Klassinen ›

Oletteko milloinkaan kokenut mitä puhtainta ylpeyttä synnyttävää musiikillista täyttymystä, täydellisintä älyn kirkastumista mitä ajatella saattaa tahdon vapauduttua älyn palveluksesta suurimpien nerojen musiikkia kuunnellessa. Mitään niin uskomatonta ei voi ikinä elämässään voida kuvitella, vaikka sitä on mahdotonta edes selittää, kun saamme nauttia näiden surten luovien henkien objektiivisuudesta, ts. siitä puhtaudesta jolla maailma mielteenä heillä on erottunut ja ikään kuin kokonaan haihtunut maailmasta pois tahtona. musiikin metafysiikka on kylläkin vieläkin hienosyisempi ja jalompi taiteenalue ja taiteen muoto, vaikka kaikki ne operoivat puhtaan mielteen alueella vaatien jyrkästi että oma tahto pysyy poissa pelistä. Kohottava tunne, kun kaikki materia vain sormia näpsäyttämällä suurten älyllisten tietokykyä koskevien mutta tahdosta vapautuneiden nerojen henkisten ponnistelujen jälkeen katoaa tajunnasta, jonka miellettä se siis vain on, ulospäin suuntautuva turhamainen ahneutemme ympärillämme olevaan aineeseen, synnyttäen pakahduttavimman vapauden ja aineettomuuden, mutta äärimmäisen sielullisen polttavuuden olotilan inhimillisessä kokemussfäärissä ja tietoisuudessa.

kyllä. tuntuu vaan äkkiä sellaiset ylenevyyden tunteet katoavan maallisten murheiden sekaan.
 
Riippuu omistautumisesta asialle.

Hmm. Usein kun on soittanut konsertissa erittäin onnistuneesti niin aplodeja vastaanottaessa tulee "damn i'm good" -fiilis. Klassisia teoksia tulee puhdas olo. Hevi etc. on erikseen, niistä nyhdetään irti räjähtävää energiaa.

Oletteko milloinkaan kokenut mitä puhtainta ylpeyttä synnyttävää musiikillista täyttymystä, täydellisintä älyn kirkastumista mitä ajatella saattaa tahdon vapauduttua älyn palveluksesta suurimpien nerojen musiikkia kuunnellessa. Mitään niin uskomatonta ei voi ikinä elämässään voida kuvitella, vaikka sitä on mahdotonta edes selittää, kun saamme nauttia näiden surten luovien henkien objektiivisuudesta, ts. siitä puhtaudesta jolla maailma mielteenä heillä on erottunut ja ikään kuin kokonaan haihtunut maailmasta pois tahtona. musiikin metafysiikka on kylläkin vieläkin hienosyisempi ja jalompi taiteenalue ja taiteen muoto, vaikka kaikki ne operoivat puhtaan mielteen alueella vaatien jyrkästi että oma tahto pysyy poissa pelistä. Kohottava tunne, kun kaikki materia vain sormia näpsäyttämällä suurten älyllisten tietokykyä koskevien mutta tahdosta vapautuneiden nerojen henkisten ponnistelujen jälkeen katoaa tajunnasta, jonka miellettä se siis vain on, ulospäin suuntautuva turhamainen ahneutemme ympärillämme olevaan aineeseen, synnyttäen pakahduttavimman vapauden ja aineettomuuden, mutta äärimmäisen sielullisen polttavuuden olotilan inhimillisessä kokemussfäärissä ja tietoisuudessa.
 
Olen kokenut, mutten selvinpäin.

http://images-eu.amazon.com/images/P/3423306718.03.LZZZZZZZ.jpg
 
Eiks niin? En mä tiedä kuvailisinko mä sitä ihan noin, mutta ehkä tossa jotain perää on. Joskus sitä voi kenties päästä tästä pirullisesta objektivoinnista hetkeksi irti.

HUH HUH. Olen diggaillut jo hyvän aikaa Stravinskyä. Jostain syystä en ole antanut Firebird baletille tarpeeksi aikaa. Juuri kuuntelin krapulassa hammaslääkäri reissun jälkeen. KABOOOM. Tuo lopetus oli jotain sitä mitä musa kokemus on puhtaimmillaan. (Toki uskomaton fiilis muitakin osia kohtaan).
 
Mahtipontisin lopetus mitä heti mieleen tulee. kaiken ton "saastaisen" haunting tulivuoren eruption jälkeen...Jouduin suunnilleen heittäytymään polvileen anomaan armoa tuolle mahtavalle elämän myönteiselle teemalle. JYRISEVÄN eeppiset orkesteri perkussiot kun vielä loppuun murtaa vuoren, niin ei helvetti.
 
Taas tuli koettua se juttu, miksi ylipäätään soittaa, eikä katso televisiota tai jotain...

HUH HUH. Olen diggaillut jo hyvän aikaa Stravinskyä. Jostain syystä en ole antanut Firebird baletille tarpeeksi aikaa. Juuri kuuntelin krapulassa hammaslääkäri reissun jälkeen. KABOOOM. Tuo lopetus oli jotain sitä mitä musa kokemus on puhtaimmillaan. (Toki uskomaton fiilis muitakin osia kohtaan).
 
Joo, se loppu on tosiaan melkoinen. Itekin kuulin tän ekaa kertaa aikanaan Turussa livenä sikäläisen orkesterin soittamana, ja oli vaikuttava huipennus.
 
Toisen vastaavanlaisen, ehkä vielä voimakkaamman kokemuksen tarjosi (saman orkesterin soittamana) Ravelin La Valse, jonka lopetus on myös sitä luokkaa, että meinas jo taju lähteä, että eikö tää lopu ollenkaan, aina vaan tulee vähän lisää mahtavaa tavaraa ja volyymi kasvaa. Ja Scriabinin Ekstaasin runoelma on tietysti vielä asia ihan erikseen.
 
Oli muuten hauska juttu, että kun Hannu Lintu aikanaan aloitti Turun orkesterin ylikapellimestarina, niin ensimmäisessä hänen johtamassaan konsertissa oli numerona nimenomaan tuo Tulilintu. Olikohan pientä vitsintynkää valinnassa mukana..? (Tulilintu - tuli Lintu).