Aihe: Mozartista vielä kerran
1 2 3 4 5 6
corno
23.04.2006 00:45:28 (muokattu 23.04.2006 00:46:01)
Mozartilla on paljon upeaa musiikkia. Parhaiten tunnen hänen oopperoitaan. Vaikka ne joskus minua viehättivätkin, en enää juurikaan pidä niistä. Itse asiassa Taikahuilusta on tullut inhokkioopperani nro 1.
Mozartin oopperat ovat nokkelia irvailuja, täynnä nerokkaita sävelkulkuja, kepeitä aarioita ja huikeita ensemble-kohtauksia, mutta kun niihin oikein perehtyy, paljastuvat roolihahmot ohuiksi ja munattomiksi. Niitä on myös pidemmän päälle äärettömän tylsä laulaa, pelkkää laskemista (metronomi riittää vallan mainiosti säestäjäksi) eikä ollenkaan pääse rypemään suurissa tunteissa kuten esimerkiksi Puccinin tai Verdin oopperoissa. Lisäksi Mozart unohti jättää riittävästi hengitystaukoja laulajalle ja ikävintä kaikesta, hän sävelsi hyvin paljon ylimenoalueille niin, että sävelpuhtaus on äärettömän vaikea pitää.
(Kutsun salaa Mozartin oopperoita Teflonoopperoiksi. Älkää vaan kertoko kenellekään.)

 
Minä luppaan olla hissukseen!Muista en mene takuuseen,Ihmettelen,että tällä rintamalla on niin hiljaista.Missä lymyävät Mozartin puolustajat?
torvi suoraksi!
diletantti
23.04.2006 13:10:22
Jospa kukaan ei oikeasti pidäkään Mozartista - koko suosio on pelkkä kupla, keisari ilman vaatteita!
fifi
23.04.2006 22:59:12
 
 
Jospa kukaan ei oikeasti pidäkään Mozartista - koko suosio on pelkkä kupla, keisari ilman vaatteita!
 
Kyllä Mozart oli hieno säveltäjä. Mutta ei yhtä säveltäjää jaksa loputtomiin kuunnella, onhan se nyt selvä. (Paitsi eräs joka on Schubert-fani...) Kun alkaa tökkimään, jättää vähäksi aikaa levyt pölyttymään, niin jo tulee aika, jolloin siitä löytää taas jotain iloa.
 
Minäkin olin kyllästynyt jossain vaiheessa Taikahuiluun, mutta kun näin kansallisoopperan uusitun esityksen, muutin mieleni. Kyllä se vain on hyvä teos, oikein esitettynä ja ohjattuna. Asioita voi vaan tehdä niin monella eri tavalla.
 
Mozartin aarioistakin löytyy sitä yhdentekevää kermakakkuhattara-osastoa ja sitten taas toisaalta riipaisevan kauniita aarioita. Ja niitäkin voi esittää niin monella eri tavalla.
wrshredder
29.04.2006 16:20:19
Mutta missä on Mega!?
THV-Klubi#52 Romantikkoitkijät#23 S.M.A.K - perustajajäsen
kontrabasisti
29.05.2006 22:58:41
No joo. Mozart käyttää oopperoissakin aika hyvin orkesteria verrattuna taas esimerkiksi Verdiin. Taikahuilu on tosi kiva jos sen kuulee vaikka kerran vuodessa. Ja Sarastron aariassa on niin paljon lempeyttä Matti Salmisen tulkitsemana, että tulee kyynel silmään kun se Matti on niin hellyttävä!
"Tunne ja improvisaatio korvaavat tekniikan" -Jatta-
megatherium
30.05.2006 20:09:10 (muokattu 30.05.2006 20:14:00)
Mutta missä on Mega!?
 
Täällähän minä. Kuuntelen mieluummin miltei mitä tahansa Schubertin niin kovin monenlaatuista ja vaihtelevaa oopperamusiikkia kuin Sarastron patsastelelua ja palmun lehvien huiskuttelua. Kaikki hänelle vieraita ja ikään kuin kontoleen pakotettuja elementtejä tuo pappien arvokas astunta ja loputon hyveellisyyden ja säädylisyyden korostaminen, joka tulee ikävällä tavalla esiin huilujen kylmässä soinnissa
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
JulliH
30.05.2006 23:49:30
 
 
^Siinä oli 3 lausetta.
Älä viitti olla tollanen
Joonas
31.05.2006 10:23:51
^Siinä oli 3 lausetta.
 
Ei. Lauseita on enemmän, virkkeitä vain kolme. ;)
 
Sori OT.
 
J.
Sataa sataa ropisee, pili pili pom!
megatherium
22.11.2006 21:11:04 (muokattu 22.11.2006 21:16:33)
Luin kulttuurihistoriallisesta teoksesta seuraavan ajatelman:" tavallisen ihmisen äly on kuin lyhty, joka valaisee hänelle tietä, mutta neron äly on kuin aurinko, joka ilmaisee hänelle maailman olemuksen", oivaltaen yht´äkkiä kuinka hyvin se kuvaa kaun sitten elettyä musiikillista kokemustani nuoruudestani, jolloin mozartin 19. pianokonserttoa kuunnellessani älyni täydellisesti tahdostani erottuneena teoksesta tuli yhteen tajuntaan keskitetty maailma mielteenäni älyni ollessa objektin puhdas kuvastin ilmiön sisällön täyttäessä tajuntani ikään kui aurinko olisi hehkullaan tunkenut tahtoni ulos tajunnstani omaksuen objektiivisssa havainnossa maailman sinänsä rajoittumatta ulkokuoreen. Mozartia harvemmin tulee enää kuunneltua tosimielellä sen musiikilliselle vastaanottokyvylle asettamista vaatimuksistakin jo johtuen, koska pintakilto ja näennäinen helppous pettävät kuulijan korvaa
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
sellisti
23.11.2006 22:18:08
älyni täydellisesti tahdostani erottuneena teoksesta tuli yhteen tajuntaan keskitetty maailma mielteenäni älyni ollessa objektin puhdas kuvastin ilmiön sisällön täyttäessä tajuntani ikään kui aurinko olisi hehkullaan tunkenut tahtoni ulos tajunnstani omaksuen objektiivisssa havainnossa maailman sinänsä rajoittumatta ulkokuoreen
 
Älä nyt enää jaksa.
"Vähän mä oon pettynykkin. Olis ollu paljo mukavampaa ku sellisti olis ollu kaunis nainen. Jalat harallaan herkällä otteella sulosäveliä loihtimassa. Tälläiselle olis voinu sanoa suurella sydämellä että: yhdyn edelliseen puhujaan." -Jami
Jailhouse quartet
24.11.2006 17:39:57
Mozart painoi sikana duunia elämänsä viimeiset vuodet, ei se että hän kirjoitti oopperan parissa viikossa johtunut siitä että hänen ei olisi tarvinnut käyttää enempää aikaa vaan siitä että aikaa ei ollut enempää. Kenenkään kroppa ei kestä sellaista prässiä, eikä myöskään työn laatu.
 
Bernstein kirjoitti West Side Storyn viikonloppussa.
My momma always said, "Life was like a box of chocolates. You never know what you're gonna get." -forrest gump
megatherium
24.11.2006 17:45:22 (muokattu 24.11.2006 17:46:06)
Älä nyt enää jaksa.
 
Parhaat muistot elämässä syöpyvät tajuntaan polttomerkin tavoin, kun kylmästä hiestä valuva ruumiissani valtimot sykkivät voimakkaasti kuin dieselveturin jumputus ollessani kuitenkin hyvin syvässä ja levollisessa tahtoni energistä yksin toimivaa älyäni lainkaan kiihdyttämättä vallitsevassa rauhallisessa muta samalla hektisessä psykofyysisessä olotilassa, jonka aikana ulkomaailma katosi täysin tajunnastani. Beethovenin ja Schubertin musiikista on myös ollut vastaavanlaisia kokemuksia
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
JosieK
24.11.2006 22:33:18
Parhaat muistot elämässä syöpyvät tajuntaan polttomerkin tavoin, kun kylmästä hiestä valuva ruumiissani valtimot sykkivät voimakkaasti kuin dieselveturin jumputus ollessani kuitenkin hyvin syvässä ja levollisessa tahtoni energistä yksin toimivaa älyäni lainkaan kiihdyttämättä vallitsevassa rauhallisessa muta samalla hektisessä psykofyysisessä olotilassa, jonka aikana ulkomaailma katosi täysin tajunnastani. Beethovenin ja Schubertin musiikista on myös ollut vastaavanlaisia kokemuksia
 
Minustakin olisi kiva saada orkku musiikista. Tosin en silloin hikoile kylmää hikeä.
megatherium
13.12.2006 18:59:41 (muokattu 13.12.2006 19:13:19)
Mistä sitä voi etukäteen tietää, mitä syvälliset psykofyysiset elämykset tuovat tullessaan metrafysiikan pyrkiessä ilmiön ulkopuolelle tai taakse ollen sen pohjalla kuten maailman ja olioiden myös taiteen sisimmpänä olemuksena ja substanssina, joka voi saada musiikillisen ilmiön vastaanottajassa aikaan ennalta arvaamattomia sielullisia ja fysiologisia reaktioita ja ilmiöitä
 


Minä kuuntelin tässä kerran jotakin Mozartin kuoromusiikille omistettua konserttia, joka teki huomattavan vaikutuksen siinä määrin epäesteettisessä tilassa kuin sitä olosuhteiden pakosta jouduin kuuntelemaankin ollessani treeneihin menossa korvalaput korvilla veskin kannen päällä istuen; mutta tunsin sydänalassani ja rinnassani Mozartin sielukkaalle sävelkielelle ominaista hehkua, tämän nuoruuden töissäänkin
 
Se, joka ei ole paikassa eikä ajassa ei voi myöskään olla objekti, objektina oleminen on siis olemassaloloa jollekin toiselle, kirjoittaa Schopenhaer, joka on verrannut Mozartia Rossiniin, mistä Hildesheimer totesi, että tämän sanallisen neron musiikista esittämät lausumat eivät ole mieltä ilahduttavia, tämän asettaessa kaksi ensin mainittua, jotka eivät ole maalaavia säveltäjiä Beethovenin ja Haydnin vastapainoksi.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
BobHope
16.12.2006 21:07:31 (muokattu 16.12.2006 21:07:55)
 
 
En ole päässyt Mozartin musiikkiin sisälle. Don Giovannistakin oli hirmuiset odotukset, mutta kun sen meni kattomaan, niin en tiedä johtuiko laulajista, mutta aika mitäänsanomattomaksi jäi. Paljon kohuttu loppukohtauskin oli vaisu. Toisaalta vaisuus saattaa johtua Mozartinomaisesta pienestä orkesterista ja täten dynamiikan vähyydestä, mikä ei kuulosta mahtipontiselta romantiikan ajan musiikin ystävän korvaan. Ehkäpä joskus innostun vielä Mozartista.
>>Ihminen sanoi: Tehkäämme jumala, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, niin että voimme hyvin tekosyin hallita kaikkea mitä maan päällä liikkuu>>
BigPapa
17.12.2006 13:55:12
 
 
Mozart on hiukan liian hilpeetä.
Kitaroita pitää soittaa. Ne tykkää siitä.
unable
17.12.2006 17:37:36
Jos jollain on nuotit 40 sinfoniaan niin voi lähettää. prkl
baron
17.12.2006 23:20:56 (muokattu 18.12.2006 10:01:02)
 
 
Jos jollain on nuotit 40 sinfoniaan niin voi lähettää. prkl
 
Koko sinfonian partituuriko?
 
http://www.kunstderfuge.com/mozart.htm
 
Tuolta ainakin saa koko sinfonian midifileinä ja senhän saa muutettua nuoteiksi.
Näyttää jotain 50 sivua olevan sinfonian partituuri.
 
Edit:http://dme.mozarteum.at/DME/nma/nmapub_srch.php
 
Tuolta saa PDF:nä
 
http://www.dlib.indiana.edu/variations/scores/bgn8245/index.html
 
Ja tuolta GIF:inä, näytti olevan 66 sivua.
"The piano is the ultimate percussive and harmonic instrument"
megatherium
18.12.2006 21:32:49 (muokattu 18.12.2006 21:44:27)
Mozart on hiukan liian hilpeetä.
 
Deliusilla lienee ollut samantapainen ongelma, sillä hän ei sanut mozartiin minkäänlaista otetta; mutta se väittämä,että Mozartkaan ei olisi liiemmin välittänyt Deliusin musiikista on Wolfgang Hildesheimerin oma subjektiivinen näkemys, jolla ei voi olla mitään todellisuuspohjaa, ellei se ole hänen oma mahtikäskynsä, väiteltäväksi annettu paradoksi, tai hypoteesi, nerokata arvaamista parhaimmillaan
 
Jos jotakin taiteen välittömästi kuulijassaan herättämää subjektiivista sekäpinnallista tunnretilaa ilman huolellisempaa perehtymitä pitää taiteellisen arvon mittapuuna, ei voi kuin viitata taas Hildesheimerin esikuvaan, joka totesi, mm. että korkeimmilla laatutasolla esitetävistä vertailuista on vaikea kiistellä, voidaan puhua vain näiden asteiden olemassaolosta, tai että, rokokoo ihminen Mozat: tuskin uskallame eds sulkuissa mainita tätä latteutta joka on yhdistänyt monta sukupolvea väärinymmärtäneitä ihmisiä, sillä tuo hilpeys on Mozartin aikalaisissa vielä mozartmaisempaa kuin Mozart itse
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)