetämään tangoa Olavinlinnaan niin "kansa" olis tyytyväinen. (Kuka helvetti se kansa oikein on?) Ehdotan "kenellä tangolaulajalla on laajin vibrato"-kilpailua oopperan tilalle. Kyllä kansa tietää.
 
Eikö diletantti muuten joskus aiemmin vain sanonut pitävänsä enemmän klassisesta, sama kun joku deathmetal-tyyppi sanoisi ettei välitä mistään muusta kuin death metallista. Haukuttaisiinko death metal-hemmoa elitistiseksi sellaisesta lausunnosta. Kysyn vaan, nimimerkki kansan syvien rivien keskeltä.
 
Eihän me nyt seinäjokelaisten bisnestä tänne tuoda, ajatus olisi pitäänyt "varastaa" jo kauan sitten, mutta jollekin populaarimusan tapahtumalle voisi olla sijaa oopperan lisäksi, puutetta on vain tekijöistä. Valmiin pöydän ääreen ollaan kyllä hanakoita sitten tuleen.
Oopperan väliajalla myös linnassa on erilaisia alkoholipitoisia juomia tarjolla myyyntipisteessä, kaljaakin ja sitä nähtävästi myös ostetaan.

No, konsertoihan se Turusen Tarjakin Raimo Sirkiän kanssa Savolinnassa ensi kesänä, jotta tuleehan siinä sitten sitä cross-overiakin mukaan...
 
..vaiko cross-överiä?
 
Ei vaan, en mä oo ees kuullut mitään tollasta joten vitsivitsi.

..vaiko cross-överiä?
 
Ei vaan, en mä oo ees kuullut mitään tollasta joten vitsivitsi.
 
http://www.tarjaturunen.com/fi/news.html
 
4.1.2006 olevassa ilmoituksessa tarkempaa tietoa. Siinäpä sitä ihmettelemistä!

Eihän me nyt seinäjokelaisten bisnestä tänne tuoda, ajatus olisi pitäänyt "varastaa" jo kauan sitten, mutta jollekin populaarimusan tapahtumalle voisi olla sijaa oopperan lisäksi, puutetta on vain tekijöistä. Valmiin pöydän ääreen ollaan kyllä hanakoita sitten tuleen.
 
Onhan täällä yritetty aikanaan erinäisiä "Savonlinna-rockeja" järjestää, mutta ei oo vissiin oikein ottanut tulta alle. Taannoinen CasinoRock sentään pyöri muutaman kesän... ei oo vissiin oikein niitä tekijöitä, kilpailu on kovaa ja kun sijaintikin on näin huono niin on taidettu vetää lopulliset johtopäätökset.
 
Oopperan väliajalla myös linnassa on erilaisia alkoholipitoisia juomia tarjolla myyyntipisteessä, kaljaakin ja sitä nähtävästi myös ostetaan.
 
Ostetaan sitä, vaan onpa niilläkin tiskeillä hinnat jotain muuta kuin kaljateltassa.

Ohjelmiston populisoiminen on kaksipiippuinen juttu. Musiikin ystävät eivät jaksa katsoa Mozart-komedioita vuodesta toiseen ja lopettavat oopperassa käynnin.
Toisaalta perusohjelmistosta kuten juuri Mozartin oopperoista voi saada aikaan mitä mielenkiintoisimpia uusia näkökulmia oikean ohjaajan käsissä. Ehkä Kansallisooperan pitäisi palkata Calixto Bieito ohjaamaan uusi produktio, pari vuotta sitten Berliinissä Bieton ohjaama Die Entführung aus dem Serail (Mozart - Ryöstö Seraljista) sai aikaan aikamoisen polemiikin.
Tässä todiste siitä, ettei ooppera ole ainakaan tylsää ja kaavoihin kangistunutta ;):
http://www.komische-oper-berlin.de/ … nt_date=&id_language=1&sid=

Tässä todiste siitä, ettei ooppera ole ainakaan tylsää ja kaavoihin kangistunutta ;):
http://www.komische-oper-berlin.de/ … nt_date=&id_language=1&sid=
 
No justiinsa. Aika hard corea... Pitikö tämäkin vielä nähdä...

Weillin musikaaleista tai opereteista saattaisin pitääkin jos niiden tyylillis-musiikillinen luokittelu oikeuttaisi käyttämään niistä ylipäänsä sellaista kuin musikaali-termiä, joista viimeiset yhdysvalloissa syntyneet Broadway-oopperat sellaisiksi toisinaan myös mielletään ja luetaan, kuten Street Scene tai Lost in the stars, joiden kepeän viihteellistä tyyliä pidetään yleisesti banaalimpana kuin Brechtin ja muiden teksteihin syntyneet yhteiskuntapoliittista satiiria viljelevät musiikkinäytelmät antavat osoittaa, Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho, Kerjäläisooppera, Die Bürgschaft, joita natsit inhosivat ellei tämän musiikillistyylillisen termin käyttöönotto olisi vain terminologismusiikillinen määrittelykysymys ja tekosyy jakaa musiikki vakavaan ja populaariin sektoriin Orffin ja Puccinin vaikutuksen ohella näistä viimeksimainittuun, tehdessään uudella anti-intellektualistisella primitivismillä vaikutuksen pop-musiikkiin orientoituneeseen maailmaan ja musiikkiyleisöön, sillä yhdysvaltoihin natseja paetessaan Weillin ei ollut enää suotu käyttää satiirista tyyliään kenties tietynlaisena tietoisena myönnytyksenä Hollywoodin kaupalliselle hengelle, jonka mukaan kaupalliset intressit painoivat vaakakupissa taiteellista laatua ja ambitioita enemmän, ja jossa rahan tekeminen on paitsi itseisarvo, voidaan se helposti katsoa myös tärkeimmäksi motiiviksi taiteilijoiden työlle joka ohittaa heidän taiteellisen kunnianhimonsa, ja ylevät periatteensa joka näkyy taiteellisen omantunnon laiminlyömisenä, ja jonka voi nähdä yleisemminkin viihdekulttuurille tyypillisenä piirteenä tässä kapitelismin luvatussa maassa ja kehdossa, jossa vakavien taiteilijoiden kuten Schönbergin oli vaikeata luoda uraa sinne niinikään Euroopasta komannen valtakunan hirmuvallan alta paettuaan.
 
Hänhän ei saanut apurahaa keskeneräiseksi jääneeseen oopperaansa Mooses und Aaron vaikka hän anoi sitä koko yhdysvalloisa viettämänsä ajan viimeisiin hetkiinsä asti.kaikki pitivät häntä suurena musiikkiteoreetikkona mutta eivät milloinkaan suurena säveltäjänä. tähän asti luulin säveltäneeni muista syistä totesi säveltäjä pettyneenä.

Onko tuo ironisella äänenpainolla sanottu, hyvä Sharkmies, onhan? Onhan?!
 
Mitä se elitismi on? Tuntuu että se on Suomessa se suurin synti. Mikä sen vastakohta sitten on? "Aito" meininki?
 
Suomessa ei saa kuunnella oopperaa, käyttää sivistyssanoja tai olla iloinen. Tämä on totuus.
 
Aamen.
 
Vaikka en oopperassa tiuhaan käy, osaan antaa arvoa juurikin diletantin (nimi ei vissiin ole enne) mainitsemille monisatavuotiselle historialle, vaativuudelle, vivahteikkuudelle, jne. Itse olen kevari, mutta uskon vakaasti klassisen musiikin olevan tietyin mittarein juurikin ravintoketjun yläpäässä. Kaikki humppaurpot ja kaikkionhyvää-musiikkitieteilijät eivät tämän kanssa ole samaa mieltä. Tähän väliin voisi sitten laittaa Annaliinan mainintoja yleissivistävyydestä ja yleensäkin KORKEAkulttuurin roolista yhteiskunnassa. Musiikki kuuluu kaikille. Annetaan sen siis kuulua. Eipä tuota oopperaakaan haitaksi asti esim. televisiossa näy. Joulun alla taisi näkyä, liekö ollut harhaa vai Teemalta tullutta.
 
Niin kuin Rondon päätoimittaja totesi: "Nyt on hyvä aika olla elitisti". Tuon elitisti-sanan voisi korvata jollain poliittisesti korrektimmalla, mutta sanan "hyvä" voisi korjata sanalla "korkea".
 
Pääosin vanhempaa, hyvin pukeutunutta pariskuntaa tai seuruetta. Nuoria ei juurikaan joukossa kuin vain hyvin pieni otanta. Tämä, jos mikä on perseestä. T: pienenä konsertteihin raahattu, niistä kokemuksista muistan tasavälein kiittää.
 
taiteellisen kunnianhimonsa No, vaikka musikaaleja voidaan asettaa alenevaan polveen oopperasta katsottuna, soisin hetken mietittävän sitä, mitä resursseja lavaesiintyjiltä, soittajilta, näyttämökoneistolta, markkinoinnilta, jne. vaaditaan jotta saadaan ns. vitun hyvin vedetty musikaali aikaiseksi. Jos teksti tai musa on höttöä, pitää vääntää vielä kahta kauheammin. Arvostan, vaikka en vapaaehtoisesti käy juuri katsomassa.
 
Toisaalta, rehellisyyshän se joidenkin mielestä erottaa hyvän ja huonon musiikin. Mutta en halua eksyä aiheesta tämän enempää.

Nousipa tähän nyt sopiva ketju kysymykselleni: mitä mieltä olette Olli Kortekankaan Isän tytöstä?
 
Savonlinnassahan tuo esitettiin jo kauan sitten, mutta Kansallisoopperan ensi-ilta on tulossa vasta tässä kuussa. Televisiossakin se on näytetty. Libreton perusteella en oikein ole vakuuttunut, mutta käyn sen todennäköisesti silti katsomassa. Lisätietoa:
 
http://www.ooppera.fi/produktiot.asp?polku=18;551;;1&tyyppi=1
http://www.karjalainen.fi/Karjalain … erajuhlien_juhlavuoden_3495626.html

Kortekankaan Oulu-juhlaoopperaa olin itse soittamassa. ensin en pitänyt siitä, mutta kymmenennen näytöksen kohdalla pidin siitä todella paljon. Tämä kommentti ei liity Isän tyttöön mitenkään.

.
 
Tämä, jos mikä on perseestä. T: pienenä konsertteihin raahattu, niistä kokemuksista muistan tasavälein kiittää.
 

 
Pääosin vanhempaa pariskuntaa ja seuruetta, joukossa nuoria harvakseltaan.
Tämä on todettu jo vuosikausia juhlia seuranneena. Mikäs siinä, Oopperajuhlat ovat toki erittäin tärkeä jokakesäinen tapahtuma Savonlinnassa, piti niistä taidemusiikkitapahtumana tai sitten ei

Pääosin vanhempaa pariskuntaa ja seuruetta,
 
So? Nehän ne kinkerit, ja riinä sivussa useamman vesselin rytmimusiikkiharrastuksen rahoittaa...
 
joukossa nuoria harvakseltaan.
 
Surullisen totta, osin. Itse kävin ekan kerran Oopperajuhlilla ekan kerran hilkulla parikymppisenä (siitä ON aikaa), ja kyllä tärähti! Olin siihen asti ollut Ruisrockin ja Jazzien vakkarikävijä monen vuoden ajan. Oli poppipojalle melkoinen kokemus kuunnella niin hyvin erottelevaa ja dynamiikaltaan isoa bändiä. Näin, vaikka se akustiikka ei ihan vimpasen päälle olekaan. Aika paljon yleisössä oli samanlaisia eväitä repussa rahtaavia nuoria pariskuntia kuin itsekin oltiin. Oliskovaikuttanut, että kyseessä oli surevien omaisten näytös. Tosin, ihan samanlaista porukkaa olen bongaillut nykyäänkin siellä, enkä ole pahakseni pistänyt vaikka pari kertaa olen olosuhteiden uhrina joutunut paikalla tönköt päällä olemaan.

Oopperajuhlat ovat toki erittäin tärkeä jokakesäinen tapahtuma Savonlinnassa, piti niistä taidemusiikkitapahtumana tai sitten ei
 
Niinpä. Samalla tavalla voi pohtia Porin Jazzia jazztapahtumana ja Kuopion Viinijuhlia viinibileinä. Suurin osa myydystä liemestä kun on muovimukissa kuohuvaa olutta. Tahtoo se varsinainen pihvi monesti olla surullisen ohut lituska kaiken käärepaperin sisällä...

Ooppera on sellainen näyttämöteos, missä lauletaan repliikit, ei puhuta. Siinä myös ihmiset saattaa vatvoa jotain tunnettaan pitkään laulamalla ns. aarian. Joissain kohtauksissa iso joukko saattaa laulaa samaan aikaan, tai vaikka tanssia sen musiikin tahtiin. Näin pääpiirteissään.
 
Aika monen oopperan musiikki on ns. klassista musiikkia, joten voi varmaan sanoa että pääpiirteissään ooppera on klassista musiikkia. On myös rock-oopperoita ja muita semmoisia, ettei kannata liikaa yleistää. Sitten jos on puhuttuja repliikkejä välissä niin musiikkityylistä riippuen ollaan milloin operetissa, milloin musikaalissa, milloin kabareessa jne. Ja jos ooppera esitetään kirkossa ja teksti on suoraan Raamatusta niin sitten se on oratorio tai passio.
 
Tarkentakaa jos oion liikaa. Nukuttais.
 
Puhuttyuja dialogeja tavattiin jo klassimin aikana saksalaistyylisessä singspielissä tai kenties jo englantilaissyntyisessä kerjäläisooopperassa jonka moderni versio Weillin ja Brechtin luoma kolmenpennin ooppera sitten oli puhuttuine dialogeineen musiikinumeroiden välissä ja joita tavataan myös melodraamoissa Pierrot Lunairea lukuunottamatta joka koostuu pikemmin laulusarjan tavoin vain toisia seuraavista lauluista.Ehkä yhtä ainoaa pientä instrumentaalista jaksoa lukuunottamatta. Schubertin Zauberharfesta dialogit ovat kadonneet.
 


Yksinomaan musiikilillisen lajityypin perusteella on vielä vaikea päätellä kenen musikaaleista pitää ja kenen ei. Itse käsite sinällään ei kerro siitä vielä paljonkaan mitään todella oleellista ja tärkeää tai sanana ole paljonkaan kykenevä kertomaan vielä mitään oleellista paitsi että liikutaan ambitioiltaan kevyemmän ja viihteellisemmin orientoituneen säveltaiteen parissa joka tuskin kantaa sisällään suuria tunnejärkytyksiä draamallisen oopperataiteen tavoin suosikkeinani Delius, jota kuunnellessani olin eilenkin pakahtua, ja schubert.
 
Koangan Voodoo-rituaaleja sisältäneen II-näytöksen alun kohtauksen sielua kiihdyttävä dramatiikka ja henkeäsalpaava puhdas musiikillinen kauneus puhuvat dionyysisen hurmion kieltä jota on vaikea ylittää oopperataiteen alueella. Eräs vaikuttavimopia kohtauksia milloinkaan.
 
Käsitteenä ja terminä sana musikaali ei vaikuta kovinkaan houkuttelevalta ja myönnänkin tuntevani suuria epäluuloja sitä kohtaan ellei itse musiikki paradoksaalisesti ja irrationaalisesti tarjoa minkäänlaista substanssia tahdonliikkeiden kuvastuksena tahtoa itseään esittäessään ja siihen välittömästi vaikuttaessaan kyeten muuttamaan tai kohottamaan affekteja nopeasti toiseen vireeseen mutta vain älyn mukaisina vastineina tiedoitsemiase puhtaan subjektin tajunnasta pois tungettua tahtoa itseään kuitenkaan kiihdyttämättä, jonka me kaikki teoreettista filosofiaa tiedekunnassakin opiskelleet hyvin tiedämme.
 
Lady in the Dark oli aikanaan Kurt Weillin suosituimpiin kuuluneita teoksia genreessään Yhdysvaltoiihin suiirtymisensä jälkeen. Toinen tunnettu on The Touch of Venus, joihi kumpaankaan en ole vielä ehtinyt tutustumaan edes kertakuuleman vertaa.