Klassinen ›

Tunnetteko henkilöitä, jotka on "pakotettu" soittamaan tai oletteko kenties itse joskus olleet pakotettuja? Onko soittamaan pakottamisessa mitään hyvää? Voiko "pakkoharrastajasta" lopulta tulla ammattilainen tai ainakin musiikkia rakastava harrastelija?

Lapset ja nuoret on usein sen verran lyhytjännitteisiä ettei ne oma-aloitteisesti tee asioita kovin pitkään tai pitkäjännitteisesti. Sama asia kun joku roskien vieminen tai koiran ulkoiluttaminen, niin soittamaan tarttee välillä lempeästi :) kehottaa, ei siihen kenenkään persoona tukahdu. Sit kun on vähän jo isompi ihminen, sen pitäis jo voida tehdä mitä haluaa, lopettaa vaikka tai tehdä muuta. Mut ei sitä pienenä edes oikein aina tiedä, mitä haluaa.
 
Elokuvaohjaaja Lars von Trier sai kuulemma lapsena tehdä aina sitä mitä mieleen juolahti. Rakentavia keskusteluja varmaan äidin kanssa ulos lähtiessä. "Minkä värisen puseron haluaisit, pikku Lars?" "Tuon sinisen, eikun punaisen eikun mä haluun jäätelöä eikun leikitään legoilla." Sitä ei sitten tiedä oliko äärimmäisen vapaalla kasvatuksella osuutta Trierin elämää kuulemma hallitseviin neuroottisiin pelkotiloihin.

Kyllä tuollaisia oppilaita on tullut nähtyä, ei nyt onneksi ihan pahimmasta päästä mutta selkeitä tapauksia kumminkin. Se on opettajallekin vähän työlästä kun näkee että penskaa ei vois vähempää kiinnostaa mutta isä tai äiti höyryää kuin heikkopäiset että "kyllä meidän Rikussa on ainesta sellistiksi". Pahimmillaan pienen lapsen painostaminen voi aiheuttaa sen, että asiasta jää niin ikävät muistot ettei musiikista halua lopulta minkäänlaista harrastusta itselleen. Yksilöitä kun ollaan, niin eri asiat tepsivät eri ihmisille - jollekin pieni "painostus" saattaa tehdä ihan hyvää, kun taas toinen voi pienen tauon pidettyään löytää jo kadonneeksi luullun motivaation uudelleen. Mutta pakottaminen on lähtökohtaisesti ehdottomasti hedelmätöntä, etenkin jos pienistä lapsista puhutaan.

mä kävin joskus ala-asteella pianotunneilla, mutta se ohjelmisto oli jotain ihan järkyttävää.
 
mua kiinnosti hirveästi kaikki sähköiset saundit ja mä aina painotin opettajalle, että olen "kosketinsoittaja" enkä pianisti. no, sitten se ohjelma oli jotain ihan kamalan kuivaa pimputusta ja musta tuntui, että se pianotunti on tavallaan joku pakollinen juttu, jonka JÄLKEEN voi tehdä ja soittaa musiikkia. se siis tuntui vain jollekin pakolliselle jutulle, jolla ei ollut oikein mitään tekemistä musiikin kanssa.
 
ei mua kyllä koskaan sinne pakotettu ja sitten mä sen jätinkin pois. ehkä opettajien pitäisi pienten lasten kohdalla kuunnella tarkemmin mitä se oppilas haluaa soittaa eikä lätkäistä heti eteen aaronin pianokoulua.

ehkä opettajien pitäisi pienten lasten kohdalla kuunnella tarkemmin mitä se oppilas haluaa soittaa eikä lätkäistä heti eteen aaronin pianokoulua.
 
Oppilas, etenkin pieni, ei vaan useinkaan itse ymmärrä sitä, että niitä omia suosikkejakin on aika vaikea soittaa, jos ei ole perustekniikkaa millään lailla harjoiteltu, niin kuivalta kuin se tuntuisikin. Tuttu rumpali kertoi, että joka vuosi yksityisoppilaaksi haluaa nuoria kundeja, jotka sitten kyllästyy rudimentteihin ja paradiddleihin kolmannella tunnilla ja kysyy että millon soitetaan Metallicaa. Sitten kun niille selvittää, että ei mitään mahiksia ennen kuin hallitset edes alkeet niin motivaatio lopahtaa siihen. Ehkä tuossa olis lasten vanhemmillakin valistamisen paikka.

totta tuokin. ehkä mä siksi olen niin paska kitaristi.

Oppilas, etenkin pieni, ei vaan useinkaan itse ymmärrä sitä, että niitä omia suosikkejakin on aika vaikea soittaa, jos ei ole perustekniikkaa millään lailla harjoiteltu, niin kuivalta kuin se tuntuisikin. Tuttu rumpali kertoi, että joka vuosi yksityisoppilaaksi haluaa nuoria kundeja, jotka sitten kyllästyy rudimentteihin ja paradiddleihin kolmannella tunnilla ja kysyy että millon soitetaan Metallicaa. Sitten kun niille selvittää, että ei mitään mahiksia ennen kuin hallitset edes alkeet niin motivaatio lopahtaa siihen. Ehkä tuossa olis lasten vanhemmillakin valistamisen paikka.
 
Mun mielestä sellanen ettei ihan heti lopeteta kun tuntuu vähän ikävältä on ok. Just että sietää sen että joutuu harjoittelemaan asioita ja kaikkea ei osaa heti pätee niin monessa muussakin jutussa kun musiikissa. Missä sitten menee raja sen kauheen pakottamisen ja lievän muistuttelemisen välillä, mene tiedä?
 
Pakottaminen on ehkä kuiteskin eri kategoria, jos on täysin tervanjuontia eikä homma yhtään sovellu lapsen persoonalle. Pitäis vanhempien tajuta tosiaan.

Mun mielestä sellanen ettei ihan heti lopeteta kun tuntuu vähän ikävältä on ok. Just että sietää sen että joutuu harjoittelemaan asioita ja kaikkea ei osaa heti pätee niin monessa muussakin jutussa kun musiikissa. Missä sitten menee raja sen kauheen pakottamisen ja lievän muistuttelemisen välillä, mene tiedä?
 
Jep, se on ihan eri asia jos joku murrosikäinen kärsii väliaikaisesta motivaationpuutteesta kuin jos lapsi ei alun alkaenkaan halua tunneille. Monesti pienempi lapsi ei edes uskalla vanhemmilleen sanoa ettei tunneilla käynti kiinnosta pätkääkään, jos halutaan miellyttää.

Kyllä tuollaisia oppilaita on tullut nähtyä, ei nyt onneksi ihan pahimmasta päästä mutta selkeitä tapauksia kumminkin. Se on opettajallekin vähän työlästä kun näkee että penskaa ei vois vähempää kiinnostaa mutta isä tai äiti höyryää kuin heikkopäiset että "kyllä meidän Rikussa on ainesta sellistiksi".
 
Opettajan kannalta turhauttavampia oppilaita on juuri ne, jotka ei harjoittele, koska ne on pakotettu soittamaan vanhempien toimesta ilman omaa motivaatiota. Omakin mies välillä päivittelee väsyneenä oppilaita, jotka ei jaksa soitinta (alttofoni!!) viedä kotiin asti kun se on muka niin painava.
 
Jotkut vanhemmat tuntuu välilllä elävän omaa "kadotettua uraa" lasten harrastusten kautta. Sama juttuhan on niissä balettitunneissa ja jalkapallotreeneissä myös.

Täältä löytyy yksi pakotettu. Tosin pakottamista kesti vain nuo pahimmat murrosiän kapinavuodet. Sitä ennen soitto maistui jonkin verran ja nyt niiden jälkeen maistuu erittäinkin hyvälle. Olen kiitollinen vanhemmilleni, etteivä uhkauksistani huolimatta antaneet lopettaa.

mun ruotsinkielen innostuksen tappoi yläaste täysin. nyt jälkeenpäin harmittaa, koska täällä helsingissä hurreihin törmää tuon tuostakin ja olisi kiva pystyä keskustelemaan asioista tuon jalån etnisen vähemmistön omalla kielellä.

mun ruotsinkielen innostuksen tappoi yläaste täysin. nyt jälkeenpäin harmittaa, koska täällä helsingissä hurreihin törmää tuon tuostakin ja olisi kiva pystyä keskustelemaan asioista tuon jalån etnisen vähemmistön omalla kielellä.
 
Harjottele käymällä Stockalla ja asioimalla ruåtsiksi. Jättesnygt.

huvittavinta on se, että mä olen oikeastaan suomenruotsalainen...joka ei siis osaa lainkaan ruotsia.
 
on se postmoderni yhteiskunta sitten aika helvetin outo.

huvittavinta on se, että mä olen oikeastaan suomenruotsalainen...joka ei siis osaa lainkaan ruotsia.
 
Tasan ei käy onnenlahjat: Mä oon umpisuomalainen, jota usein epäillään "hurriksi".

Aiheeseen liittyen.
 
Itse halusin aikoinani aloittaa sellon soittamisen. Jossain vaiheessa se rupesi kuitenkin hieman tökkimään, ja halusin lopettaa. Silloin vanhemmat sanoivat, että 3/3 tutkinnon suoritat, ja sitten voit lopettaa jos haluat. En nyt sano, että mua olis joskus oikeasti pakotettu soittamaan, kunhan vain ilmaisivat mielipiteensä.
 
Ja niin, soitan selloa edelleen.

Tasan ei käy onnenlahjat: Mä oon umpisuomalainen, jota usein epäillään "hurriksi".
 
onko sulla purjehduskengät?

Minut itse houkuteltiin soittamaan kitaraa.
Kaksi ensimmäistä vuotta olivat täyttä tuskaa ja äiti patisti eteenpäin sanomalla ''Katostaan vielä seuraava vuosi eteenpäin. Jos haluat sitten lopettaa, lopeta''.
Tämä siis joskus 10v.
Nyt olen soittanut 8v. akustista kitaraa ja rakastan musiikkia ja soitan enemmän kuin mielelläni.
 
Eli voi.

Oikeastaan toivoisin, että vanhemmat olisivat työntäneet sinne musiikkikoulun pääsykokeisiin jo silloin viisivuotiaana. Eivät ne silloin sitä ymmärtäneet ja nykyään harmittelevat hölmöyttään. Seurauksena se, että perustasoa tahkotaan nyt aikuispuolella (vanha kettu ei opi helposti uusia temppuja!).
 
Harmi vain, kun monissa pienempien kuntien musiikkikouluissa panostetaan vain pienten opettamiseen (rahakysymys tietenkin, mutta silti) aikuisosastojen ollessa minimaalisia (tai olemattomia). Vaikka aikuisissa saattaisi olla myös potentiaalia ja ennen muuta halua!
Onhan se yksityinen puolikin tietysti.. :|
 
Luulen, että ne, jotka ovat suorittaneet musiikin perustason loppuun ns. vanhempien pyynnöstä, harvemmin kuitenkaan katuvat sitä jälkeenpäin. Niiltä tylsiltä pianotunneilta oppi kuitenkin jotain arvokasta, kuten nuotinlukutaidon ja sävelkorvaa. Sitten voi ainakin sanoa, että mikä on/ei ole minun juttuni ja mikä minua kiinnostaa. Sitäpaitsi kynnys aloittaa vanhempana jotain uutta, on varmasti pienempi, jos on pyörinyt musiikin ympärillä jo aiemmin. Mene ja tiedä.. :)
 
Aivot jumissa, en tiedä osaanko tuoda pointtiani esille.

Tunnetteko henkilöitä, jotka on "pakotettu" soittamaan tai oletteko kenties itse joskus olleet pakotettuja? Onko soittamaan pakottamisessa mitään hyvää?
 
Mut on pakotettu musiikkiluokalle (aiemmin perheessä tai suvussa tai edes kaveripiirissä ei minkäänlaista musiikkiharrastusta) ja laitettu käteen soitin, joka ei siinä vaiheessa kiinnostanut pätkääkään.
 
Hyvin pian mieli muuttui ja nykyisin ansaitsen elantoni harrastuksellani, vaikken itseäni ammattilaisena pidäkään.
 
EDIT: ehkä opettajien pitäisi pienten lasten kohdalla kuunnella tarkemmin mitä se oppilas haluaa soittaa eikä lätkäistä heti eteen aaronin pianokoulua.
 
Mä yritän pyrkiä tohon... tai siis, mun tunneilla ekalla puoliskolla soitetaan asteikot ja etydit tms. läpi ja loppupuoliskolla Jumppia, Darinia, whatever tai sit vaan improvisoidaan pelkän kuulon perusteella.