Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Jonkin topicin alla oli joskus puhetta Entombedista ja aihettakin löytyi varmasti, mutta koska sitä ei näyttäisi missään näkyvän, niin heitetäänhän ilmoille uutta. Bändi nimittäin ansaitsee jo muutaman albuminsa ja tulevan Suomen keikkansa ansiosta hieman huomiota, varsinkin kun jotkut tuntuvat bändin sivuuttaneen ihan kokonaan.
 
Joukostamme löytyy varmasti niitä houkkia, jotka eivät tiedä Entombedin olevan 80-luvun lopulla perustettu ruotsalainen yhtye, joka kuuluu niin death-metallin pioneereihin, kuin lajin ensimmäisiin laajentajiin. Yhtyeen melkoisen laajaksi kasvanut tuotanto on jakanut runsaasti mielipiteitä, sillä Entombed on todellakin ehtinyt muuttamaan suuntaansa moneen otteeseen ja viimeistään suuret sävyerot tyylien välillä ovat saaneet toiset kuulijat lähes taipumaan vain joko varhaisempaan tai myöhäisempään materiaaliin, ellei jopa peräti yksittäisiin albumeihin. Entombedin varsinaisen tuotannon muodostavat albumit Left Hand Path, Clandestine, Wolverine Blues, To Ride, Shoot Straight And Speak The Truth, Same Differences, Uprising, Morning Star, Inferno ja myöhemmin tänä vuonna julkaistava Serpent Saints. Mainituista varsinkin kaksi ensimmäistä runnovat ilmoille ruotsalaisen death-metallin pioneerimurjontoja, mutta matka jatkui pian jopa death'n'rolliksi kutsuttuihin maisemiin monin tavoin.
 
Se näistä pienistä faktoista, joita voisi jakaa vaikka miten paljon aina yhtyeen kokoonpanoja myöten. Sen sijaan on korostettava sitä, kuinka Entombedin arvoa lajinsa kehittäjänä ja pioneerina ei voi kiistää ja kun mukaan lasketaan vielä yhtyeen parhaat albumit, on tuotannon melkoinen ailahtelevaisuus lähes anteeksiannettavaa. Entombedin kaikkein eniten death-metalliin taipuisat albumit Left Hand Path ja Clandestine ovat nimittäin suorastaan uskomattoman murjovaa death-metallia, josta ei paljoa niuhotettavaa löydy. Molemmilta albumeilta löytyy mielettömän toimivaa riffimyrskyä, kaiken keskelle ujutettua tunnelmallisuutta ja sen verran veikeitä ratkaisuja, ettei raskaasti tykittävän annin tehoa voi kerta kaikkiaan väheksyä. Vaikka Left Hand Path onkin erinomainen ja kaikin puolin mahtava kokonaisuus, on Clandestine kaiken poikkeuksellisuuden keskellä jopa vielä tiukempi kokonaisuus, Nicke Anderssonin vokalisointien ja uskomattoman tykittävien soundien viimeistellessä pakan lopullisesti.
 
Vaan eipä Entombedin laadukas tuotanto jää onneksi tähän, sillä vaikka linja alkoi kaartua muihin suuntiin jo Wolverine Bluesilla, kuuluu sekin yhtyeen ehdottomasti parhaimpien albumien joukkoon. Tässä vaiheessa death-metalliin alkoi sekoittua yhä enemmän lieviä rokkaavia suuntauksia ja kaiken ohella monipuolistumista tapahtui, minkä myötä albumi onkin monelle se kaikkein mieleisin Entombed albumi. Vuosia myöhemmin ilmestynyt To Ride, Shoot Straight And Speak The Truth jatkoi vielä tätä ehdottoman hyvää linjaa, mutta albumin jälkeen tapahtui kenties se suurin isku koko Entombedille, Nicke Anderssonin ja bändin teiden erottua vain hieman myöhemmin. Neljän ensimmäisen laadukkaan albumin jälkeen Entombedin tie onkin ollut melko mutkitteleva enemmän ja vähemmän metallisen annin joukossa, jossa on liidelty sekä death-metallisissa että hieman laajemmissa piireissä. Laadusta voikin sitten olla montaa mieltä.
 
Odotukset Entombedin uuden albumin suhteen eivät ole nimittäin kovin myönteiset, sillä viimeistään Same Differences lähti tasoittamaan bändin tuotantoa luvattoman paljon, kun death-metallisista juurista groovaavan laadun ytimistä oltiin erkaannuttu jo hieman liikaakin. Hyviä kappaleita levyltä löytyi toki, mutta samaa läpimätää laatua ei ollut enää olemassakaan. Samanlainen linjaus jatkui myös Uprisingilla, joka on jäänyt kieltämättä kaikkein etäisimmäksi Entombed albumiksi. Sen sijaan Morning Starilla palattiin selvästi enemmän death-metallisiin suuntiin ja albumi olikin yhtyeen parasta antia sitten neljän ensimmäisen levyn, vaikkei niiden lähelle yltänytkään. Ainakin pörinää ja mätkettä löytyi pitkästä aikaa oikein kunnolla. Inferno toimi jälleen melkoisena pudottajana maan pinnalle ja löysän albumin menetettyä vähätkin mielenkiintoiset puolensa melkein kokonaan ajan kanssa, ei innostusta liveen tutustumiseen oikein löytynyt. Uusi albumi saattaa parantaa tilannetta tai sitten ei, mutta ainakin toistaiseksi jopa Nicke Anderssonin tuleva death-metal projekti tuntuu kiinnostavammalta.
 
Entombed taitaa vierailla myös Suomessa Ilosaarirockissa jälleen tänä vuonna, joten jos sinne satun muutaman muun bändin ohella ajautumaan, niin Entombed tulee varmasti katsastettua. Sitä odotellessa kehotan ihmisiä tutustumaan arvioihin täällä (www.sonosmetallicos.net) ja miettimään, miten tärkeää perinteinen äärimmäisen loistava death-metal on sydäntä tai iskeekö jopa hieman laajempi ilmaisu lajista. Jos vastaus on läheskään kyllä, kehotan investoimaan vaikka CDON:in avustuksella albumeihin Left Hand Path, Clandestine ja Wolverine Blues, jos bändi ei ole yhtään tuttu. Nämä kolme albumia irtoavat nimittäin yhteensä noin 30 euron hintaan ja voin taata, että jos death-metal iskee, niin näihin ei voi pettyä. Itse kun luen nämä kolme albumia Clandestinen etunenässä rymistelevän deathin parhaiden albumien joukkoon, jotka kuuluvat yleissivistykseen.
 
Te jotka ette Entombedia tunne, tutustukaa. Muut, kommentoikaa! THERE IS NO OTHER GOD!