Aihe: Leffamokat jotka olet ITSE huomannut
1 2 3 4 510 11 12 13 14
carnation
23.02.2006 16:25:04
George on ihan tyhmä. Teknologiaki on mennyt aikatavalla taaksepäin episodeista 1-3 episodeihin 4-6. Esimerkiksi hologrammilähetykset lagaa.
 
Tämä kai osaltaan selittyy sillä, että sen jälkeen kun Vader ja Keisari rakennuttivat Death Starin ja laittoivat galaksissa haisemaan, kaikki tuo teknologia rapistui ja tuhoutui pahemman kerran siinä sotien raivotessa ympäri avaruuden laitoja, tai jotain sinne päin. Siksi SW:n maailma näyttää osissa 4-6 niin vanhalta ja tuhoutuneelta. Vaikka tämä johtuukin elokuvien valmistusvuosista, voisi tämän "virheen" perustella loogisesti myös tällä tavalla.
A pharaoh played a merry tune and watched nine cats dance on the moon
OSTAKAA LEVYJÄ!
Juuso.
23.02.2006 19:09:47
Vähän off-topic:
 
Huomasiko kukaan tän viikon Deadwoodissa kun Seth Bullockin hevonen tapettiin siinä alussa ja kuitenkin se ratsasti pois sieltä kalliolta jonne ne jätti sen intiaanin? Sillä Charlie Utterilla oli kolme hevosta mukana kun se löysi sen Bullockin ja sillä oli kolme vielä siellä kalliollakin... Sen intiaanin hevosen ne jätti sinne kalliolle. Mistä se Bullock löysi yhtäkkiä sen ylimääräisen hevosen?
I wish you a broken heart and a happy new year.
Minushuman
23.02.2006 21:29:02
mitäs muita klassisia.. Top Gun -leffassa venäläisten migit oli amerikkalaisia F5-E Tiger hävittäjiä
 
Onko toi nyt sitten moka? MiG-28:aa ei ole olemassa ja mistä olisi helposti, 1980-luvun puolella, kun oli vielä Neuvostoliittokin olemassa, saanut MiGejä lainaan. Yhdysvaltoihin. Kysyn vaan.
"You name it, I done it." - William Guarnere
EnemyAce
24.02.2006 13:04:30
Se on myös hauska kohta kun chewbacca korjaa sitä millennium falconia. Jotain kauheen pientä elektroniikkajuttua hitsailee älyttömällä valokaarella. Vähän luulen et kolvi olis parempi työkalu sellaisiin.
 
Heh. Mitä pienempi vika sitä suurempi leka ;)
Jop1
25.02.2006 18:56:41
En nyt muista kyseisen leffan nimeä mutta siinä koiravaljakko syöksyy rotkoon ja räjähtää? Vielä todella totinen kohtaus...
Capu
26.02.2006 03:56:51
No tää on tosin musavideossa, mut...
 
Gven Stefanin musapätkä joka kuvaa jotain keskiaikaa. Siinä se tanssii pöydällä ja ne äijät vetää jostain puutuopeista lientä. Tuopin pohjasta kuitenkin pilkottaa viivakoodi.
Juuso.
27.02.2006 02:41:32
From hell:
Johnny Deppin esittämä komisario Abberline piirtää liitutaululle murha-aseeksi epäilemänsä "Liston"-veitsen ja tämän taululla olevan piirroksen koko, ulkonäkö ja sijainti vaihtelee pariinkin otteeseen kyseisen kohtauksen aikana.
I wish you a broken heart and a happy new year.
Ancie
27.03.2006 23:16:07
Kubrickin Lolita. Eka scene vähän ennen kun Dr. Humbert tulee sisälle Quiltyn kartanoon, ite Stanley himself kävelee koko setin poikki aivan kameran edestä...
-All for one and each man (or woman) for himself (or herself) =)
askomiko
28.03.2006 00:50:28
Bad Tastessa kun Derek putoaa kalliolta, heittää joku heppu aivan selvästi oranssin sangollisen tekoverta.
 
Hehe, tätä ei liene voi laskea mokaksi... :)
Tahdon bändiisi soittamaan.
"Mutta 99% varmuudella sanoisin että se kiinalainen kopioäimä tms. soveltuu ainoastaan kuikkaan tähdättäväksi manuaaliprojektiiliksi"
Jackson Dinky
28.03.2006 13:06:54
Taru Sormusten Herrasta: Kahdessa Tornissa on Gandalfilla yhdessä kohtauksessa Niken lenkkarit jalassa.
 
Jaa missä muka? :D Pitääpä etsiä.
"Mitä te ny enää hiivitte ne näki teijät jo!111" -Veljeni cs matsi
Jackson Dinky
28.03.2006 13:14:04
Conan Barbaari:
 
Loppukohdassa ku arska ja se paladin ukko tappelee miltä arska katkasee miekan, viimesellä lyönnillä arska lyö sen maahan ja seuraavaksi kuvataan kaatuneen kuvakulmasta arskaa ja lentää verta :ADS:D:A:AD:AD Eli se niinkun kaatui ja osuessaan maahan veri roiskahti metrin korkeudelle.
"Mitä te ny enää hiivitte ne näki teijät jo!111" -Veljeni cs matsi
T.S. S L A Y E R
29.03.2006 12:01:22
 
 
:ADS:D:A:AD:AD
 
Tää kohta meni ihan pikkasen ohi.
Qsysi
29.03.2006 15:55:59
Nooh, katselin tuossa Canalilta Catwomania, kunnes kyllästyin sen huonouteen, mutta yksi perin vittumainen kohta jäi mieleen. Tää Berryn Halle lähtee siinä moottoripyörällä ajelemaan, ihan ilman kypärää, mutta sitten siellä liikenteen seassa on sellainen musta pottakypärä päässä. Sitten kun taas hää pysähtyy, kestää ilmeisesti noin puoli sekuntia riisua kypärä ja heittää se johonkin hevon helvettiin. Että tämä nyt ei ilmeisesti edes ole moka, mutta ihan järkyttävän typerästi toteutettu kuitenkin.
BLUES OUT WITH YOUR BALLS OUT!
guitarmonkey
30.03.2006 02:19:46 (muokattu 30.03.2006 02:20:41)
Terminator 3:ssa (lähes) kaikki autot ovat Toyota tai Lexus -merkkisiä ("sama" lafka). Huvittavaa etenkin autorymistelykohtauksessa kun kadulla ei ole muunmerkkisiä autoja kuin edellä mainittuja.
Jos saisin mahdollisuuden soittaa kenen tahansa muusikon kanssa -elävän tai kuolleen, valitsisin ehkä mieluiten sen elävän.
Guitar Hero
31.03.2006 02:32:21
Rambo III: Koko leffa
 
eikös ramboa ammuta polvilumpioon, mutta jatkaa siitä huolimatta nelistystään?
Come to the dark side. We have cookies
Roger
31.03.2006 20:03:26
 
 
Simponien jaksossa, jossa oli Homerin bändi Be Sharps. Bändi lauloi laivan kannella "Goodbye my Coney Island" niin laulussa kuului poliisipäällikkö Wiggumin ääni vaikka hänet oli potkittu bändistä jo aikaisemmin.
Life is what happens to you while you're busy making other plans. - John Lennon
Uruk
31.03.2006 21:31:05
Katoin just Rambo II:n. Siinä Rambo ampuu helikopterin tuulilasissa olevasta reiästä singolla. Helikopteri on täynnä pelastettuja sotavankeja. He kuolevat ilmeisen tuskallisesti.
 
Rambollahan oli LAW joka on suht piskuinen mutten muista kuinka iso takaliekki siitä puuhkaisee mutta tais olla penkki eessä, pitää tänään kattoa uudelleen.
 
Ja jokuhan Sotamies Ryanista valitti niin se "Tiikeri" on tehy vanerista, säleet lentelee kun lentokoneet räjäyttävät sen paskaksi.
(ò_ó)/ WTF IS THIS SHIT
TiMiTheShiT
31.03.2006 23:34:04
En nyt muista kyseisen leffan nimeä mutta siinä koiravaljakko syöksyy rotkoon ja räjähtää? Vielä todella totinen kohtaus...
 
:DDDD lol moste sii :P huumoripätkä
Poutatorvi keikat, musiikkinäytteet yms. tekeleitämme on myös demostudiossa - Fishbone Soldier #1
Seppo_Howitzer
01.04.2006 00:19:47
Commandossa kun Arska ja Bennett taistelevat ja Bennett työntää Arskan päätä sinne uuniin, niin ennen kuin he vaihtavat paikkaa Arska sanoo selvästi "switch"
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4 510 11 12 13 14
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)