Klassinen ›

Mozartilla on paljon upeaa musiikkia. Parhaiten tunnen hänen oopperoitaan. Vaikka ne joskus minua viehättivätkin, en enää juurikaan pidä niistä. Itse asiassa Taikahuilusta on tullut inhokkioopperani nro 1.
Mozartin oopperat ovat nokkelia irvailuja, täynnä nerokkaita sävelkulkuja, kepeitä aarioita ja huikeita ensemble-kohtauksia, mutta kun niihin oikein perehtyy, paljastuvat roolihahmot ohuiksi ja munattomiksi. Niitä on myös pidemmän päälle äärettömän tylsä laulaa, pelkkää laskemista (metronomi riittää vallan mainiosti säestäjäksi) eikä ollenkaan pääse rypemään suurissa tunteissa kuten esimerkiksi Puccinin tai Verdin oopperoissa. Lisäksi Mozart unohti jättää riittävästi hengitystaukoja laulajalle ja ikävintä kaikesta, hän sävelsi hyvin paljon ylimenoalueille niin, että sävelpuhtaus on äärettömän vaikea pitää.
(Kutsun salaa Mozartin oopperoita Teflonoopperoiksi. Älkää vaan kertoko kenellekään.)
 
Minä luppaan olla hissukseen!Muista en mene takuuseen,Ihmettelen,että tällä rintamalla on niin hiljaista.Missä lymyävät Mozartin puolustajat?

Jospa kukaan ei oikeasti pidäkään Mozartista - koko suosio on pelkkä kupla, keisari ilman vaatteita!

Jospa kukaan ei oikeasti pidäkään Mozartista - koko suosio on pelkkä kupla, keisari ilman vaatteita!
 
Kyllä Mozart oli hieno säveltäjä. Mutta ei yhtä säveltäjää jaksa loputtomiin kuunnella, onhan se nyt selvä. (Paitsi eräs joka on Schubert-fani...) Kun alkaa tökkimään, jättää vähäksi aikaa levyt pölyttymään, niin jo tulee aika, jolloin siitä löytää taas jotain iloa.
 
Minäkin olin kyllästynyt jossain vaiheessa Taikahuiluun, mutta kun näin kansallisoopperan uusitun esityksen, muutin mieleni. Kyllä se vain on hyvä teos, oikein esitettynä ja ohjattuna. Asioita voi vaan tehdä niin monella eri tavalla.
 
Mozartin aarioistakin löytyy sitä yhdentekevää kermakakkuhattara-osastoa ja sitten taas toisaalta riipaisevan kauniita aarioita. Ja niitäkin voi esittää niin monella eri tavalla.

Mutta missä on Mega!?

No joo. Mozart käyttää oopperoissakin aika hyvin orkesteria verrattuna taas esimerkiksi Verdiin. Taikahuilu on tosi kiva jos sen kuulee vaikka kerran vuodessa. Ja Sarastron aariassa on niin paljon lempeyttä Matti Salmisen tulkitsemana, että tulee kyynel silmään kun se Matti on niin hellyttävä!

Mutta missä on Mega!?
 
Täällähän minä. Kuuntelen mieluummin miltei mitä tahansa Schubertin niin kovin monenlaatuista ja vaihtelevaa oopperamusiikkia kuin Sarastron patsastelelua ja palmun lehvien huiskuttelua. Kaikki hänelle vieraita ja ikään kuin kontoleen pakotettuja elementtejä tuo pappien arvokas astunta ja loputon hyveellisyyden ja säädylisyyden korostaminen, joka tulee ikävällä tavalla esiin huilujen kylmässä soinnissa

^Siinä oli 3 lausetta.

^Siinä oli 3 lausetta.
 
Ei. Lauseita on enemmän, virkkeitä vain kolme. ;)
 
Sori OT.
 
J.

Luin kulttuurihistoriallisesta teoksesta seuraavan ajatelman:" tavallisen ihmisen äly on kuin lyhty, joka valaisee hänelle tietä, mutta neron äly on kuin aurinko, joka ilmaisee hänelle maailman olemuksen", oivaltaen yht´äkkiä kuinka hyvin se kuvaa kaun sitten elettyä musiikillista kokemustani nuoruudestani, jolloin mozartin 19. pianokonserttoa kuunnellessani älyni täydellisesti tahdostani erottuneena teoksesta tuli yhteen tajuntaan keskitetty maailma mielteenäni älyni ollessa objektin puhdas kuvastin ilmiön sisällön täyttäessä tajuntani ikään kui aurinko olisi hehkullaan tunkenut tahtoni ulos tajunnstani omaksuen objektiivisssa havainnossa maailman sinänsä rajoittumatta ulkokuoreen. Mozartia harvemmin tulee enää kuunneltua tosimielellä sen musiikilliselle vastaanottokyvylle asettamista vaatimuksistakin jo johtuen, koska pintakilto ja näennäinen helppous pettävät kuulijan korvaa

älyni täydellisesti tahdostani erottuneena teoksesta tuli yhteen tajuntaan keskitetty maailma mielteenäni älyni ollessa objektin puhdas kuvastin ilmiön sisällön täyttäessä tajuntani ikään kui aurinko olisi hehkullaan tunkenut tahtoni ulos tajunnstani omaksuen objektiivisssa havainnossa maailman sinänsä rajoittumatta ulkokuoreen
 
Älä nyt enää jaksa.

Mozart painoi sikana duunia elämänsä viimeiset vuodet, ei se että hän kirjoitti oopperan parissa viikossa johtunut siitä että hänen ei olisi tarvinnut käyttää enempää aikaa vaan siitä että aikaa ei ollut enempää. Kenenkään kroppa ei kestä sellaista prässiä, eikä myöskään työn laatu.
 
Bernstein kirjoitti West Side Storyn viikonloppussa.

Älä nyt enää jaksa.
 
Parhaat muistot elämässä syöpyvät tajuntaan polttomerkin tavoin, kun kylmästä hiestä valuva ruumiissani valtimot sykkivät voimakkaasti kuin dieselveturin jumputus ollessani kuitenkin hyvin syvässä ja levollisessa tahtoni energistä yksin toimivaa älyäni lainkaan kiihdyttämättä vallitsevassa rauhallisessa muta samalla hektisessä psykofyysisessä olotilassa, jonka aikana ulkomaailma katosi täysin tajunnastani. Beethovenin ja Schubertin musiikista on myös ollut vastaavanlaisia kokemuksia

Parhaat muistot elämässä syöpyvät tajuntaan polttomerkin tavoin, kun kylmästä hiestä valuva ruumiissani valtimot sykkivät voimakkaasti kuin dieselveturin jumputus ollessani kuitenkin hyvin syvässä ja levollisessa tahtoni energistä yksin toimivaa älyäni lainkaan kiihdyttämättä vallitsevassa rauhallisessa muta samalla hektisessä psykofyysisessä olotilassa, jonka aikana ulkomaailma katosi täysin tajunnastani. Beethovenin ja Schubertin musiikista on myös ollut vastaavanlaisia kokemuksia
 
Minustakin olisi kiva saada orkku musiikista. Tosin en silloin hikoile kylmää hikeä.

Mistä sitä voi etukäteen tietää, mitä syvälliset psykofyysiset elämykset tuovat tullessaan metrafysiikan pyrkiessä ilmiön ulkopuolelle tai taakse ollen sen pohjalla kuten maailman ja olioiden myös taiteen sisimmpänä olemuksena ja substanssina, joka voi saada musiikillisen ilmiön vastaanottajassa aikaan ennalta arvaamattomia sielullisia ja fysiologisia reaktioita ja ilmiöitä
 


Minä kuuntelin tässä kerran jotakin Mozartin kuoromusiikille omistettua konserttia, joka teki huomattavan vaikutuksen siinä määrin epäesteettisessä tilassa kuin sitä olosuhteiden pakosta jouduin kuuntelemaankin ollessani treeneihin menossa korvalaput korvilla veskin kannen päällä istuen; mutta tunsin sydänalassani ja rinnassani Mozartin sielukkaalle sävelkielelle ominaista hehkua, tämän nuoruuden töissäänkin
 
Se, joka ei ole paikassa eikä ajassa ei voi myöskään olla objekti, objektina oleminen on siis olemassaloloa jollekin toiselle, kirjoittaa Schopenhaer, joka on verrannut Mozartia Rossiniin, mistä Hildesheimer totesi, että tämän sanallisen neron musiikista esittämät lausumat eivät ole mieltä ilahduttavia, tämän asettaessa kaksi ensin mainittua, jotka eivät ole maalaavia säveltäjiä Beethovenin ja Haydnin vastapainoksi.

En ole päässyt Mozartin musiikkiin sisälle. Don Giovannistakin oli hirmuiset odotukset, mutta kun sen meni kattomaan, niin en tiedä johtuiko laulajista, mutta aika mitäänsanomattomaksi jäi. Paljon kohuttu loppukohtauskin oli vaisu. Toisaalta vaisuus saattaa johtua Mozartinomaisesta pienestä orkesterista ja täten dynamiikan vähyydestä, mikä ei kuulosta mahtipontiselta romantiikan ajan musiikin ystävän korvaan. Ehkäpä joskus innostun vielä Mozartista.

Mozart on hiukan liian hilpeetä.

Jos jollain on nuotit 40 sinfoniaan niin voi lähettää. prkl

Jos jollain on nuotit 40 sinfoniaan niin voi lähettää. prkl
 
Koko sinfonian partituuriko?
 
http://www.kunstderfuge.com/mozart.htm
 
Tuolta ainakin saa koko sinfonian midifileinä ja senhän saa muutettua nuoteiksi.
Näyttää jotain 50 sivua olevan sinfonian partituuri.
 
Edit:http://dme.mozarteum.at/DME/nma/nmapub_srch.php
 
Tuolta saa PDF:nä
 
http://www.dlib.indiana.edu/variations/scores/bgn8245/index.html
 
Ja tuolta GIF:inä, näytti olevan 66 sivua.

Mozart on hiukan liian hilpeetä.
 
Deliusilla lienee ollut samantapainen ongelma, sillä hän ei sanut mozartiin minkäänlaista otetta; mutta se väittämä,että Mozartkaan ei olisi liiemmin välittänyt Deliusin musiikista on Wolfgang Hildesheimerin oma subjektiivinen näkemys, jolla ei voi olla mitään todellisuuspohjaa, ellei se ole hänen oma mahtikäskynsä, väiteltäväksi annettu paradoksi, tai hypoteesi, nerokata arvaamista parhaimmillaan
 
Jos jotakin taiteen välittömästi kuulijassaan herättämää subjektiivista sekäpinnallista tunnretilaa ilman huolellisempaa perehtymitä pitää taiteellisen arvon mittapuuna, ei voi kuin viitata taas Hildesheimerin esikuvaan, joka totesi, mm. että korkeimmilla laatutasolla esitetävistä vertailuista on vaikea kiistellä, voidaan puhua vain näiden asteiden olemassaolosta, tai että, rokokoo ihminen Mozat: tuskin uskallame eds sulkuissa mainita tätä latteutta joka on yhdistänyt monta sukupolvea väärinymmärtäneitä ihmisiä, sillä tuo hilpeys on Mozartin aikalaisissa vielä mozartmaisempaa kuin Mozart itse