Etno, proge, latin ›

Joo siis lähtökohtana on 60-luvun psykedeliascenestä nousseet yhtyeet, jotka alkoi sekoittamaan erilaisia elementtejä muista musiikintyyleistä (jazz, etno, klassinen musiikki), epärockmaista instrumentaatiota, syntikoita, studiokokeiluja ja poikkitaiteellisuutta rock-musiikkiin; näitä bändejä kutsuttiin progressiivisiksi; tavallaan rockista tehtiin taiteenlaji muiden joukossa. Lähtösysäyksen antoivat Beatlesit, ja näitä varhaisia progebändejä (proto-progressive) on mm. The Nice, The Moody Blues, Pink Floyd jne. - monia ei nykystandardien mukaan luettaisi edes varsinaisiksi progebändeiksi. King Crimsonin In the Court of the Crimson Kingiä (1969) pidetään monissa piireissä ensimmäisenä varsinaisena progelevynä.
 
Ilmiö oli alunperin brittiläinen, mutta aalto levisi ympäri maailmaa, vahvimmat "scene"t olivat Britanniassa, Saksassa ja Italiassa; jokaisella maalla oli omanlainen lähestymistapansa - varsinaiset kloonibändit alkoivat yleistyä vasta 70-luvun puolenvälin jälkeen. Suomen progebändit olivat miltei yksinomaan jazz-rockia. Aallon huippu saavutettiin kutakuinkin vuosina 1971-1973.
 
Soittajat olivat monesti klassisen musiikin koulutuksen saaneita. Varsinkin Italiassa tämä oli kaikkein yleisintä.
 
Proge on vain kattotermistö monenlaisille genreille; tässä joitain (kuten genreissä yleensäkin, monet yhtyeet menevät rajojen yli: ilmaisun vapaudessa ja kokeilun hauskuudessahan progessa on kyse):
 
Sinfoninen rock - se mikä tulee monille progesta ensimmäisenä mieleen. Aineksia klassisesta ja keskiaikaisesta musiikista (orkestraatioita myöten); mahdollisesti yli 20-minuuttisiksi paisuvia yksittäisiä biisejä. Bändejä YES, Genesis, Emerson, Lake & Palmer, Banco del Mutuo Soccorso, Le Orme, Van der Graaf Generator, Gentle Giant.
 
Canterbury - kuvaa lähinnä Canterburyn alueen progescenen jazzahtavaa soundia, itse en osaa tätä selittää täysin. Mukana roppakaupalla itseironiaa ja huumoria. Bädejä The Soft Machine, Caravan, Egg, Hatfield & the North
 
Krautrock - saksalaisten oma lapsi, happoisaa ja kokeilevaa rockia, joka erosi monista sen ajan yhtyeistä. Elektronisen musiikin pioneerit ovat lähtöisin tästä scenestä. Tangerine Dream, Kraftwerk, Can, Amon Düül II, Faust.
 
Avaruusrock (space rock) - semmosta avaruus-meininkiä, kenties itämaisia sävyjä, "päänsisäistä musiikkia". Emmä osaa selittää, mutta bändejä vaikka Hawkwind, Gong, Pink Floyd sekä myöhemmät Ozric Tentacles ja Hidria Spacefolk.
 
Avant-rock (kamarirock, rock-in-opposition, zeuhl) - liuta hyvinkin toisistaan eroavia bändejä, jotka elivät kultakauttaan varsinaisen sinforock-huuman laannuttua. Vaikutteet ovat pääosin 1900-luvun 'vakavan' taidemusiikin sekä avantgarden piiristä ja improvisaatiota käytetään paljon. Rock-in-opposition ja Zeuhl ovat rajaavimpia termejä - ensimmäinen viittaa samannimisiin festivaaleihin ja sen esiintyjiin (http://en.wikipedia.org/wiki/Rock_in_Opposition), Zeuhl on ranskalaisen Magma-yhtyeen ja sen entisten jäsenten bändien yhteisnimitys, joka tulee bändien käyttämästä keinotekoisesta kielestä. Tätä musiikinlajia on krautrockin ohella monien progepuritanistien vaikea sulattaa, varsinkin jos ovat tutustuneet progeen sinfonisen rockin tai neoprogen kautta.
 
Uusia genrejä:
 
Progemetalli - 80-luvulla tapahtui tavallaan samanlainen kehitys metallimusiikille kuin mitä rock-musiikille 60-luvun lopulla. Progressiivinen metalli painottaa enimmäkseen teknisyyttä ja monimutkaisuutta, toisaalta ns. sinfonisia metallibändejäkin on olemassa. Esikuvana monille bändeille on Rush-yhtye.
Näitä yhtyeitä ovat mm. Fates Warning, Dream Theater, Threshold, Symphony X, Shadow Gallery, Watchtower...
 
Neoproge - samoin 80-luvulla briteistä lähtenyt progen "uusi aalto", vaikutteinaan Genesis ja Pink Floyd. Ei niin hämyisää kuin 70-luvun musa, mutta ei myöskään niin maanläheistä kuin kasarirock. Bändejä IQ, Marillion, Pendragon, Pallas.
 
Lisäksi progeen on monesti luettu bändejä jazz- ja folk-rockin piireistä, progevivahteisen hard rockin tai popin soittajia jne.
Nykyään moni sangen normaali artisti käyttää erikoisia sovituksia, rakenteita yms. progekauden lapsia musiikissaan ja on syntynyt sellaisia lajeja kuin elektroninen musiikki ja noise; varsinaista progea soittavat enää vain retro-yhtyeet.
 
Tässä oli oma näkemykseni asiasta. Hyvää lisäinformaatiota antavat progarchivesin esseet (http://www.progarchives.com/Progressive-rock.asp) ja GEPR.net (http://www.gepr.net)
 
Taisin tukehduttaa informaatioähkyyn?
 
EDIT: 1970-luvun puolenvälin tienoilla suuremmilta levy-yhtiöillä loppui kiinnostus progeyhtyeisiin. Tällöin disco yms. alkoivat saada otetta musiikkiteollisuudesta. Lisäksi mukaan tuli myös energinen punk, joka kapinoi mammuttitaudin saaneita yhtyeitä kohtaan (ennenhän proge oli klubimusiikkia jossa yhtyeen ja yleisön yhteys oli hyvinkin intiimi; italiassa progekeikat olivat poliittisia tapahtumia joissa saatettiin riehua yleisön joukossa melkoisestikin - myöhemmin progen siirryttyä isommille estradeille yleisön ja yhtyeen välinen yhteys etääntyi.). Rock-kriitikothan eivät koskaan juuri progesta, ainakaan sinfonisesta, olleet tykänneet.
 
1980-lukuun mennessä vanhat yhtyeet joko lopettivat tai siirtyivät tekemään erilaista musiikkia. Suurin osa teki 80-luvulla silkkaa kasaripoppia - kuitenkin kokeelliset elementit saattoivat säilyä. Progen all-stars -joukkiosta kootut, mahtipontista rokkia (ns. pomp-rockia tai AORää) soittavat yhtyeet kuten Asia saavuttivat isoja myyntilukuja.