Yleistä keskustelua musiikista ›

Itse oma-aloitteisesti halusin ruveta käymään viulutunneilla vähän alle 3-vuotiaana. Tähän päätökseen varmasti vaikutti se , että kuulin kotonani musiikkia koko ajan veljeni ja siskoni harrastaessa musisointia, ja kävinpä minä äitini kanssa myös siskoni tunneilla lähes aina. Sellaista altistamista musiikille siis tapahtui, mikä on mielestäni suotavaa ja hyödyllistä toimintaa, jota pitäisi löytyä jokaisesta kodista.
 
Alku oli sellaista räpeltämistä, että etsittiin oikeaa asentoa ja syötiin karkkeja ku osu oikeaan kohtaan sormi, ja tämä jos mikä toimi ainakin minulle todella hyvin. On siis opettajasta ja varsinkin opetusmetodeista kiinni, miltä tuo musiikin harrastaminen tuntuu varsinkin alkuvaiheessa.
 
Suosittelen panemaan ne kersasnne jonnekin vaikka itse olisivatkin hieman passiivisia. Noiri lapsi ei tajua hyvän päälle, ja ainakin voi tehdä passiivista vastarintaa soitattamalla sitä Vivaldia ja Sibeliusta päivästä toiseen. Josko se siitä sitte innostuis.
 
Sama opettaja pysyi minulla sen 12 vuotta ja vaihtui lopulta toiseen, jonka kanssa saatiin todella radikaaleja uudistuksia soittooni. Eli jos lapsi valittaa ettei oikeen kiinnosta enää soitella niin keskustelkaa sitte vaikka siitä opettajanvaihdosta. Jos sattuu sopiva kohdalle, niin sittenpähän tulee sitä motivaatiota treenata (jos siis opettaja vähänkään on vaativa eikä mikään liian lepsu). Mulle tää on toiminu just hyvin ja nykyään soitan paljon innokkaamin.
 
Ja 14 vuoden kokemuksella voin sanoa, että kyllä se musiikkiharrastus ainakin lopulta sitten palkitsee. Itse olen kaikki mahdolliset tutkinnot Lapualla suorittanut(yks teoria uupuu) ja nyt tuntuu mahtavalta vedellä kaikkia niitä biisejä, joita itse haluaa(eikä niitä mitä osaa soittaa:D).
 
Äläkää pakottako, mutta painostakaa!

Mahdollisimman aikaisin tietysti. Ihminen on siitä jännä otus, että meidän aivot mukautuu kasvuiässä melkein mihin vaan, joten mitä pienempänä aloittaa sitä parempi soittaja tulee. Eli jos onnistutte houkuttelemaan mukulanne soittamaan pienestä asti, niin hyvä, sillä mitä parempi se on, sitä enemmän se soittamisesta tulevaisuudessa nauttii.

Juu samoilla linjoilla olen toisten kirjoittajien kanssa, eli rikastuttakaa lapsen ympäristö (ellei jo nyt ole) musiikilla.. Musiikkia ja siihen liittyviä asioita voi kuulla, nähdä, tuntea, koskea, haistaa ja sen mukana voi liikkua. Olisi hyvä myös nähdä, että aikuisetkin musisoi, eli laulu ja soitto ja kuuntelu kehiin aina kun mahdollista: kun tulee vieraita, kavereita, juhlissa, konserteissa, jne.. Ja esillä olevat soittimet muksu varmasti löytää itse. Jos musiikki on normaali osa lapsen arkea, niin hän varmaan alkaa myös itse musisoimaan ;) Musiikkileikkikoulu ei ole tuossa iässä ollenkaan huono idea. Tuossa iässä on kuitenkin niin nuori, että lähes kaikki oppiminen tapahtuu leikin ja matkimisen kautta.
 
Itse olen lauleskellut ja soittanut kotona taaperosta saakka. Sukujuhlissa oli aina paljon musiikkiesityksiä. Itse rupesin "soittamaan" pianoa heti kun yletyin siihen. Musiikkileikkikouluun minut vietiin muistaakseni 4-5vuotiaana (nykyäänhän on jo näitä vauvamuskareitakin!). Nuotteja opin lukemaan soittotunneilla ennen kuin opin lukemaan kirjoitusta, mitä en ihmettele, sillä onhan mustia palloja paljon helpompi ymmärtää kuin viivoista muodostettuja vänkyröitä ;)

Mua opetettiin pienenä musiikkiin niin, että radio oli lähes taukoamatta päällä. Siinä sitte parivuotiaana lauleskelin mukana, ja 4-vuotiaana heräs kiinnostus rumpuihin. Hassuahan se tietenki on, että semmonen kersa paukutteli pönttöjä, mutta pakkohan se oli osata tehdä kaikki sama mitä isoveliki teki. :D

Milloin lapsi harrastamaan soittamista?
 
Silloin kun hän itse haluaa!!!

Sanotaanks ruma sana niinkuin se on?
Se, että oppii lapsena harrastamaan musiikkia on elämänikuinen ilo. Se, että pyrkii tekemään siitä duunin takaa vain harvalle menestyksekkään uran.

Se, että oppii lapsena harrastamaan musiikkia on elämänikuinen ilo. Se, että pyrkii tekemään siitä duunin takaa vain harvalle menestyksekkään uran.
 
Samaa mieltä. Usein sanotaan mulle, että mikset jatka musauraa jossain hienossa kolussa, että saisit siitä hyvän ammatin? Olen sitä mieltä, että musiikin elämänikuinen ilo siinä vaiheessa katoaa ja siitä tulee liian tosissaan otettavaa. Mielummin hyvä ja tärkeä harrastus, kuin pakkopullainen työ. Kaikkea työtä en silti kiistäisi, esim. studio/live-puoli voisi olla hienoa soiton ja musatekniikan kannalta.
 
Minun soittourani alkoi n.4 vuotiaana kun vaan aloin pianoa pimputtaa (hämähäkit, jänikset, ukkonooat, Gettysburg -leffan musa :D). Ehkä innostuksena toimi isoveljen bassottelu ja äitini jonkinlainen pianotausta. 6 vuotiaana tartuin bassoon ja pianoon, ja sitä komempaa miesten soitinta tänään soittelen pianon kera.
 
Eli sitä mieltä olen, että antaa lapsen itse 'musikaalistua' soittamalla hänelle erityylistä musaa ja hankkimalla mitä tahansa soittimia (kunhan ei mee vaan jatkossa Pappa Betalar -tyyliseksi :D). Musakoulu voi olla jees, mut itse en ainakaan koe mitenkään puutteelliseksi nuoruuttani vaikka en ole käynyt musaeskaria. Musiikkiluokalla olin 3v, mutta ei sekään mikään kummoinen kokemus ollut.

Olen sitä mieltä, että musiikin elämänikuinen ilo siinä vaiheessa katoaa ja siitä tulee liian tosissaan otettavaa. Mielummin hyvä ja tärkeä harrastus, kuin pakkopullainen työ.
 
Monella harrastajalla tuntuu olevan käsitys, että musiikista katoaa tekemisen ilo jos sitä rupeaa ammatikseen tekemään. Ei se työ ole pakkopullaa jos ei siitä tee sellaista ja jos musiikista oikeasti tykkää. Musiikki on kutsumusala, ei sitä kukaan rikastuakseen ryhdy opiskelemaan.
 
Mä olen monen muun kanssa samaa mieltä siitä, että lapsen kohdalla mistään ammattiurasta ei kannata haaveillakaan alkuvaiheessa. Jos lapsi itse haluaa ruveta soittamaan jotain, niin sehän on kaikkein luontevinta. Kaikenlainen painostus on pahasta, mutta lapsen mielenkiinnon voi yrittää herättää soittamalla kotona musiikkia ja käymällä vaikka konserteissa. Soittoharrastus on kumminkin hyvä harrastus; se kehittää mm. keskittymiskykyä, pitkäjänteisyyttä, motoriikkaa ja hahmotuskykyä. Lapsi voi nauttia siitä koko elämänsä, myöhemmin on sitten aikaa pohtia olisiko tässä motivaatiota ja edellytyksiä ihan ammattiin asti.
 
Aloitusikä on hyvin yksilöllinen ja riippuu tietysti soittimestakin. Kyllähän sitä voi jo pari-kolmevuotiaana pianoa pimputella, vaikka aluksi se onkin lähinnä leikkiä. Varsin hyväksi soittajaksi voi kuitenkin kehittyä vaikka aloittelisi vasta siinä kymmenen ikävuoden tuntumassakin. Jos soittotunteja ajattelee, niin ei varmaan ainakaan alle 4-5-vuotiasta lasta kannata vielä musiikkiopistoon pistää.

Meillä oli piano kun poikani oli 3-vuotias. Hän soitteli "omia biisejä" ja opetin sointuja joita soitteli innoissaan ja siihen omia melodioita.
 
5-vuotiaana aloitimme suzukiryhmässä joka oli ihan innostava. Itseltäni toki paloi aikaa kun pari kertaa viikossa siellä käytiin ja vielä päiväsaikaan. Onneksi työnantajani oli joustava.
 
Poika kehittyi ja on tällä hetkellä jo 27-vuotias, säveltää omia sinfonioita ym. pianokappaleita. Toki siitä ei ammattia tullut vaikka aineksia olisi ollut. Voitti yhden kilpailunkin 13-vuotiaana.
 
Tyttö innostui myös pianosta ja 4-vuotiaana kävimme vuoden samalla opettajalla kuin poikanikin oli mutta ope kehoitti valitsemaan toisen soittimen ja päädyimme viuluun.
 
Tämä oli hyvä valinta ja nyt tyttöni vetelee viululla vaikka mitä. Yksi näytekin on demostudiossa "Nothing Else Matters" joka on kylläkin hänelle helppo nakki.
 
Soittimiin on palanut tuhottomasti rahaa ja aikaa tunneilla käymisiin.
 
Kummastakaan ei tullut siis ammattimuusikkoa.

Mulla oli taas mielessä tällainen sähköshokki_kun_kosket_kitaraan tyylinen ratkaisu. Opetan sen karttamaan soittimia. Jos vaikka tulis valinneeksi ammatin vähän viisammin kuin isänsä... :-)
 
Näin. Voihan sitä juopottelua ja huoraamista harrastaa ilman sitä helevetin kamojen völjäämistäkin.
 
Ei vain...Itsellä oma poika täytti juuri kolme vuotta ja oli aiemmin erittäinkin kiinnostunut soittimista ja äänistä. Ostettiin sitten tuossa joululahjaksi sellaisia lelusoittimia, mistä kyllä ääntä kuuluu, muttei niillä tietenkään oikeasti voi soittaa. Näyttää kiinnostus lopahtavan siinä vaiheessa, kun koskeminen on sallittua. Perusmeininki.

Itse pääsin soittimiin käsiksi vasta viidennellä luokalla, ja nyt ärsyttää. Varsinkin koska innostusta olisi ollut jo aiemmin.
Joku joka aloitti nelivuotiaana ei soita enää koska alkoi ärsyttämään liikaa.
Mitäsmitäs siis.
Eli laita soittamaan heti kun tapaus osoittaa kiinnostusta, älä tuputa mutta ala "herättelemään" hellävaraisesti jos ei ala-asteaikoina inspiroi yhtään. En tiedä onko tuputtaminen järkevää missään vaiheessa jos ei oma kiinnostus herää ollenkaan.

Härski puhuu asiaa, mutta onhan se ihan mahdollista, että esim. kotona paljon musiikkia kuullut lapsi haluaa jo hyvinkin pienenä soittaa jotain. Kyllä soittoharrastuksen voi ihan hyvin aloittaa jo reilusti alle kymmenvuotiaana, kunhan muistaa että se on lapselle ensin leikkiä ja vasta sitten jotain, jota treenataan systemaattisesti. Jos vanhemmat alkavat psyykata nelivuotiaasta ammattilaista, niin siinä vaiheessa tosiaan mennään metsään.

Jos vanhemmat alkavat psyykata nelivuotiaasta ammattilaista, niin siinä vaiheessa tosiaan mennään metsään.
 
Tämä on se kaikista pahin asia, joka tosta voi seurata. Esim. kuinka moni niistä sadoista 4- vuotiasta Venäläisistä viulistivirtuooreista on aloittanut "harrastuksensa" ihan omasta vapaasta tahdosta? Mua lähinnä surettaa nuo tapaukset. Mutta kuten sanottu, wanhempien vastuu. Lapsi on kuitenkin lapsi, vaikka kuinka olis uhmaiässä ja haluaa valloittaa maailman ihan tosissaan.

Uskoisin että kuunteleminen ois vielä tärkeempää tossa vaiheessa.

Tämä on se kaikista pahin asia, joka tosta voi seurata. Esim. kuinka moni niistä sadoista 4- vuotiasta Venäläisistä viulistivirtuooreista on aloittanut "harrastuksensa" ihan omasta vapaasta tahdosta? Mua lähinnä surettaa nuo tapaukset. Mutta kuten sanottu, wanhempien vastuu. Lapsi on kuitenkin lapsi, vaikka kuinka olis uhmaiässä ja haluaa valloittaa maailman ihan tosissaan.
 
Näinpä juuri.

Monella harrastajalla tuntuu olevan käsitys, että musiikista katoaa tekemisen ilo jos sitä rupeaa ammatikseen tekemään. Ei se työ ole pakkopullaa jos ei siitä tee sellaista ja jos musiikista oikeasti tykkää. Musiikki on kutsumusala, ei sitä kukaan rikastuakseen ryhdy opiskelemaan.
 
Tuntuu, että jokainen musiikinopettaja jonka olen nähnyt, on aina ollut kyrpiintynyt. (Ei minua ainakaan innostaisi...) En mitään siis kuitenkaan sanonut, että musiikki työnä olisi aivan perseestä - vaan, että löytyy myös varmasti aloja kuten studio/soittopuoli ja tietty jos tykkää paljon ottaa vakavakseen musaa, niin mikäs siinä. Mun kohdalla on vain näin, ei ainakaan opettajaksi olisi :D.

Tuntuu, että jokainen musiikinopettaja jonka olen nähnyt, on aina ollut kyrpiintynyt. (Ei minua ainakaan innostaisi...)
 
Niin no tietysti on eri asia yrittää epätoivoisesti opettaa musiikkia jollekin vastaankapinoivalle ja evvk-henkiselle yläasteluokalle kuin saada vaikkapa soittaa huippuammattilaisorkesterissa. Aloja on paljon, ja ainahan sitä voi leipääntyä. Mutta aika paljon se on myös itsestä kiinni. Tunnen paljon heitäkin, joille elämän tarkoitus on saada opettaa musiikkia koulussa tai musiikkiopistossa.

Mut laitettii syntikan eteen melkein heti ku opin istumaan. Siis ihan vaan että mulla olis jotain tekemistä. Iän karttuessa sisko opetti mua soittamaan lasten lauluja ja kaikkee helppoa. Ei mua oo koskaan oo painostettu musiikin suhteen. Pikemminkin kannustettu. Kun koko perhe on musikaalinen nii kyllähän se tarttuu.
 
Annettii just meijän vanha syntikka serkun pojalle joka on nyt n. 1,5-vuotias. Se tykkää niistä äänistä mitä siitä lähtee ku niitä koskettimia painelee.

Hei!
Minulla on vasta 1,5-vuotias poika, mutta jo nyt mietin, että koskahan häntä kannattaisi alkaa aktiivisemmin ohjata kohti muusiikin maailmaa? Laulamme ja tanssimme paljon ja hän pitää "soittamisesta" (mikä tahansa mistä tulee ääntä käy, kunhan ääntä tulee PALJON). On siis erittäin tyypillinen ikäisensä taapero.
 
Toivoisimme kuitenkin, että poika alkaisi jossakin vaiheessa soittamaan jotakin soitinta. Emme _todellakaa_ ole liikkeellä kunnianhimoisin tavoittein vaan lähinnä ajatelleet mukavaa harrastusta pienelle, jossa hän saa edetä tai olla etenemättä niin kuin huvittaa.
 
Koskahan lasta voisi alkaa kannustaa soittimiin (muihinkin kuin olohuoneen pöytään)? Miten soitin kannattaisi valita? Tietysti koko ratkaisee (vai onko olemassa taaperotuubia?) vielä pitkään - jätkä on kuitenkin aika nysä.
 
Ideoita? Kokemuksia?
 
2-vuotiaana sellotunneille. Tappi alttoviulun kantaan. Niin Arto Noraskin teki. :P