Rock, pop, alternative ›

No perskeles! Kyllähän Kiss on minulle SE bändi. Oma fanitus alkoi 84, jolloin olin ehtinyt jo kolmen vuoden ikään. Siinä jäi kaiken maailman Mintut ja Villet ja Aatsipoppaat väliin, kun kuunneltiin Kissiä ja soitettiin muovista tennismailaa kitarana. Koko lapsuus kului Kissin parissa ja mukaan mahtuu lukuisia hauskoja ja ikäviäkin hetkiä, joihin luen kerhon tätien tiukkapipoisuuden levyraatinsa kanssa. Heidän mielestään Lick It Up -kappale ei sopinut seurakunnan päiväkerhoon, vaikka 5-vuotias poika oli sen vartavasti tuonut arvosteltavaksi. Rölli taisi tuon levyraadin voittaa. Ehkä sen vuoksi Rölli on ollut aina mielestäni varsin v-mäinen hahmo...
 
En viitsi alkaa turhaan luettelemaan mitään suosikkilevyjä. Kiss on tehnyt lukemattomia hyviä kappaleita ja vastaavasti melkoisen määrän kakkaakin. Minulle Kissin maagisuus lähtee biiseistä. Ihan helvetin loistavia riffejä ja ikimuistoisia sooloja. Ei minulle merkkaa paskaakaan jos joku soittaa miljoona nuottia sekunnissa tms. En minä sellaisia sooloja pysty muistamaan saatika hyräilemään bussijonossa. Ei Ace varmastikaan ole se kaikkein teknisin kitaristi, mutta ehkä sille on jokin syy, että niin moni nykykitaristeista mainitsee Ace:n esikuvakseen. Jos nyt vaikka omaa sydäntä lähellä oleva esimerkki rakkaasta länsinaapurista, nimittäin The Hellacopters, kun tempoa tiputtaa jokusen pykälän, niin melko lailla Kissiltä kuulostaa ;). Ja se on vain hyvä se.
 
Kyllähän Kiss on vienyt tuotteistuksen ihan uskomattomiin mittasuhteisiin. Löytyy kaikkea koko elinkaarelle. Ihminen voi saada alkunsa vällyjen välissä Kissin soidessa taustalla kun elämän siemen putkahtaa läpi reijän, joka on tullut Kiss-kondomiin sen odottaessa lompakossa 5-vuotta käyttöön ottoaan. Lapsi kasvaa ja leikkii Kiss-nukeilla ja lukee Kiss-sarjakuvia ja pelaa Kiss-videopelejä. Vähän vanhempana lapsonen hankkii kaikki Kiss-äänitteet ja innostuu sitä myöden kitaransoitosta ja hankkii Ace Frehley signature Les Paulin ja pysyy sillä tiellä koko aikuisikänsä kunnes tulee haudatuksi Kiss-ruumisarkkuun. Mahtavaa! Ei niitä kaikkia oheistuotteita ole pakko ostaa, mutta kyllä se lämmittää mieltä, kun tietää, että halutessaan voi kaikki aamiaismyslistä lähtien saada Kiss-brändättynä. Kyllä, Gene Simmons on kiistatta oikea rahanahneen kusipään perikuva, mutta ei sitä voi olla nostamatta hattua äijälle.
 
Se mikä kokemus itseltä puuttuu on orkesterin näkeminen livenä. Tokihan noita videopätkiä on nähty ja jo niistä välittyy semmoinen tunne, että oksat pois! Kyllä siinä on vähän eri meininki, kun lavalla pomppii pilvenpiirtäjän korkuiset rock-jumalat ja tykit syöksee tulta taivaalle. Katsomossa kaikki tietää jokaisen biisin sanat ulkoa ja lähes kaikki biisit ovat kuin tehty mukana laulamiseen, oikeita rock-anthemeita. Konsertti on kokonaisvaltainen elämys, joka tarjoaa tavaraa joka aistille. Toiset tykkää, toiset ei. Omasta mielestäni katsoisin mieluummin kunnon showta, kuin sitä että joku kölvi seisoo lavalla paikallaan paskaisessa t-paidassaan ja ainoa yleisökontakti on se, kun setin lopussa heitetään vesipullon jämät katsomoon ja sanotaan mahdollisesti joku kirosana. Sellaisen sopimuksen olen nyt kirjoittanut itseni kanssa, että jos Kiss sattuisi jossain vaiheessa tulemaan mihin vain Eurooppaan, on sinne lähdettävä. Alkuperäiskokoonpano olisi tietysti paras, mutta tässä vaiheessa en ole enään ronkeli. Riittää, että joku jäsenistä on ollut mukana ensimmäisellä äänitteellä ;).
 
Eipä sitten muuta kuin Alive I levylautaselle. Kyseinen levy sai meikäläisen kinuamaan sähkökitaraa ja nyt vähän vanhempana se on sitten tullut hankittua. Ei liene hirveä yllätys, että sähkökitaraksi kelpasi vain Les Paul mallinen kitara. Kyllä Ace on kaikkine sekoiluineenkin (tai ehkäpä jopa niidenkin takia ;) kitaraidoli numero 1.
 
Jälkikirjoituksena suosittelen lämpimästi sitä Kiss - Maskin takaa-kirjaa. Tuli se tuossa viime keväänä luettua lomareissulla yhdeltä istumalta, sen verran mielenkiintoinen opus oli. Nahkahan siinä paloi, kun ei malttanut kääntyillä aurinkotuolissaan. Oli todella mielenkiintoista lukea levyjen syntyvaiheista. Ei se minua juuri hetkauttanut, kun sai lukea kaikenmaailman sessiomuusikoiden käytöstä ja siitä, että sillä ja sillä kappaleella ei soittanutkaan se ja se ja se yksi soitti huonosti ja se yksi oli ihan sekaisin ja miksaajakin oli huono jne. En minä Kissiä ole missään vaiheessa varsinaisesti minään bändinä sanan varsinaisessa merkityksessä pitänytkään. Pikkulapsena sitä ajatteli, että nuo on nyt niitä jumaloita nuo ja vanhempana sitä sitten sai käsityksen totuudesta. Tai no ehkä niiden ekojen levyjen aikaan Kiss oli bändi, sen jälkeen siitä tuli Kiss-niminen liikeyritys, jonka toiminta-alueena on elämysten tarjoaminen ;) Sama se, homma on toiminut reilut parikymmentä vuotta ja jatkuu todennäköisesti toisen mokoman!