Klassinen ›

Mistäköhän taiteellisesti tyylisuunnasta Delius on ammentanut vaikutteensa mieltymykseensä kätkeä joihinkin orkestriteoksiinsa pieniä ja jännittäviä finessejä ja yksityiskohtia aivan Haydnin Esterhazyn aikaisten orkestraalisten laboratoriotutkimusten tavoin, tarkoituksenaan yllättää kuulijansa aina uusilla trikeillä ja efekteillä ja empiirisilä sointikokeuiluillaan hupsuun päähinpistoisuuteen saakka, kuten Deliusin 23-minuuttisessa "Pariisissa" arpakuutioiden ropinan kaltasten onomatopoeettisten hälyäänien tuotamisella kaiken tansirytmisen huuman ja touhukkuuden keskellä?
 
Joseph Haydnin Sinfoniassa n:o 60 viulut joutuvat virittämään uudelleen kesken finaalin ja tuloksena on hetkeksi aikaa kerrassaan sietämätön meteli.
 
Deliusin Oopperassa Romeo und julie auf dem Dorfe kuullaan The Dream-kuvaelmassa modernia janacekmaista maalaistanssirytmiikan imitaatiota hääkellojen kilahdellesa iloisesti samaan tahtiin häivyttäen enteellisen surukellojen mahtavan kuminan surumarssin omaisesa häämarssissa taka-alalle, kuin Berliozin Fantastisen sinfonian käänteinen metamorfoosina.
 
Ives saattoi toisinaan saada orkesteriteoksissaan akustisilla soittimilla aikaan kuin animaatioelokuville ominaisia elektronisesti tuotettuja mielipuolisilta kuulostavia hälyefektejä, kuten Washingtonin syntymäpäivissä, kuin jokin pomppiva pupujussi tai taikurin hatusta vetämä kani olisi halunnut tehdä presidentin poliittisen arvovallan naurunalaiseksi parodioimalla pönäkkyytten asti pateetisen arvokaan juhlatilaisuuden tunnelmaa irvokkailla sirkustempuilla, Doing, doing.

Olin juuri kuuntelemassa Iiro Rantalan Concerto for Piano And Concerto ,in G#majAs.
Se oli kyllä aika esitys. Välillä oli jazz tyylistä soittoa oikein rumpukompin kera ,kerran pilkahti esiin hieman bluesia ja big band matskua, oli hiljaista tunnelmointia ja välillä paukuteltiin ihan täysiä. Perkussionistilla (vai mikä?) oli kova touhu päällä.. Ja siellä sun täällä Iiro päästi ilmoille hyvin Lisztimäisen virtuoosisia lurituksia. (puhumattakaan encoresta).
 
Rantala soitti persoonallisesti ja pidin konsertosta vaikkakin se oli välillä aika puuduttava,
parani loppuunpäin musta.
 
Nykyklassisessahan tämä jippoilu ei musta ole niinkään yllättävää..
En osaa selittää enempää.

Mistäköhän taiteellisesti tyylisuunnasta Delius on ammentanut vaikutteensa mieltymykseensä kätkeä joihinkin orkestriteoksiinsa pieniä ja jännittäviä finessejä ja yksityiskohtia aivan Haydnin Esterhazyn aikaisten orkestraalisten laboratoriotutkimusten tavoin, tarkoituksenaan yllättää kuulijansa aina uusilla trikeillä ja efekteillä ja empiirisilä sointikokeuiluillaan hupsuun päähinpistoisuuteen saakka, kuten Deliusin 23-minuuttisessa "Pariisissa" arpakuutioiden ropinan kaltasten onomatopoeettisten hälyäänien tuotamisella kaiken tansirytmisen huuman ja touhukkuuden keskellä?
 
Joseph Haydnin Sinfoniassa n:o 60 viulut joutuvat virittämään uudelleen kesken finaalin ja tuloksena on hetkeksi aikaa kerrassaan sietämätön meteli.
 
Deliusin Oopperassa Romeo und julie auf dem Dorfe kuullaan The Dream-kuvaelmassa modernia janacekmaista maalaistanssirytmiikan imitaatiota hääkellojen kilahdellesa iloisesti samaan tahtiin häivyttäen enteellisen surukellojen mahtavan kuminan surumarssin omaisesa häämarssissa taka-alalle, kuin Berliozin Fantastisen sinfonian käänteinen metamorfoosina.
 
Ives saattoi toisinaan saada orkesteriteoksissaan akustisilla soittimilla aikaan kuin animaatioelokuville ominaisia elektronisesti tuotettuja mielipuolisilta kuulostavia hälyefektejä, kuten Washingtonin syntymäpäivissä, kuin jokin pomppiva pupujussi tai taikurin hatusta vetämä kani olisi halunnut tehdä presidentin poliittisen arvovallan naurunalaiseksi parodioimalla pönäkkyytten asti pateetisen arvokaan juhlatilaisuuden tunnelmaa irvokkailla sirkustempuilla, Doing, doing.
 
Ja tässä tekstissä on 4 lausetta.

Ja tässä tekstissä on 4 lausetta.
 
onko sillä loppujenlopuksi mitään väliä : /

onko sillä loppujenlopuksi mitään väliä : /
 
Eehei mutta ihmettelen vaan kuinka joku saa kirjoitettua noin pitkän tekstin käyttämällä neljää lausetta.

Eehei mutta ihmettelen vaan kuinka joku saa kirjoitettua noin pitkän tekstin käyttämällä neljää lausetta.
 
Tarkkaan ottaen ne on virkkeitä, lauseita oli toki enemmän joskaan nekään tuskin ihan äidinkielen oppikirjasta...

Pisin kysymys mitä olen koskaan nähnyt elämäni aikana, (tuo eka kappale) siinä meriittiä herra Megalle : )
 
Lisäys : Mutta perkele, ei mies enään nykyään jauha ihan niin läpällä tota kapulaa.

Mutta oli miten oli, luulen tietäväni mistä soittimesta on kysymys Ivesin teoksessa, osassa Washingtonin syntymäpäivä,sarjasta Holiday-symphony, mutten osaa nimetä sitä yhtenäistettyä standardisoitua nimikettä käyttäen, vaikka kyseinen putken omainen puhallinsoiton lienee hyvin muodikas nykyäänkin jopa meillä Suomessa. Mistäköhän sottimesta kuvaukseni perusteella saattaisi olla kyse? Pitkä putkimainen suippo "torvi"?

Didgeridoo?

Erik Satiella oli joku kappale Vexations, jonka alahuomautuksesta käy ilmi, että se täytyy soittaa 840 kertaa putkeen.

Erik Satiella oli joku kappale Vexations, jonka alahuomautuksesta käy ilmi, että se täytyy soittaa 840 kertaa putkeen.
 
mikäköhän tossakin on se pointti?

(en jaksanu pikaviestitellä)
 
tarkoitin siis ,että sävellys kerrataan 800 kertaa, mikä pointti siinä on?
minä en tuollaisia ihme kikkailuja ymmärrä ,, tai joku Cagen 4'33.. ??

Onko Schubertin nuoruuden fuugia ja kontrapunktiharjoituksia vaihtoehtoisesti joko pianolle tai uruille koskaan levytetty tai onko joku niitä edes soittanut? Taitavat olla melkoisia kuriositeetteja ettenkö sanoisi vallan rariteetteja? Hienoimpia tämän ikäisen neron tuotteita en nyt suinkaan tarkoita tanssilajeja (pitäisi sanoa tanssimuotoja erotuksena tahtilajeista) vaan absoluutista kontrapunktista muototyyppiä, fuugaa, joita mozartkin kirjoitti tukuttain vaimolleen, joka himoitsi ankaran kontrapunktista satsia, kuten tiineenä oleva nainen jotain tiettyä ruokalajia, huom! ei muotoa, vaan lajia tässä tapauksessa, koska kyseessä on kulinaristinen ei puhdas sottapytyille epätyypillinen taidenautinto ja äläkä revi suutas, näyttää pahalle kameran edessä. ja tätä jo varhain oppimaansa fuugatekniikkaansa schuberthan sitten kuten tunnettua professoripireissä on hyödynsi, vaikkei taiteella mitään hyötyarvoa olekaan millään tavoin ihmiselämää helpottavana hyötyesineenä itseisarvoisen kontemplaation esineenä välkkyvän ilmiömaailman mielikuvituksellisessa neron objektiivisen tahdosta vapautuneen älyn sille puhaltamassa ainutkertaisessa puhtaan kauneudellisen ilmentymän muotorakenteessa epäkäytännölisessä teoreettisuudessaan, vokaalikvartetoista 10. sinfonian kontrapunktiseen finaaliin, 4-kätisten pianofantasioittensa huipentumiin, oopperoidensa toiminnallisiin jaksoihin periaatteenaan katsokaa myös minä osaan tehdä sen.

Cagen 4'33.. ??
 
John Cage on (tai oli) ihan päällikkö. Eikös se ole hänen tekosiaan sekin biisi joka on jo muutaman vuoden pauhannut siellä jossakin kirkossa saksanmaalla. Oliko biisillä pituutta joku 600 vuotta tai jotain. Ja muistelen että tämä kyseinen kappale alkoi vieläpä 1,5 vuoden mittaisella tauolla..

Cagen 4.33 on pointtina se, että soittaja saa aikaan musiikkia, soittamatta nuottiakaan, koska yleisö alkaa metelöimään. Eli filosofisesti; KAikki ääni on musaa.
 
En ole vielä löytänyt tosta urku jutusta sitä punaista lankaa. Toivottavasti se ei ole siinä, että Cage haluaa itsensä muistettavan vielä 637 vuoden päästä.
Toisaalta, toi biisihän (biisi : )) on nimeltään As SLow As possible. Ja kun miettii, että teoriassa olisi mahdollista nopeentaa se biisi niin että se mahtuisi 4 minuuttiin. Niin se voisi olla loppu pelistä hyväkin kappale. Mutta toisaalta 637 vuotta levyille. On....No paljon. Kai tossakin joku filosofia on.
 
Cage tullaan muistamaan musiikki filosofina, ei niinkään säveltäjänä.
 
Edit: Toisaalta musa on yksi niistä harvoisrta taidemuodoista, joka tapahtuu ajassa.
Ja tätä teosta kukaan ihminen ei voi kokea kokonaisuudessaan. Hmm.
 
Vaihtuukohan siellä urkuri lennosta? Vai jotkut palikat koskettimistolla? Kahvi tunti, ja taas soittamaan.....Siellähän vaihtui hiljattain sointu ensimmäistä kertaa 4 vuoteen. Olisi kiva, jos sattuisi olemaan hoodeilla mennä kuuntelemaan. Voisi olla aika hypnoosissa kun tunninkin kuuntelisi.

En ole vielä löytänyt tosta urku jutusta sitä punaista lankaa. Toivottavasti se ei ole siinä, että Cage haluaa itsensä muistettavan vielä 637 vuoden päästä.
 
No eihän se suinkaan Cagen idea ollut että biisi venytetään 639 vuoden mittaiseksi. Alun perin hän oli tarkoittanut biisin kestoksi n. 20 min. Cage kuoli 1992, tämä projekti on aloitettu paljon myöhemmin.
 
http://www.john-cage.halberstadt.de/new/index.php?l=e
 
Tuolla juttua.

Ei kai Cagea voi ottaa vakavasti, vaikka kuinka yrittäisi.
 
Siis miksi se sitten kestää 637 vuotta? Jos Kake ei halunnut? Ei viitsi töissä lukea koko tekstiä..

Siis miksi se sitten kestää 637 vuotta?
 
toisaalta miks ei?
 
kai 637 on ihan yhtä hyvä luku, kuin 562 tai 9713.

N-in, mutta jos Kauko halusi pistää sen 20 min. Toisaalta; Nimen perusteella, mitä pidempi sen parempi.
 
Ainakin mahdollinen tempo merkintä on tulkitsijalla mennyt vähän ohi.
Ainakin jos itse säveltäisin piisin joka kestää n. 20 min, niin kyllä mun kylki haudassa pyörähtäisi, jos joku vääntäs siitä 637 vuotisen version. Toisaalta ehkä positiivisesti (Millä muuten voi korvata hymiön?)