noteride 26.08.2003 00:09:29 | |
---|
Aattelin kysäistä, onkos kukaan päässyt kokeilemaan kyseisiä keppejä? Oliko hyviä? Pärjääkö esim. Ruokankaan kitaroille? Eikun infoa tulemaan! |
Enska 26.08.2003 00:54:53 (muokattu 26.08.2003 01:42:45) | |
---|
Muutamaa Amfisoundia olen kokeillut (3 teleä, 2 stratoa, flying-v ja 335 kopio). Niistä tykkäsin parista telestä ja erityisesti tosta 335:sta. Muut olivat mielestäni jotenkin "tönkköjä". Ehkä tunne johtuu siitä että niissä oli mm kielet säädetty aika korkealle mielestäni, ja muutenkin trimmeissä olisi ollut parantamista. Tämä on tosin henk.koht mielipide, jotkut varmaan pitävät eri tavalla trimmatuista kitaroista. Myöskin yleinen sointi oli jokseenkin heikko tämän hintaluokan vehkeiksi. Oliko sitten sattunut kyseisiin kappaleisiin hieman heikompaa puuta vai mistä lie johtunut. Työn jälki toki on kaikkissa ollut asiallista tasoa kuten käsintehdyissä kitaroissa kuuluukin. Ruokankaan tekosista olen puolestani soitellut paria vsop:ta ja yhtä dukea. Mielestäni ne olivat soinniltaan, laadultaan, ja trimmaukseltaan parempia kuin Amfisoundin tuotokset, etenkin duke. Mutta onhan toki Ruokankaan tekeleillä hieman enemmän hintaa kuin Amfisoundin. Duke mieltymykseni johtuu osaksi varmaan siitä että pidän enemmän les paul tyyppisistä soittimista kuin stratoista. Pitäisi päästä joskus kokeilemaan Amfisoundin Pauleja niin voisi sitten verrata niitä Dukeihin. Mutta noin yleisesti kyllä Amfisoundin kitarat ihan kelpo pelejä ovat ja varsinkin hintaansa nähden. Vielä kun on mahdollista tilata vaikka rungon muotoa ja puulajeja myöten juuri sellainen kitara kuin haluaa niin eiköhän sieltä saa itselleen ihan käyvän kitaran. |
noteride 26.08.2003 01:27:30 | |
---|
No, minäkin aattelin, kun hinnat oli alkaen 1350,- että eipäs ole kovin kalliita, mut sit kysyin, mitä maksais randy rhoads neck-thru, niin hinta olikin (alkaen) 2300 egee... |
v.z. dean 26.08.2003 08:18:48 | |
---|
|
noteride 26.08.2003 18:31:03 | |
---|
|
Prowleri 27.08.2003 00:11:55 | |
---|
Mielestäni ainakin ne Amfisoundin muutamat kepit mitä olen testannut olivat kaikinpuolin asiallisia tuotteita, ainakin akustisesti räplättynä. Ruokankaisiin verrattuna tuntuma oli jämympi ja perinteisempi, Ruokankaat kun tuppaavat olemaan kevyemmänpuoleisia puumateriaalinsa puolesta. Kaupan laadukas & edullinen Peavey TVX-410 -bassokaappi. |
PoLFus 27.08.2003 07:57:31 | |
---|
No, minäkin aattelin, kun hinnat oli alkaen 1350,- että eipäs ole kovin kalliita, mut sit kysyin, mitä maksais randy rhoads neck-thru, niin hinta olikin (alkaen) 2300 egee... mitäs odotit? ~ why everybody always pickin' on me? ~ |
|
Fingolfin 27.08.2003 08:21:48 | |
---|
Kahdella kaverilla on Amfisoundin kitarat ja se mitä niitä olen testannut niin hyviä soittimia ovat! Ehkäpä kertovat itse lisää kitaroistaan jos tänne eksyvät. Tuossa kuvat niistä kitaroista: http://www.amfisound.com/kuvagalleria/randyrhoads_c.htm Damn nice! Siis ei perhana, kun on nätti keppi. Strength and Honor |
noteride 27.08.2003 16:59:40 | |
---|
mitäs odotit? Aattelin, että 2000 ois riitäny, mutta taitaa mennä johonkin 3000 egen hujakoille, jos hinta on alkaen 2300. |
jutimone 28.08.2003 17:41:28 | |
---|
Minulla on ollut Amfinsoundin Tele käytössä noin vuoden verran ja olen ollut tyytyväinen keppiin. Kielet oli säädetty hieman korkealle (.010 GHS setti) mutta silti toimiva. Maalaus ja lakkaus 10+ Ainoa asia johon en ole täysin tyytyväinen on Nevalaisen mikit jotka ovat soundiltaa minusta hieman liian tummat ja niiden ulostulotaso on matalahko. Voin suositella!!! -Juha |
noteride 28.08.2003 17:51:06 | |
---|
Minulla on ollut Amfinsoundin Tele käytössä noin vuoden verran ja olen ollut tyytyväinen keppiin. Kielet oli säädetty hieman korkealle (.010 GHS setti) mutta silti toimiva. Maalaus ja lakkaus 10+ Ainoa asia johon en ole täysin tyytyväinen on Nevalaisen mikit jotka ovat soundiltaa minusta hieman liian tummat ja niiden ulostulotaso on matalahko. Voin suositella!!! -Juha kauanko meni, kun sait kepin??? |
Prowleri 29.08.2003 00:14:40 | |
---|
Aattelin, että 2000 ois riitäny, mutta taitaa mennä johonkin 3000 egen hujakoille, jos hinta on alkaen 2300. Amfisoundin viimeisimmän hinnaston mukaan kaarevakantiset ovat alk. 1800e, jos en väärin muista. Kaupan laadukas & edullinen Peavey TVX-410 -bassokaappi. |
noteride 29.08.2003 19:14:14 | |
---|
Amfisoundin viimeisimmän hinnaston mukaan kaarevakantiset ovat alk. 1800e, jos en väärin muista. Joo, mut mä puhuin neck-thru malleista ja hinta siis oli 2300 eurosta ylöspäin, kysäsin nääs. |
jutimone 01.09.2003 14:41:18 | |
---|
kauanko meni, kun sait kepin??? Ostin kitaran valmiina. Oli yksi heidän tekemästä esittelysarjasta. Heillä on lähes aina muutama kitara näytillä jossain musiikki-liikkeessä. -Juha |
Miekkonen 07.04.2004 22:41:23 | |
---|
Heillä on lähes aina muutama kitara näytillä jossain musiikki-liikkeessä Eipäs olekaan. |
PoLFus 08.04.2004 07:43:42 | |
---|
Oulunsoitinjatarvike....siellä muistaakseni oon nähny (netissä). ~ 7ender $tratocaster ~ |
sartanen 08.04.2004 08:18:49 | |
---|
kauanko meni, kun sait kepin??? Mulla on tulossa tämän kuun puolella (toivottavasti) Amfisoundilta MusicManin JP7. Alussa tosiaan lupailivat reilussa kuukaudessa saada soittimen tehtyä. Kohtahan selviää pitääkö tuo kutinsa. Mielestäni helkkarin hyvä vaihtoehto, jos haluaa kunnon custom-kepin, ja vielä kohtuulliseen hintaan. Matkahuoltoa lienevät käyttävän, eli päivässä tulee keppi perille. "5 good reasons not to practice: 1.There 2. Are 3. No 4. Good 5. Reasons"- Steve Vai |
wuchi 08.04.2004 09:55:31 | |
---|
Hommasin jonkun aikaa sitten Amfisoundilta Straton. Mulla on pelkkää hyvää sanottavaa kitarasta. soi hyvin akustisesti ja vahvistetusti. työn jälki on hyvännäköistä. Mikkeinä 3 x SD coolrails. Hintaa vempeleelle tuli 1500e. |
Miekkonen 08.04.2004 14:21:24 | |
---|
Oulunsoitinjatarvike... Heillä ei ole Amfisoundin kitaroita hyllyssä, koska amfin jätkät hommasivat vain asiakkaita soittimen & tarvikkeen mainostyöllä. |